Kansanrunoutta

 

Sea shantyt

 

Kun tuossa tuli kirjoitettua merirosvoista ja mainittua myös laulu nimeltä High Barbaree, joka on olemassa sekä balladina että shantyna, sopinee jatkaa teemaa. Shantyt olivat lauluja, joiden tahdissa tehtiin yhdessä töitä -kiskottiin köysiä, hiivattiin ankkuria ja niin edelleen.

 Turussa vaikuttanee vieläkin kuoro Shanty Singers i Åbo, jonka perustivat vuonna 1970 Kap Hornin purjelaivalla kiertäneet seilorit. Nykyään heitä ei liene enää jäljellä.

Shantyjen sanat olivat usein hauskoja ja joskus härskejäkin. Kiinnostavaa on, että ne säilyivät, koko ajan muunneltuina vuosisadasta toiseen kuten kansanrunous yleensäkin. Monessa ovat aiheena 1700-luvun tapahtumat ja aikaisemmatkin.

Tuon High Barbaree-laulun sanat passannee ottaa tähän kokonaisuudessaan:

 

Traditional – Lyrics from Iron Men & Wooden Ships, by Frank Shay

There were two lofty ships from old England came,
Blow high, blow low, and so sailed we;
One was the Prince of Luther, and the other Prince of Wales,
Cruising down along the coast of the High Barbaree.

“Aloft there, aloft!” our jolly boatswain cries,
Blow high, blow low, and so sailed we;
“Look ahead, look astern, look aweather and alee,
Look along down the coast of the High Barbaree.”

There’s nought upon the stern, there’s nought upon the lee,
Blow high, blow low, and so sailed we;
But there’s a lofty ship to windward, and she’s sailing fast and free,
Sailing down along the coast of the High Barbaree.

“Oh, hail her, Oh, hail her,” our gallant captain cried,
Blow high, blow low, and so sailed we;
“Are you a man-o’-war or a privateer,” said he,
“Cruising down along the coast of the High Barbaree.”

“Oh, I am not a man-o’-war nor privateer,” said he,
Blow high, blow low, and so sailed we;
“But I’m a salt-sea pirate a-looking for my fee,
“Cruising down the coast of the High Barbaree.”

Oh, ’twas broadside to broadside a long time we lay,
Blow high, blow low, and so sailed we;
Until the Prince of Luther shot the pirate’s masts away,
Cruising down along the coast of the High Barbaree.

“Oh, quarter, Oh, quarter,” those pirates then did cry,
Blow high, blow low, and so sailed we;
But the quarter that we gave them – we sunk them in the sea,
Coming down along the coast of the High Barbaree.

 

Laulettunahan se löytyy googlaamalla Youtubesta. Esimerkiksi tästä:

Видео Bing.

Tuo ”Lutherin ruhtinas” kuuostaa kyllä oudolta. Onko jollakin selitys?

Joskus aiheena olivat naiset ja sävy saattoi olla hyvinkin korrekti, kuten tässä sangen tunnetussa laulussa Farewell and Adieu (Spanish Ladies), lieneekö se shanty lainkaan?

Видео Bing. Sehän sisältää myös kiinnostaa tietoa ajan navigoinnista. Englannin kanaaliin tulo havaittiin luotaamalla (striking soundings).

Toisaalta tietenkin saattoi olla myös suorasukaisen hauskoja sepitelmiä, joskus 1700-luvun politiikka ja seksinnälkä yhdistyivät vaikkapa shantyssa Haul away Joe! aiakin sen joissakin versioissa (Видео Bing).

Tragikoominen shanty Whisky, Johnny! kuvaa uneksimista viskistä, joka vie turmioon, mutta tuo hetken lohdun: Видео Bing.

Merellä oli ruokalista kroonisesti aika ankea ja joskus nähtiin nälkää. Itse asiassa jskus tapahtui sellaistakin, että elintarvikkeiden loppuessa merimiehet joutuivat syömään toisiaan. Tällainen tapaushan oli ranskalaisen sotalaiva Medusen haaksirikko, josta tehtiin kuuluisa taulu( ks. radeau de La Meduse - Поиск).

Tarinan siitä, miten kaksi rosvoa valmistautui syömään laivapojan, on shantyssa Little Boy Billee.  (

Tilanteen pelastaa sitten Britannian laivasto ja amiraali Nelson KCB (Knight Commander of the Bath). Sen jälkeen rosvot hirtetään ja pikku Billiestä tehdään amiraali…!

