Hyvin kävi - huonosti kävi?

Oliko Suomella tuuria?

The New York Review of Books kuuluu lempilukemistooni. Taisin aloittaa sen tilaamisen jo 1980-luvulla, kun Suomesta ei vielä saanut kulttuurilehtiä kirjakaupoista. Meille kyllä tuli Historian tutkimus- ja dokumentaatiolaitokselle tuli The Times Literary Supplement, joka siihen aikaan oli kiinnostunut inhimillisen elämän koko kirjosta ja noteerasi tarkoin niin ihmistieteiden kuin luonnontieteiden tärkeät uutuudet. Nyttemmin ei millään yliopiston laitoksella tietenkään olisi varaa tuhlata rahaa tällaisiin julkaisuhin, eikä taida pian olla kirjastoillakaan.

Yhtä kaikki, niin TLS kuin NYRB kuuluvat mielestäni kulttuurilehtien aateliin ja niiden seuraaminen on oikeastaan jokaisen valistuneeksi pyrkivän ihmisen velvollisuus, kuten olen myös yrittänyt opiskelijoille selittää. Kirjoittajien mielipiteet saattavat olla sokeeraavia, kummallisia tai muuten vastenmielisiä, mutta yleensä se, joka kirjoittaa näissä lehdissä, osaa asiansa. Anglosaksisen maailman johtavat julkiset intellektuellit Tony Judtista ja Ian Burumasta Timothy Snyderiin ja Niall Fergusoniin ovat olleet näillä sivuilla kotonaan. Tärkeimmät intellektuaaliset trendit eivät mene ohi näiden huomaamatta.

NYRB on tietenkin New Yorkin älymystön omaa aluetta ja itsestään selvää on, että sen kirjoittajista hyvin monet ovat juutalaisia ja että myös sen mielenkiinto kohdistuu korostetusti tätä valittua kansaa lähellä oleviin teemoihin. Se ei sinänsä haittaa, ei tämä kuitenkaan kotiseutulehti ole. Mutta kun lehden palstatila ja sen lukijakunnan intressit on sentään aina huomioitava, on luonnollista, että niinkin syrjäinen kulmakunta kuin Suomi jää vähälle huomiolle ja vaikuttaa aina vähän eksoottiselta päästessään tähän seuraan vaikkapa Pisa-menestyksen ansiosta, kuten taannoin tapahtui.

Suomalaisen kaunokirjallisuuden vienti on sitten Mika Waltarin päivien ollut varsin nihkeää. Paikallisena patrioottina rohkenen epäillä, ettei syynä ole tason mataluus vaan se, että kulttuurimme on kaikesta luulotellusta amerikkalaisuudestamme huolimatta niin omaleimaista. Meidän arvoyhteisömme on amerikkalaisesta kaukana, kuten jo World Values Survey osoittaa. Kukapa anglosaksi jaksaisi seurata suomalaista kirjailijaa hänen mielenmaisemansa perimmäisiin kopperoihin? Viitsiikö suomalainenkaan lukea vakavaa amerikkalaista kirjallisuutta? Viihteen sivuutan tässä eri kategoriaan kuuluvana.

Aina joskus sentään tapahtuu virkistävä poikkeus. NYRB:in uusimmassa numerossa on Masha Gessen, Venäjältä emigroitunut toimittaja ja kansalaisaktivisti kirjoittanut arvostelun Sofi Oksasen teoksesta Kun kyyhkyset katosivat.

Gessen tunnetaan muun muassa sangen aggressiivisen Putin-kirjan kirjoittajana ja militanttina lesbona. Venäjän aatehistoriaa hän on kosketellut pamfletissa Dead again: The Russian Intelligentsia after Communism, jossa hän esitti, että Venäjän uniikin intelligentsian osa oli loppuun näytelty, kun Venäjästäkin oli tulossa normaali valtio. Gessen itse on nyt Venäjältä muuttanut militantti amerikkalainen aktivisti ja Putinin vihollinen. Mikäli lukija kaipaa jostakin asiasta tasapuolisesti punnitsevaa analyysiä, ei hänen tietenkään kannata kääntyä Gessenin puoleen.

