Mikä kansaa yhdistää?
https://wciom.ru/index.php?id=236&uid=10614
VTsIOM (ВЦИОМ) on alun perin Juri Levadan perustama tutkimusinstituutti, jonka valtio kaappasi itselleen joskus parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen Levada ja osa henkilökuntaa perusti uuden riippumattoman tutkimuslaitoksen nimeltä Levada-keskus (Левада центр). Venäjällä on lisäksi toiminut mielipidetutkimuslaitos FOM sekä epälukuinen määrä pienempiä, itsenäisiä instituutteja.
VTsIOM:ia rasittaa siis valtiollinen omistus, mutta sen takia ei pidä luulla, että se systemaattisesti väärentää kaikkia tutkimustuloksiaan. Neuvostoaikanahan tällainen olisi ilman muuta ollut sääntö, mikäli sosiologia yleensä olisi kuulunut sallittuihin tieteisiin.
No, jonkinlaista hengitystilaahan sillekin tieteenalalle sitten annettiin, mutta toki tieto kansan mielipiteistä kuului valtiosalaisuuksien piiriin. Periaatteessa kansa oli yksimielisesti puolueensa ja hallituksensa takana, eikä muuta voinutkaan osoittaa. Mikäli yritti, kuului tietenkin kansan vihollisiin.
Putinin ajat evät ole neuvostoaikoja. Siitä huolimatta voimme tietenkin suhtautua valtiolliseen mielipidetutkimukseen aina epäilevästi, tapahtuipa se sitten Amerikassa, Venäjällä tai Kiinassa tai vaikka jossakin muualla.
Venäjällä tilanne on sikäli hyvä, että VTsIOM:in lukuja voi usein verrata Levadan vastaaviin. Hajontaa tuntuisi aiheuttavan lähinnä erilainen kysymyksenasettelu. En ole viime aikoina yrittänyt tehdä vertailuja.
Sikäli kuin tutkimukset koskevat enemmän tai vähemmän epäpoliittisia asioita, uskaltaisin ottaa VTsIOM:in tulokset ihan tosissani. Epäilyttäviä seikkoja tietenkin jää aina mielipidetutkimuksiin. Niissähän se, mitä kysytään ja miten kysytään, on usein hyvin tärkeä seikka ja tuloksia tulkittaessa se pitäisi aina yrittää ottaa huomioon.
Mutta nyt tässä kerrotaan VTsIOM:in tutkimuksesta, jossa kysyttiin, millaiset asiat yhdistävät venäläisiä. Sekin asia voidaan kysyä monella tavalla ja halukkaat voivat oheisen linkin kautta miettiä, mitä mieltä tutkimuksesta ovat. Itse tyydyn selostamaan joitakin sen tuloksia.
Mikäpä ensinnäkin on vastaajien mielestä Venäjän symboli, asia, joka sitä parhaiten kuvaa?
10% mielestä sen muodostavat venäläiset ihmiset. 8% merkitsee tähän kohtaan isänmaanrakkauden. Mainittakoon, että voima/mahtavuus (мощь) saa 5% kannatuksen ja samoin laajuus/suuruus sekä myös presidentti Putin. Karhua kannattaa 4%.
Tuntuu hieman siltä, että tässä eri vastaajat olisivat ymmärtäneet kysymyksen hieman eri tavoin.
Mikäpä sitten olisi se kirja, joka yhdistää venäläiset ja jonka käytännöllisesti katsoen kaikki ovat lukeneet? 12% pitää sellaisena Tolstoin Sotaa ja rauhaa ja 4% Puškinin teoksia. 2% mielestä sellainen on Šolohovin Hiljaa virtaa Don. 2% on Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen kannalla ja sama määrä kannattaa Venäjän perustuslakia… Ehdotuksia sai esittää kolme. Aika laajoja teoksia näyttävät ”kaikki” lukeneen.
Musiikkikappaleista kansallishymni saa 16% kannatuksen. Katjuša on kolmantena 7%:lla ja yleensä sota-ajan laulut ovat suosittuja.
Kirjavuus on siis aikamoista. Sen sijaan ruokien suhteen yksimielisyys on suurempaa. Ruoat, jotka yhdistävät venäläisiä ja joista kaikki pitävät juhlapöydässä ovat: ykkösenä Olivier-salaatti (49%), kakkosena eräs tietty sillisalaatti (seljodka pod šuboj) 28%, pelmenit 25% ja Borssi 18%.
