maanantai 16. syyskuuta 2019

Huuhkainten moraalia


Autuaat helvetin rakentajat

Timo Hännikäinen, Pyhä yksinkertaisuus. Kiuas 2019, 181 s.

Timo Hännikäinen pikku kustantamoineen pitää ansiokkaasti pystyssä toisinajattelun lippua, joka nykyisessä aggressiivisen yhdensuuntaistamisen (Gleichschaltung) ilmapiirissä ei aina ole niinkään kevyttä työtä.
Tämän kirjan teema on tuttu vanhastaan ja aina uusi. Kun Jan Hus odotteli roviolla polttamistaan, hän näki jonkun hurskaan muorin kantavan oman kortensa siihen kekoon, jolla kerettiläinen piti hävitettämän.
Mummoa ei varmastikaan motivoinut ilkeys tai yleinen ihmisviha. Kyseessä toki oli taistelu itseään paholaista vastaan ja siinähän oli jokaisen velvollisuutena tehdä kaikki, mitä voi. Lisänä se oli myös tuo köyhän anti. Kukin kykyjensä mukaan.
Kuten kirjoittaja toteaa, pyhä yksinkertaisuus ei tarkoita kyvyttömyyttä loogiseen ajatteluun, vaan kaiken ajattelun valjastamista yhden päämäärän eteen. Ei ole sattuma, että yliopistoväki on erilaisissa sopuli-ilmiöissä niin näkyvästi mukana. Sen argumentointikyky on sitä luokkaa, että kaikkein mielipuolisimpiakin näkemyksiä pystytään puolustamaan, jos niihin vain halutaan uskoa.
Bertrand Russell huomautti aikoinaan siitä, että kovin suuri hyveellisyys on pelottava asia. Ihminen, joka on valmis uhrautumaan aatteensa puolesta, on tavallisen arkipäivän demokratian kannalta ainakin potentiaalisesti vaarallinen ilmiö.
Itse asiassa britit ovatkin yleensä suhtautuneet skeptisesti suuriin yhteiskunnallisiin aatteisiin. Niihin liittyvää ylenmääräistä tunnetta on pidetty moraalisesti arveluttavana.
Mutta nythän meitä johtamaan on valjastettu lapsi, joka haluaa, että olisimme alituisessa paniikissa. Tämä ei ole mikään yksittäinen ilmiö, sillä nyt on sentimentaalisuus haluttu monella taholla korottaa suurimmaksi arvoksi sinänsä. Viittaisin tässä erityisesti poliittisten puolueiden ja kirkon suuntaan. Niin sanotut kulttuurityöntekijät ovat tietenkin joukolla mukana kilpailemassa suurimmasta paatoksen määrästä.
Tuttuahan tämä on, kovin tuttua. Tuntuu vain siltä, että vastavoimia on tällä hetkellä poikkeuksellisen vähän.
Tie helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla. Näin oli asian laita jopa natseilla, jotka nykyään yleensä otetaan esimerkiksi täydellisestä pahuudesta ja unohdetaan ne, usein aivan moitteettomat motiivit, mukaan lukien suuri uhrautuvuus, jotka olivat yksittäisten henkilöiden kannustimina heidän palvellessaan pirullista aatettaan.
Hännikäinen ei kuitenkaan käsittele sen enempää natseja, vaan sen sijaan muun muassa niitä ilmiantajia, jotka auliisti osallistuivat terrorin järjestämiseen Neuvostoliitossa. Nuori pioneeri Pavlik Morozov oli tunnetusti aikansa sankari, jolle pystytettiin patsaita.
Itse asiassa häntä jopa tarjottiin moraaliseksi esikuvaksi intellektuelleille ja tämä tapahtui erittäin arvovaltaisessa suuressa kirjailijakokouksessa. Sen yleisönä ja kohteena oli älymystö, koko Neuvostoliiton ylpeys. Tuo maahan julisti kantavansa nyt ensi rivissä koko inhimillisen kulttuurin lippua…
