keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Miksi Karjala menetettiin


Miksi Karjala menetettiin?

Eilen esiteltiin merkittävä kirjauutuus, Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940 (Docendo 2019, 286 s.).
Siinä on aihetta laajempaankin kirjoitteluun, mutta puutun tässä nyt vain yhteen asiaan, joka nousi keskustelussa esille.
Kysymys on kieltämättä tärkeä: miksi Suomen kaakkoisraja asettui Moskovan rauhassa sille paikalle, jossa se nytkin on?
Kuten tunnettua, syksyn neuvotteluissa ei tällaista vaatimusta koskaan esitetty. Stalin kyllä mainitsi sotilaiden puhuneen jopa Pietari Suuren rajasta, joka siis oli suunnilleen tämä nykyinen rajalinja, mutta hehän nyt haluaisivat kaikkea mahdollisimman paljon, nuo sotilaat. Asia tunnetaan.
Ehdotetut linjaukset, jotka neuvotteluissa lähenivät toisiaan, olisivat vieneet rajan Suomenlahden rannalla kauemmas Pietarista.
Venäläiset aloittivat oman vaatimuksensa Koivistolta, josta se olisi mennyt vanhan rajan mutkaan saakka, ei siis Laatokalle asti. Sitä paitsi luvattiin kompensaatiota pohjoisesta. Se alue tosin oli autiota suota, mutta oli joka tapauksessa pinta-alaltaan kaksinkertainen, mikä kuulosti komealta.
Suomalaisetkin olivat suostuvaisia yli 20 kilometrin mittaiseen rannikon luovutukseen, joka olisi vienyt Terijoen ja Kuokkalan. Jopa Inoa harkittiin.
Lisäksi olisi luovutettu Suomenlahden saaret, joilla asui kolmattatuhatta ihmistä. Kotoaan olisi saanut lähteä viisinumeroinen luku ihmisiä.
Tämä ei kuitenkaan ollut se asia, johon neuvotteluissa kompastuttiin. Kuten tunnettua, Hanko tai tukikohta sen vieressä oli se asia, joka oli Neuvostoliiton sine qua non.  Samoin se oli Suomellekin
Suomen mielestä sen luovuttaminen olisi merkinnyt puolueettomuuspolitiikan romuttumista. Sodan jälkeen, kritiikkiseminaarissa pitämässään puheessa Stalin sitten totesi, että nyt puna-armeija katselee Helsinkiä kahdesta suunnasta, Viipurista ja Hangosta…
Joka tapauksessa, raja kannaksella vedettiin nyt niin kauas, ettei enää voitu puhua Leningradin tulittamisesta tykistöllä Suomen alueelta, jota demagogista kielikuvaa on viljelty tuosta vuoden 1920 rajasta aina vuodesta 1939 lähtien meidän päiviimme saakka.
Tosiasiassahan raskaan tykistön raahaaminen Kuokkalaan, Kronstadtin järeiden kanuunoiden eteen, jotta niillä ylettyisi ampumaan jonnekin Lahtaan saakka, oli pelkkä vitsi, jollaista voi tarjoilla vain älykääpiöille. Sellaisia meillä joka tapauksessa on keskuudessamme huomattava määrä eikä asian merkitystä kannata vähätellä.
Tietenkin juuri Leningrad, valtavana sotilaallisen potentiaalin keskittymänä oli se ympäristöään uhkaava voima eikä suinkaan tuo Suomenlahden pohjoinen riviera. Mutta olihan se rajan läheisyys jotenkin loukkaava asia. Za deržavu obidno, suurvallan takia harmittaa, sanoi aikoinaan kenraali Lebed.
Mutta miten sentään päädyttiin siihen, että raja vedettiinkin yli sata kilometriä kauemmas niistä maisemista, jonne sitä alun perin suunniteltiin?
Vastaus on sangen selkeä ja yksiselitteinen.
Sen jälkeen kun oli käyty sota, jossa rajan korjaamisen takia menetettiin liki puolitoistasataa tuhatta miestä pelkästään kaatuneina, olisi tyytyminen pelkkään rajanoikaisuun ollut yksinkertaisesti mahdotonta. Nyt oli otettava kokonainen maakunta ja ainakin yksi merkittävä kaupunki.
Mielipidetarkkailun tulokset osoittavat, että jopa Pietari Suuren rajaa pidettiin yleisesti aivan liian pienenä korvauksena niistä uhrauksista, jotka jokainen leningradilainen ja moskovalainenkin ymmärsi valtaviksi. Myös sotilaat olivat nyt tyytymättömiä.