Mutta yleensähän lähes millä tahansa NYRB:in julkaisemalla tekstillä kaiketi katsotaan olevan tiettyä kiinnostavuutta lukijakunnalleen. Itse asiassa lehden jutut ovat yleensä jossakin mielessä myös uutisarvoisia ja hyvin kirjoitettuja.

Sofi Oksasen kirjakin näyttää olevan Gessenin mielestä merkittävä. Miksi näin on ja miten hän asiat ymmärtää? Jo arvostelun otsikko Why the Finns Were Lucky! herättää ainakin suomalaisen huomiota. Oksasen kirjahan sijoittuu Viron historiaan eikä Suomen. Vastaus kysymykseen jää moniselitteiseksi. Viron osana oli maailmansodassa tulla suurvaltojen jyräämäksi mennen tullen, mutta suomalaiset pärjäsivät paremmin, vaikka miljoona karjalaista joutuikin jättämään kotiseutunsa, kuten kirjoittaja hieman ympäripyöreästi toteaa.

Gessen kuvailee Oksasen näkemystä totalitarismista, joka murskaa kaikki vastustajansa tavalla tai toisella. Näin tapahtuu Virossa. Mutta miten käykään Suomessa? Vastaus näyttää olevan se, että Suomi yrittää ruveta totalitarismin sivustakatsojaksi, mutta tosiasiassa muuttuukin sen toimeenpanijaksi. Se, joka ei ole uhrin puolella, auttaa pyöveleitä. Tähän loppukaneettiin Gessen päättää selostuksensa kirjasta, joka ei ilmeisesti olekaan ennen muuta kaunokirjallinen teos, vaan itseään historiaa ja kaiketi sitten myös erityisesti Suomen historiaa.

No niin, miksi suomalaiset siis olivat onnekkaita? Oliko Oksasen kirjassa todella kysymys tästä ja jos oli, miten sen sanomaan ja argumentointiin on suhtauduttava? Gessen mainitsee suomalaisten sotilaallisen vastarinnan ja sen, että he olivat joidenkin tulkintojen mukaan fiksumpia tai vahvempia kuin virolaiset. Mutta hintana oli ”suomettuminen”, termi, joka on viime vuonna taas aktualisoitunut. Mutta Sofi Oksasen ”löyhä trilogia” haastaa ajatuksen, jonka mukaan suomettuminen on pätevä strategia, väittää Gessen.

Ymmärrän erinomaisesti, ettei Masha Gessen arvosta ”suomettumista” ja ilmeistä on, ettei hän siitä juuri mitään tiedäkään. Ihmettelen kuitenkin, miten hän pystyi löytämään Oksasen teoksesta juuri tämän idean. Pitäisin ilmeisenä, ettei johtopäätöstä tehty kirjan perusteella, vaan asia valkeni kirjailijan kanssa käydyissä keskusteluissa, joista hän mainitsee.

Olisi tietenkin jo lähtökohtaisesti outoa pitää tuota kirjaa vakavana argumenttina kysymyksessä ”suomettumisesta” suuntaan tai toiseen. Kyseessä on toki kaunokirjallinen teos, jonka ansioista siinä suhteessa voi olla monta mieltä. Mikäli puhutaan Suomen historian kirjoittamisesta, sen arvo on joka tapauksessa olematon, eihän sen aihepiirikään ole siinä suhteessa relevantti puhumatta siitä, että kirjoittajalla olisi edes aikalaistodistajan statusta. Toki Gessen on kirjoittanut kirjallisuusesseen eikä tutkimusta. Oudoksun kuitenkin jutun heiveröistä argumentaatiota ja päälleliimattua moraalia. Arvostelun lukemisen jälkeen jää pakostikin kysymään, miksi se on kirjoitettu.

Onnea nyt kuitenkin kirjailijalle, tuntuu melkein siltä, kuin koko maamme hahmo olisi hieman kirkastunut tullessaan noin upealla forumilla mainituksi.