Valtiomiehen muistelmia

Kelpo mies paikallaan

Nikolai Gerard. Suomen unohdettu kenraalikuvernööri/ Н.Н. Герард. Забытый генерал-губернатор Финляндии. Toimittaneet Arja Rantanen & Olga Sendhardt & Päivi Happonen & Jussi Nuorteva. Kansallisarkisto 2017. 434 s.

Kansallisarkisto on tehnyt kulttuurityön julkaisemalla vuosina 1906-1908 Suomen kenraalikuvernöörinä toimineen Nikolai Gerardin muistelmista Suomea koskevan osuuden ja hieman muutakin, hyvin kiinnostavaa materiaalia.

Kirjaan liittyy myös huolellisesti tehty johdanto ja erinomainen kuvitus ja komeahan se on muutenkin. Harvinainen ratkaisu on panna suomalainen ja venäläinen teksti vierekkäin, mikä muistuttaa lähinnä kielten oppimateriaaleista, mutta eipä tuo haittaakaan.

Ainakin siinä on nyt erinomainen lahja historiasta kiinnostuneille venäläisille ystäville.

Nikolai Gerardin kanssa suomalaiset tulivat hyvin toimeen. Hänen uransa Suomessa alkoi mahdollisimman miellyttävissä merkeissä eli marraskuun manifestin toimeenpanolla. Ihmiset tervehtivät uutta kenraalikuvernööriä riemulla, josta tämä oli liikuttunut.

Gerardin kauteen liittyi myös koko maailmassa ainutlaatuisen äänioikeusreformin toimeenpano. Muistelmissaan Gerard kuvailee myös sitä, miten tämä asia, johon liittyi myös naisten täydet poliittiset oikeudet, esiteltiin keisarille. Kaikessa karuudessaan kohtaus on herkullinen.

Monta muutakin herkullista kuvausta ajan suurista ja pienistä hahmoista muistelmiin sisältyy. Keisarin äiti, Maria Fjodorovna alias Dagmar oli tunnetusti varsin aktiivinen Suomen puolustaja, kun taas hänen miniänsä Aleksandra suhtautui maamme oikeuksiin varsin kylmästi.

Itsevaltiuden ilmapiirissä henkilökohtaiset suhteet ja juonittelut olivat keskeinen osa politiikkaa ja Gerard kertoo, miten hänen politiikalleen pantiin koko ajan kapuloita rattaisiin ns, vanhojen bobrikovilaisten toimesta. Niiden takapiruna hovissa toimi ilmeisesti muun muassa keisarin suosiossa oleva palatsikomendantti Dmitri Trepov.

Gerard kuvaa yhteistyötään suomalaisten kanssa suurelta osalta erinomaiseksi ja hänen luotettavana aisaparinaan tässä oli, yllätys, yllätys, Leo Mechelin ja yleensäkin perustuslailliset voimat. Vanhasuomalaisista ei Gerard puhukaan oikeastaan mitään.

Toki Mecheliniä, joka oli julkaissut kirjan Suomen perustuslaeista, pidettiin Suomen-syöjien piirissä itse pääpiruna, joka oli keksinyt koko tarinan Suomen valtiosta. Hän oli kuitenkin periaatteen mies, jolla oli rajoitetut päämäärät, ei seikkailija eikä vehkeilijä.

Kun myrskyistä aikaa elettiin, joutuivat suomalais-venäläiset suhteet monta kertaa koetukselle. Viaporin kapina, Viipurin manifesti, pommitehtailu Kannaksella, ns. Voima-liiton paljastuminen ja muut vastaavat hyvin vakavat asiat aiheuttivat ongelmia suuriruhtinaskunnan ja valtakunnan yhteistyölle.

Šovinistiselle lehdistölle ne olivat, kuten sanotaan tai sanottiin, gefundenes Fressen ja etenkin Novoje Vremja oli ehtimiseen niin Suomen kuin uuden kenraalikuvernöörin kimpussa.

Gerardin muistelmat todistavat kirjoittajan intelligenttiydestä. Hän ei yksioikoisesti määrittele ihmisiä hyviksi tai huonoiksi eikä varsinkaan sillä perusteella, kannattivatko he hänen kanssaan samoja näkemyksiä vai ei. Jokaisesta merkittävästä henkilöstä löytyy hyveiden ohella myös paheita.

Stolypin teki aluksi myönteisen vaikutuksen, mutta paljastui pikkusieluiseksi pyrkyriksi. Witte oli suurempi mies, mutta näyttää jotenkin romahtaneen duumakaudella, jolloin olisi voinut olla hänen suuri hetkensä.

