Kun talonpojasta tuli herra

Herrana ja narrina

Kalle Kajander, Kun talonpojasta tuli herra. Teoks. Valitut teokset, Otava 1956, ss. 17-132. Johdannon kirjoittanutr I. Havu.

Kalle Kajander on hyvä kertoja ja muutenkin kiinnostava henkilö. Hän kävi koulun ylioppilaaksi, mutta ei valmistunut maisteriksi, vaan ryhtyi maanviljelijäksi.

Hän myös kaveerasi aikansa eturivin kulttuurihenkilöiden, kuten Juhani Ahon ja Järnefeltin veljesten kanssa ja matkusteli ulkomailla, sekä Pariisissa että Firenzessä ja jopa herraskaisessa Nizzassa. Roomaan ja Napoliinkin matkat ulottuivat.

Ulkomaanmatkat sujuivat osittain kätevästi pyöräilemällä, kuten myös ”pyöräraivoilija” Aholla. Talonpoikaisesti pukeutuva, mutta sivistynyt ja maailmaa nähnyt maanviljelijä Kajander kuuluu kuitenkin arkielämässä olleen tarkka arvostaan.

Kävin joskus hänen tilallaan Hausjärvellä erään virolaisen professorin kanssa. Virolaisen vieraan isä oli aikoinaan ollut tilalla maatalousharjoittelijana opiskellessaan Lahden kansanopistossa. Muistot ilmeisesti olivat olleet hyvät.

Kajanderin elinaikana talonpoikaisen elämän perusteet alkoivat muuttua. Vanhasta luontaistaloudesta alettiin siirtyä vaihdannan piiriin. Rahatuloja, suuriakin, saatiin etenkin myymällä metsää, jota yhtiöt ja keinottelijat ostivat polkuhintaan.

 Niillä rahoilla sitten isommat talonpojat mahtailivat ostelemalla toinen toistaan parempia rilloja ja hevosia, remontoimalla talojaan ja pukeutumalla vaikkapa susiturkkeihin. Huoneet tapiseerattiin, talot maalattiin ja mitä nyt herraskaisuuteen taipuvat emännät saattoivatkaan keksiä, kaakeliuuneja, sun muuta hienoutta.

 Pelkkä kahvin, sokerin ja vehnäsen jokapäiväinen nauttiminen ei enää ollut mitään. Nyt tuli monelle jo konjakit ja naisille viinit.

Talonpoikien herroittumisesta on kirjallisuudessamme enemmänkin kuvauksia. Esimerkiksi Joel Lehtosen Matti Muikkunen on koominen hahmo, vähän niin kuin porvari aatelismiehenä, yrittäessään herraskaisia eleitä ja jättäessään viljelykisen hunningolle.

Kajanderin Joppi Hinkkalan kuvaus on hieman eri sorttia, siinä kuvataan tarkemmin niitä syitä, jotka panevat talonpojan hylkäämään oikean asemansa ja kuvaus lieneekin tarkoitettu myös yhteiskuntakritiikiksi.

Kaikki alkaa siitä, kun paikkakunnalle ja Jopin taloon saapuu herroja jänismetsälle. Ajometsästyshän on kaikkialla ollut alun perin hyvin herraskainen ja jopa aatelinen laji ja vasta maailmansotien välisenä aikana siitä tuli myös normaali talonpoikien urheilu meillä Suomessa.

Hienot koirat ja pyssyt ja etenkin alituinen ryyppääminen kannustavat Joppia panemaan metsänsä rahoiksi ja herrojen joukkoon hän pääseekin juottamalla ja syöttämällä ryyppykavereitaan ja remontoimalla taloaan.

Kun Helsingistä lähetetään neljä kannua eli kymmenisen litraa konjakkia, tulee mukana kaunis joulukortti, joka on osoitettu herra Joppi Hinkkalalle. Sepä tekee komeata se!

Kun herra elelee yli varojensa ja rouva on samanlainen, tulee pää tietysti vetävän käteen. Komeasti elänyt pariskunta lapsineen päätyy syytinkimummon mökkiin.

Kirjassa on paljon kiinnostavaa ajankuvaa, muun muassa palkollisten vapaaviikon vietosta ja markkinoista, joilla päähenkilö hyvin viihtyy.