There were three men of Bristol City,
There were three men of Bristol City,
They stole a ship and went to sea,
They stole a ship and went to sea.

There was Gorging Jack and Guzzling Jimmy,
And also Little Boy Billee

They stole a tin of captain’s biscuits,
And one large bottle of whiskey.

But when they reached the broad Atlantic,
They had nothing left but one split pea.

Said Gorging Jack to Guzzling Jimmy,
“We’ve naught to eat – let’s eat Billee.”

“O Little Boy Billee, we’re going to kill and eat yur.
“So undo the top button of your little chemie (1).”

“O may I say my catechism,
“That my dear mother taught to me?”

But when he reached the Eleventh Commandment,
He cried “Yo Ho for land I see!”

“I see Jerusalem and Madagascar,
“And North and South Amerikee”

“I see the British fleet at anchor,
“And our Lord Nelson, K.C.B. (2).”

They hung Gorging Jack and Guzzling Jimmy,
But they made an admiral of Little Boy Billee.

Itse asiassa runo ei ole kansanperinnettä, vaan sen oin tehnyt William Makepeace Thackeray.

Tälläkin tarinalla oli epäilemättä todellisuuspohjaa. Sellaista sattui myöhemminkin. Kaksi merimiestä hirtettiin niin myöhään kuin vuonna 1885 sen johdosta, että he olivat murhanneet nuoremman toverinsa ja syöneet tämän.

Kovaa oli elämä merellä ja valtamerellä (the deep blue sea) oli vielä omat vaaransa, jotka eivät uhanneet sinänsä hyvin vaarallisilla Itämeren tapaisilla karikkoisilla ja jyrkkäaaltoisilla merialueilla.

Brittiläisessä kielenkäytössä valtamerestä käytettiin usein myös nimitystä Main. Siiä laulu

tai rallatus “Sailing, sailing, over the boundig main…”  Kuukausi kuukauden jälkeen saattoi kulua ennen kotisatamaa.

Видео Bing.

 

 

 

Maurin roolit

Mauri taikurina

Espanjassa loppiainen vastaa meidän jouluamme sikäli, että silloin tulevat Itämaan tietäjät ja tuovat lahjoja kilteille lapsille.

Nuo tietäjät ovat espanjaksi Reyes magos eli tietäjäkuninkaat. Mago eli maagihan tarkoittaa myös laajemmin salatieteisiin perehtynyttä ja myös taikuria, mistä selittyy se, että suomeksi kerrotaan joskus espanjalaisten juhlivat taikurikuninkaita.

No, taikuri tai tietäjä, erikoismiehiä he ovat molemmat. Hieman oudompaa on, että puhutaan aina kuninkaista, vaikka Matteuksen evankeliumi puhuu vain tietäjistä ja muut korkeintaan paimenista.

Mutta kuten tavallista on, tarumaista ainesta on pikku hiljaa kehittynyt pyhien ihmeiden ympärille. Jo kauan on tunnettu myös kuninkaiden nimet: Kaspar, Melkior ja Balthasar (espanjaksi Melchor, Gaspar y Baltasar).

Kuninkaat tulivat itäisiltä mailta eli kaiketi tietäjien ja tähdistäennustajien tyyssijana tunnetusta Kaldeasta, mutta edustivat aikansa kolmea rotua:  Melkior oli eurooppalainen, Kaspar aasialainen ja Balthasar afrikkalainen eli mauri (murjaani, morian).

Frankfurter Allgemeine Zeitungissa (FAZ) oli joulun alla tavanmukainen sensaatio, jossa ylöslämmitettiin vanhoja asioita. Siellä muuan uskontotieteilijä tulkitsi, että Jeesuksen ilmaantuminen Jumalan poikana oli suora haaste Rooman valtakunnalle, jota jo hallitsi muuan jumalan poika, keisari Augustus. Itse asiassa koko ajatus jumalallisesta isämeitästä ja hänen samaa jumaluutta olevasta juutalaisesta pojastaan oli valtiopetos.

No, ehkä olikin, vaikka Pontius Pilatus ei asiaa tunnustanut. Joka tapauksessa kyseinen herra korostaa myös sitä, että Jeesuksen palvojat olivat myös tekemisissä toisen, kilpailevan suurvallan ja Rooman ainoan haastajan välillä. Se oli Persia eli Parthia ja sieltä ne kuninkaatkin tai ainakin siis tietäjät tulivat kumartamaan.

