tiistai 29. syyskuuta 2020

Lermontov

 

Tärkeä suomennos

 

Mihail Lermontov, Kultaa ja myrkkyä. Runoja. Suomentanut Olli Hyvärinen. Atrain&Nord 2020, 179 s.

 

Kuten tunnettua, runous on Venäjällä, eikä vain sivistyneistön piirissä, aina asetettu hyvin korkealle sijalle. Niin kansakunnan symboleina kuin rakastettuina oman kielen mestareina monet 1800-luvun runoilijat ovat yhä tänäkin päivänä mitä suurimmassa määrin eläviä hahmoja. Sitä, joka ei tunne Puškinia pidetään automaattisesti moukkana ja syystäkin. Lermontov ei ihan yllä samalle tasolle, mutta kyllä sivistyneen ihmisen on tunnettava myös hänen keskeiset teoksensa.

Meillä suomalaisilla on ollut Venäjän tuntemuksen kohdalla erittäin paha aukko juuri suurten klassikkojen kohdalla. Käännöksiä on ollut vain satunnaisesti ja vaikka Lauri Kemiläinen käänsi yli sata vuotta sitten hienosti Jevgeni Oneginin, ei sitäkään tekstiä enää ole mistään saatavissa.

Nyt Olli Hyvärinen on rohjennut ruveta tuota valtavaa aukkoa täyttämään ja on julkaissut sekä laajan kokoelman Puškin-suomennoksia, että pienemmän valikoiman Lermontovilta.

En ole mikään runoilija ja asiantuntemukseni saa kaikin mokomin mitätöidä, jos siltä tuntuu. Kerronpa nyt joka tapauksessa muutamia omia vaikutelmiani Hyvärisen töistä. Aluksi vaikkapa Lermontovista.

Mielestäni monien tunnettujen tekstien suomentaminen on onnistunut mainiosti. Kääntäähän runoutta ei voikaan. Ajatelkaamme vaikkapa runoa Svidanje -Kohtaaminen, jossa mustasukkaisuudesta suunniltaan oleva petetty rakastaja odottaa koston hetkeä:

И на дорогу пыльную

Винтовку наведу.

Напрасно грудь колышется!

Я лег между камней;

Чу! Близкий топот слышится…

А! это ты, злодей!

 

Ja kohti tietä hehkuvaa

Kiväärin ojennan;

Niin turhaan rinta värisee!

On kivet piilona;

Kas, kavioiden kapsetta…

Hah, saavut saatana!

 

Myös Kasakan kehtolaulu soi mielestäni hyvin:

 

Kiviin pärskyy tuolla Terek,

Hyökyy aaltoineen

Tšetšeeni jo hiipii rantaan,

veistä teroittaa…

 

Po kamnjam struitsja Terek,

Pleštšjot mutnyi val;

Zloj Tšetšen polzjot na bereg,

Totšit svoi kinzal…

 

Lermontovhan oli luonteeltaan karski sotilas ja aihepiirit olivat usein sen mukaisia. Runo tikarista (Kinžal) on mielestäni niin upea, ettei suomennos valitettavasti oikein pääse sen mukaan:

 

Ljublju tebja, bulatnyj moj kinžal,

Tovarištš svetlyj i holodnyi

Zadumtšivyj gruzin na mest tebja koval

Na groznyj boj totšil tšerkes svobodnyj

 

suomeksi:

Rakastan sinua mun tikari

Sä toveri noin kirkas, kylmä.

Mies synkkä Gruusian sun takoi kostoksi

Ja vapaa tšerkessi sut sotaan hioi

 

Voi olla, ettei suomen kielestä yksinkertaisesti löydy sellaista sointia, joka tavoittaisi Lermontovin tekstin suorastaan kylmän leikkaavan sävyn.

Mielestäni myöskään tunnettu I skutšno i grustno /Niin tylsää ja apeaa ei ole lainkaan tavoittanut originaalin vapaata virtausta, joka tuo masennuksen ja lohduttomuuden esille kuin hengityksen.

Patrioottien ja vapaahenkisten kiistoihin on usein päässyt Lermontovin lyhyt jäähyväisruno Venäjälle, jonka kaikkinäkeviltä silmiltä ja kaiken kuulevilta korvilta hän toivoo pääsevänsä pakoon Kaukasuksen taa:

 

Proštšaj, nemytaja Rossija,

Strana rabov, strana gospod,

I vy, mundiry golubie

I ty, poslušnyj im narod

(Jostakin syystä olen lukenut tämän viimeisen rivin myös muodossa ”i ty, predannyi im narod”)

 

Hyvästi siivoton Venäjä,

Maa orjien ja herrojen

Ja sinitakkien ja kansa

Sen kuuliainen, nöyrtyen.

 

Originaali on aina originaali, mutta toki suomennoksestakin hyvin ymmärtää sen, mitä runoilija on halunnut sanoa.

Snobbailuun taipuvainen Nabokov tokaisee muistelmissaan, ettei Puškinista ymmärrä mitään se, joka tuntee vain Tšaikovskin oopperan typerän libreton ja luulen, että hänelläkin on pointtinsa.

Tärkeintä mielestäni kuitenkin on, että meillä nyt joka tapauksessa on suuri määrä sekä Puškinin että Lermontovin runoutta suomeksi. Niiden, jotka eivät venäjää osaa, mutta haluaisivat maata ja sen kulttuuria joka tapauksessa tuntea, on syytä tutustua ainakin näihin suomennoksiin.

Suomentajalla on ollut valtava urakka, eikä voi sanoa, että se olisi hukkaan mennyt. Nyt vain ostamaan näitä suomennoksia, ellei originaaleja ole lukenut!