Moskovan rauhan johdosta pitämässään puheessa (ulkoasiain kansankomissaarin raportti Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston VI istunnossa 29.3.1940) Molotov antoi virallisen selostuksen maailmanpolitiikasta,  talvisodan syistä ja uuden rajan motiiveista.
Puhe oli sinänsä aivan valheellinen maalaillessaan sodan ulkomaisia taustavoimia ja niiden Suomelle antamaa apua ja suomalaisten raakuuksia, ylistäessään puna-armeijan suoritusta ja unohtaessaan kokonaan Kuusisen hallituksen ja sen kanssa tehdyn sopimuksen, mutta siltä osin, kun se koskee uutta rajalinjaa, sitä voidaan pitää täysin uskottavana.
Molotovin mukaan: nyt ei enää voitu tyytyä syksyllä esitettyihin toivomuksiin, joihin suostumalla Suomi olisi välttänyt sodan. Sen jälkeen, kun oli ilman meidän syytämme vuodatettu sotilaidemme verta ja me vakuutuimme siitä, miten pitkälle Suomen hallituksen politiikan vihamielisyys Neuvostoliittoa kohtaan oli mennyt, meidän oli asetettava kysymys Leningradin turvallisuudesta ja myös Muurmannin radan ja Murmanskin turvallisuudesta vakaammalle pohjalle … mitään muita syitä, kuin Leningradin, Murmanskin ja Muurmannin radan turvallisuuden takaaminen meillä ei ollut rauhansopimusta solmiessamme.
(На этот раз мы не могли ограничиться только теми пожеланиями, которые нами были выдвинуты осенью прошлого года и принятие которых Финляндией означало бы избежание войны.
После того как пролилась -не по нашей вины- кровь наших бойцов и мы убедились, насколько далеко зашла враждебность политики финляндского правительства в отношении Советского Союза, мы должны были вопрос о безопасности Ленинграда поставить на более надежную основу и кроме того,  должны были поставить вопрос о безопасности Мурманской железной дороги и Мурманска… Никаких других целей, кроме обеспечения безопасности Ленинграда, Мурманска и Мурманской железной дороги мы не ставили в Мирном Договоре.
No niin, tavallaan tuntuu tietenkin hupsulta etsiä totuutta siitä totaalisten valheiden ja uskomattomien vääristelyjen kasasta, jonka Molotovin puhe muodostaa.
Siitä huolimatta on aivan selvää, ettei vastustaja mitenkään voinut palkita Suomen armeijaa sen osoittamasta urhoollisuudesta. Sen näkökulmasta kyse oli aivan muusta.
Voimme kaikin mokomin uskoa, että Neuvostoliiton kannalta rajansiirrossa oli alun alkaen sekä myös lopuksi kyse Leningradin turvallisuudesta, joka piti toteuttaa suurvallan arvon mukaisella tavalla.
Molotov unohtaa kuitenkin sen, että siinä välissä, heti sodan alussa rajoja jo siirrettiin ja jopa hyvin perusteellisesti.
Kuusisen hallitus, josta hän puheessaan vain mainitsee sen lakkauttaneen itsensä, oli se ainoa Suomen hallitus, jonka Neuvostoliitto vuoden 1939 joulukuusta lähtien tunnusti ja jonka kanssa se solmi AY (avunanto- ja ystävyys) sopimuksen. Tämä sopimus astui voimaan välittömästi ja sen perusteella luovutettiin Suomelle Itä-Karjala.
Alue käsitti varsinaisesti karjalaiset alueet, 70 000 neliökilometriä, mukaan lukien Aunus ja Uhtua. Näin toteutettiin suomen ja karjalan sukulaiskansojen vuosisatainen toive, todettiin sopimuksessa.
Jokaiselle lienee ymmärrettävää, miksi tähän tilanteeseen ei sodan jälkeen enää voitu palata. Sitä paitsi sopimusta ei ollut ratifioitu. Sopimustekstin mukaan se oli määrä ratifioida Helsingissä mahdollisimman pian, vaikka se olikin astunut voimaan välittömästi.
Niin jäi Suur-Suomi sitten toteuttamatta.
Asia mainittiin vielä suomalaisten toimesta vuoden 1944 neuvotteluissa, mutta asianhaarat huomioon ottaen siitä oli viisasta olla nostamatta kovin kovaa meteliä.

