Sananmuunnoksista
(Vappumielistä tekstiä, pöyristyttävyysvaroitus)
Kaikki
suomalaiset tuntevat sen huumorinlajin, joka tunnetaan nimellä ”sananmuunnokset”.
Itse nimikin jo kertoo asian ja on osa tuota huumoria. Joskus ehdotettu termi ”kääntösana”
on mielestäni epäonnistunut.
Sananmuunnoksissa
leikitään sanaparien alkutavujen vaihtamisella ja saadaan näin äkkiä ja
yllättävästi muutettua niiden mieli ja tunnelma aivan toisenlaiseksi.
Alitajunnasta ponkaisee ylpeästi ja varoittamatta
rietas assosiaatio, vaikka puhuttaisiin vakavasta asiasta. Kaikki käy
parhaaseen freudilaiseen tyyliin.
Ajatellaanpa
vaikka nyt jotakin harrasta pappismiestä lausumassa suurella paatoksella ja
asianmukaisen taidetauon pitäen: ”Kainuu -petun ja virsien maa”.
Kirkonpenkissä
aamukrapulassa istuva jätkämies voi sen kuullessaan tuskin välttää röhähtämästä
äänekkääseen nauruun. Hänen vastaanottimessaan sanapari on muuntunut vähemmän
yleväksi ja suorastaan rienaavaksi.
Olen kuullut
väitettävän, että suomalaisten taipumus leikitellä sananmuunnoksilla on aivan
omaa luokkaansa. Kieli tuntuu antavan sille loputtomasti mahdollisuuksia ja on
olemassa pitkiä kertomuksia, jotka koko ajan pelaavat niillä.
Onhan niitä
muillakin kansoilla, mutta esimerkit eivät ole minua oikein vakuuttaneet.
Ajatellaan vaikka ruotsia: onko huvittavaa, jos ajatellaan ’väärin’ sellaisia
sanontoja kuin ”missuppfattande” tai ”hon vinkade mellan rosor”. Ehkäpä on.
Natiivit puhujat tietävät.
Jo noin kuusikymmentä
vuotta sitten ilmestyi parikin äänilevyä, jotka perustivat huumorinsa juuri tälle
tekniikalle. Levyjen nimet olivat paljon puhuvasti ”Ollin kurjuus” ja ”Lokki
kivellä”.
Tässä pieni
esimerkki tekstistä: ”Olli lähti huristelemaan pyörällään, mutta vahingossa hän
ajoi rukkinsa kivelle ja kynsi maata turvallaan”.
Sitten Olli
saapui kunnatuvalle, jossa ”kunnanhallitus parhaillaan istui panemassa rahaa
likoon, vaikka kassa olikin pikkainen ja palkat niskassa. Pitihän hallituskulujakin
olla. Istuntoon saapui sitten salkkutehtailija Mutikainen esittelemään
mallikukkaroitaan. Hän veti esille valtavan rahamassin, josta kuului kuivaa
natinaa…”
Suorastaan
traagisia tunnelmia tavoittaa se kohta, jossa kerrotaan, miten ”pappi oli
vallan tuskassa, kun suntiota kotiin veti juu”.
Aivan normaalit
ja asialliset sanaparit saattavat sisältää niin sanoakseni sananmuunnosansan,
jota ei välttämättä tule huomanneeksi. Ajatellaanpa nyt vaikkapa sellaista
normaalia ja kunnollista nimeä kuin Pentti Hirvonen.
Sanamuunnokset
ovat ehkä vitsikkäimmillään juuri sopimattomuuksilla pelaavia. Lapset kuitenkin
saattavat käyttää tekniikkaa myös helpon salakielen luomiseksi. Kontinkieli on
tästä yksi esimerkki. Konamintti konentti kositä entti kostatäntti konempää
entti kosimerkkejä entti.
Joillakin
ihmisillä on ollut tämän alan huomattava lahjakkuus jo ennen tietokoneiden
aikaa. Olen tuntenut parikin professorimiestä (ei filologeja), jotka olivat sananmuunnosten
suuria mestareita ja eksperttejä. Toinen oli myös ylivertainen palindromien
keksijä.
