YLEn on uudistuttava!

 

Miten kansaa tyhmennetään

 

Suomen television tarjonnasta on tullut aina silloin tällöin kirjoitettua (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=TV ).  Tilanteen skandaalimaiseen huonontumiseen puuttui Kanava-lehdessä myös YLE:n vanha työntekijä Marjaana Mykkänen (ks. edellinen viita).

Aikoinaan ja itse asiassa vielä aivan hiljattain Yleisradion ja siis myös television tehtävissä priorisoitiin kansan kulttuuritason kohottaminen korkealle. On myös ilmeistä, että niiden vaikutus kulttuuriin laajasti ymmärrettynä on ollut tavattoman suuri.

Voimme aloittaa vaikkapa siitä, miten radioäänten ääntämys standardisoi suomalaista puhuttua sanaa ja siitä, miten kaikkialla koko maassa, maalla kuten kaupungeissa saatiin äkkiä yhteisiä mielenkiinnon ja samastumisen kohteita, mukaansatempaavista laulajista jatkokuunnelmien ja TV-sarjojen sankareihin.

Samalla lyötiin läpi valtavia kaupallisia projekteja: koko maailman lapset halusivat ennen pitkää hankkia juuri sellaisia nukkeja, jotka seikkailivat TV:ssä, pikkupojat halusivat tulla maailman parhaiksi urheilijoiksi ja NHL-miljonääreiksi ja Römpsänperälläkin alettiin ymmärtää, miten eletään todella hienosti ja mitä miljonäärien päivään kuuluu.

Kaikki kansat ja myös Suomen heimot alkoivat olla kulttuurisesti yhä lähempänä toisiaan ja sitä amerikkalaista keskiluokkaa, jonka rahastamiseksi sieltä tuleva, 11-vuotiaan tasolle viritetty massakulttuuri oli suunniteltu.

Englannin kielikin, joka suomalaisille on koko äännemaailmaltaan erittäin kaukainen, muuttui ennen pitkää uudeksi normaaliksi ja kaikkein edistyneimmät oppivat puhumaan sitä samaa slummien slangia kuin heidän päivittäin kohtaamat sankarinsakin.

Englannin kieli on aikamme lingua franca ja sen osaaminen on sangen arvokas ja nykyään jopa välttämätön asia sinänsä. Kulttuurin syöpä siitä tulee silloin, kun se syrjäyttää kaikki muut käytössä olevat kielet oma äidinkieli mukaan luettuna.

Sen vastapainoksi itseään kunnioittava kansallinen yleisradioyhtiö esittääkin myös muiden kulttuuripiirien ohjelmaa ja järjestää muiden kielten kursseja.

 Eurooppalaisuus on sangen huteralla pohjalla, mikäli sen asukkaiden ainoa äidinkielensä ohella osaama kieli on englanti, joka ei edes ole muiden EU-maiden kuin Irlannin virallinen kieli.

Ranska, Saksa ja Italia niissä puhuttuine kielineen eivät saisi olla täysin tuntemattomia siinä ympäristössä, jonka TV tarjoaa. Venäjän tarpeellisuuden pitäisi jokaiselle sen naapurissa asuvalle olla itsestäänselvyys, niin ikävältä kuin se juuri nyt kuulostaakin.

Mikäli ajatellaan oman maamme tarpeita globalisoituvassa maailmassa, ovat myös kiinan, espanjan ja portugalin kielet erittäin hyödyllisiä. Turkki ja arabia ovat avaimia sellaiseen suureen maailman osaan, josta meidän ei kannata olla kokonaan eristyneitä.

Vain harvat toki osaavat kaikkia noita kieliä edes auttavasti, eikä tarvitsekaan. Kuitenkin on älyllinen konkurssi irrottautua koko niiden edustamasta maailmasta ja hankkia sen sijaan myös verorahoilla loputtomasti sitä samaa angloamerikkalaista roskaa, jota kaikki kaupallisetkin kanavat syytävät tuutin täydeltä.

Tuosta tolkuttomasta ja kohtuuttomasta englannin tyrkyttämisestä ja siihen liittyvistä ongelmista olen kirjoittanut jo vaikka millä mitalla, enkä viitsi enää asioita toistella (ks. Vihavainen: Haun englannin kieli tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Mitä Suomen TV:n tarjontaan tulee, on angloamerikkalaisen kolmannen luokan viihteen osuus tarjonnasta tyrmäävä (vrt. Vihavainen: Haun milfit ja nakut deittaajat tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Miten voidaan hyväksyä, että myös Yle tekee tätä samaa verorahoillamme? Mihin se sillä pyrkii ja miksi? Eihän sen edes tarvitse mielistellä sitä kaikkein tyhmintä katsojaa, joka haluaa maksaa paljaan p-n katsomisesta ja autiolle saarelle koottujen älykääpiöiden keskinäisestä pudotuspelistä.