27 kommenttia:

  1. Eipä ole Neuvostoliitolla/Venäjällä toista rajanaapuria, joka yhtä nöyrästi ottaisi suurvallan turvallisuusintressit huomioon kuin Suomi.

    Stalin, Molo ja muut satraapit arvioivat Leningradin turvallisuuden varmistamisen täysin väärin. Seurauksena oli valtava murhenäytelmä tuon suurkaupungin siviiliväestölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mahdollista. Kyllä jo talvisodassa voitiin selvästi todeta, että Neuvostoliitto sotaa edeltäneine rajoineenkin oli paljon suurempi uhka Suomen turvallisuudelle kuin Suomi Leningradin turvallisuudelle. Heti sodan ensimmäisenä päivänähän NL:n ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Viipuria ja eräitä muitakin paikkakuntia, mutta missään talvi- tai jatkosodankaan vaiheessa suomalaiset eivät tietääkseni pommittaneet Leningradia. Missähän rajan olisi pitänyt olla, jotta kumpikaan osapuoli ei olisi voinut olla toiselle uhkana vaikka olisi halunnutkin?

      Sitä paitsi: jos he eivät syksyllä 1939 olisi hyökänneet Suomeen eivätkä sen jälkeenkään esittäneet Suomelle vaatimuksia, olisiko Suomi päästänytkään maahan myöskään saksalaisia sotilaita? Ja jos heitä ei olisi täällä ollut, olisimmeko voineet pysyä puolueettomina senkin jälkeen kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon? Siinä tapauksessa Neuvostoliitolla olisi ollut yli tuhat kilometriä lyhempi länsirintama puolustettavanaan, olkoonkin että Leningrad olisi ollut kovin lähellä rajaa. Mutta ehkäpä Leningradissakin olisi vältytty nälänhädältä tai ainakin se olisi ollut lievempi, jos edes jonkin verran elintarvikkeita olisi voitu ostaa Suomesta taikka Suomen välityksenä lännestä (Suomeenhan ne olisi kai voitu tuoda Liinahamarin kautta).

      Poista
    2. Kyllä jossain neuvotteluissa neukut sanoivat ihan suoraan, etteivät ne Suomea pelkää vaan sitä, että Suomi antaa alueensa vihamielisen (suur-) vallan käyttöön. Eivät ne tyhmiä olleet vaan epäluuloisia ja inhorealisteja, tuolloin puhuttiin NL:n olemisesta kapitalistien saarrossa.

      Poista
  2. Piti kai kysyä, miksi karjalaiset menetettiin? Olisi voitu tukea rikkaan karjalaisen kulttuurin elinvoimaa uudessa isänmaassaan, mutta ei mennyt montakaan sukupolvea kun kaikki perinteet olivat sulaneet kaksikielisen myllynkiven kehuessa pohjoismaista mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa, kulttuurista en tiedä, mutta sukulaaispappa, joka oli kanssa karjalan evakoita sano kerran 80-luvulla, että jotai nhyvääki tapahtu suomelle karjalan evakoiden asuttamisessa, genettiisesti saatiin sekottumaan verta elipuolilla suomee ja näin oli vahvempaa geeniperimää ..

