torstai 28. kesäkuuta 2018

Valtiomiehen muistelmia



Kelpo mies paikallaan

Nikolai Gerard. Suomen unohdettu kenraalikuvernööri/ Н.Н. Герард. Забытый генерал-губернатор Финляндии. Toimittaneet Arja Rantanen & Olga Sendhardt & Päivi Happonen & Jussi Nuorteva. Kansallisarkisto 2017. 434 s.

Kansallisarkisto on tehnyt kulttuurityön julkaisemalla vuosina 1906-1908 Suomen kenraalikuvernöörinä toimineen Nikolai Gerardin muistelmista Suomea koskevan osuuden ja hieman muutakin, hyvin kiinnostavaa materiaalia.
Kirjaan liittyy myös huolellisesti tehty johdanto ja erinomainen kuvitus ja komeahan se on muutenkin. Harvinainen ratkaisu on panna suomalainen ja venäläinen teksti vierekkäin, mikä muistuttaa lähinnä kielten oppimateriaaleista, mutta eipä tuo haittaakaan.
Ainakin siinä on nyt erinomainen lahja historiasta kiinnostuneille venäläisille ystäville.
Nikolai Gerardin kanssa suomalaiset tulivat hyvin toimeen. Hänen uransa Suomessa alkoi mahdollisimman miellyttävissä merkeissä eli marraskuun manifestin toimeenpanolla. Ihmiset tervehtivät uutta kenraalikuvernööriä riemulla, josta tämä oli liikuttunut.
Gerardin kauteen liittyi myös koko maailmassa ainutlaatuisen äänioikeusreformin toimeenpano. Muistelmissaan Gerard kuvailee myös sitä, miten tämä asia, johon liittyi myös naisten täydet poliittiset oikeudet, esiteltiin keisarille. Kaikessa karuudessaan kohtaus on herkullinen.
Monta muutakin herkullista kuvausta ajan suurista ja pienistä hahmoista muistelmiin sisältyy. Keisarin äiti, Maria Fjodorovna alias Dagmar oli tunnetusti varsin aktiivinen Suomen puolustaja, kun taas hänen miniänsä Aleksandra suhtautui maamme oikeuksiin varsin kylmästi.
Itsevaltiuden ilmapiirissä henkilökohtaiset suhteet ja juonittelut olivat keskeinen osa politiikkaa ja Gerard kertoo, miten hänen politiikalleen pantiin koko ajan kapuloita rattaisiin ns, vanhojen bobrikovilaisten toimesta. Niiden takapiruna hovissa toimi ilmeisesti muun muassa keisarin suosiossa oleva palatsikomendantti Dmitri Trepov.
Gerard kuvaa yhteistyötään suomalaisten kanssa suurelta osalta erinomaiseksi ja hänen luotettavana aisaparinaan tässä oli, yllätys, yllätys, Leo Mechelin ja yleensäkin perustuslailliset voimat. Vanhasuomalaisista ei Gerard puhukaan oikeastaan mitään.
Toki Mecheliniä, joka oli julkaissut kirjan Suomen perustuslaeista, pidettiin Suomen-syöjien piirissä itse pääpiruna, joka oli keksinyt koko tarinan Suomen valtiosta. Hän oli kuitenkin periaatteen mies, jolla oli rajoitetut päämäärät, ei seikkailija eikä vehkeilijä.
Kun myrskyistä aikaa elettiin, joutuivat suomalais-venäläiset suhteet monta kertaa koetukselle. Viaporin kapina, Viipurin manifesti, pommitehtailu Kannaksella, ns. Voima-liiton paljastuminen ja muut vastaavat hyvin vakavat asiat aiheuttivat ongelmia suuriruhtinaskunnan ja valtakunnan yhteistyölle.
Šovinistiselle lehdistölle ne olivat, kuten sanotaan tai sanottiin, gefundenes Fressen ja etenkin Novoje Vremja oli ehtimiseen niin Suomen kuin uuden kenraalikuvernöörin kimpussa.
Gerardin muistelmat todistavat kirjoittajan intelligenttiydestä. Hän ei yksioikoisesti määrittele ihmisiä hyviksi tai huonoiksi eikä varsinkaan sillä perusteella, kannattivatko he hänen kanssaan samoja näkemyksiä vai ei. Jokaisesta merkittävästä henkilöstä löytyy hyveiden ohella myös paheita.
