Turpiin

Turpiin vaan

Näkevä Reetta (La nouvelle pucelle, nôtre mademoiselle) on halunnut, että me kaikki panikoisimme (vai tarkoittiko hän nyt tuota penikointia? En muista.). Aihetta jonkinlaiseen reagointiin joka tapauksessa näyttäisi olevan, mikäli ajattelemme, että jokaisella meistä on vastuu siitä tulevasta ilmaston lämpenemisestä, joka matkaan saattaa paljon ikävyyksiä, kuten oletetaan.

Tämä vuosisataisnerouden kiteytys kuitenkin vaatii vielä tarkennusta, eksplikointia, kuten asiaa munkkilatinaksi kutsutaan. Vaatimattomalla kielellämme voisimme puhua myös nimenomaistamisesta, ellei se kuulostaisi jotenkin liian arkiselta.

Mikäli siis ilmasto on lämpenemässä ja ihmisen toiminta on siihen syynä, mikä on silloin minun tai Reetan nimenomainen vastuu asiasta? Mihin se liittyy, miten suuri se on ja miten se kuuluu kantaa? Tähän liittyvät vielä kysymykset siitä, millaisella todennäköisyydellä meidän on syytä uskoa asiaan voitavan eri mahdollisilla tavoilla vaikuttaa. Korostan sitä, että usko on tässä ehdottomasti keskeinen tekijä.

Voimme tietenkin istua siellä, missä pilkkaajat istuvat ja liittyä satanistien joukkoon, joita myös denialisteiksi kutsutaan. Saatanahan oli juuri ennen muuta kieltäjä: Der Geist, der stets verneint…

Tämä kuitenkin vetää oitis päällemme suurella varmuudella niin sanotun immanentin rangaistuksen sen sosiaalisessa muodossa, joten jätetään se pois laskuista ja pohditaan uuden hurskauden (devotio moderna) mahdollisuuksia tämän uuden keskiaikamme aamunkoitteessa, vai iltaruskoko se siellä hohtelee.

Uskokaamme siis, kun näin kerran on ilmoitettu, että koko asia redusoituu ihmisen aikaansaaman hiilidioksidikuorman määrään. Silloin voimme muuttaa kaiken yhteismitalliseksi, kun käytössämme on eräänlainen raha: itsessään arvoton, mutta kaikkeen tavaraan soveltuva arvon mitta. Tässä tapauksessa se siis on kilogramma hiilidioksidia.

Itse asiassa profeetat ovatkin jo valaisseet meitä: meillä jokaisella on hiilijalanjälki, jonka vain taivaallinen silmä näkee, kuten vain profeettojen silmä erottaa hiilidioksidin ilmakehän muista kaasuista. Todellinen se silti on ja vieläpä tarkoin laskettavissa, kilogramman tarkkuudella. Jossakin se tilikirja on.

Menneiden polvien jalanjälki lepää sitä paitsi vielä harteillamme ja painaa meitä lyijynraskaana, joten meidän kuuluu hyvittää takautuvasti vielä sekin, arvattavasti aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Jaloilla villeillä ei tätä rasitetta ole.

Mutta ei hätää.

Kun nyt kerran on saatu laskettua hiilidioksidin hinta, voidaan asia hoitaa kätevästi rahalla. Muuan pankkiiriliike mainostaakin tänään maamme valtalehdessä, että oman hiilijalanjälkensä voi neutraloida jo 10 000 euron sijoituksella. Sadalla tuhannella voi jo pelastaa koko sukunsa.

Pelastaa mistä?

No, nykykulttuurimme on jo kauan ollut palaamassa alkulähteille. Erilaisten hienostelujen ja konstailujen sijasta meillä arvostetaan jo nyt sellaisia aitoja asioita kuin huoripukkeja ja tappelupukareita, ylisentimentaalisia mouruajia, joukkopsykooseja ja kunnon lärvejä.

Martti H. Innasen luoma sankarihahmo, katu-uskottava Arska Pieriäinen valtaa pian jo koko kulttuurimme näyttämön. Alun perinhän tuo primitiiviseltä vaikuttava hahmo oli jonkinlainen parodia, vaan onko enää?