      Poista
  3. Itse olen toistaiseksi ehtinyt lukea Visurin ja Murtorinteen uudesta kirjasta vasta luvun 6, jonka fokuksena on teema Molotov Berliinissä marraskuussa 1940. Kuten arvata saattoi, Visurin ja Murtorinteen teksti avaa aivan uusia, tosin odotettavissa olleita näköaloja siihen, mitä Berliinissä tuolloin todella puhuttiin ja miksi. Samalla Visuri ja Murtorinne tulevat suuresti vahvistaneeksi sitä kuvaa, jonka lukija sai samasta aiheesta jo vuonna 2016 ilmestyneestä Claes Johansenin kirjasta Hitler's Nordic ally? Finland and the total war 1939 - 1945.

    Rohkenenkin suositella jokaiselle ns. välirauhan ajasta kiinnostuneelle uuden kirjan tarkkaa omakohtaista lukemista sen tulkinnan vastapainoksi, joka meille tavallisille "älykääpiöille" on vuosikymmenten mittaaan muuttumattomana suvaittu suodattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avaapa hieman millainen se uusi tulkinta on?

      Vanhahan on sellainen, että Molotov vaati saada viedä Suomen tapauksen loppuun eli hyökätä uudelleen ja vallata maan, mutta Hitler oli tullut uusiin ajatuksiin ja torjui sen.

      Sekin kiinnostaisi, että millaisilla todisteilla tulkinta on muuttunut.

      PS. Äläkä vaan vastaa, että lue itse...

      Poista
    2. Miten arvasinkin, että joku kaltaisesi hermostuu heti.

      PS Kirja on vapaasti ostettavissa kirjakaupoista ja joidenkin kuukausien kuluttua saatavana varmaan kirjastoistakin (varausjonot ovat pitkät).

      Poista
    3. Mikä helvetti suorassa kysymyksessäni viittaa johonkin "kaltaisuuteen"? Minä muodostan ja muutan kantani olemassa olevien faktojen perusteella, ja hyväksyn jopa "tulkinnat", kun ne nojaavat järjellisesti faktoihin.

      Eli et osannut vastata. Harmi.

      Poista
    4. Osaisinpa hyvinkin. Mutta en todellakaan rupea noudattamaan "käskyjäsi" ja toimimaan esilukijanasi. Näkemyksesi kyllä tunnen tältä ja muiltakin foorumeilta - siihen viittaa "kaltaisuutesi", etkä todellakaan ole lajissasi yksin. Parasta siis kun rupeat purkamaan harmitustasi suoraan Visurille ja Murtorinteelle.

      Poista
    5. No niin, antaa olla, uskovien kanssa ei kannata väitellä.

      Poista
    6. Olen kyllä Tapsan kanssa samaa mieltä siitä, että Anon.4.9. olisi voinut edes parilla lauseella avata, mitä uusia näköaloja kirja ja viitattu toinen kirja avasi. Tällöin olisi voinut synty Tapsan ja ehkä allekirjoittaneen toimesta vilkas, ehkä jopa mielenkiintoinen keskustelu noista johtopäätöksistä. Siihen tuskin palataan sen jälkeen kun saamme kirjan hankituksia ja luetuksi.

      Nyt keskustelu ajautui oikeaan nettietikettiin.

      Poista
    7. Totta, olinkin ihan oikeasti hämmästynyt Anon töykeästä vastauksesta - ja nyt tarkemmalla lukemisella on myönnettävä, että ehkä innokkaan kyselyni voi tulkita jonkinlaiseksi ärtyneeksi hyökkäykseksikin.