Hännikäinen käsittelee myös noitavainoja ja erityisesti kuuluisaa Noitavasaraa, josta muistan itsekin joskus muinoin Parnassossa kirjoittaneeni.
Kirjoittajan suureksi ansioksi luen sen, ettei hän tyydy helppohintaisiin kärjistyksiin, vaan analysoi rauhallisesti asioiden eri puolia. Noitavainoissakaan tuskin oli kyseessä pelkkä uskonkiihko.
Itse asiassa ne saatettiin kokea sangen rationaalisena toimintana ihmiskunnan hyväksi. Toki sen harjoittajien sine qua non oli usko sekä Jumalaan, että paholaiseen. Käytännössä vapautettiin samalla usein henkilökohtainen pahansuopuus ja se tehtiin suurella hurskaudella.
Jakobiinidiktatuuri oli hyveen diktatuuria ja muuan merkittävistä uuden ajan rationaalisuuden ilmauksista. Itse jumalallinen järki kutsui tuolloin ihmiskuntaa vapauttamaan itsensä kansan vihollisista, eikä siinä toimessa sopinut tuntea asiatonta sääliä.
Sallimatonta olisi myös ollut tieltä raivattavien kiduttaminen ja niinpä kehitettiinkin aivan kivuton, moderni tapa päästä heistä eroon. Kyseessä oli giljotiini, jota on käytetty aivan meidän päiviimme saakka ja ilmeisesti eniten Saksassa.
Giljotiinin ohella käytettiin myös pystysuoraa karkotusta tai ryypyn antamista, mikä tarkoitti uhrien hukuttamista, mutta luultavasti giljotiini joka tapauksessa madalsi kuolemantuomion kynnystä. On mahdollista, että se samalla lisäsi terroria. Ainakin se tarjosi innostuneelle yleisölle kaivatun mahdollisuuden itse tarkkailla kansan vihollisten ansaitun kohtalon täyttymistä.
Kirjoittaja käsittelee myös USA:n kommunistivainojen ajan ilmiantokulttuuria ja Ilmari Kiannon, tolstoilaisen anarkistin outoa innostusta kansalaissodan puhdistuksiin.
Kiinnostavan käsittelyn saa myös Dresdenin tuhoaminen terroripommituksilla, jolla niin ikään voidaan katsoa olleen ”humaaneja” tarkoitusperiä. Mikäli sotaa voitaisiin lyhentää lamauttamalla vihollisen puolustustahto, merkitsisi se ihmishenkien säästämistä.
Näinhän ei käynyt enempää Saksassa kuin Suomessa, mutta Japaniin pudotetuilla atomipommeille kyllä näyttää olleen sellainen merkitys. Sitä kirjoittaja ei käsittele.
Nykyajan ilmiöinä kirjoittaja esittelee niin sanotun antifa-liikkeen ja metoo-manian. Molemmissa toistuvat vanhat, stereotyyppiset anti-intellektuaaliset toimintakaavat suorastaan kiusallisen banaaleina: yhden asian eteen valjastettu psyyke on omassa elementissään, kun se pääsee vapaasti vahingoittamaan niitä, joista ei pidä ja tuntee vielä mielen ylennystä asian johdosta.
Maksim Gorki, kirjoitti vuonna 1918 eli siis jo ennen stalinismin syntyä siitä, että Lenin sai venäläiset puolelleen antaessaan heille luvan käyttäytyä halpamaisesti.
Hän tarkoitti tällä roskajoukkojen ryöstelyä ja mellastusta, johon bolševikit tuolloin kansaa kannustivat. Myöhemminhän Gorkista sitten tuli stalinismi innokas tukija ja Pavlik Morozovin urotyön ylistäjä, mutta se on jo toinen juttu.
Yksi asia joka tapauksessa näyttää pysyvän: ihmisten suuri valmius pahaan, silloin kun se julistetaan hyväksi.
Sellaiselle tarvitaan aina vastapainoa ja tähän rooliin sopii osaltaan myös tämä kirja.

