maanantai 7. syyskuuta 2020

Sikariportaasta

 

Suurpääoman leivissä

 

Sakari T. Lehto, Teollisuuden piirissä koettua. WSOY 1996, 326 s.

 

Tässä taas yksi Yliopiston kirjaston poistama kirja. Syitä sen hylkäämiseen voi vain arvailla.

Joka tapauksessa kirjan luulisi olevan kenelle tahansa yhteiskuntatieteiden opiskelijalle aivan korvaamaton. Siinä todellinen suurteollisuuden sisäpiiriläinen pohtii kokemuksiaan ja välillä suorastaan antaa numeroituja johtopäätöksiä siitä, miten virheet voitaisiin välttää.

Reseptiä oikeisiin ratkaisuihin hän ei sentään anna, sillä elämä on tunnetusti liian monimuotoista kesyyntyäkseen teorialla hallittavaksi. Sitä voi ymmärtää vain jälkikäteen, jos silloinkaan.

Generalisssimus Suvorovin tapaan johtajan on ymmärrettävä tilanteet ja niissä piilevät mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Porukkaan on kannustamalla saatava aikaan henki, mutta siitä huolimatta on oltava valmis suuriin ratkaisuihin, joissa aiempien hankintojen uhraukset eivät välttämättä paina mitään. Bygones are bygones, kuten vanha kansantalouden perusoppikirja jo tähdensi.

Suomi on maa, jossa suurteollisuudella on hyvin merkittävä rooli. Tietyillä puu- ja paperiteollisuuden aloilla Suomi on ollut hyvinkin merkittävä tekijä jopa maailmanmarkkinoilla. Tavara on ollut myytävä sinne, missä on käyttäjiä, sillä itse olemme kyenneet kuluttamaan vain murto-osan tuotannostamme.

Mutta emme me sentään yksin mitään mahtajia ole emmekä ole olleet. Vientiin suuntautuvan suurteollisuuden tila ja kannattavuus riippuu monesta tekijästä, joita kaikkia ei voi hallita. Yksi hyvin merkittävä pelaaja on ay-liike, joka on integroitava peliin mukaan, kotimaista tuotantoa tukemaan, muuten käy hullusti.

Onkin kiinnostavaa havaita, että Lehdolla, todellisella suurpääoman miehellä, on hyvää sanottavaa myös parista kommunistista, Paavo Aitiosta ja Arvo Hautalasta ja toki joistakin sosialidemokraateistakin.

Riidat ja taistelut käytiin paljolti firmojen ja sukujen kesken. Rakennusaineteollisuudessa vastakkain olivat usein Lohja ja Partek. Ne, kuten myös metsäteollisuus, jossa kirjoittaja aikanaan toimi, olivat niin suuria, että ulkomaillekin oli mentävä tai niin ainakin ajateltiin. Myös sivutoimialoja hankittiin, kuten Paraisille kuljetusta (laiva) ja nostinfirma. Siipiä kokeiltiiin Italiassa, joka oli ja on kalkin ja siihen liittyvän teollisuuden suurvaltoja.

Lehto syntyi suomenkieliseen juristiperheeseen, mutta suoritti elämäntyönsä ruotsinkielisen kapitaalin palveluksessa.

Voidaan sanoa, ettei pääomalla ole kieltä eikä isänmaata, mutta ei se ihan näinkään ole. Paraisten kalkki oli myös Åbo Akademin suuri tukijalka ja aikanaanhan oli olemassa suuri suomenmielinen finanssi- ja teollisuusryhmittymä, jonka ytimessä oli Kansallis-osakepankki. Ja olihan sitä silloin vielä punapääomaakin.

Joka tapauksessa johtajan toiminta oli kansainvälistä. Italian-kautena oli opeteltava maan kieltä, mikä ei pitkän latinan lukijalle niin kovin suuri työ ollutkaan ja Amerikan kauppaa ajatellen oli englannin oltava kunnossa. Opintoja harjoitettiin myös MIT:ssä. Ja työkieli oli mitä ilmeisimmin ruotsi niin Yhtyneissä kuin Paraisilla ja osin varmaan myös Teollisuusliitossa ja mitä niitä hommia olikaan.