      No, sitä se ei ollut, vaan olen oikeasti kiinnostunut millainen tämä uusi tulkinta on. Olen tietysti ollut tietoinen siitä, ettei Hitler suoraan kieltänyt Neuvostoliittoa hyökkäämästä, vaan vastasi niin kuin wikissä ainakin vielä kerrotaan (Hitlerin selonteko 22.6.1941):

      "2) Molotovin kysymys: Venäjä tuntee olevansa jälleen Suomen uhkaama. Venäjä on päättänyt olla sitä sietämättä. Onko Saksa valmis olemaan antamatta Suomelle mitään apua ja ennen kaikkea halukas vetämään kaikki saksalaiset joukot, jotka olivat vaihtoa varten kauttakulkumatkalla Kirkkoniemeen? – Vastaukseni: Saksalla enempää kuin tähänkään päivään asti ei ole mitään poliittisia intressejä Suomessa. Mutta Saksa ei voi pitää mahdollisena sietää uutta sotaa Venäjän puolelta pientä Suomen kansaa vastaan, varsinkaan kun emme koskaan voineet uskoa Suomen puolelta Venäjää vastaan kohdistuvaan uhkaan. Mutta emme ylipäätänsä toivo, että Itämerellä vielä kerran syntyy sotanäyttämö."

      Todella mielenkiinnolla odotan, mikä on tästä se uusi tulkinta.

      Poista
    8. Minusta on kauan tiedetty asia, että Molotov kävi marraskuussa 1940 Berliinissä pyytämässä lupaa panna sopimus täytäntöön. Tuosta on päätelty, että alkuperäinen tavoite 1939 oli jo Suomen valtaaminen kokonaan. Esittääkö tuo uusi kirja siis tulkinnan, että käynti osoittaisikin jotain muuta ja ennenkaikkea millä perusteella.

      Poista
    9. Tätä minäkin yritin kysyä.

      On aika vaikea kuvitella, että tulkinnat täysin muuttuisivat, siihen viittaa kirjan aika provosoiva nimikin: "Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940".

      PS. Epäilenpä, että professori-isäntämme aikoo itse palata tähän aiheeseen kohta puoliin... ainakin toivottavasti.

      Poista
  4. Eivät suomalaiset ainakaan yksimielisesti syksyllä 1939 olisi suostuneet edes siihen 20 kilometrin rajansiirtoon. Ainakin Väinö Tannerin kirjassa "Olin ulkoministerinä talvisodan aikana" kyllä sanotaan, että johtavat suomalaiset poliitikotkin olivat keskenään eri mieltä siitä, pitäisikö siihen suostua vai ei. Ja Helsinkiin saapui kaikkia Kannaksen kuntia edustanut lähetystö, joka nimenomaan vaati, että Kannakselta ei saanut luovuttaa pienintäkään aluetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivatpa kannakselaiset pikkumaisia, kun halusivat jatkaa asumistaan kotitiloillaan. Mitähän Visuri ja kirkkohistorioitsija Murtorinne tästä kirjoittavat.

      Poista
    2. Joo, monet olivat sitä mieltä, mielialatarkkailun mukaan, ettei ole annettava vedenalaista luotoakaan.
      Miten Stalin olisikaan sen ansainnut? ja miten tämä perustuslainsäädäntöjärjestyksessä ratkaistava asia olisi saatu läpi...
      Toki avoin sodalla uhkaaminen olisi ehkä toiminut, mutta eihän Neuvostoliitto voinut niin karkeita keinoja käyttää...

      Poista
    3. Olisi ehkä kannattanut uhata. Tannerkin oli vankasti sitä mieltä, ettei Neuvostoliitto hyökkää.

      Joku (en nyt muista kuka) kertoi muistelmissaan, että Tanner oli vakuuttanut hänelle työhuoneessaan, ettei kukaan hullu ala sotimaan näin mitättömästä syystä vielä silloin, kun pommit alkoivat putoilla Helsinkiin.