Stolypin teki aluksi myönteisen vaikutuksen, mutta paljastui pikkusieluiseksi pyrkyriksi. Witte oli suurempi mies, mutta näyttää jotenkin romahtaneen duumakaudella, jolloin olisi voinut olla hänen suuri hetkensä.
Keisari oli uskomattoman heikko ja ujo, mutta omalla tavallaan valloittava. Hän olisi ilmeisesti mieluummin ollut jossakin muualla kuin vallassa. Jopa tyttöjen kutsuminen tanssiin oli nuorelle Nikolaille hirmuinen haaste. Hänen äitinsä, entinen Tanskan prinsessa Dagmar oli taas hurmaava persoona ja luotettava ystävä, mutta kiinnostunut etupäässä seurapiirielämästä.
Gerardin ura tarjosi paljon tilaisuuksia tarkkailla Pietarin suurmaailmaa, jota jokaisen korkeassa virassa olevan täytyikin tarkkailla. Myös siltä osin kirja on aarreaitta. Suomalaisista Pietarissa pyrki ja pääsikin korkealle Konstantin Linder, jonka kirjoittaja leimaa tyhjänpäiväiseksi tuulenpieksäjäksi.
Suomessa hän ihaili ja kunnioitti Mechelinin valtiomiestaitoja ja moraalisia ominaisuuksia, jotka kyllä joskus hieman lipsuivat. Kaiken kaikkiaan Gerardin kertomasta tulee se vaikutelma, että Suomessa olisi ilmeisesti kyetty saamaan aikaan toimiva suhde Venäjään, mikäli liikkeellä ei olisi ollut tiettyjä häiriköitä.
Ennen muuta näihin vastuuttomiin aineksiin kuuluivat Voima-liiton ympärille kokoontuneet vehkeilijät. Tuo aseiden kalistelu näyttääkin olleen aivan olennainen syy siihen suomalaisvastaisuuteen, jota lehdet sitten hehkuttivat ja joka pääsi myöhemmin vaikuttamaan valtakunnanduumassa.
Vanhojen bobrikovilaisten kiukkuinen Suomen-vastaisuus on tunnettua, mutta vähemmän tunnettua on niiden Suomelle lojaalien henkilöiden vaikutus ja ajattelu, joihin myös Gerard kuului. Ei ole ihme, että Ohrana valvoi myös Gerardin toimia.
Oli oikein ja kohtuullista, että itsenäinen Suomen valtio myönsi sitten 1920-luvulla Gerardille ja hänen puolisolleen eläkkeen ja paikan Halilan parantolassa, jonne muutti Pietarista myös toinen kenraalikuvernööri, Boeckman.
Gerardia tapaamassa kävi myös toinen lakimies, K.J. Ståhlberg ja molemmilla lienee ollut melko samanlaisia näkemyksiä Suomen ja Venäjän suhteista ainakin siihen saakka, kun Suomi sitten joutui itsenäistymään.
Nythän me jo katselemme noitakin asioita aivan eri perspektiivistä kuin kerran aikalaiset. Gerardin aikana joka tapauksessa maidemme suhteet (niin, Suomi oli oma valtionsa, vaikka ei itsenäinen) hoidettiin niin hyvin kuin se tuossa häiriköiden, provokaattorien ja demagogien ilmapiirissä oli mahdollista, joutuu lukija päättelemään.
No, muistelmat ovat muistelmia, kuten jokainen ymmärtää ja joutuu lähdekritiikkiä harjoittaessaan ottamaan huomioon. Kiitoksia joka tapauksessa kirjan julkaisijoille, se täyttää kyllä merkittävän tyhjäksi jääneen tilan!
Vaikka kirja on niin hyvä ja kiintoisa, on pakko hieman tukistaa toimittajaa. Huolimattomuusvirheisiin kuuluu, että on sekoitettu ruhtinas ja suuriruhtinas, keisarillinen korkeus ja majesteetti, lokakuun vallankumous ja lokakuun suurlakko tai väitetty perustuslaillisten olleen bobrikovin myötäilijöitä.
Sattuuhan näitä tekevälle. Yhtä asiaa en kuitenkaan sulata. Juutalaisille määrätty asuinalue eli черта оседлости on kyllä englanniksi Pale of Settlement. Kun nyt kuitenkaan englanti ei ole maamme virallinen kieli, pidän sallimattomana tuon alueen kutsumista nimellä Pale.
Eihän sillä lyhyttä suomalaista nimeä toki ole, mutta eiköhän sovita siitä, että nimitetään sitä sitten vain juutalaisten asuinalueeksi tai lyhyesti juutalaisalueeksi.


