Kun demokratia ei kelpaa

Demokratiaa yritetään taas häpäistä

Demokratiassa kansa valtuuttaa päättäjät taistelemaan haluamansa poliittisen agendan puolesta. Siinäpä sitten kansan valitsemat edustajat joutuvat selvittämään, mitä syntyy kansalaisten ristiriitaisten pyrkimysten yhteen sovittamisesta, kun asioita yhdessä ratkotaan.

Demokratiaa on pidetty siitä hyvänä järjestelmänä, ettei siinä ole yhtä valmiiksi päätettyä mielipidettä asioista, vaan suvereeni kansa saa tilaisuuden aidosti pyrkiä haluamiinsa päämääriin. Demokratia hyvin toimivana järjestelmänä on kuitenkin vaikea juttu ja rappeutuu helposti demagogiaksi, etenkin mikäli kansa on poliittisesti hyvin kiihottunutta ja/tai valistumatonta.

Sitä paitsi demokratian nimissä on tyhmää kansaa aina ollut helppo vedättää. Erityisesti asia koskee koulutettua väestönosaa. Muistanemme ns. kansandemokratian, jossa vain ns. edistykselliset mielipiteet oli sallittu. Sehän poikkesi tavallisesta demokratiasta kuten pakkopaita poikkeaa tavallisesta paidasta. Mutta kannattajia riitti.

Kansansuvereniteetin vallitessa kaikki valta on periaatteessa delegoitu kansan edustajille, jotka vapaasti tekevät päätöksensä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Niin sanottu puoluekuri on ruma tahra tässä periaatteessa, mutta ihmisten raadollisuuden takia se lienee pienempi paha kuin aito vapaa demokratia, jossa tulos syntyisi yhä uudelleen äänestysten eikä erilaisten etukäteen tehtyjen lehmänkauppojen tuloksena. Se voisi olla kovin ennustamaton järjestelmä.

Mutta jotakin pyhää demokratian ytimessä sentään on ja se on edustajan oikeus poliittiseen mielipiteeseensä. Juuri sen perusteellahan kansa on hänelle äänensä antanut. Käytännössä suurin vaara kansanvallalle saattaa olla se, että kansan valtuuttama edustaja ei uskallakaan taistella niiden asioiden puolesta, joita on äänestäjilleen luvannut. Syynä voi olla vaikkapa ympäristön paine tai jotkut edut, jotka jäävät saamatta, mikäli hän pysyy linjallaan.

Tällainen tilanne ei voi olla terve. Mikäli kansan valtuuttaman edustajan poliittisen mielipiteen esittäminen yritetään suorastaan kieltää tai siitä rangaista, ollaan jo todella liukkaalla tiellä. Se tie johtaa totalitarismiin, jossa demokratiasta säilytetään vain ulkokuori ja jossa vapaudella käsitetään vapautta olla samaa mieltä.

Vaikka kansanedustaja ilmaisisi vastustavansa periaatteellisesti demokratiaa, ei sekään olisi pätevä syy olla sallimatta hänen mielipidettään. Aikoinaan meilläkin oli kommunisteja, jotka avoimesti pyrkivät yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen. 1930-luvulla heidän toimintansa kiellettiin, mutta se johti vain siihen, että tietty osa kansasta syrjäytyi koko järjestelmästä, joka edusti sitä vain puolinaisesti. Vasta integroiminen järjestelmään teki koko poliittisesta kentästä toimivan 1960-luvulta lähtien. Se oli tie kansakunnan tervehtymiseen ja eheytymiseen. Solidaarisuus ei syntynyt aitoja rakentamalla, vaan yhteistyöhön vetämällä.