Nuukasti elellyt ja sitkeää työtä tehnyt naapuri osoittautuu kirjan myönteiseksi hahmoksi, ellei nyt ihan sankariksi. Tämä silakannuolija maksaa kuin maksaakin koko Jopin tilan käteisellä, vaikka hän ulkoasunsa puolesta on näyttänyt rutiköyhältä.

Onnettoman Jopin tragedia on, että hän haluaa olla ja elää kuin herra eli siis työtä tekemättä, kuten hän asian ymmärtää. Tämä siitä huolimatta, ettei hän osaa edes nimeään kirjoittaa, saati laskea, mutta onhan rahalla taivaallinen valta. Voihan sitä talollinenkin elää kuin possessionaatti eli talonomistaja, jos vain myy pois metsänsä.

Ja joillakinhan sitä rahaa nyt on. Kaupungin susiteetissa ovat herrat läskeistään hyllyviä kuin kapitalisti demarien taannoisessa vaalimainoksessa ja myös Jopin varallisuus ilmenee ennen pitkää komeana kellikkamahana. Sitten kun rahat loppuvat, alkaa pian mahakin pienentyä ja posket ohentua.

Lähellä nälkärajaahan sitä vielä tavallinen talonpoika eli tuohon aikaan ja palkollisten tienestit olivat niin heikot, että ne yhden vapaaviikon aikana yleensä hummattiin kahviin ja vehnäseen ja moni toki otti naukkujakin. Eihän niistä säästöjä jäänyt, tekipä mitä tahansa.

Luonnollista oli, että yli varojensa elävää paheksuttiin ja halveksuttiin ja säästäjää, tarkkaa ja ahkeraa ihmistä arvostettiin. Tässäkään asiassa ei toki sopinut mennä luonnottomiin, Kauppis-Heikki kuvaa myös sellaisia hahmoja, eikä suinkaan arvostaen.

Mutta se, mikä aikansa uuden elämäntyylin paheksujilta näyttää jääneen huomaamatta, on se rakennemuutos, joka oli mullistamassa myös maaseudun elämää.

Pröystäilijät ja velaksi eläjät olivat etenkin oman aikansa perspektiivistä katsoen vastenmielinen ilmiö, mutta he edustivat kuitenkin uutta aikaa, sellaista, jossa ei enää tarvinnut elää alituisessa nälänhädän vaarassa. Se oli tulossa, vaikka asiaa ei voitu vielä tietää.

Thorstein Veblen oli juuri tuohon aikaan kehittelemässä teorioitaan joutilasluokasta (The Leisure Class, 1899) ja kerskakulutukssta (conspicuopus consumption). Tämä Kajanderin kirja ilmestyi vuonna1897.

Onneton Joppi Hinkkala oli aikansa antisankari, jonka elämänkaaren näyttivät sanelevan hänen paheensa ja luonteenheikkoutensa.

Eipä taida vieläkään olla aika rehabilitoida hänen persoonaansa, mutta kuitenkin tuntuu siltä, että siinä oli jotakin modernimpaa kuin mitä aikalaiset ymmärsivät…

Shop, shop, til you drop!

 

Hillittömät kuluttajat

 

Etenkin petoeläimet osoittavat suurta hillittömyyttä repiessään kiihkoissaan saaliseläintä kappaleiksi ja ahmiessaan mahdollisimman suuria paloja ennen kuin lajitoveri ehtii saamaan enemmän. Myös lokeilla, jotka eivät ole petoja, on huomaavinaan samanlaisia ominaisuuksia ja eroaako alennusmyyntiin rynnänneen naislauman käytös paljoakaan edellisistä?

Menneinä aikoina ahneutta, josta tässä on kysymys, arvosteltiin sangen ankarastikin ja nähtiin siinä useimpien paheiden, syntien ja onnettomuuksien juurisyy, muodikasta käsitettä käyttääkseni.

Uskonnollisella puolella asia oli aika selvä: syntiähän se ahneus oli, vaikka toisaalta ei ollut vanhurskasta sekään, että kaivettiin talentti maahan, eikä sen sijaan tienattu sillä lisää rahaa -tarvittiinko tuota rahaa oikeasti, ei kerrota.

Joka tapauksessa, Vanha Testamentti, joka on lempikirjojani, jyräyttää siekailematta tuomionsa myös ahneuden synnistä, jota aikamme neitimäiset papit tyytyvät hyssyttelemään ja suvaitsemaan.