Tilanne ei ole aina ollut tämä. Kuka muistaa vielä TV-teatterin, Lukulampun ja vastaavat aidosti kunnianhimoiset ja osittain jopa erittäin halvalla tehdyt ohjelmat. Jopa tietokilpailuissa pyrittiin tomppelitasoa korkeammalle ohjelmassa Hoi maamme!, jossa ei kilpaitu vain muistamisessa, vaan asioiden ymmärtämisessä.

Mitäpä, jos jälleen, kaikenkarvaisten miljonäärileikkien sijasta alettaisiin kilpailla älyllisellä tasolla vakkapa korkeakoulujen kesken? Kokkisotien ja elämäni ”biisien(!)” asemesta voitaisiin vaikkapa asettaa tehtäväksi jonkin asian ilmaiseminen eri taiteiden keinoin.

Iänikuisen englannin vääntämisen sijasta voitaisiin esittää vertailtaviksi vaikkapa jonkin asian ilmaiseminen eri suomen murteilla tai vaikkapa eurooppalaisilla kielillä. Sen ja sen näyttelijän elokuvaroolien muistamisen sijaan voitaisiin kilpailla vaikkapa klassisten romaanien hahmojen tulkinnassa.

Onhan niitä mahdollisuuksia loputtomasti. Tarvajärven laatikkoleikki avasi aikoinaan sen Pandoran lippaan, josta koko angloamerikkalainen infantilismi alkoi virrata olohuoneisiimme.

Mainitsin tästä kulttuurin hyljeksinnästä hiljattain eräässä seurassa ja sein heti vastaukseksi, että onhan meillä myös ihan vakava ja kiinnostava TV-kanava Teema.

Tämä tuskin voi osoittaa mitään muuta kuin sitä, että nuo intelligentit seuralaiset eivät olleet pitkään aikaan yrittäneetkään tuota kaavaa katsoa.

Yhdysvaltain kommunistisesta puolueesta sanottiin joskus, että kolmasosa sen jäsenistä on  mustia, kolmasosa suomalaisia ja kolmasosa FBI:n agentteja.  Nuo kategoriat olivat tietenkin päällekkäisiä, mutta karkean yleiskäsityksen tuo anekdootti kai antoi.

Nykyisestä Teemasta, joka täysin poikkeaa parin vuosikymmenen takaisesta voisi samaan tapaan sanoa, että kolmasosa sen ohjelmista on ruotsikielistä (urheilu ja lastenohjelmat hallitsevina), kolmasosa suomenkielistä lastenohjelmaa ja kolmasosa pahimman luokan anglosaksista viihdettä.

Se siitä kulttuurikanavasta. Voisiko YLE:n ongelmana olla, että sillä on liikaa rahaa? Olisiko vaikka Lukulampun henkiin herättäminen aivan liian halpaa? Voitaisiinko siinä tapauksessa vaikka ottaa kirjailijoita esittelemään omia töitään ja maksaa heille kunnon palkkio?

Vastaavia ohjelmia, joissa rahamäärän lisäämisellä ei voiteta mitään, voisivat olla kuvataiteilijoiden ja säveltäjien/muusikoiden ohjelmat, joissa nämä voisivat keskittyä siihen, mitä tavoittelevat töillään ja millaisia vaikeuksia heillä on.

Mikäli joku sinfonia vain esitetään TV:ssä ei siitä syntyvä lisäarvo verrattuna sen kuuntelemiseen suoratoistona ole suuri. Vähintäänkin kannattaisi haastatella esittäjiä ennen ja jälkeen esityksen.

Joka tapauksessa, nyt kun myös Yle joutuu talkoisiin, kun budjettivajetta vähennetään, on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei se valtavalla rahoituksellaan ole saanut oikeastaan mitään aikaan tai edes yrittänyt kulttuuriohjelmien ja kansan sivistämisen alalla.

Sen sijaan se esittää jatkuvasti tyhmentämisohjelmia, joista pitäisi kaikkien niitä esittävien tahojen maksaa valtiolle niin sanottua huviveroa, jota roskakulttuurilta aikoinaan perittiin.