Kansakuntaa ehkä eniten jakava ja koko sen tulevaisuuden kannalta keskeisin seikka lienee tällä hetkellä maahanmuuttopolitiikka. Olisi luonnotonta, ellei tässä asiassa olisi vastakkain toisistaan jyrkästi poikkeavia mielipiteitä. Demokratian periaatteiden kannalta olisi rikos, ellei niitä sallittaisi ja tässä yhteydessä asia koskee erityisesti vähemmistön mielipiteitä. Enemmistöllä on aina valtaa tukahduttaa poikkeavat äänet. Ellei se ole henkisesti kypsää demokratiaan, se pyrkii käyttämään tätä valtaansa sekä rehellisin että epärehellisin keinoin.

Vastenmielisintä on, mikäli demokratiaa halvennetaan hyökkäämällä jonkin kansanosan poliittista kantaa vastaan epärehellisin keinoin. Useimmat muistanevat ns. hihamerkkijupakan, josta paisutettiin valtava, kansainväliset mitat saavuttanut skandaali täysin valheellisin perustein.

Olli Immosen some-päivityksen kohdalla yritetään näköjään taas samaa. Jos kansan tehtäväänsä valtuuttama edustaja hieman pateettiseen sävyyn toistaa poliittisen unelmansa voitosta taistelussa multikulturalismia vastaan, on hänellä kaiken järjen mukaan siihen demokratiassa kiistämätön oikeus. Joka muuta väittää, hyökkää demokratian ydinperiaatteita vastaan.

Koska harva ilkeäisi sanoa, ettei kunnioita koko demokratiaa, mikäli se takaa samat oikeudet myös poliittisille vastustajille, naamioidaan asia ”vastustamisen oikeuteen”. Niinpä yritetään selittää, että normaalin poliittisen mielipiteen esittämistä sopii ihan hyvin demonisoida joidenkin henkilöiden kohdalla ja sepittää toinen toistaan hullumpia kyhäyksiä ”valtiopetoksen valmistelusta”, ”marskin testamentin häpäisystä”, ”Breivikin retoriikasta” ja muusta kauheasta. Itse päivityksen kanssa tällä fabuloinnilla ei ole mitään tekemistä, kuten on helppo todeta.

Tällä kertaa olisi vaikea kuvitella operaation onnistuvan. Koko teksti on niin lyhyt, että kuka tahansa voi heti tarkistaa, mitä siinä on oikeasti sanottu. Se on jopa kirjoitettu englanniksi, joten fantastiset väärinkääntämiset eivät ole periaatteessa mahdollisia. Käytännössä kaikki kyllä näyttää olevan tällä alalla mahdollista.

Joka tapauksessa nyt on syntynyt tilanne, jossa journalistit jälleen varisparven lailla, mitään järjellisiä argumentteja esittämättä hyökkäävät raakkuen yhden henkilön kimppuun ja vetävät(?) mukanaan johtavia poliitikkoja, jotka eivät uskalla tai halua puolustaa demokratian perusarvoja, vaan menevät mukaan vedätykseen, kuka mielellään, kuka arkuuttaan. Harva tehnee tämän silkkaa tyhmyyttään, sillä jokainen voi nopeasti tarkistaa, mistä oikeasti on kysymys.

Itse asiahan on mitä banaalein. Multikulturalismi on asia, jonka vahingollisuuden ovat painokkaasti todenneet niin Englannin pääministeri kuin Saksan liittokansleri. Sitä vastaan taisteleminen on ajankohtainen ja tärkeä poliittinen tehtävä koko Euroopassa. Asian leimaaminen ajatusrikokseksi ja sanktioiden vaatiminen sen esittämisen johdosta on yksinkertaisesti taistelua demokratian perusperiaatteita vastaan.

Somessa on helppo havaita, että tällaiseen kampanjaan on erittäin helppoa vetää mukaan tyhmintä ainesta, joka ei yleensäkään tarvitse ajattelua mielipiteidensä muodostamiseen, vaan raakkuu lauman mukana. Niinpä vastuu onkin niillä, jotka oikeasti pystyvät ymmärtämään, mistä tässä on kysymys. Uskaltavatko he puolustaa demokratiaa silloinkin kuin siitä ei saa omalle puolueelle irtopisteitä? Tässä otetaan nyt miehestä mittaa.