Tähän tapaan sanoivat vanhan ajan juurevat sanantulkitsijat:

torstai 4. kesäkuuta 2015

Ahneus

Ahneus

 

Mitä oikeastaan onkaan ahneus? Tämän maailman lapsille se näyttää olevan ensimmäinen hyve, jonka vajavaisuus on synneistä suurin. Eikö meidän todellinen tarkoituksemme tässä maailmassa olekin tehdä työtä niska limassa aamusta iltaan ja mielellään ilman mitään lomia, ja kehdosta hautaan, jotta menestyisimme ja olisimme markkinavoimille otolliset?

Eikö ahneus olekin se jalo ominaisuus, joka viime kädessä toimii koko yhteiskuntamme kehityksen moottorina ja jonka ansiosta kehitys ja edistys ovat niin reippain askelin tuoneet meille myös kaikkinaiset ruumiin ja hengen hedelmät vauraudesta hamaan tasa-arvoon?

Konsumerismi eli vimma hankkia ja kuluttaa tavaraa sen itsensä vuoksi on muuan länsimaisen yhteiskunnan jalostama ”killer app”, kuten Niall Ferguson asian ilmaisee.

Muualla se oli kauan alikehittynyt ja niinhän se ennen oli meilläkin. Yleensä talonpoikaiseen elämänmuotoon on kaikkialla kuulunut käsitys ”riittävästä” toimeentulosta, jonka ylittäminen oli synti. Lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus –samaa perhettä kaikki tyynni.

Mutta nyt on kaikki toisin. Puuttuva halu käyttää kaikki meille täällä maan päällä annettu aika rahan hankkimiseen ja sen älyttömään haaskaamiseen on julistettu kerta kaikkiaan paheeksi.

Mehän teemme vähemmän työtä kuin amerikkalaiset! Ruotsalaisetkin puurtavat pitempää päivää ja palkitaan tästä hyveestään vähintäänkin jonkin Wahlroosin kauniilla kiitoksella. Mutta ei tämä vielä mitään. Kiinalaiset ja muut idän kansat ne vasta ahkeriksi ovatkin oppineet. Siellä todella kootaan aarteita maan päälle ja kasat ovat jo komeita. Otetaan siis heidät esikuviksi! Eikös olekin hyvä niin?

Vanhan kansan edustajana minusta on aina tuntunut, että tässä nyt jokin niin sanotusti mättää ja ottaakseni asioista selvän, avasin kirjoistani kallisarvoisimman, isovanhempieni aikoinaan perintönä saaman ja edelleen jälkipolville luovuttaman Raamatun, sen, jota koristavaa Gustave Dorén kuvitus.

Pelkkä vilkaisu hakemistoon auttoi minua ymmärtämään, missä me tänä aikana oikeasti menemme ja mihin suuntaan. Tuo lahjomaton ja poliittisesti aivan epäkorrekti kirja, jota ei ole laadittu kenenkään mielistelemiseksi kertoo ahneudesta, tuosta viheliäisestä taipumuksestamme seuraavaa:

Ahneus. Se on tytymätöin tavarain halu ja sopimatoin kokoominen. Ahneutta ja tytymättömyyttä pitää vihattaman seuravaisten syitten tähden:

-Jumala käskee tytyväisyyden ja varoittaa ahneudesta

-ahneuden karttaminen ja tytyväisyys on suuri rikkaus

-on se pyhäin oikea omaisuus

-ruumiillisen elämän lyhykäisyys ja kuolevaisuus pitää meitä ahneudesta peljättämän

-Ylönpalttisuus on vahingollinen autuuden esteeksi ja ei mihinkään hyödyllinen

-Vatsan murheella ei saada mitään aikoin

-ahneus, viimeisen maailman suuri synti

-se on synti, joka vissimmän kadotuksen myötänsä tuo

-se on synti, joka kutsutaan epäjumalan palvelukseksi

-se on pakanallinen synti

se on hulluuden synti, joka ahnetta itse vahingoitsee

-se on synti, joka maan ja valtakunnan turmelee: erinomattain, koska se esivallan tykönä löytyy

Ahneet ovat tytymättömät:

-vahingoitsevat itsensä

-öykkävät tavarastansa

-vetävät, Jumalan vihan, rangaistuksen ja kirouksen päällensä

-ahneus on pahuuden synti

-sen tähden saattaa se paljo syntiä matkaan

-jumalan ja hänen sanansa ylönkatseen

-armottomuuden

-vääryyden, valapattoisuuden ja valheen

-murhan ja tapon

-kavaluuden ja petoksen

-ahneus tuo myös rangaistuksen myötänsä ahneille

-sydämmen surettavaisen murheen ja levottomuuden

-kansan kiroilemisen ja pahan puheen

-ahneen huoneen hävityksen ja hänen tavaransa hajotuksen

-iankaikkisen kadotuksen

Ahneuden hillitsemiseksi pitää vatsamurhe pantaman pois

-voittohimo tukahdutettaman

-tutkittaman ja ajateltaman kuolevaisuutta

-uskollisesti rukoiltaman

-maailman rakkautta vastaan

Ahneuteen ovat vikapäät olleet:

-Laban,

-Bileam

-Achan

-Samuelin pojat

-Saul

-Nabal

-Achab

-Gehasi

-se nuori mies

-Judas

-Ananias ja Saphira

-Simon Velho

-Felix

 

Siinä terveisiä itse kullekin. Miltäpä tuntuisi Rinteestä, Lylystä ja muista sankareista saada nimensä listan jatkeeksi?

Ahneus, kuten naisvaltikka, matkaansaattaa valtakuntain tuhon. Pois se nyt meistä, koska uhkaa surkein tuho! Apage, Satana! Vade retro!

Konsumerismi, tuo länsimaisen kulttuurin suuri edistysvoima (ks. Vihavainen: Haun killer apps tulokset) on nykyään laskettu hyveeksi, kuten tiedämme. Sankarittaremme tässä ajassa on alati uusissa vaatteissa sipsutteleva nuori nainen (ks. Vihavainen: Haun bauman nomadi tulokset), jonka lifestyle on korkeinta luokkaa ja joka viis veisaa omaisuudesta -josta pitäisi huolehtiakin.

Kun ihmisen todelliset tarpeet pystytään tyydyttämään monipuolisesti, on tuotantopuolella pakko luoda keinotekoisia tarpeita ja vaikkapa määrätä jonkin kukkaron hinta järjettömäksi. Silloin sillä on näyttöarvoa, jota muut kadehtivat (Vihavainen: Haun veblen tulokset).

Mainitsen sivumennen, ettei ikuinen pihistely ja köyhyydessä kärvistely varmastikaan ole sinänsä hyveellistä, vaikka voikin olla monelle vastenmielinen pakko. Rahan haalimiselle omistettu elämä ei välttämättä ole valinta, vaan ahdinko, johon on jouduttu syystä tai toisesta. Hyvähän se on jne.

Argumentti on ihan kelvollinen, jos nyt ei ajatella sitä, mitä tässä tarkoitan, eli kulutuksen arvoa sinänsä, normaalin tarpeentyydytyksen jälkeen. Mitä tuo jälkimmäinen tarkoittaa, on tietenkin vahvasti kulttuurisidonnaista. Olemme oppineet vaatimaan korkeaa tasoa ja tarvittaessa opimme vielä jotakin muutakin.

Vielä 1970-luvulla opetettiin peruskoulun taloustiedon oppikirjoissa säästäväistä elämäntapaa ja paljastettiin mainosmiesten kavala toiminta, jonka tarkoituksena oli vain saada kukuttaja ostamaan tarpeetonta tavaraa. Eipä taitaisi enää mennä moinen ideologia läpi.

Jeremiadiin ei meillä ilmeisesti ole syytä, sillä tässä maassa asuvat maailman tyytyväisimmät ihmiset, joita myös onnellisimmiksi sanotaan, kun sana niin on haluttu jostakin syystä kääntää.

Todellinen onnihan ei synny omistamisesta ja kulutuksesta ja niiden aiheuttama tyytyväisyyskin taitaa jäädä aina lyhytaikaiseksi. Omistamisen piiriin ei varamaankaan voida laskea enempää terveyttä, rakkautta, kuin henkistä itsenäisyyttä, joka säästää ihmispolon niin kalvalta kateudelta kuin ylenmääräiseltä ja jäytävältä ahneudelta.

Muuan sadan vuoden takainen laulu on varmasti aina ajankohtainen niille, jotka sen sanoma tavoittaa:

https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?&q=oi+kiitos+sa+luojani+armollinen&&mid=7944FFEBDE0988FAC97F7944FFEBDE0988FAC97F&&FORM=VRDGAR