perjantai 2. toukokuuta 2025

Kansa kaduilla

 

Joukkosielu ja tyrannian uhka

 

Eilistä kulkuetta katsellessa tuli taas elävästi mieleen se, miten tavattomasti ihmiset pystyvät henkisesti taantumaan kerääntyessään joukoksi.

Onhan tätä teemaa jo tullut käsiteltyä monta kertaa (vrt. Vihavainen: Haun kansa tulokset), joten jääköön nyt setvimättä. Joka tapauksessa regressoitunut massa on elävä varoitusmerkki siitä tyrannian mahdollisuudesta, jota sen ajatukseton mölinä edustaa.

Kyseessä on puhtaasti emotionaalinen tapahtuma, jossa kriittisellä järjellä ei ole mitään sijaa.

Nykyaikainen demokraattisessa yhteiskunnassa elävä massaihminen kärsii arkielämässään vapaudestaan ja eristyneisyydestään ja riemuitsee saadessaan osoittaa hölmöyttään yhdessä kaltaistensa kanssa (vrt. Vihavainen: Haun idolien aikaan tulokset).

Vapaus on raskas taakka, joka on useimmille äärimäisen vastenmielinen. Vasta sitten, kun voidaan heittäytyä samanmielisten kanssa saman tunteen vietäviksi, syntyy suuri helpotuksen kokemus (Vihavainen: Haun aivot narikkaan tulokset).

Kaikki tyrannit ymmärtävät asian ja käyttävät sitä hyväkseen. Naapurimaassa nähdään pian ennätyksellisen suuria massatapahtumia, jotka tukeutuvat isänmaallisuuteen. Sehän on tunnetusti roistojen viimeinen turvapaikka, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että patriootit olisivat määritelmällisesti roistoja.

Timothy Snyder, mainittava historioitsija, kirjoitti kymmenisen vuotta sitten kirjan tyranniasta. Huomaan ostaneeni sen venäläisenä käännöksenä, mutta jostakin syystä kirjoittaneeni aiheesta blogin suomalaisen laitoksen pohjata.

Hyvä näinkin. Joka tapauksessa kannattaa panna merkille, että kirja käännettiin heti myös venäjäksi ja on varmaan siellä tänäkin päivänä saatavilla.

Tyrannian metodit eivät enimmäkseen ole niin karkeita, kuin luullaan. Kansa haluaa tulla petetyksi ja sitä myös petetään. Näin naapurissa ja näin meilläkin.

Kun toivo ei ole ”kansassa”, kehen voisimme tukeutua taistelussa tyranniaa vastaan? Perinteisesti tässä roolissa on ollut älymystö, jonka rooli Venäjällä on aiemmin ollut hyvin suuri. Aina se taisteli kaikin keinoin ”valtaa” vastaan. Nyt se kuitenkin näyttää olevan henkitoreissaan. Toivottavasti toipuu pian.

Suomessakin älymystö halusi 1800-luvulta lähtien olla kansan ystävä ja sen aivot, mutta samaan aikaan se oli myös kansallisvaltion palvelija. Sotien jälkeen se sen sijaan palvoi ja palveli parhaansa mukaan naapurin tyranniaa ja halveksi omaa kansaa ja valtiota aidossa länsimaisen oikofobian hengessä (ks. Vihavainen: Haun oikofobia tulokset).

Nyt näyttää meneillään olevan jonkinlainen murroskausi. Suuri käännös idästä länteen on älymystön osalta sujunut epävarmasti ja takkuillen, kun niin monet asiat ovatkin yllättäen kääntyneet päälaelleen.

Tuntuu siltä, että nyt tunnustetaan arvoja sitä vähemmän, mitä enemmän niistä puhutaan. Sen sijaan kaikki kaikessa on menestyminen politiikassa ja rahan kaataminen omille kannattajille.

Entäpä se tyrannia? Se on sisäistä herruutta, jonka kannattajiksi tullaan sen käsitteet omaksumalla ja niitä sokeasti kumartamalla. Yleisessä anomian tilassa etsitään edes joitakin mahdollisia dogmeja, joiden nimeen voitaisiin vannoa.

