Ulos tallista!

Ulos tallista!

Häpeän aika on ohi, mutta yhä eräät seksuaalivähemmistöt arkailevat tunnustaa väriä. Kuten tunnettua, zoofilia on muuan seksielämän muoto, joka aikoinaan oli aivan tavallinen. On syytä epäillä, ettei viehtymys eläimiin ole minnekään hävinnyt, paradoksaalisesti vain sitä meidän valistuneena aikanamme hävetään.

Nyt, kun tutkijat ovat havainneet esimerkiksi koirien häntätumakkeen suuren inhimillisyyden, alkavat viimeisetkin ennakkoluulot, jotka perustuivat ”eläimellisyyden” konstruointiin, paljastua patriarkaatin valtamekanismeiksi. Paradoksaalisesti siis ns. häntäpää on paljastunut varsinaista päätä tärkeämmäksi, mikäli olen asian oikein ymmärtänyt.

Rakkaus on toki kaunista, miksei sitten libidoaan saisi esitellä julkisesti? Eikö niin myös pitäisi tehdä? Norjassa, vai oliko Ruotsissa, taantumus on yrittänyt nostaa meteliä siitä, että lapsille opetetaan homosuhteiden normaalisuutta. Historian kulkua on turha asettua vastustamaan.

Tunnetussa laulussa ”Piippolan vaarista” vaietaan tekohäveliäästi siitä, mikä suhde vaarilla oli lampaisiinsa, lehmiinsä ja lapsiinsa (lapsenlapsiin?). Eikö ole aika tehdä opetuselokuva, jossa vaari (siis jyrkkä ei ikärasismille!) seurustelee talonsa asukkaiden kanssa sillä tavalla kuin tosirakkauden vallitessa seurustellaan. Onhan tämä nyt ainakin oletusarvo ja se myös antaa vaarin hahmolle aitoa merkittävyyttä. Enää hän ei ole yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt pientuotantoonsa käpertynyt luuseri, vaan kokonainen ihminen, yksi niistä, jotka jakavat tämän yhteiskunnan perusarvot.

Lapsia ei saa enää manipuloida valheellisen patriarkaalisen heterokulttuurin konstruktioihin. Siispä vaari ulos tallista ja lasten silmät auki elämän kauneudelle!