Mitä kertookaan pankkiiriliike potentiaalisille asiakkailleen?

Se vaatii, että on sijoitettava vastuullisesti tai vedän turpaan. Luonnon turpasaunalla uhkaa suuri jääkarhu, joka nimenomaan käyttää Pieriäisen lempiargumenttia : vai mottaanko nyrkillä turpaan?

No, mainostajien käsitys hyvän maun rajoista nyt on ongelmistamme vähäisimpiä. Jos meidän pitää kerran olla paniikissa, niin on aivan asianmukaista, että luomme mielikuvia, joissa joku toinen luonnon edustaja, lajimme toiminnasta kärsivä olento henkilöi pahuuttamme ja kostaa meille.

Joka tapauksessa on kovin houkuttelevaa pelastaa sielunsa jo kymppitonnilla, jota ei suinkaan tarvitse antaa muille. Kunhan vain jättää rahat pankkiirille hyvää korkoa kasvamaan.

Eikö koko ihmiskunta voisi aivan mainiosti osallistua näihin talkoisiin? Silloinhan olisimme kaikki pelastetut!

Sanotaan, ettei kaikilla ole tuota rahaa, mutta mitä varten pankit sitten ovat olemassa?

Niin, onneksi maailmassa on helppojakin ratkaisuja, muuten täällä tulisi ikävä. Asia vaatii kuitenkin uskoa ja vielä kerran uskoa.

Mikäli ei kuitenkaan tyydy pelastamaan itseään eli siis hankkimaan helppohintaista fariseuksen ylpeyttä rahalla, voi vielä kerran miettiä, mitä on ilmastoasioissa syytä tehdä ja mitä merkitystä sillä on. Siinä samalla voi suostua epäilemään hiilidioksidipäästöjen kilohinnan todellista merkitystä.

Pikasilmäys ilmastotalkoiden teemoihin osoittaa, että siinä hysteerikot hyppivät täysin epäolennaisten asioiden ympärillä. Sillä, että jotkut haalivat käyttöönsä muka vihreää sähköä, ei ole enempää merkitystä kuin suitsukkeen leyhyttelyllä tai pyhitetyn veden pirskottamisella tai tuolla vastuullisella sijoittamisella.

Yksilö on epäilemättä länsimaisessa perinteessämme koko maailman napa ja luterilainen uskomme vielä erityisesti korostaa hänen vastuutaan. Jostakin syystä Jumala näet pitää hänen touhujaan erittäin tarkoin silmällä, vaikka hänellä koko maailmankaikkeudessa on tuskin edes kusiaisen valtuudet.

Mutta se oli silloin ennen, se.

Jos me ihan tosissamme olisimme kiinnostuneita siitä, mitä kasvihuonekaasut (tärkeimpänä niistä vesihöyry) aikaan saavat, emme todellakaan ostelisi itsellemme ja suvullemme aneita, vaan laskisimme viileästi, millä aloilla ja miten tehokkaasti me noita kaasuja vähentäisimme.

Mutta silloin ei kukaan viitsisi edes mainita suomalaisten ruokavaliota tai matkustamista, pyöräilyä tai turpeen polttoa, saati metsänhoitoamme tai karjankasvatustamme, jotka ovat tässä maailmassa aivan esimerkillisellä kannalla.

Mutta kyllä se ihmisen osa silloin jäisi kovin vaatimattomaksi. Eihän mikään viisari edes värähtäisi, vaikka koko Suomi äkkiä taikaiskusta häviäisi kaikkine vihreine kilvoittelijoineen.

Tässä taitaakin olla asian ydin. Ennen maailmassa, isä Jumalan tiukan valvonnan alaisena jokaisella yksilöllä ja hänen mielentilallaan -sillä aivan erityisesti- oli ääretön merkitys.

Nyt, ikävä kyllä, on aivan toisin. Olemme kusiaisten kanssa samalla viivalla. Yhtä luontoa kaikki. Palatkaamme siis sen tasolle myös kulttuurissamme. Vai mottaanko turpaan?