What do you want to do ?
New mail

18 kommenttia:

  1. Olen kuullut sanottavan, että sitten vasta hallitsee kielen kun pystyy lukemaan (ja ymmärtämään) runoutta tuolla kielellä.

    VastaaPoista
  2. "Sitä, joka ei tunne Puškinia pidetään automaattisesti moukkana ja syystäkin. Lermontov ei ihan yllä samalle tasolle, mutta kyllä sivistyneen ihmisen on tunnettava myös hänen keskeiset teoksensa."

    Niinpä jos itse kävisin kauppaa siellä, opettelisin edes muutaman runon alkukielellä niin, että iltasitseillä voisi puolihuolimattomasti heittää säkeen, pari.

    Tuostapa laajemmin seuraa, että pitäisikö kauppamiehiksi lähettääkin humanisteja insinöörien sijasta taikka vielä paremmin humanisti-insinööri työpari.

    VastaaPoista
  3. Minulla on CD, Classical Barbra. Nr 10: Streisand laulaa englanniksi Pushkinin runon Ja vas ljubil (I Loved You), säv. Claus Ogerman.
    Kaunista.

    /EE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset, "pyhän pakkoenglannin" vangit!

      Poista
    2. No kun englantia puhuu koko maailma, niin kyllä se on vähän pakko. Ainakin hyödyllinen.

      Poista
    3. Koko maailma ei puhu englantia,kaukana siitä!

      Mutta kommenttisi osoittaa hyvin tuon vankina olon ja sen miksi puhun pyhästä pakkoenglannista :-)
      Pienikin arvostelu on kielletty!

      Poista
    4. Nimetön 29. syyskuuta 14:52

      Mitä tarkoitat?

      /EE

      Poista
    5. Sitä mitä sanoin, suomalaiset ovat englannin kielen vankeja.

      Poista
  4. Olin 70-lunulla Suomi-Neukkula porukan kanssa Moskovassa ja siellä näin kaksi asiaa, joilla lahtarikodin perintönä saatu ryssäviha alkoi pehmemtyä. Silloinen vaimoni teki juuri gradua lastenhoidosta ja lukaisin seuran vuoksia muutaman kirjan itsekim, joten runsaan puoleinen lasten tavaratalo muuten ankessa Moskovassa teki vaikutuuksen, Toinen oli sitten ne lukevat ihmiset. Kansa ja ihminen joka lukee kirjoja ei koskaan voi olla läpeensä paha,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikuvia Moakovan metrosta. 70-luku: nuoriso luki innokkaasti Breznevin puheiden kansanpainoksia.90-luku: Nuoriso luki innokkaasti amerikkalaisia käännöksiä aiheesta kuinka tulla nopeasti rikkaaksi.
      Kansa ja ihminen, joka lukee kirjoja ei koskaan voi olla läpeensä paha.

      Poista
    2. Ei ne Brezhneviä lukeneet. Lermontovia hyvinkin.

      Poista
    3. En kyllä usko nuorison lukeneen juuri Brezneviä. Suomessa samaan aikaan kiisi ilmeisesti Seppo Sännälän lanseerama vitsi:

      "Mikä on vainoharhaisuuden huippu? Luet bussissa Keskustapuoleen äänenkannattajaa Suomenmaata ja pelkäät että joku lukee sitä salaa olkaapääsi yli. "

      Poista
  5. Pieni pikakyhäelmä Lermontovia venäästä, tokkopa tuokaan niin kaunihisti soi...:

    "Tikarein, ma sua armastan,
    toverini kylmän, välkehtivän
    mies takoi miettehissään Gruusian,
    hioi tserkessi varall' taiston hirveän."

    VastaaPoista
  6. Vai uusi käännös Kasakan kehtolaulusta. Eihän makuasioista tarvitse kiistää, mutta minusta Valter Juvan (kuollut 1922) vanha käännös toimii edelleen hyvin.

    https://fi.wikisource.org/wiki/Kasakan_kehtolaulu

    Halki vuorten Terek huima
    syöksyy uomassaan:
    Hiipii luo tshetsheeni tuima,
    hioo puukkoaan.

    Iki-Kiannolla on myös oma suomennoksensa Lermontovin runosta, tai ainakin juuri noista rivistä. Se löytyy muistelmakirjasta "Iki-Kianto muistelee" vuodelta 1954. Tuohon aikaan ei poliittisesta korrektiudesta tiedetty mitään, mutta Kiannolla ilkeä tshetsheeni on pelkkä "rosvo".

    Kyllähän yhtä ja samaa runoa voi suomentaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta onko siinä mitään itua? Vanhoissa suomennosten kielessä on oman aikansa väriä, jota taitavinkaan nykykääntäjä ei pysty jäljittelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän vanhat suomennokset voivat olla uusia parempiakin. juttu nyt van on sellainen, ettei niitä monta ole.

      Poista
    2. Minusta vanhoissa romaanien suomennoksissa on se hyvä puoli, että niistä ilmenee paremmin alkukielen tyyli, "lepertelevä" kieli. Nykyään pyritään ilmaisemaan asia niinkuin se ilmaistaisiin (nyky-) suomeksi. Vanhan venäjän tyylin rikkaus kärsii.

      (Sama ilmenee jos vertaa Cervantesin Don Quijoten vanhaa ja uutta suomennosta.)

      Poista
    3. Joo, kyllä Juhani Konkan suoennoksista nauttii, vaikka reviisorimaiset puristit puistelevat päätä.

      Poista
  7. Kinžal on nimeltään Venäjän uusi yliääniohjus.. hiottu sotaan.. taistoon hirveään.. Lermontovia mukaellen..

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.