Muuan symbioottinen suhde

Tyhmyys ja roskajournalismi

Historian ilmiöitä ei kannata kauhistella, mikäli niitä haluaa ymmärtää. ei niitä tietenkään pidä myöskään ihastella ja juhlia välttämättöminä.

Hedelmällisin tapa lienee koettaa jäljittää asioiden välttämättömät ehdot. Niiden syitä ei aina ole mahdollista vakuuttavasti selittää, mutta voihan sitä ainakin seurata sitä tarinaa, joka on johtanut niiden kohtaamisen tämän tai tuon ainutkertaisen tai vähemmän ainutkertaisen tapauksen kohdalla.

Noitavainot, bolševismin voitto, vuosi 1968, #metoo-kampanja ja lukemattomat muut bisarrit ilmiöt herättävät enemmän kysymyksiä, kuin normaali, tasapainoinen mieli löytää vakuuttavia vastauksia. Helppo ja luonnollinen yleisavain on tietenkin jokin sellainen korkean yleistävä käsite kuin tyhmyys.

Siinä kuitenkin päästää helposti kehäpäätelmään. Tyhmyyshän on se, mitä juuri pitäisi selittää. Paralleellina tulee mieleen erään kirjallisen henkilön syvällisyyttä tavoitteleva analyysi siitä, miksi tietyn seudun asukkaat olivat niin köyhiä.

Pohdiskeltuaan asiaa joka puolelta, hän päätyi siihen tulokseen, että syynä on ”die allgemeine Pauwreteh” eli siis yleinen köyhyys.

Kun nyt ajatellaan mitä tahansa viime aikojen massahysterian ilmentymää, löytyy luonnollinen syy kuin itsestään: yleinen tyhmyys.

Vai mitä voi sanoa siitä, että kun nostetaan esille jonkin henkilön haastattelijalle siihen kehoitettuna lausuma mielipide, joka sitten esitetään yhteyksistään irrotettuna ja ikään kuin haasteena koko suvaitsevaiselle kulttuurimme etujoukolle, alkaa valtava keskustelu, joka käsittelee kaikkea muuta kuin itse asian oleellista puolta eli sitä, miten ja miksi moinen mielipidevaino oikein järjestettiin ja kenellä siitä on vastuu.

Paralleelina tulee mieleen se tapaus, kun muuan naistenlehti pyysi autokauppiasta vertaamaan naista autoon. Kun asianmukainen haastattelu sitten tehtiin, seurasivat valtavat raakkujaiset, joiden tuloksena mies sai potkut töistään.

En muista, että itse lehti olisi inahtanutkaan siitä roolista, joka sillä tässä asiassa oli. Eihän sen arvoihin kuulunut verrata naista autoon, eihän toki.

Tyhmyyden esiintyminen on siis ilmeistä. Se vaatii kuitenkin vielä selittämistä tai ainakin tiettyä elaborointia tullakseen konkreettisissa tapauksissa koko merkitykseltään ymmärretyksi.

Tiedämme esimerkiksi, että sillä on taipumus kumuloitua joukossa. Tutkijoille voisi olla kiintoisa, joskin kukaties vähemmän houkutteleva tehtävä käytd läpi niitä ns. paskamyrskyjä, joita sosiaalisessa mediassa on viime vuosina syntynyt.

Silloin voitaisiin tutkia vaikkapa sitä, mistä asia oikeastaan oli kyse, mistä mediamylläkkä alkoi ja mihin painopiste sitten siirtyi ja mikä on koko asian suhde sen alkukohtaan.

Kiinnostaviin kysymyksiin kuuluu mielestäni myös raakkujien koulutuksellinen ja poliittinen tausta. Luulen, joskaan en tietysti tiedä, että mikäli tätä asiaa olisi mahdollista selvittää, voitaisiin todeta, että typerimpien ja mauttomimpien esiintymisten ylädesiilissä olisivat yliedustettuina ns. älyllisen eliitin piiriin itsensä lukevat henkilöt.

On mielestäni myös hyvin mahdollista, että tämän joukon ÄO ei suinkaan lähene heidän kengännumeroaan, vaan ylittää reilusti sen normaalimäärän eli 100.