Toinen taas oli
poliglotti, joka väitti, että suomi ja toissijaisesti ranska olisivat erityisen
hyviä ja suosittuja sananmuunnosten kieliä. Ranskaksihan sananmuunnos on
contrepéterie (vastapieru), kun se taas hyvin monissa muissa kielissä, ruotsia
ja ukrainaa myöten tunnetaan englantilaisella nimellä spoonerism.
Nimitys tulee eräästä
kirkkoherra Spoonerista, jolta itse asiassa tunnetaan vain yksi esimerkki koko
asiasata. Suomeksi taas on olemassa kokonainen alan kirjallisuus ja viitteitä
siihen voi löytää wikipedian ”sananmuunnokset”-artikkelista.
Tässä vielä yksi
pätevä käytännön linkki alan harrastajille: Sananmuunnoksia Kettulan vintiltä.
Toki tähän on
syytä merkitä varoitus: maailma on täynnä tosikkoja, jotka vain etsivät
tilaisuutta pöyristyä. Siihen ei kannata antaa heille aihetta. Tämä huumorin
laji sopii parhaiten pieneen piiriin. Toki näin vappuna sitä voi kukaties vähän
laajentaakin? On vain muistettava, ettei jatka enää huomenna.
Hauska kirjoitus Vihavaiselta. Hyvää vappua sinnekin.
VastaaPoistaTuttu tutkijatar pöyristyi sananmuunnoksestani, ja tuohtuneena sanoi poistuvansa korkeakulttuurin pariin, kuuntelemaan Toscaa parvelta.
VastaaPoistaIhan hävetti, mutta nopein mahdollinen parannuksenteko tulee kylmässä upotuskasteessa, eli siis sukkelin kirkastuminen.
Suomen tietotoimiston toimitusjohtajana toimi 1970-luvulla Kullervo Killinen. Kerrotaan, että sihteeri toi johtajalle päivän postin, jossa päällimmäisenä olivat kirjeet, joissa oli "vahingossa" kirjoitettu nimi väärin.
VastaaPoistaSamaan aikaan Moskovassa presidentti Putin sihisee ja patriarkka Kiril pinkkaa rupliaan.
VastaaPoistaRetoriikan maailmassahan alitajunta sahaa tavuista tuollaisia kielen vitsejä. Kirjoitetun kielen muinaisin muoto muurasi sanat yhteen pötköön, joten ääteiden teiden erottaminen tuli ensin, tavujen ja sanojen erottaminen sitten vasta, ja lause on nimenomaan kirjallisen kielen ilmiö, siinä sitten silmä lepää ja kieli muuttuu kuvaksi.
VastaaPoistaElementaarilauseen jäsenet venyttelevät Wittgensteinin kuvassa.
Näitä voi siis pohtia vakavastikin. Alitajunta tuottaa kaikkein vakavinta ajattelua. Lueskelin kauniilla ilmalla Lehtovaarassa olleita kuvauksia kielestä, eikä niiden sairaus haitannut, vaan kelpasivat silmiä aukausevaksi oppiaineistoksi siinä missä muukin alempi tajunta.
Toisessa kohdassa Lehtovaaraa oli kuva kahdesta erilaatuisesta kuviosta, toinen oli pehmeiden pyöreiden muotojen muodostama möykky, toinen särmikäs kuin komioista kokoon pantu tähti. Arvaa kumpi on kumpi, kun toisen nimi on "malumma" ja toisen "takete".
Korkeimmassa potenssissa kielen sanoista rakennetun muurin murskaaja voi olla nerokas, sanotaan nyt vaikka sillä tavalla kuin James Joyce luo kielen uudestaan teoksessaan "Finnegans Wake". En ymmärrä kuinka tuon teoksen suomentaminointi voisi olla mahdollista. No, pidettiinhän "Odysseuksen" kääntämistä pitkään mahdottomana. Pitkään on tehnyt mieleni myös verrata Salingerin siepparista kirjoittaman kirjan käännöksiä keskenään -- että mitä sukua toisilleen ne oikein ovat -- mutta vähät voimat eivät ehkä siihen ehdi.
Hyvää vappua kaikille.