Nykyisin maurit eli murjaanit on jostakin syystä nostettu tikun nokkaan ja heitä on alettu jotenkin irrationaalisesti palvoa.

Aikoinaanhan heitä tietyltä osin pidettiin pakanallisina barbaareina ja berberi- eli barbareskimerirosvot haittasivat vuosisatojen ajan sivistysmaiden kauppaa ja merenkulkua Mauretanian eli Marokon rannikolla.

Tältä ajalta muistamme mainion sea-shantyn Sailing down the coast of High-Barbaree (ks.

Look ahead, look-astern

Look the weather in the lee!

Blow high! Blow low! And so sailed we.

I see a wreck to windward,

And a lofty ship to lee!

A-sailing down along

The coast of High Barbary

"O, are you a pirate

Or a man o' war?" cried we.

Blow high! Blow low! And so sailed we.

"O no! I'm not a pirate

But a man-o-war," cried he.

A-sailing down along

The coast of High Barbary.

…

For broadside, for broadside

They fought all on the main;

Blow high! Blow low! And so sailed we.

Until at last the frigate

Shot the pirate's mast away.

A sailing down along

The coast of High Barbary

With cutlass and gun,

O we fought for hours three;

Blow high! Blow low! And so sailed we.

The ship it was their coffin

And their grave it was the sea

A-sailing down along

The coast of High Barbary

https://lyricstranslate.com

Tähän sea-shantyyn on olemassa lukuisia sanoitusversioita, kuten tavallista.

Tätä väkeä, noita barbareskeja voitiin myös lahjoa eli maksaa suojelurahaa ja sitähän mekin eli Ruotsi katsoi parhaaksi tehdä. Vastenmielisempi asia oli, että eräillä seuduin, etenkin Itä-Afrikan puolella oli voimassa orjuus. Murjaanit (maurit) ryöstelivät toisiaan orjiksi ja onnistuivat sitten hankkimaan asiakkaikseen myös länsimaiden moraalittominta ainesta.

Joka tapauksessa maurit eli murjaanit eivät olleet mitenkään sinänsä aliarvostettu ryhmä antiikin aikana eikä Euroopassa sen jälkeenkään, ennen kuin he itselleen in corpore halusivat eräiden edustajien välityksellä hankkia tämän maineen, mikä kaiketi tapahtui 1900-luvulla ja Amerikasta alkaen. Tämä on vain mutua, toki, mutta uskaltaisin ajatella, ettei perusteetonta.

Sitä ennen mauri kuului suorastaan kiintiömiehenä moniin merkittäviin näytelmiin, niin Shakespearella kuin muillakin suurilla kirjailijoilla.

Puškinilla oli mauriverta itselläänkin. Hän käytti isoisästään Hannibalista termiä arap (ei siis arab), mikä on tapana suomentaa murjaaniksi (mauri). Schillerin näytelmästä muistamme kuuluisan repliikin: Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä (Der Mohr har seine Schuldigkeit getean, der Mohr kann gehen.)

Pyhimyksenä pyhä Mauri osoittautui kunnioituksen arvoiseksi ja Mauritiuksen (St. Maurice) saari kantaa yhä hänen nimeään.

Nyt sitten on joku älykääpiö keksinyt, että Tiernapoikien Murjaanien kuningas, joka mitä ilmeisimmin tarkoittaa Balthasaria, ei saisi esiintyä naama mustattuna.

No, tuo on jo sen laatuista idiotismia, että siinä jäävät syrjästä katsojalle jauhot suuhun. Mutta jauhottaminen lieneekin se argumentoinnin korkein muoto, johon kaikenlaiset silakat ja varikset kykenevät.

Mutta tulkoot nyt sitten omalla uskollaan autuaiksi.

Romantiikkaa?

 

Jalot rosvot

Peter Lamborn Wilson, Merirosvoutopiat. Maurilaiset kaapparit ja kristityt luopiot. Suomennos Asmo Koste. Nastamuumio 2005, 224 s.

 

Merirosvot ovat olleet rehellisten merenkulkijoiden riesana iät ja ajat (ks. esim. Vihavainen: Haun störtebeker tulokset). Niitä oli kauan myös Itämerellä. Järjestäytyneen yhteiskunnan suhtautuminen tähän ainekseen oli aikoinaan hyvin suoraviivainen: hirteen vain.