Kas tässä Snyder-blogi tyrannia-kirjan johdosta:

 

tiistai 17. tammikuuta 2023

Konservatiivista liberalismia

 

Demokratian rappeutumisesta

 

Timothy Snyder, Tyranniasta. 20 opetusta 1900-luvulta. Suomentanut Matti Kinnunen. Siltala 2017, 130 s.

 

Timothy Snyder tunnetaan ennen muuta kirjastaan The Bloodlands (suom. Tappotanner), joka sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta lienee ainakin vaikuttanut ihmisten tapaan tarkastella Keski-Euroopan historiaa. Pieni, katekismusta muistuttava Tyranniasta, joka liittyy tiiviisti Yhdysvaltojen sisäiseen kehitykseen, on myös herättänyt huomiota etenkin kotimaassaan.

Snyder kuuluu niin sanottuihin julkisiin intellektuelleihin, joita etenkin anglosaksisessa maailmassa yhä on ja hänen esseistiset kiteytyksensä laajoista ilmiöistä ovat usein osuvia. Venäjän putinilaista komentoa hän on nimittänyt skitsofreeniseksi fasismiksi. Instituutiot Venäjällä ovat yhä selkeämmin fasistisia, mutta sikäläisen historiallisen kokemuksen takia asiaa ei mitenkään kyetä siellä ymmärtämään.

Käsillä oleva pikku kirja kuuluu nimenomaan Trumpin vastaisen poliittisen taistelun kontekstiin ja siinä mainitaankin usein ”presidentin” tekevän sitä tai tätä, kulkien nimenomaan tyranniaan vievää polkua.

Katekismuksen esimerkit on joka tapauksessa usein haettu Itä-Euroopan ja fasististen liikkeiden historiasta. Kirjoittaja varoittaa liukkaasta tiestä, joka saattaa äkkiarvaamatta johtaa tyranniaan, mikäli ensi oireita ei oteta vakavasti. Ohjeet ja varoitukset on yleensä suunnattu yksilöille henkilökohtaisesti.

Joukossa on sellaisia lähinnä itsestäänselvyyksiksi luettavia käskyjä kuin Varo yhden puolueen valtiota, Varo puolisotilaallisia ryhmiä, Ole isänmaan ystävä ja niin edelleen. Osittain käskyt ovat aivan yleisellä tasolla, kuten Aja hyviä asioita, Usko totuuteen, Ole mahdollisimman rohkea ja niin edelleen.

Erityisesti totalitaarisilta liikkeiltä suojautumista ajatellen joukossa on kyllä myös todellisia, historiasta saatuja maksiimeja kuten Älä tottele ennakkoon, Puolusta instituutioita ja Puolusta yksityiselämää.

Totalitaarinen valta on aina halunnut tehdä ihmisten henkilökohtaisesta elämästä poliittista ja tyrannien vaikutusvalta on paljolti pohjautunut siihen, että heidän tahtoaan on jo ennakolta ja kenenkään käskemättä riennetty tottelemaan. Mikäli instituutiot murretaan, murtuu myös kansa. Suomessa instituutioiden puolustamiseen panostettiin paljon sekä sortokaudella että 1940-luvulla ja meillä ne myös kestivät. Itä-Euroopan maissa ne eivät kestäneet.

Kirjoittaja vaatii yksilöä myös erottautumaan (laumasta) ja säilyttämään malttinsa, kun tapahtuu mahdottomia. Ne toki ovat hyvä periaatteita, vaikka tuskin kaikille mahdollisia.

Aivan järkevän sisällön kirjoittaja antaa myös pykälälle Kuulostele vaarallisia sanoja. Tässä hän ei tarkoita anti-intellektuaalista ”vihasanojen” tarkkailua ja niihin reagoimisen opettelua. Sen sijaan hän viittaa ”älykkäimmän natsin”, Carl Schmittin periaatteeseen, jonka mukaan kaikki säännöt voidaan tuhota viittaamalla poikkeus-ideaan.

Tämän poikkeus-, erikois-, hätä- jne. instituutioiden käytönhän me tunnemme erinomaisesti Venäjän historiasta, jossa erikoispalvelut ovat aina tehneet erikoisoperaatioitaan sangen erikoisin tuloksin (ks. Vihavainen: Haun erikoisoperaatioita tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Vaarallisen sanan esimerkkinä Snyder esittää ekstremismin, jota Venäjällä alettiin jo varhain käyttää eräänlaisena yleisleimana kaikkea oppositiota vastaan. Aivan vastaavaa käyttöä voimme monessa muussa maasssa havaita sanalla rasismi.