Lukijan kannalta monet pitkät selostukset tietyn toimialan ongelmista ja strategioista niiden toimintojen tervehdyttämiseksi tai niistä irti pääsemiseksi saattavat vaikuttaa kuivilta, mutta antanevat kuvan siitä, millaisten ongelmien parissa painittiin.

Joskus näyttää siltä, että johtajaa ei työllistänyt niinkään firma kuin levoton pääoma, joka oli pidettävä tuottavana tavalla tai toisella, vaikka sitten koko sijoitusjohdetta vaihtamalla. Niinhän se Herra taisi odottaa myös niiltä palvelijoiltaan joiden huostaan uskoi leiviskän kullekin.

Lehto toimi kuitenkin myös patriarkaalisilla Valkeakosken tehtailla, jossa Juuso Walden, viimeinen patruuna oli vanhan isän roolissa ja saattoi sanoa ”lapsille”, ettei heidän tarvitsisi mitään edes ajatella, kyllä vanha isä sen tekisi heidän puolestaan.

Lehdon aikana liikkeenjohto oli murroksessa ja kirjoittaja pyrki soveltamaan uusimpia amerikkalaisia oppeja vanhoihin rakenteisiin. Muutosvastarintaa oli aina, mutta kaikesta päätellen työ onnistui hyvin. Merkille pantavaa on, että kirjoittaja oli koulutukseltaan vain ekonomi ja juristi, eikä lainkaan insinööri. Siitä huolimatta kirjasta huokuu perusteellinen paneutuminen prosesseihin ja tekniikkaan. Toki ne olivatkin hänen aloillaan keskeisen tärkeitä.

Lehto oli myös ammattiministerinä Miettusen ns. hätätilahallituksessa, vaikka yritti kaikin tavoin rimpuilla tehtävään joutumista vastaan. Suuri runnaaja sai joka tapauksessa tahtonsa läpi ja kuvaukset hallituksenkin työstä ovat kiinnostavia.

Ministerit yritettiin tuolloin löytää kunkin alan todellisten osaajien joukosta, mutta siitä huolimatta hallituksen työskentely näyttää olleen lähinnä ajelehtivaa ja reagoivaa. Hallitukselta puuttui strategia, mutta hyvinhän tuo lopultakin meni, kun ei sitä hätätilaakaan oikeasti ollut.

Lehto yritettiin suorastaan pakottaa myös Nesteen pääjohtajaksi, mutta hän tunsi alan itselleen vieraaksi eikä suostunut.  Palkkakaan ei kuulemma houkutellut.

Valitettavasti muistelija ei kerro, mitan paljon hänen palkkansa olisi laskenut valtion palvelukseen mennessään. Nykyään kai huippumiesten palkat ovat joka alalla samalla tasolla eli huikeita, kansainväliseen tapaan, olipa sitten kyseessä haastava teollisuus tai pelkkä sinekuuri.

Eläkkeelle jäätyään johtaja sai aikaa myös itselleen ja kokosi oppimastaan tämän kirjan, joka todellakin on pikemmin oppikirja kuin muistelmat. Vaikka siinä kerrotaan myös kirjoittajan omasta elämästä, on ehdottomassa pääroolissa työ.

Toivottavasti yliopiston kirjastolla on vielä ainakin jokin kappale tätä kirjaa tallella. Jossakin Aalto-yliopistossa se ehkä kuuluu kurssivaatimuksiin, ehkä ei. Luulen, että siitä joka tapauksessa avautuu aito ja kaikille opiskelijoille varsin tarpeellinen näköala suurteollisuuden maailmaan sen huipulta katsottuna.

7 kommenttia:

  1. "Omistajasukujen jäsenten puheissa vilisevät velvollisuudentunto, jatkuvuus, vastuu ja ylisukupolvisuus.
    Helsingin pörssin perheyhtiöt menestyvät hyvin. Ne tekevät parempaa liikevoittoprosenttia ja pääoman tuottoa kuin muut pörssiyhtiöt. Niistä saa myös muhkeampaa osinkotuottoa.
    Kunkin sukupolven pitää kartuttaa sitä, jotta voi jättää lihavamman perinnön jälkeläisille.” Näin joko Hesari tai Suomen Kuvalehti arvioi Heikki Herlinin kirjaa isästään.

