lauantai 26. syyskuuta 2020

Kirja muusikoista.

 

Keskeneräinen sinfonia?

 

Kjell Westö, Tritonus. Otava 2020, 445 s.

 

Kjell Westön kirjat tulee aina luettua. Hän kirjoittaa normaalia proosaa, josta on helppo löytää niin päätä kuin häntääkin. Sitä paitsi hän tarkastelee asioita minuun verrattuna sopivan sivusta, mikä tekee niistä omalla tavallaan kiinnostavia. Tunnen niissä kuvattua miljöötä yleensä huonosti.

Tällä kertaa liikutaan sellaisissa piireissä, joita tunnen tavallistakin huonommin. Keskushenkilönä on äveriäs kapellimestari, joka rakennuttaa itselleen huvilaa ja muissa osissa nähdään tavallista suomenruotsalaista väkeä, joka kuitenkin on yhdessä merkittävässä suhteessa varsin epätavallista.

Kaikki nimittäin ovat muusikoita ja vielä ammattilaistasolla. Myös ne duunarit, jotka soittavat harrastelijayhtyeessä, tuntevat perin pohjin soittamisen salaisuudet ja vaikeudet ja myös sen amerikkalaisen ohjelmiston, jota esittävät.

Se ei soi minun veneessäni eikä autossani. Autoa minulla ei kyllä olekaan. Joka tapauksessa kirja liikkuu siis itselleni ja mikäli voin päätellä ylivoimaisesti suurimmalle enemmistölle varsin tuntemattomien ongelmien parissa. Kirjoittaja ne ilmeisesti tuntee ja on sitä paitsi haastatellut kirjaa varten suuren joukon alan ammattilaisia.

Täytyy sanoa, että pitkät pohdinnat joidenkin musiikillisten esitysten ansioista ja puutteista ja esitysten ja kappaleiden sanomasta ovat ulkopuoliselle varsin puuduttavia. Ehkä ilman niitäkin olisi tullut toimeen?

Musiikin ohella pääroolissa ovat sentään ihmissuhteet, kuten kunnon romaanissa pitääkin. Seksiä on riittävästi tekemään suhteet uskottaviksi ja ajankohtaisia teemoja löytyy metoosta pandemiaan ja pakolaisista homouteen, tarkemmin sanoen lesbouteen. Natsi-sanakin siellä esiintyy aika usein.

No, näillä nyt ei ketään tänä päivänä hätkäytetä. Normaalit heterosuhteet ovat sentään täällä päällimmäisinä, minkä arvaan tekevän kirjan joissakin piireissä arveluttavaksi ja harmittavaksi, sillä noissa suhteissa ainakin naisväki näyttää saavan kovasti tyydytystä, mikä lienee kovin stereotyyppistä ja ehkä ohjaa ihmisiä ajattelemaan jopa taantumuksellisesti. Hui sentään.

Kirjan varsinaisesti kiinnostava asia on sen suhtautuminen muodikkaisiin ongelmiin. Metoo tulee esille melko ohimennen ja näyttää juuri siltä falskilta huijaukselta, mitä se todellisessa elämässä keskimäärin lieneekin. Reittä pitkin kapuavat tähtöset ovat oikein olan takaa hyödyntäneet sopulitätien hyväuskoisuutta ja valtamedian hampaattomuutta. Kuka voisi muuta odottaa? Ja kostolla ja muulle lurjustelulle tämä hysteria tarjosi mainiot mahdollisuudet.

Kuitenkin vaatii meidän aikanamme ilmeisesti tiettyä rohkeutta esittää asia näin, vaikka sitä ei nyt juuri tässä muodossa sanotakaan. Sen sijaan stereotypiat onnettomista ja hyväksikäytetyistä naisista ovat aina tervetulleita.

Mitä pakolaisiin tulee, pestataan yksi heistä ilman mitään taitoja ja koulutusta pian jonkinlaiseksi apulaislääkäriksi, työlupakin on varmasti saamatta. Aika hurjaa menoa! Ehkä palaamme taas pian välskärien aikaan?

Mutta edistyksellinen asenne pakolaisia kohtaan on järkkymätön ja jopa siinä määrin, että väärä sanakin heitä kuvatessa aiheuttaa päähenkilössä hallitsemattoman raivoreaktion. En oikein tiedä, onko kirjoittaja sitä tarkoittanut, mutta ainakin minusta ongelmatapaus on tässä se, joka menettää jokin sanan takia normaalin ajattelukykynsä eikä se, joka käyttää poliittisesti epäkorrektia kieltä.

Muistan miten 1970-luvulla Tiedonantaja kertoi tietoisten työläisten tuntuneen suuttumusta Pekka Siitoimen fasististen touhujen takia. Luulen, mettä tämä oli hyvin harvinaista, suuri enemmistö nauroi niille makeasti. Luulen, että nykyisetkin natsit ansaitsevat saman kohtelun ja jos ei, niin miksi ei?

Voi kyllä olla niinkin, että nimenomaan nuo hallitsemattomat reaktiot noita ”natseja” kohtaan paljastavat ajastamme jotakin merkittävää. Ne, jotka niitä pelkäävät, pelkäävät jotakin todellista itsessään. Ehkä olisi aika pohtia kunnolla, mikä se oikein tässä vaivaa ja keskustella aikuisen vakavasti asioista ilman melodramaattista ylireagointia.