15 kommenttia:

  1. Tuollaiset isot "kansanliikkeet" aniharvoin jos koskaan syntyvät spontaanisti, vaikka kansa niin luulee (kun muuta ei heille kerrota). Jos oikeat keksijät saisi urkittua esiin, moni hämmentyisi pahan kerran.
    Ja atomipommi tosiaan lyhensi sotaa, jota oli tarkoituksella pitkitetty, koska Amerikalle kelpasi vain ehdoton antautuminen, ei minkäänlainen neuvottelu asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on syytä muistaa, että Neuvostoliitto istui Japanin antautumistarjouksen päällä päästäkseen mukaan sotaan. 70-luvulla kokonainen brittiläisen 'Maailma sodassa' -sarjan jakso jäi esittämättä Ylen kanavalla tämän takia. (80-luvulla toopelivisio esitti sen, joten siitä tiedän mitä siinä kerrottiin)

      Poista
    2. Ehdottoman antautumisen linjahan otettiin jo 1941 Rooseveltin ja Churchilin neuvottelussa Atlantilla ristelijä Augustalla. USA:lle se poiki tien supervallaksi ja kaksi hyödyllistä renkiä (Japani ja Länsi-Saksa), Englannille tien pikku-Britanniaksi.

      Poista
  2. Olen aina sanonut, että maailman vaarallisin olio kiltti, hyvä ja kunnon ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Sellainen ei halua rettelöidä vaan säilyttää asemansa. Siksi hän taipuu vaikka minkälaisen diktatuurin osaksi.

      Poista
    2. Nämä kiltit, hyvät ja empaattiset ihmiset ovat aika usein naisia. Naiset ovat myös aika usein konformisteja. Olen pannut merkille, että naiset usein toimivat primus motoreina monessa sellaisessa mikä sotii maalaisjärkeä vastaan. Onko tämä (post)postmoderni nykyaika kuva naisesta?

      Poista
  3. Noitavainot olivat uudenajan tai ns valistuksen ajan ilmiö. Ei suinkaan keskiajan kuten kuvitellaan usein miten. Siinä voisi nähdä yhtymäkohdan nykyiseen totalitaristiseen tendenssiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että noitavainoissa, joiden huippuaika todellakin oli 1500-1600-luvut, oli useimmiten kyse pikkujääkauden ja sotien pillastuttaman paikallisyhteisön reagoinnissa, jota keskushallitus tai muutoksenhakutuomioistuimet eivät saaneet kuriin, kuin mistään totalitarismista. Sen sijaan Espanjassa, missä inkvisito muodostui eräänlaiseksi proto-ajatuspoliisiksi, oli noitaprosesseja huomattava vähän ja niitä koskevissa epäilyissä inkvisio pani usein jäitä hattuun.

      Poista
    2. Jep, noitavainojen huippu ajoittui tosiaan uuden ajan alkuun, joten varsinaisesti "keskiaikainen" ilmiö se ei ollut. Olisi mielenkiintoista myös tarkastella, missä määrin ilmiöllä on ollut yhteyksiä ergotismiin. Ainakin ns Salemin noitajutuissa 1600-luvun alussa tällainen yhteys on kaiketi havaittukin. Ja jostain myös muistelen lukeneeni, että Ranskan vallankumouksenkin aikoihin ajoittui pahemmanpuoleinen torajyväepidemia. Mene ja tiedä, liekö sitten vaikuttanut tapahtumien kulkuun, ja missä määrin. Mahdotonta sekään ei kuitenkaan liene.

      -J.Edgar-

      Poista
  4. "Myöhemminhän Gorkista sitten tuli stalinismi innokas tukija ...Yksi asia joka tapauksessa näyttää pysyvän: ihmisten suuri valmius pahaan, silloin kun se julistetaan hyväksi."

    Mielenkiintoinen lisäaltistaja tuohon on kulta tai lyijy: erilaiset aineelliset palkkiot taikka epämiellyttävien seuraamusten pelko. Suotta ei Bulgakov sanonut, että synneistä suurin on pelkuruus.

    VastaaPoista
  5. "Mutta nythän meitä johtamaan on valjastettu lapsi, joka haluaa, että olisimme alituisessa paniikissa."

    Mitä meidän tulisi ajatella tuosta "Lapsen ristiretkestä". Kysymys on vaikea: jos Thunbergin premissit ovat oikeita, blogisti ja minä ehdimme - juuri ja juuri - alta pois, mutta Gretan ikäluokka saa kaiken niskaansa ja voi olla, että jos jotain ei tehdä pian on liian myöhäistä.

    Vertaisin tilannetta vähän siihen kuin jos joku
    ryhtyisi saarnaamaan, että meidän tulee ryhtyä käyttämään vähintään kymmenen prosenttia BKT:stä kansanvälisen avaruuspuolustusjärjestelmän luomiseksi avaruusolentoja vastaan. Suhtautumiseni tuohon ehdotukseen ehkä riippuisi siitä, miten vakuuttavasti pystyttäisiin osoittamaan, että tuollaisia olentoja on ja että ne ovat vihamielisiä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, mutta miksei koskaan puhuta siitä, että islam on maailman suurin yhteen Jumalaan uskova raittiusliike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö siitä puhuta suorastaan nääntymykseen saakka. Aina ei oppi kuitenkaan ole mennyt perille (ks Abu Nuwas "Runoja kaduilta ja kapakoista").

      Poista
  7. Ei kai pahaan ikinä ryhdytä tietoisena pahasta? Pahoilla on aina hyvät mielessä.

    VastaaPoista
  8. Kyllä meitä on muitakin, jotka yritämme puhua ihmisille järkeä, mutta kun media on punavihreiden käsissä, niin se ääni ei meinaa kuulua.

    https://www.ossitiihonen.com/2019/04/09/kylmia-tosiasioita-hiilidioksidista-co2/

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.