    Kuninkaan hillotolpan henkeä täynnä.

    VastaaPoista
  2. Sakari T Lehto tuli Yhtyneiden palvelukseen Valkeakoskelle samoihin aikoihin kuin Mäntässä perustettiin Kaipolan sanomalehtipaperitehdas. Projektin ensimmäinen paperikone käynnistettiin 1954. Kaipolan tehtaan rohkeat investoinnit yhdessä Korean suhdanteen jälkeisen kustannuskriisin kanssa velkaannuttivat yhtiön niin pahasti, että perikadon partaalla oleva yhtiö pelastui vain devalvoimalla markka.

    Euro-aikaan tehtaan voi vain lopettaa (paitsi silloin, kun sen voi siirtää kannattamaan johonkin toiseen maahan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En väitä olevani Jämsä-Kaipolan tai "Yhtyneiden" suuri asiantuntija, mutta jostain jäi korvan taakse tieto, että Kaipola oli jonkinlainen kaksiteräinen miekka.

      Se oli tavallaan pakko rakentaa markkinaosuuden kasvattamiseksi mutta oli samalla kallis ja ehkä jonkinlaista uhkapeliä - tästä voisi ehkä joku kertoa enemmän jos haluaa ja voi - näin olen asian ymmärtänyt.

      Yksi kirja tuli mieleen josta löytyy hieman - vain pieniä osuuksia isohkossa kirjassa - jossa puhutaan hieman UPM:n vaikutuksesta.

      Eli Tapani Ruokanen: Turja - kriivari eli Ilmari Turjan elämäkerta.

      Tämän kirjan mukaan Juuso W. ja myöhemmin UPM ylipäätään oli mukana hyvin monessa. Esim. paperille piti saada asiakkaita ja niin kannustettiin perustamaan lisää lehtiä. Myöhemmin "margariinisodassakin" UPM:llä oli pieni statistin rooli saman kirjan mukaan.

      +

      Koko metsäteollisuuden historia on täynnä mitä erikoisempia tyyppejä ja sattumia, löytyy "metsäperkeleitä", vakavasti häiriintyneitä hörhöjä, suuriakin visionäärejä joskus jostain.

      Politiikka veti joitakin metsäteollisuuden toimijoita puoleensa - monella "satraapilla" oli vähintään välillinen kytkentä alaan.

      ++

      Kannattavuudesta...

      Mitä tahansa voi väittää ja esittää ja varsinkin ilman perusteluja, mutta sanomalehti-paperin kulutus on laskussa ja todennäköisesti se "jää pois muodista" jonakin vuonna joka on suhteellisen lähellä tätä päivää.

      Siltä vaikuttaisi että Kaipola on liian kaukana päämarkkinoilta joka tapauksessa.

      Voisiko tehtaan pelastaa jollain muotoa?

      Ehkä mutta se taitaisi vaatia tehtaan muuttamista esim. kartongin tuotantoon tai johonkin muuhun mikä olisi mahdollista. Ja se ei ole halpaa.

      Energiaan liittyvä politiikka ja "visio" mitä tämän politiikan väitetään palvelevan, ei ehkä mahdollista nykyisessä muodossa sisämaassa tapahtuvaa merkittävää tuotantoa.

      Tuulivoima ei ole ratkaisu mihinkään ja nyt muut tavat tuottaa energiaa ovat poliittisesti sidottuja tuulivoimaan.

      Teollisuus - se mitä jää jäljelle - ehkä valuu enemmän ja enemmän kohti rannikoita ja monet toiminnot lopetetaan. Verotus on hyvä keino ajaa koko sisämaa alas ja siirtää väestö hitaan varmasti kohti etelärannikon vihreää vero-paratiisia jossa "oikeamieliset" saavat pitää "väärinajattelevia" kuristusotteessaan.