Keisari oli uskomattoman heikko ja ujo, mutta omalla tavallaan valloittava. Hän olisi ilmeisesti mieluummin ollut jossakin muualla kuin vallassa. Jopa tyttöjen kutsuminen tanssiin oli nuorelle Nikolaille hirmuinen haaste. Hänen äitinsä, entinen Tanskan prinsessa Dagmar oli taas hurmaava persoona ja luotettava ystävä, mutta kiinnostunut etupäässä seurapiirielämästä.

Gerardin ura tarjosi paljon tilaisuuksia tarkkailla Pietarin suurmaailmaa, jota jokaisen korkeassa virassa olevan täytyikin tarkkailla. Myös siltä osin kirja on aarreaitta. Suomalaisista Pietarissa pyrki ja pääsikin korkealle Konstantin Linder, jonka kirjoittaja leimaa tyhjänpäiväiseksi tuulenpieksäjäksi.

Suomessa hän ihaili ja kunnioitti Mechelinin valtiomiestaitoja ja moraalisia ominaisuuksia, jotka kyllä joskus hieman lipsuivat. Kaiken kaikkiaan Gerardin kertomasta tulee se vaikutelma, että Suomessa olisi ilmeisesti kyetty saamaan aikaan toimiva suhde Venäjään, mikäli liikkeellä ei olisi ollut tiettyjä häiriköitä.

Ennen muuta näihin vastuuttomiin aineksiin kuuluivat Voima-liiton ympärille kokoontuneet vehkeilijät. Tuo aseiden kalistelu näyttääkin olleen aivan olennainen syy siihen suomalaisvastaisuuteen, jota lehdet sitten hehkuttivat ja joka pääsi myöhemmin vaikuttamaan valtakunnanduumassa.

Vanhojen bobrikovilaisten kiukkuinen Suomen-vastaisuus on tunnettua, mutta vähemmän tunnettua on niiden Suomelle lojaalien henkilöiden vaikutus ja ajattelu, joihin myös Gerard kuului. Ei ole ihme, että Ohrana valvoi myös Gerardin toimia.

Oli oikein ja kohtuullista, että itsenäinen Suomen valtio myönsi sitten 1920-luvulla Gerardille ja hänen puolisolleen eläkkeen ja paikan Halilan parantolassa, jonne muutti Pietarista myös toinen kenraalikuvernööri, Boeckman.

Gerardia tapaamassa kävi myös toinen lakimies, K.J. Ståhlberg ja molemmilla lienee ollut melko samanlaisia näkemyksiä Suomen ja Venäjän suhteista ainakin siihen saakka, kun Suomi sitten joutui itsenäistymään.

Nythän me jo katselemme noitakin asioita aivan eri perspektiivistä kuin kerran aikalaiset. Gerardin aikana joka tapauksessa maidemme suhteet (niin, Suomi oli oma valtionsa, vaikka ei itsenäinen) hoidettiin niin hyvin kuin se tuossa häiriköiden, provokaattorien ja demagogien ilmapiirissä oli mahdollista, joutuu lukija päättelemään.

No, muistelmat ovat muistelmia, kuten jokainen ymmärtää ja joutuu lähdekritiikkiä harjoittaessaan ottamaan huomioon. Kiitoksia joka tapauksessa kirjan julkaisijoille, se täyttää kyllä merkittävän tyhjäksi jääneen tilan!

Vaikka kirja on niin hyvä ja kiintoisa, on pakko hieman tukistaa toimittajaa. Huolimattomuusvirheisiin kuuluu, että on sekoitettu ruhtinas ja suuriruhtinas, keisarillinen korkeus ja majesteetti, lokakuun vallankumous ja lokakuun suurlakko tai väitetty perustuslaillisten olleen bobrikovin myötäilijöitä.

Sattuuhan näitä tekevälle. Yhtä asiaa en kuitenkaan sulata. Juutalaisille määrätty asuinalue eli черта оседлости on kyllä englanniksi Pale of Settlement. Kun nyt kuitenkaan englanti ei ole maamme virallinen kieli, pidän sallimattomana tuon alueen kutsumista nimellä Pale.

Eihän sillä lyhyttä suomalaista nimeä toki ole, mutta eiköhän sovita siitä, että nimitetään sitä sitten vain juutalaisten asuinalueeksi tai lyhyesti juutalaisalueeksi.