Kaikki venäläiset yhdistävä historiallinen tapahtuma on voitto Suuressa isänmaallisessa sodassa (69%). Krimin palauttaminen on kakkosena, mutta saa vain 6% äänistä. Vuonna 2018 sitä kannatti peräti 12%. ”Suuri Lokakuun vallankumous” saa 5% ja vuoden 1812 Isänmaallinen sota vain 3%. Kansainvälistä naistenpäivää kannattaa 2%.
Vaan kukapa on Venäjän suuri symbolinen kirjallinen hahmo?
Hajonta oli tässä hyvin suurta, mutta Oblomov voitti vaivaisella 4% äänimäärällä. Puskinin sankarit tulivat kakkoseksi 3%lla. Jalaton lentäjäsankari Meresjev sai 2% äänistä ja samoin toinen yli-inhimillistä tahdon riemuvoittoa edustanut. Nikolai Ostrovskin teräksinen ja karkaistu Pavel Kortšagin. Jopa Sodan ja Rauhan Pierre Bezuhov sai 2%. Peräti 62% piti kysymystä vaikeana vastata.
Aika jännittävähän tämä tulos onkin. Suhteellisen hyvin sijoittuivat sekä saamaton lallus Oblomov, että tämän täydelliset vastakohdat, Meresjev ja Kortsagin. Onko tässä ristiriitaa? Tuskinpa välttämättä. Ristiriitaistahan se on itse elämäkin ja sen eri puolet tarvitsevat symbolejaan. Eihän normaali ajattelu tule ilman stereotyyppejä toimeen. Niiden merkitys on vain ymmärrettävä.
Tällaisia kyselyitä tehdään silloin tällöin ja VTsIOM:in tapauksessa edellinen samalla patterilla oli tehty vuonna 2018. Kumma kyllä, vastauksissa oli aika laillakin hajontaa, etenkin vähemmän suosittujen asioiden kohdalla. Sen sijaan kärkiryhmä oli suhteellisen vakaa.
Mutta millaisia tuloksia saataisiin samalla kysymyspatterilla Suomessa?
Itse uskaltaisin ehdottaa suureksi yhdistäväksi kirjaksi Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta, joka myös elokuvaversioina esittää suuren kansallisen tarinan ja jota koko kansa katsoo yhä uudelleen. Kansallisromaaneja ovat myös Pohjantähti ja Seitsemän veljestä.
Tyypillisinä suomalaisena sankareina arvelisin mahdollisina kandidaatteina Vilho Koskelan, hänen isoisänsä Jussin, Jukolan Jussin sekä Sven Tuuvan.
Musiikkikappaleina meitä yhdistävät Maamme-laulu, Finlandia ja Säkkijärven polkka. Todellisia suomalaisia ruokia ovat ruisleipä, karjalanpaisti ja joulukinkku.
Entäpä tuo kansallinen symboli? Suomalainen kansa myyttisessä itsepäisyydessään ja ylevässä tyhmyydessään varmaan käy tässä, jos sen vastine kerran kävi Venäjälläkin. Sisun käsite liittyy juuri tähän. Vai olisiko tuo vaakunaeläin, leijona se paras symboli? Puolet kansaahan on kiinnostunut kilpaurheilusta. Ei meillä taida oikein olla rakennusta eikä luonnonmuodostumaa, joka olisi ylivertainen symboli? Tai ehkä Punkaharju? Saimaa? Koli?
Tärkein historiallinen tapahtumamme kansallisena symbolina on varmaankin oma suuri isänmaallinen sotamme: talvisota. Tosin jatkosota näyttää nyt kirivän välimatkaa umpeen. Vuosi 1918 on kuin onkin ohittamaton myös tässä mielessä, mutta putoaa pois siksi, ettei se tosiaankaan yhdistä kansaa, vieläkään.
Rauhan töitäkin on tehty menestyksellä. Nokia on uljas suoritus, mutta tietenkin kaikkien hölmöjen ylenkatsoma sen jälkeen, kun se nyykähti. Ja tätä tekijää ei voi yliarvioida.
En tiedä, olisiko meillä edes soveliasta kysyä, mitkä asiat yhdistävät kansaa. Tuntuu usein siltä, että päästäkseen ns. intellektuellien piireihin, on lähdettävä siitä, ettei mikään todella yhdistä kansaa eikä saakaan yhdistää.
Tiedän, että tämä lähestymistapa ei rajoitu Suomeen, vaan on levinnyt laajemmallekin, ennen muuta ranskalaisen postmodernismin kautta.
Venäjällä asiaa nyt ainakin tällaistakin asiaa saa kysyä, vaikka vastauksia voikin pitää aika epämääräisinä suuren hajonnan takia. Vain Suuri isänmaallinen sota ja Olivier-salaatti ovat aivan selviä tuloksia.
Entä meillä? Talvisota ja joulukinkku?