Tässä takavuosina länsimaat yrittivät käsitellä Afrikan sarven merirosvoja poliittisesti korrektin ja ihmisoikeusajatteluun pohjautuvan hellyyden keinoin, mikä tietenkin innosti rosvoja vain laajentamaan toimintaansa. Venäläiset sen sijaan aseistivat laivojaan konetykein ja upottivat rosvojen veneet jo kaukaa.

Nykyistä tilannetta en tunne. Se näyttää menettäneen uutisarvonsa. Ainakin yksittäisille veneilijöille merirosvot ovat yhä pelon aihe.

Englantilainen sea shanty Hign Barbaree kertoo siitä, miten rosvotaikoinaan  hukutettiin armotta (ks. Vihavainen: Haun high barbaree tulokset).

Tieto siitä, että vain kuolemanrangaistus odotti kiinni jäänyttä raaisti myös rosvot ja pääkallolippu eli Jolly Roger ilmoitti karusti uhreille heidän kohtalonsa.

Merirosvoutta lähellä olivat myös valtioiden valtuuttamat kaapparit, joista usein tulikin varsinaisia rosvoja. Kummatkaan eivät kaihtaneet näyttää laivallaan väärää lippua, joka sitten yhtäkkiä vaihdettiin ja osoitettiin uhria ladatuilla tykeillä. Vielä toisessa maailmansodassa Saksalla oli ns. apuristeilijöitä eli naamioituneita kaapparilaivoja.

Yhdestä niistä, nimeltä Atlantis (germn auxiliary cruiser atlantis - Поиск) tehtiin 1950-luvlla elokuvakin ”Kymmenen lipun alla”. Mainittakoon että tämän laivan päällikkö nimeltään Bernhard Rogge tuli sittemmin korkeaksi Naton maavoimien komentajaksi.

Merirosvoja ja kaappareita oli kuitenkin monta sorttia. Hyvin pitkään vaikutti tämä instituutio ns. barbareskivaltioissa eli Afrikan luoteisosassa, etenkin Algerissa ja Tunisiassa sekä Marokossa. Selkänojanaan sillä oli Osmanien valtakunnan tuki, jonka merkitys normaalisti oli kuitenkin lähinnä nimellinen.

Barbareskien kanssa solmi Ruotsikin 1700-luvulla sopimuksen ja maksoi niille säännöllisesti suojelurahaa. Sen merkitys näyttää vaihdelleen. Yrittäjä oli rosvojenkin joukossa erilaisia.

Hämmästyttävää kyllä, eurooppalaiset ja amerikkalaiset sotalaivatkaan eivät kyenneet lopettamaan rosvousta. Se tapahtui vasta Ranskan valloitettua Algerian vuonna 1830.

Elämä laivoissa oli kurjaa ja sille olivat ominaisia raakalaismainen kurinpito ja surkeat elinolot. Työ oli vaarallista ja usein epämiellyttävää, vilu ja nälkä olivat ainaisia vieraita ja lohtua sai vain päivittäisestä rommiannoksesta. Ylikansoitetuissa sotalaivoissa tilanne oli pahin, mutta myös kauppalaivat saivat niistä mallinsa.

Samuel Johnson (1709-1784) ei suotta sanonut, että Englannin vankilassa miehellä oli parempi asunto, parempaa ruokaa ja parempaa seuraakin kuin kuninkaallisessa laivastossa.

Pappi ja kirjailija Charles Kingsley (1819-1875)  kirjoitti merkittävässä runossaan ”The Last Buccaneer" (ks. Vihavainen: Haun kingsley tulokset) merimiehestä, joka löytää apokryfiseltä Avés’n saarelta  ihanneyhteiskunnan, jossa miehet itse säätävät ”vapaat ja reilut lait” ja tottelivat mukisematta niitä rohkeimpia miehiä, jotka olivat nousseet kapteeneiksi.

Kingsleyn ”Avés” on todellinen utopia, jossa vietetään ihanaa elämää yhdessä orjuudesta karanneiden neekereiden kanssa:

Oh, sweet it was in Avès to hear the landward breeze 
A-swing with good tobacco in a net between the trees, 
With a negro lass to fan you while you listen’d to the roar 
Of the breakers on the reef outside that never touched the shore.

Merirosvojen ihannointi ja tarinat utopiasta sopivat sinänsä ajan henkeen (1857). Jo aiemmin (1814) oli lordi Byron julkaissut runonsa ”The Corsair”, jonka sankari hyökkäsi barbaarisia turkkilaisia vastaan.