      Lopputuloksen voi arvata - Neukkulan, Albanian ja Aatun paratiisin uusi versio. Olemme jo hyvin lähellä sitä ja suurvallat ajavat asemiin toteuttaakseen tämän unelman.

      "Verta on näkevä aamu..."


      Poista
    2. "Lopputuloksen voi arvata - Neukkulan, Albanian ja Aatun paratiisin uusi versio. Olemme jo hyvin lähellä sitä ..."

      Samaa mieltä.

      Keskitetty ja yhä koveneva valtion kontrolli yhä pienempiin ihmisten elämän yksityiskohtiin mielipidekontrolli mukaan lukien, tarrautumien menneen maailman jäykkiin ay- ym. rakenteisiin, julkisen sektorin paisutus, jatkuva velkaantumisen kasvattamien ja siitä seuraava verojen kiristys kaikilla sektoreilla - ja erityisesti siellä, missä taloudellista toimeliaisuutta vielä on.

      Tuo kaikki tehdään "oikeamielisessä" ja kovasti hurskaassa, toki osin myös fariselaisessa hengessä.

      Kovilla utopioilla on usein veriset jäljet - samaa mieltä siinäkin.

      Poista
  3. Kaipolan paperitehdas perustettiin Jämsään eikä Mänttään. EU:n jäsenmaksupalautuksilla siellä pitäisi saada jotain aikaan.

    VastaaPoista
  4. Kävin leffassa. Mean Street. Muinoin sattui että filmi sai suomeksi osuvan nimen. Sudenpesä tässä vuodelta 1973. Scorsese, de Niro, Keitel. Menin kun sattui huvittamaan ja oli mainettakin arvelin. Eilen Orionissa. Olikin varmaan kun paikalle asteli filmimaailman jääriä.

    Meikä oli ihmeessä kun pelkkää tappelunujakkaa ja räjähtäviä kiinnikäymisiä, nyrkiniskuja.

    Mutta sehän oli muuta. Kouluhan se. Mafia oli noussut Pattonin panssarien mukana Italiaan (mistä siis Mussolini oli sen kitkenyt). Nyt se palasi ja rahaa tulvi New Yorkin kaduille saakka. Pomojen pennut tappelivat upeissa puvuissa ja ajelivat isiensä kromihymyillä. Ja olivat rahattomia.

    Rahat piti puliveivata kavereilta ja taistella paikka aurinkoon. Uusi 70-luvun nuorisomusa soi. Ripilläkin poiketaan.

    Olin kummissani ja vasta kun asia selvisi huterasta ikikoulukkaan muistiarkistostani, pääsin jyvälle -ja heti ojaan. Joo nämä 1973 kaverit siirtyivät 1990-luvulla Wall Streetille mammojensa huolehtimista vaatteista ja taskurahoista. Isät nostivat poikiansa.

    Nyt ei tarvitse laskea likaisia ja vähiä dollareita, vaan tehdä niiitä, ei painokoneelta, mutta tasekytkin taseratas tase taseen päälle ja limisaumalle ja rinnalle internetti kontaktissa.

    Varsinkin velkahaiden kautta USA tyrkyttäessä subprimeä ja sen tasesoseen kuorrutuksineen siirtyessä Saksaan ja Sveitsiin globaalin rikkaiston profittiautomaatin tuossa vaiheessa. Sellainen simppeli tilastojae tuote. Mitä ketkumpi sitä isompi korkotuotto ja saman alemmat jakeet kantavat tappiot, ne vakuutettu CDS (Aig vakuutusyhtiö, nurin 2008). Ja alimmat palat sisäpiiri hedge fundilaisille, ja näitähän sitten valtio otti kainaloonsa.

    Kuin myös 2020 BlackRock ja jo 2008 tuttu Larry Flink, valkkaa wealth mamagereista voittajat, jo 2. neljänneksellä huikeat paluu V nousut, rahamiehille.
    jatk.