Usko totuuteen, sen olemassaoloon, ei näinä postmoderneina aikoina ole suinkaan itsestäänselvyys enempää kuin se oli sitä Pontius Pilatuksellekaan. Totuuden hylänneitä ja kaiken propagandan kakistelematta nieleviä ihmisiä Eugene Ionesco kutsui eräässä absurdissa näytelmässään sarvikuonoiksi. No, minun sukupolveni osana oli joutua omilla silmillään näkemään sarvikuonojen absurdi näytelmä. Se tuli kyllä yllätyksenä.

Snyderin kirja sisältää enimmäkseen normaaleja terveen järjen maksiimeja, mutta sellaisten noudattaminen on näinä aikoina kaikkea muuta kuin itsesäänselvyys. Ikävä sanoa, mutta etenkin akateemisen maailman liepeillä hurahdetaan yhä uudelleen kvasitieteelliseen humpuukiin, joka peräti tieteen varjolla yrittää ajaa agendaansa ja todistaa, että ihmisestä tulee intellektuelli vasta silloin, kun hän pystyy erottautumaan muista ymmärtämällä, että kaksi kertaa kaksi on viisi.

Kun tämä uskon teko on suoritettu, on tie auki sellaiselle maailmankuvan manipuloinnille, joka ilman estoja pönkittää tyranniaa hävittämällä sananvapauden ja demonisoimalla normaalia inhimillisyyttä. Niin sanottu avoin yhteiskunta ei suinkaan ole tyranniaa vastaan haavoittumaton tai edes itseään korjaava, kuten jo Alexis de Tocqueville joutui toteamaan.

Totalitarismin mahdollisuus ja houkutus on olemassa myös demokratiassa. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, että kaikki valtiomuodot voivat rappeutua ja niillä on taipumus rappeutua aivan tiettyyn suuntaan. Monarkia voi muuttua tyranniaksi, aristokratia oligarkiaksi ja demokratia oklokratiaksi. Toki demokratiasta voidaan päästä suoraan myös tyranniaan.

Demokratian sisällä sen suurimpia vaaroja on demagogia tai pikemmin poliittisen taistelun rappeutuminen häikäilemättömäksi jesuitismiksi, jossa osapuolet eivät enää ole lojaaleja edes itse järjestelmän periaatteille, vaan sotivat toisiaan vastaan keinoista piittaamatta ja totuuden ja oikeuden periaatteita tunnustamatta.

Epäilemättä elämme nyt monessakin suhteessa vaarallisia aikoja. Se on erityinen syy pysytellä normaalin järjen ja koettujen instituutioiden rajoissa. Aito liberalismi sulkee sisäänsä myös konservatismin, radikalismi eli juurista irtautuminen on sen sijaan sille vierasta ja siihen sisältyy aina myös vaara.

Snyderin katekismus on mitä suurimmassa määrin konservatismin puolustus 1900-luvun ikävien kokemusten valossa.

 

 

13 kommenttia:

  1. "tavattomasti ihmiset pystyvät henkisesti taantumaan kerääntyessään joukoksi...demokraattisessa yhteiskunnassa elävä massaihminen kärsii arkielämässään vapaudestaan ja eristyneisyydestään ja riemuitsee saadessaan osoittaa hölmöyttään yhdessä kaltaistensa kanssa"

    Voisiko tuollaiset kulkueet ja muut massatapahtumat nähdä myös myönteisesti lajityypillisesti laumaeläinten pyrkimyksessä toteuttaa YHDESSÄ yhteisiä tavoitteita: jos pyrkimys tai tavoite on hyvä on yhdessä toimiminenkin hyvä, vain jos tavoite on vähemmän sellainen - esimerkiksi hankkia paperipalaan mahdollisimman monta leimaa nauttimalla mahdolisimman monta alkoholiannosta - on toimintakin pahaa.

    Viime kädessä kun ihmiset eivät ole itsellisiä sarvikuonoja tai tiikereitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ongelma on, ettei asia ole kenenkään hallinnassa.