Tuntuu siltä, että kirjassa on idullaan kaikenlaisia aiheita, jotka sitten eivät toteudukaan. Se kuuluisa Tšehovin pyssy roikkuu seinällä ja jää sitten sinne, onpahan mukana rekvisiittana.

Jos keskeisenä ongelmana kirjassa on se, alkaako kuvitteellisen suuren kapellimestarin tähti sammua, ei se voi olla yleisesti kiinnostava aihe. Myöskään se, onko leveästi elävä päähenkilö ”yksi meistä” ei kiinnostane ketään. Miksi kiinnostaisi? Entä mitä käytännössä tarkoittaisi se, että hän antaisi koko liian/turhan? omaisuutensa pois, kuten muuan henkilö vaatii? Kenelle nimenomaan ja millä seurauksella?

Kirja on ihan viihdyttävä ja luulen, että kirjoittaja on ainakin alun perin halunnut sanoa siinä jotain tärkeää, mutta puhti on loppunut kesken. Vaikka mistäs minä tiedän. Ei kirjan tarvitse olla mikään simppeli moraliteetti ja mieluummin se ei sitä saisikaan olla. Sellaisesta ei kukaan saa mitään.

Nyt jää kuitenkin kirjan luettuaan miettimään sille mahdollisia jatkoja. Pohdiskelut koko klassisen musiikin ja sen huippuunsa hiotun esittämisen arvosta eivät vie pitkälle, ainakaan minua.

Mutta kyllähän tämäkin kirja on täysin luettavaa tekstiä, jonka parissa viihtyy.

8 kommenttia:

  1. "Normaalit heterosuhteet ovat sentään täällä päällimmäisinä..."

    Tässä on se "edistyksellisten" kannalta oleva ongelma kirjallisuudessa: kirjojen täytyy tavoittaa kannattavuuden kannalta riittävä määrä ostajia. Koska enemmistö on kuitenkin vielä heteroita, erilainen LBG-kirjallisuus ei poikkeustapauksia (Holma) lukuunottamatta saa näitä OMALLA rahallaan sjoittamaan siihen.

    Sen sijaan kuva-, elokuva- ja näyttömötaidetta voi enemmistön mausta riippumatta harrastaa peliongelmaisten köyhien kustantamilla apurahoilla. Seen verran homoemoja ja muita sympatiseerajia riittää, että galleriat ja katsomot eivät häiritsevästi kumise tyhjyyttään.  

    VastaaPoista
  2. Muistelen että jossain takavuosien lehtihaastattelussa Westö kommentoi musiikin osuutta kaikessa kirjoittamisessaan niin, että hänen mielessään soi koko ajan 50-luvun rokkimusiikista tuttu perussointu -- rinnakkaismolli -- huippusointu -- seiska -kaava, ja että se rytmittää ja antaa sävykierron joka pitää hänen kielikoneistonsa käynnissä.

    Lueskelin niitä hänen kriisihistoriallisia ajankuvauksiaan, mutta eivät minua puhutelleet. Pitäisiköhän nyt sitten vilkaista tätä uuttakin, kun raamitus kuulostaa sijoittuvan niin painavasti musiikin piireihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se maku eroaa: minuun vetoaa Westössä juuri sotia edeltäneen ja niiden aikaisen ankkalammikon kuvaus.

      Poista
  3. Minä olen tilannut äidille ÖT:n ja Sydinin, joita sitten itsekin joskus lueskelen. Poliittisen korrektiuden ja Oikeiden Mielipiteiden tuputus on tukahduttavaa. Voi olla, että Närpiön tomaatit jäisivät poimimatta utan invandrare, mutta lehti ei koskaan vahingossakaan mainitse, että poimijan nimi ei koskaan näköjään ole Muhammed.

    VastaaPoista
  4. Westön taitavuutta kuvaa se että Tritonuksen parissa viihtyy, vaikka siinä ei juonellisesti tapahdu juuri mitään. Olisin varmasti viihtynyt paremminkin, jos olisin paremmin perehtynyt musiikkimaailmaan. Silti Tritonus oli tämän suhteen helpompi kuin muuten mainion Täällä kuljimme kerran jazz-musiikkiin liittyvät sivut. Risuja ehdottomasti tuosta epäuskottavasta turvapaikanhakijan "apulaislääkäriksi" palkkaamisesta. Tuskin kukaan on niin naiivi, että palkkaisi omalla riskillä tietoisesti valelääkärin.

    Minulle kirjan pihvi oli kapellimestarin omalla mauttomalla pröystäilyllään luoma vankila. Mies oli mitä ilmeisimmin tauon tarpeessa, mutta omilla valinnoillaan oli taloudellisessa mielessä poissulkenut tämän mahdollisuuden. Tekeeköhän keskiluokkakin pienemmässä mittakaavassa samantyyppisiä valintoja kuin kapellimestari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "palkkaisi omalla riskillä tietoisesti valelääkärin."

      Ei tuo henkilöhahmo välttämättä ollut valelääkäri vaan laillistamaton lääkäri ts henkilö, joka oli kotimaassaan suorittanut tutkinnon.

      Poista
    2. Eipä se kirjan perusteella siltä näyttänyt.

      Poista
  5. Tein samoja huomioita kuin blogisti. Ensimmäisen kerran jäi Westön kirja kesken. Muotikliseet työnsivät luotaan.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.