Kingsleyn bukanierit sen sijaan muodostivat oman ihanneyhteiskuntansa, joka oli selvästi oikeudenmukaisempi kuin itse Englanti, vaikka he elivätkin rosvoamalla sitä samaa kultaa, jonka espanjalaiset ovat rosvonneet intiaaneilta. Tässä siis tavallaan toteutui Leninin kehotus ryöstää rosvottu takaisin (grab nagrablennoje).

OH, England is a pleasant place for them that ’s rich and high; 
But England is a cruel place for such poor folks as I; 
And such a port for mariners I ne’er shall see again, 
As the pleasant Isle of Avès, beside the Spanish main. 
 
There were forty craft in Avès that were both swift and stout,
All furnish’d well with small arms and cannons round about; 
And a thousand men in Avès made laws so fair and free 
To choose their valiant captains and obey them loyally. 

Wilson käsittelee rosvojaan samasta näkökulmasta kuin Kingsley. Rosvot, tai ainakin nyt monet heistä ovat kapinallisia, jotka haluavat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja myös toteuttavat sen.

Tämä ei tietenkään koske kaikkia barbarskimerirosvoja tai edes enemmistöä, mutta kyllä niitä tuhansia renegaatteja eli uskonluopioita, jotka olivat tulleet kaapatuiksi Pohjois Afrikkaan ja ryhtyneet muslimeiksi päästäkseen orjuudesta. Muslimilla ei olut oikeutta orjuuttaa toista muslimia.

Pohjois-Afrikkaan ja erityisesti Salén kaupunkiin joka on vastapäätä Rabatia (huomaa nimen yhtäläisyys Kingsleyn Avés’n kanssa) muutti myös muutama tuhat moriskoa Espanjaasta, josta heidät karkotettiin 1600-luvun akussa.

Salé muistutti eniten vapaata merirosvojen ihanneyhteiskuntaa ja näyttää olleen sangen tasa-arvoinenkin. Kapteenit eivät ottaneet saaliista kohtuutonta osaa. Valitettavasti käytettävissä olevia dokumentteja ei juuri ole, kuten kirjoittaja alinomaa valittaa.

Joka tapauksessa Salén rosvot eivät tyytyneet vain toimimaan lähivesillään vaan ulottivat kerran toimintansa peräti Islantiin saakka, josta otettiin suuri määrä orjia. Myös Baltimoren paikkakunta Irlannissa ryöstettiin.

Kiinnostavaa on, että tunnetuimmat merirosvokapteenit näyttävät yhä uudelleen olleen eurooppalaisia ja että kaapattujen panttivankien lunastamiseksi barbareskikaupungeissa oli myös ulkomaiden konsuleita.

Muhamettilainen Osmanien valtakunta edusti toisenlaista sivilisaatiota ja sitä tietenkin mustamaalattiin. Itse asiassa kaapattujen orjien elämä ei tainnut useinaan olla hullumpaa.

Isännät eivät yleensä kohdelleet orjiaan raa’asti. Kauppatavara oli pidettävä kunnossa. Monet naiset pääsivät haaremiin tai muuhun seksisuhteeseen, jossa heillä monesti ei ollut mitään valittamista.

Suomalaisethan tuntevat tämä kuvion Mika Waltarin Mikael Hakimista, (entinen Karvajalka) (Pelzfuss), joka ryhtyy renegaatiksi eli omaksuu islamin. Ei ole tietoa siitä, oliko renegaattien joukossa suomalaisia, mutta se on luultavaa. Paljon venäläisiäkin oli mukana.

Kaapattujen kohtalo tuskin sentään oli keskimäärin kadehdittava, mutta vieraassa kulttuurissa oli piirteitä, jotka saattoivat myös houkutella: seksuaalisuus oli paljon hyväksytympää kuin kristityissä maissa, eritoten nyt puritaanisessa Englannissa.

Jopa pederastiaa suvaittiin, mutta varsinaista aikuisten välistä homoseksuaalista suhdetta ei niinkään.

Tunnetusti profeetta oli kieltänyt viinin, mutta suufilaisilla virtauksilla oli omat tulkintansa. Ilmeisesti hasista käytettiin yleisesti ja monin paikoin myös viiniä ja väkevämpää. Saattoivatpa jotkut uskossaan heikot olla päissään lähes jatkuvasti.

Wilsonin kirja on hieman sekava eikä muodosta selkeää tutkimusta barbareskivaltioiden elämästä. Kuitenkin se sisältää monia kiintoisia tietoja ja tarjoaa lisää aineksia etenkin 1600-luvun merirosvouksen ymmärtämiselle.