      Poista
    2. Parven, lauman ja joukkueen käsitteet kannattaa pitää erillään.

      Massatapahtumat muistuttavat lähinnä parvea, jossa tärkeää on kuulua parveen ja pitää sopiva etäisyys naapureihin. Parvi käyttäytyy kuin kala-tai lintuparvi joka syöksähetelee näennäisen satunnaisesti milloin mihinkin suuntaan.

      Laumassa on laumahierarkia. Laumaan kuulumisen ohella tärkeää on asema laumahierarkiassa. Lauman tavoitteet ovat ne, mitkä ovat lauman johtajan kulloisetkin tavoitteet.

      Joukkue on jotakin yhteistä tavoitetta vasten koottu yhteisö, jossa jäsenten roolit ovat erilaistuneet niin jäsenten kyvykkyyksien kuin joukkueen tarpeidenkin mukaisesti. Joukkueen jäsenen status riippuu siitä, kuinka hyvin hän edistää joukkueen yhteisiä tavoitteita.

      Tässäkin asiassa joko-tai asetelmasta kannattaa kavnaa sekä-että asetelmaan. Ihmiset ovat sekä yhteisöllisiä olioita että yksilöitä. Laumakäyttäytymisen autuutta julistavat innokkaimmin ne, jotka haluavat nähdä itsensä lauman johtajina.

      Poista
  2. No jaa, kun karhua pelätään ei huomata suden juoksevan jo kotipihassa. Snyder haluaa suojella instituutioita, mutta eikö hän ole kuullutkaan uusmarksilaisesta sloganista, marssi yli instituutioiden. Musk ja Trump tietävät sen ja ovat nyt niitä perkaamassa. Kukahan meilläkin siivoaisi ensiksi vaikka Kouluhallituksen ja THL:n. Pienenä esimerkkinä Englannissa on nyt huomattavasti enemmän poliittisia vankeja kuin Venäjällä. Jos meillä ei olisi ryvettynyt media ja vallattu Yle se olisi jo melkoinen uutinen. Uusi Wibelius sanoisi, venäläisiä emme ole, EU:n kansalaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis vapaasti ajattelevia suomalaisia.

    VastaaPoista
  3. Kun järkeen vedotaan totalitaristisen jokkosuggestion vastavoimana, se on -- siitä huolimatta että aikalaisjärki on kaikkina aikoina yksilön ainoa mahdollisuus puhutella ja vaikuttaa laajempiin joukkoihin -- vain puoli totuutta, tai tuskin sitäkään.

    Tarvittaisiin ymmärrystä syvemmälle ajatushistoriaan, aina lajihistoriaan asti. Se, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laumaeläin, ja että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominisuuksiin ja pyrkimyksiin, on niin kova tosiasia, ettei kouluissamme itse asiassa tarvitsisi juuri muuta opettakaan, jos oikeasti haluaisimme tehokkaat järjen aseet järjen taistelussa yhteisöjen taantumistaipumuksia vastaan.

    Se päämäärärationaalinen -- "välineellinen" -- järki, jonka nykyinen, eurooppalaisella uudella ajalla syntynyt ja kehittynyt "tiedollinen" ajattelulaatu on meihin istuttanut, ei riitä kuvaamaan ja selittämään sitä mistä joukkomittaisissa taantumissa on kyse. Päämäärärationaalisen järjen keinoin emme pysty ymmärtämään millainen rakenteellinen raami ihmisen "minä" on, ja miten lajihistoriassa yhteisöolennon alkulaumoja organisoinut "valta" on vuosimiljoonien mittaan metamorfoitunut yksilön kokemukselliseksi "tahdoksi".

    Yksilöllinen "tahto" voidaan edelleen erityistä regressoivaa metodia -- "hypnoosia" -- käyttäen palauttaa takaisin kollektiiviseen alkumuotoonsa, jolloin hämmästykseksemme huomaamme, että "tahto" voikin siirtyä yksilöltä toiselle.

    Mutta me suhtaudumme "hypnoosiin" kuin se olisi jokin tajunnallinen taikatemppi, sirkushuvia. Se ei ole. Se on nimenomaan yhteisöilmiö, ja sillä on meistä jokaisen "psyykessä" paljon enemmän valtaa kuin kaikilla uuden ajan mittaan tietoteksia koonneilla mammuttikirjastoilla. Kaikki "tiedollinen" järki omaa vain murto osan siitä "vallasta" joka solmii ne näkymättömät yhteisölliset langat joilla yksilöt on toisiinsa lähtemättömästi aikalaisjärjen käsiraudoin ja ja massamedian magneettikentin kytketty.