7 kommenttia:

  1. Onko kirjoittajalla lisättävää Risto Volasen näkemykseen, jonka mukaan bobrikovilaisten toiminnan syy oli yhtenäistää Venäjä Saksan uhkaa vastaan vai oliko suomensyönnille jokin syvempi syy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”…Risto Volasen näkemykseen, jonka mukaan bobrikovilaisten toiminnan syy oli yhtenäistää Venäjä Saksan uhkaa vastaan…”

      En ole ikinä tavannut näin naiivia väitettä, että muka Venäjän kaikkien kansojen venäläistäminen olisi johtunut Saksasta. Ainoastaan Venäjän perseennuolijat voivat keksiä moista, koska Venäjän historiaa ei heidän mielestä tarvitse tutkia.

      Dekabristi Pavel Pestelin nimellä oleva poliittinen ohjelma ”Russkaja pravda” (Venäläinen laki) on vuodelta 1823. Sen 16. pykälä on otsikoitu näin: ”Vse plemena dolzhny slity byt´ v odin narod” (Kaikki heimot täytyy sulauttaa yhdeksi kansaksi).

      Pykälän sisältö jatkuu näin: ”…pri vseh meroprijatijah vremennogo Verhovnogo pravlenija v otnoshenii k razlitshnym narodam i plemenam, Rossiju naseljajushtshih, besprestanno dolzhno nepremennuju tsel´ imet´ v vidu, tshtoby sostavit´ iz nih vseh tol´ko odin narod i vse razlitshnye ottenki v odnu obshtshuju massu slit´ tak, tshoby obitateli tselogo prostranstva rossijskago gosudarstva vse byli russkie”. (Venäjää asuttavien kansoihin ja heimoihin kohdistuvien väliaikaisen Korkeimman hallinnon toimenpiteiden ehdottomana ja keskeytymättömänä päämääränä tulee olla yhden kansan muodostaminen ja kaikkien erojen sulauttaminen yhteiseksi massaksi niin, että koko Venäjän valtion alueella kaikki asukkaat olisivat venäläisiä.) Pestel’ P.I. Russkaia Pravda. Nakaz Vremennomu Verhovnomu Pravleniiu (Venäläinen laki. Evästys Väliaikaiselle Korkeimmalle Hallinnolle). Knigoizdatel’stvo “ORION”, S.-Peterburg, 1906, ss. 55-56.

      Mainittu venäläistämisidea on itse asiassa peräisin jo 1700-luvun venäläisestä poliittisesta utopiasta, ruhtinas Shtsherbatovin teoksesta «Путешествие в землю Офирскую г. С., швецкого дворянина» (Ruotsalaisen aatelisherra S:n matka Ofiranmaahan). Ofirassakin oli paljon heimoja, mutta ne kaikki puhuivat yhtä kieltä, sanskriittia.

      Ukrainan venäläistäminen epäonnistui pahan kerran ja seuraukset näkyvät jokapäiväisellä työpöydällä.

      Poista
  2. No siinähän se suuri kuva varmaankin on. Toinen asia sitten oli, että typerä politiikka niin Pietarissa kuin Suomessa toimi oman maan etua vastaan.
    Passikivihän tämän jo totesi.
    Vanhoilla bobrikovilaisilla näyttää olleen aitoa kiukkua ja pahansuopaisuutta Suomea ja suomalaisia vastaan, mutta he olivat toki vain yksi ryhmä.
    Kyllä Suomen lojaalisuus olisi voitu saada aikaan järkevällä politiikalla, mutta sellaisella oli vihollisensa molemmissa maissa.
    Mutta kun lopputulos eli Suomen itsenäistyminen sitten saatiin aikaan, niin kaikki sitä tukeva tai sellaiseksi kuviteltu, mukaanlukien suhteiden tärveleminen Venäjään voitiin tulkita myös myönteiseksi...

    VastaaPoista
  3. Tuntea menneisyys, ymmärtää nykyisyyttä ja nähdä tulevaisuuteen. Näitä toivoisin Professoreilta. Mikä on tulevaisuus? Mihin suuntaan tulisi mennä ja ennen kaikkea, miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mikä on tulevaisuus?"

      "Sillä jumalat havaitsevat tulevaisuuden
      tapahtumat, ihmiset sen mitä paraikaa
      tapahtuu, mutta viisaat sen mikä on tulossa."

      Tuomas Anhavalta

      Poista
    2. On: Tuomas Anhavalta

      Pitää olla: Tuomas Anhavalta,
      Jarkko Laineelta, Runon suku, s. 124.

      Poista
    3. Professorit edustanevat Anhavalaisittainkin viisautta yhteiskunnassa, vai mitä? Miten professorit näkevät tulevan ja millaisia ajatuksia heille siitä herää? Se, kiinnostaisi minua näinä aikoina nykyisyydessä.

      Poista

Kirjoita nimellä.