Sen sijaan se enemmistö, joka aina on keskimääräistä tyhmempää mittausten perusteella, on luultavasti keskimääräistä useammin myös hiljaa mielipiteestään, joka ehkä, siis ehkä lähenee arvojen suhteen sovinnaisia ja ylisukupolvisia, normaaleina pidettyjä malleja ja on siis tosiasiassa paremmin ns. terveen järjen kanssa sopusoinnussa.

Tämä voisi liittyä siihen, että normaali, tervejärkinen ajattelu on älylliseen eliittiin pyrkivän aineksen mielestä aivan liian banaalia ja saattaisi yhdistää sen siihen massaan, josta erottautuminen on sen elinehto.

Tämä nyt on tietenkin vain hypoteesi. Asian tutkiminen kuitenkin olisi kulttuurimme itseymmärryksen kannalta tarpeellista.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että lehdistön nykyinen taipumus roskajournalismiin ei ole sattuma, vaan ruokkii tärkeää osaa tietyn yhteiskunnan ryhmän tarpeista. Lehdistö siis elää läheisessä symbioosissa älylliseksi eliitiksi itsensä mieltävän joukon massahysteriataipumuksen kanssa.

Tässä lienee taustalla  myös aika banaaleja taloudelliseen kilpailuun liittyviä syitä.

Perinteinen lehdistö joutuu nyt etsimään rooliaan vaikeassa tilanteessa, kun some on se, jossa ihmiset viihtyvät ja firmat mainostavat. Sen vuoksi se turvautuu epärehellisiin temppuihin saadakseen näkyvyyttä. Niihin kuuluvat erilaisten skandaalien lavastaminen yleisesti hyväksyttyjä maalitauluja vastaan.

Sen sijaan, että kohuja vältettäisiin kertomalla asioiden relevantit taustat,  sitä herätellään, taustat salataan ja niistä vihjaillaan: asian todellista laitaa peittelemään kasataan vielä erilaisia haastatteluja  ja ”kolumneja” asian vierestä. Itse synnytetty kohu ei useinkaan ole missään suhteessa sen alkuperäiseen aiheeseen.

Viittaan tässä nyt vain kahteen konkreettiseen asiaan, joiden skandaalimaisuus on lehdistön kannalta erityisen selvä ja raskauttava. Tarkoitan ns. hihamerkkijuttua ja Pori-Jazz-tapausta. Muitakin toki löytyy ja paljon. Vai luuleeko joku, että ns. #metoo-ilmiössä pysyttiin edes lähellä asiallisuutta ja kohtuutta?

Koska lehdistö on näissä tapauksissa törkeästi laiminlyönyt tehtävänsä ja ilmeisen tietoisesti väärinkäyttänyt asemaansa, olisi paikallaan pitää arvovaltainen seminaari, jossa asioita selvitettäisiin ja annettaisiin sille tilaisuus katumukseen ja maineensa puhdistamiseen, sikäli kuin se on mahdollista.

Näyttää siltä, ettei Julkisen sanan neuvostolla ole kykyä eikä halua hoitaa sitä tehtävää, jota varten se on aluin perin kai perustettu.

Mutta olisiko sellaisen seminaarin järjestäminen mahdollista? Kuka sen tekisi ja millä lehdellä olisi tarpeeksi rehellisyyttä, jotta se suostuisi tulemaan mukaan?

Tämä tilanne on murheellinen ja näyttää kuvaavan erästä aikakautemme varsin merkittävää ilmiöiä. Kuvaavaa on, että niistä, kuten monista muistakin varsin epäilyttävistä asioista kerta kaikkiaan kieltäydytään tuntemasta syyllisyyttä ja ottamasta vastuuta. Ylpeileminen sen sijaan on muodissa, vaikka siihen on vaikea nähdä mitään asiallisia perusteita, ainakaan tyhmyyden ja epärehellisyyden kohdalla.

Tällä asenteella voidaan päästä vielä pitkälle, on syytä pelätä. Suunta on nimittäin sangen kummallinen. Kun kritiikittömyyteen lisätään ala-arvoisten keinojen hyväksyminen, on skenaario valmis.