    VastaaPoista
  5. jatk.
    Rahaa pulppusi Basel-uutta wanhoista luottolaki yhteishyväsidoksista, riippumatonta 80-luvulta alkaen. Ja lyhentämätöntä kun jäi tasepuutarhaan aina uudeksi istutuksena. 2020 vihdoin valtiotkin menevät osille ja tekevät keskuspankkiensa kautta rahaa mittaamattomasti. Kysy ministeriltä, Jussi Saramo kai jyvällä, ainoana valtaherroistamme. Ainoana. Raha on näet -juurihan (vasta) Vilhelm Moberg sen minulle kertoi Maastamuuttajissa, villikissarahaa- oppiaineena siis öh öh olisiko antropologiaa.

    Pitkään kesti sallia ja pitää rahan valmistus Wall Streetille siirtyneiden sudenpesäläisten liikesalaisuutena, siinä Columbia Yliopiston vieressä ja kautta maan Yale varsinkin säätiöineen, ja MIT kunnostautuivat.

    Chigagon yliopistosta puhumattakaan. Siellähän se rahaa rahasta (eikä maissista, sianlihasta) fiktiofutuurien, derivaattapörssin kehittäjä ja Reaganilta lobattu itsetyydytys onni alkoi. Kirjan nimi oli Escape to Future ja rotu oli Euroopasta paenneille yhteinen kuten Einsteinille.

    Kirja osui joutomiehen käteen ja oliko libristi kun sanoi, ettei tämä tänne kuuluisi. Vai oliko neliosainen City of London (Kyneston) joka oli Akateemiselle erhehankinta.

    Nyt muuten ei saa parasta finanssialan journalistiikkaa by John Lanchester in London Review of Booksista kun sitä ei kirjastot tilaa eivätkä bittinäkään avaa, ei ole kai lisenssioitu ulkopuolisille ja sisällä ei kukaan arvaa että kirjailija Lanchester (klubikaverinsa Tony) ovat vuodesta 2007 kertoneet missä mennään). Toisekseen tiskivirkailjat eivät osaa avata heille ostettuja aineistoja. En tee sihteerintöitä yksikin pamautti ja sai meikän pötkimään kadulle, takaisin.

    Thathcer pani vauhtia Lontooseen avaamalla amerikkaisille pääsyn 1986. Big Bang eli maailman toinen luominen. Sitä se oli tajunnanräjäytys ja tabujen kaato.

    Nyt vihdoin politiikan ulottuvilla 2020 kun valtiokin saa luoda rahaa eikä vain MBA:aat pikkunokkelat sopimusjuristit ja caselaki hivuttajat, säätelytoimintaesteiden poishinkkaajat.

    Vaikeaksi menee enkä pitempään vaivaa. Suomikin sai osansa heti kun harmaa raha laillistettiin ja yhden suurpelaajan Soroksen ensimmäisessä kirjassa Alchemy of Finance oli Nykin pörssiin kierotietä, osakevaihtosertifikaatti, menneistä Nokiasta ja Amerista tilastorivejä. Vaihdokkaat olivat käypäsiä uskossa että liberalisaatio etenee.

    Nyt se vihdoin 2020 vapauttaa valtiotkin. Finanssimaailma ei kehtaa eikä voi Kreikan kriisin jälkeen syöttää pajunköyttä vanhaan malliin ihan ääliönä.

    Kiitos seisoo ja Olli Rehn kumarruttaa sen itsellensä kättentaputusprotokollan pauhinassa. Hänelle herätys tuli maaliskuussa 2020 ja jo huhtikuussa Suomen Pankki löi miljardin kiinteistökeinottelijoiden kaivamaan kuoppaan. Kuoppa täyttyi ja siitä irrotettiin hötöt kirjanpitotulkinnan tosiksi värittämät voitot. Ja kun lama edessä rahaa Tesloihin ja Jaguaareihin. Ne ilmaantuivat kuin tyhjästä keväällä, kuin heinäsirkkaparvet ainakin Helsingin kaduille, herrojen omia rakennustöitä kiertäen ja töistä veneille ja vapaille aavoille siirtymisiin, puhtailla autoilla. Veneiden hinnat nousevat, muu laskee.

    Mihinkähän leffaan tänään poikkeaisi. Kummastelisi näkemäänsä ja sitten keksisi selityksen. Mieluimmin väärän mutta oman.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.