      Poista
  5. Kenen kanssa Suomella oli liitto tai keskinäisiä sopimuksia vuonna 1939?

    Yhteistyö-, hyökkäys- tai hyökkäämättömyyssopimuksia.

    Mikä oli vastaava sopimustilanne vuonna 1939 Saksalla ja Neuvostoliitolla?
    topor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö jo Macchiavelli aikanaan sanonut, että ruhtinaalla on oikeus rikkoa sopimus, jos valtion/ruhtinaan etu sitä vaatii. Ei mikään ole muuttunut siitä.

      Poista
  6. "me vakuutuimme siitä, miten pitkälle Suomen hallituksen politiikan vihamielisyys Neuvostoliittoa kohtaan oli mennyt,"

    Luulen, että tässä pohjimmallaan oli Talvisodan sodan sovittamaton syy: syvä, molemminpuolinen epäluottamus, joka teki sovitteluratkaisun mahdottomaksi. Suomi ei luottanut, että myöntyminen ei oli johtanut aina uusiin vaatimuksiin. Neuvostoliitto taas ei puolestaan luottanut siihen, että Suomi tilaisuuden tullen ei olisi antanut maaperäänsä vihamielisen suurvallan (Saksa taikka länsimaat) käyttöön.

    Huomioon ottaen myöhemmät tapahtumat (Baltian maiden kohtalot ja Barbarossa) epäluottamus puolin ja toisin oli oikeutettua. Stalinille epäluottamus ja -luulo taisi muutoinkin olla tyyppiasenne.

    En usko, että Talvisota olisi ollut millään vältettävissä: myöntyminen olisi synnyttänyt neuvostojohdossa vaikutelman, että Suomi olisi ollut hivuttamalla alistettavissa ja samalla heikentänyt puolutusmahdollisuuksia. Vain silloin vuodatettu veri - oma ja venäläinen - tekivät NL:lle kerralla selväksi, että Suomi ei luovu itsenäisyydestään. Uskon, että 1944-48 se oli syy, miksi Stalin ei vienyt meitä Tsekkoslovakian tielle.

    Oli Talvisodassa sekin hyvä puoli, että pelkään, että ilman sitäkin Suomi olisi joka tapauksessa lähtenyt Saksan kelkkaan saaliinjaolle. Silloin Suomi olisi osallistunut yksiselitteisesti moraalittomasti hyökkäyssotaan ja kohtalomme olisi ollut Saksan sateliittien, koska meillä ei lännessä olisi ollut mitään myötätuntoa.

    Talvisodan syistä keskustelu varmasti jatkuu, koska tuolloisia NKP:n politbyroon täydellisiä pöytäkirjoja ei kai vieläkään ole käytössä ja koska sen ylin johtaja Stalin ei kai tavannut panna syvimpiä ajatuksiaan paperille.

    VastaaPoista
  7. "Niin jäi Suur-Suomi sitten toteuttamatta."

    Parempi niin kuin että olisi hintana menetetty (todellinen) itsenäisyys.

    "Mitä voi ihminen maksaa sielunsa hinnaksi."

    VastaaPoista
  8. "Voimme kaikin mokomin uskoa, että Neuvostoliiton kannalta rajansiirrossa oli alun alkaen sekä myös lopuksi kyse Leningradin turvallisuudesta"

    Uskon Leningrad olisi ollut turvassa kun raja kapitalismiin olisi vedetty Itä-mereen ja tornionjokeen, ainakin siihen asti kunnes...

    VastaaPoista
  9. Oliko kirjassa muuten jotain uusia lähteitä/tulkintoja "Varjo Suomen yllä" kirjan kirjoittajalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia on kertynyt pikku hiljaa. Päivitys on tarpeen.

      Poista
    2. Toivottavasti saamme etukäteen maistiaisia jo blogissa!

      Poista

Kirjoita nimellä.