    Tietysti tarvitsisimme sosiologian perusteiden lisäksi ihan hirvittävän määrän nimenomaan yksilöpsykologista opetusta. Siis sellaista joka lähtisi liikkeelle ja keskittyisi siihen, millainen kokemuksellinen raami yksiön "minuus" on. Kaikki nykyisert käsityksemme siitä ovat pelkkää huuhaata ja käsitteellistä stiiknafuulaa. Suosittelen aiheesta vakavasti kiinnostuneille esimerkiksi perehtymistä niin sanottuihin "vihapuheisiin" sen kautta, mikä rooli "kielteisillä" vihantunnoilla on psyykemme yleisen rakenteen, terveyden ja toimintakyvyn kannalta.

    Vain pahasti taantumassa oleva ja jo sairauden asteelle repressoitunut yhteiskunta julistaa "vihapuheet" rangaistaviksi rikoksiksi. Tai organisoi ja institutionalisoi ne pakollisiksi osiksi päiväjärjestystä, kuten Orwellin loistavassa totalitarismin oppikirjassa kuvataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Oikkonen on kyllä aika velho! Nuorena "taiteilijan alkuna" olin kovasti kiinnostunut hypnoosista. Näin useita ihmeen onnistuneita "näytöksiä". Minua ei, tahdostani huolimatta, onnistuttu hypnotisoimaan, vaan sivusta seurattuna se tuntui uskomattomalta, "ihmeeltä"! Miten järkevä kaveri teki mitä ihmeempiä "temppuja" ja jopa vielä "jälkihypnoosissa", määrätyllä kellonlyömällä? On meillä, ihmisinä, vielä itsemme "tuntemiseen" matkaa? pekka s-to.

      Poista
  4. "Aito liberalismi sulkee sisäänsä myös konservatismin, radikalismi eli juurista irtautuminen on sen sijaan sille vierasta ja siihen sisältyy aina myös vaara."

    Ongelma on vain siinä, että joskus yhteiskunnan viat ja rappeutumat vaativat reippaita muutoksia, palaamista juurille (esim Martti Lutherin vaikutus Kirkossa tai 1960-luvun alun yleisdemokraattiset yhden asian liikkeet, jotka tomuttivat aika pölyttynyttä sotien jälkeistä Suomea.)

    Rajan vetäisin siihen, halutaanko radikalismissa edistää yksinvaltaa tai käyttää väkivaltaa.

    Terve yhteiskunta tarvitsee niin radikaalista intoilua kuin konservatimista sen hillitsemiseksi ja vanhan, mutta hyvän säilyttämiseksi.

    VastaaPoista
  5. Hesarissa juttu, otsikko juuri nyt, kuinkas sattuikin:

    "Saksan kotimaan­tiedustelu on luokitellut Vaihtoehto Saksalle -puolueen ääri­oikeistolaiseksi ryhmäksi

    Tiedustelupalvelun mukaan AfD:ssä vallalla oleva etniseen syntyperään perustuva kansakäsitys ei ole yhteensopiva liberaalin demokratian perusperiaatteiden kanssa."

    https://www.hs.fi/maailma/art-2000011206669.html

    Että kun me EU:ssa tiedetään aina mikä on hyvä ja pahaa missäkin maassa (esim. USA:ssa nyt) niin taitaa juuri siihen olla kätketty oman tyranniamme siemen.

    Liberaalidemokratia käy kyllä mulle kun parempaakaan ei ole tarjolla, mutta pitää muistaa että liberaalia maailmankuvaa se ei enää siinä mielessä edusta että luotettaisiin ihmisiin ja kansakuntiin omien valintojensa tekijöinä. Sellainen light-tyrannia näköjään...?

    kr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten pitäisi olla läpirehellinen. Ottaa esiin ja tuoda selvästi tietoisuuteen mitä demokratia tarkoittaa Euroopassa, tässä tapauksessa Saksassa. Ei mitään kielipeliä ja lain tulkinnan tulkintaa vaan selvät konkreettiset käsitteet esimerkkeinä, mitä liberaali demokratia hyväksyy ja mitä ei. Rajoitettu demokratia tms.

      Molemmin puolin vasemmalla ja oikealla selvät punaiset viivat joita ei ylitetä. En tarkoita sananvapauden kontrollia mutta ehkä vaalijärjestelmän. Ja tämä rajoitettu demokratia avoimesti tietoisuuteen kaikille kuin kansalaistaitona. Kiina esim. on omassa järjestelmässään meitä rehellisempi. Siellä ei leikitäkään että kaikki on sallittua. Niin, ei ole meilläkään mutta se pitää myöntää eikä kuvitella muuta.

      Tässä olisi tietysti ongelmana sekä oman hellimämme täydellisen demokratiakäsityksemme (vaikkei se sitä tällä menolla olekaan) hylkääminen että myös se miten ja mihin sitten kanavoivat protestinsa ne ihmiset jotka haluavat nämä punaiset viivat ylittää.

      Itselleni tämä em. systeemi olisi helppo nakki, koska olen jo antanut kaiken mennä: tapelkoot vallasta ja sanoista ne jotka jaksavat. Minä juon nyt kahvia.

      kr

      Poista
  6. Se siitä yhteiskuntasopimuksesta.
    L´homme est ne´libre et partout il est dans les fers.

    Ei rautoihin eikä lautoihin (vielä?).
    Revitään silti (vielä?) huumoria.

    Citoyen Carnifex Topor

    VastaaPoista
  7. Kansa kaduilla eli ukrainalaisten vallankumous, eli MAIDAN.

    Nikolai Vasiljevitsh Gogol nosti päivänvaloon superhistoriallisen kysymyksen Venäjästä teoksessaan "Kuolleet sielut" : "Ja kukapa venäläinen ei pitäsi nopeasta ajosta? Hänkö, joka pyrkii pyörähdyksiin ja temmellyksiin, ei sanoisi joskus: "Hitto vieköön kaikki"... Minne riennät sinä, Venäjä, vastaa! Ei vastausta. Kulkuset helisevät ihanasti, jyrähdellen repeilee kappaleiksi ilma muuttuen tuuleksi, ohi lentää kaikki, mitä vain on maan päällä, ja karsaasti väistäen antavat tietä muut kansat ja valtakunnat."

    Gogolin kysymyksen todistukset ilmestyivät vasta myöhemmin. Kas kun jotkut Iivana Julman poliittiset jälkeläiset, Lännessä koulutuksen saaneet aristokraatit päättivät muuttaa maailmaa. Jumala antoi heille Karl Marxin, joka oli luonut kuuluisan teorian talouden kehityksen filosofiasta. Ei kestänyt kauan, kun mainitut venäläiset aristokraatit jo kantoivat Marxia käsillään peräti kaksi vuotta: Marxin sanojen mukaan vuosina 1843-1844. Näin yhteistyönä syntyikin ns. Kommunistisen puolueen manifesti, joka määräsi, että koko maailma kuuluu proletaareille. Ja venäläiset aristokraatit olivat jo valmiita olemaan peoletaarien apulaisina. Miten kävi, se tiedetään: Moskovasta tuli maailman verisin johtaja.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ja karsaasti väistäen antavat tietä muut kansat ja valtakunnat."

      Kas kun ukrainalaisten kulttuuri ei antanutkaan mainittua tietä ja Pietari Ensimmäinen oli ensimmäisenä tuhoamaan ukrainalaisia.
      Pietari Ensimmäinen kutsui Kaarle XII suorittamaan ratkaiseva taistelu Pultovassa ja voitti, koska paikallinen väki oli karkoitettu, ettei Kaarlen joukot saisi murkinaa ja lisäksi kaikki vesilähteet olivat myrkytetty.

      Vladimir Iljitsh Lenin antoi ukrainalaisille, kuten joillekin muillekin, valtiollisuuden, mutta vain lyhyeksi ajaksi, koska väitti, että "me saamme ne kaikki takaisin". Stalin tuhosi hyvin monta miljoonaa ukrainalaista, eikä ole mikään ihme, että syntyy maidaneita.

      Poista

Kirjoita nimellä.