Pois sieltä, missä pilkkaajat istuvat

 

Vale ja vihapuhe

 

Eskoni tyhmä?

-Se on vale ja vihapuhe,

kateudesta siinnyt!

Topias, nummisuutari

 

Joukko hyvinajattelevia tahoja on päättänyt erota Facebookista ja X:stä (entinen Twitter). Syynä on, että X lopetti palstojensa sensuroinnin ja Fb niin sanotun faktantarkistuksen. Tämä on kauhistuttanut erinäisten tuotemerkkien omistajia, jotka eivät halua toimia samalla alustalla, jolla saattaa olla myös vihapuhetta. Aiemmin se siis näköjään oli estetty juuri tuolla faktantarkastuksella.

Tämä merkkifirmojen moraaliposeeraus näyttäisi perustuvan siihen uskomukseen, että kyllin suuri, itsensä edistykselliseksi mieltävä joukko arvostaa sitä ja antaa sen vaikuttaa myönteisesti ostopäätöksiinsä. Asiassa on omat riskinsä, kuten parin meikäläisenkin firman kohdalla on havaittu. Mainitsen vain nimen Finlayson.

 To mainittu faktantarkastus oli Fb:n omistajan mielestä tosiasiassa muuttunut sensuuriksi. Asia on helppo ymmärtää. Vain hölmöt kuvittelevat, että tätä maailmaa voidaan hallita pelkkiä faktoja latelemalla. Tärkeimmät ja kiinnostavimmat kysymykset ovat aina tulkintojen varassa, kuten jokainen historiaa vakavasti harrastanut ymmärtää.

Vastoin kohtuullisia odotuksia, tämä aikakausi on kyllä synnyttänyt monenmoisia uusia irrationaalisia liikkeitä. Uskonnollisella puolella niitä on aina ollut, mutta nyt jopa litteän maapallon kannattajat ovat nousseet merkittäväksi ilmiöksi ja saaneet mukaansa jonkin suomalaisen poliitikonkin.

Ei kukaan olisi puoli vuosisataa sitten voinut uskoa, että tällaista tapahtuisi. Se ei kuitenkaan taida erityisemmin huolettaa niin sanottuja faktauskovaisia. Oleellisempaa on globalisaatioon ja multikulturalismiin kohdistuvan kritiikin vaientaminen.

Nuo molemmat kuuluvat ideologioiden piiriin ja ideologiat taas ovat keskeinen osa politiikkaa ja jopa sen ydin.

Elämä ja politiikka eivät ole trivial pursuitia, vaan tahdon asia ja mikäli suhtaudumme vakavasti demokratian perusperiaatteisiin, myönnämme, että jokaisella on oikeus omaan näkemykseensä ja pyrkimykseensä. Mikäli ”tarkastajat” ottavat itselleen tulkitsemisvallan niiden suhteen, ne tietenkin loukkaavat sananvapauden periaatetta.

Puheet sananvastuusta ilmoittavat yleensä avoimesti pyrkimyksen estää jotakuta ilmoittamasta mielipidettään jostakin tärkeästä asiasta (vrt. Vihavainen: Haun sananvastuu tulokset). Ihmisillä on toki vastuu myös sanomisistaan. Mikäli ne aiheuttavat vahinkoa, on vahinko korvattava. Millainen se missäkin tapauksessa on, voidaan selvittää tarvittaessa oikeudessa.  Ennakkosensuurin kieltää perustuslakimme.

Mikäli asiaa koskeva lainsäädäntö on liberaalisen yhteiskuntakäsityksen hengen mukainen, voidaan olettaa, että sanktioita voidaan määrätä vain aidosta vahingon tuottamisesta eikä missään tapauksessa pelkästä käsityksiensä ilmaisemisesta.

Ongelmaksi saattavat tosin tulla ja ovat jo tulleetkin tuomarit, joiden älyllinen ja moraalinen taso on viime vuosina herättänyt hämmästystä (Vihavainen: Haun räsänen tulokset).

Ei toki ole sanottu, että juuri demokratia ja kassinen liberalismi voisivat parhaiten auttaa selviytymään maailman uusista haasteista. Trendi kohti autoritaarisuutta on nyt ollut taas muodissa myös vauraassa pohjolassa, jonka asema ja merkitys maailmassa ovat hitaasti, mutta varmasti heikkenemässä.

Ideologinen orwellilaisuus vai pitäisikö sanoa oseaanisuus on kulkenut voitosta voittoon jo muutaman vuosikymmenen ajan (vrt. Vihavainen: Haun ankkapuhe tulokset). Nyt on merkkejä siitä, että suunta olisi kääntymässä. Edellä mainittu sensuurin hellittäminen viittaa juuri siihen.

On toki ennenaikaista sanoa, mitä tässä todella tapahtuu. Maailmanpolitiikan mannerlaattojen liikkeet viittaavat niin suuriin muutoksiin, ettei niiden todellista merkitystä voitane arvioida, ennen kuin ainakin puoli vuosisataa on kulunut.

”Vihapuheen” suuri aika totalitaarisen ideologian keskeisenä apukäsitteenä saattaa joka tapauksessa olla jo loppumassa. Nyt olisi jo vaikea kuvitella samanlaista falskia pöyristymiskulttuuria, joka vallitsi vielä noin kymmenen vuotta sitten (vrt. Vihavainen: Haun väljarnas tulokset).

Itse asiassa se oli voimissaan vielä puoli vuosikymmentä sitten. Silloin saattoi jo sentään havaita tiettyä varauksellisuutta asiaan nähden, ainakin maamme vastuunalaisilla tahoilla.

Tällaista se meininki silloin oli:

 

maanantai 6. tammikuuta 2020

Vihaisuuden kauhistuksesta

 

Vihapuhe

 

Joskus viime vuosituhannen loppumetreillä tulin jutelleeksi jotakin small talk-tason latteuksia Britannian sen ajan suurimman Venäjä-gurun, Geoffrey Hoskingin kanssa.

Kun mainitsin käsitteen belovežski tšelovek (etenkin kommunistien Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen käyttämä parodinen muunnelma käsitteestä sovetski tšelovek -neuvostoihminen), kurtisti arvoisa keskustelukumppanini hieman kulmiaan, mutta valaistui sitten ja sanoi ”Aha –hate speech!”.

Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin tuon sanayhdistelmän englanniksi. Suomeksi muistin toki suutari Topiaksen sanat siitä, että hänen Eskonsa kutsuminen tyhmäksi oli vale ja vihapuhe, kateudesta siinnyt.

Mutta jokaisessa kielessä on sanoilla omat merkityksensä ja oma käyttönsä.

Kun tuota Hoskingin tuolloin käyttämän hate speech käsitteen merkitystä analysoi, huomaa pian, että sen kohteessa viitataan nimenomaan ironisesti uuteen, muodikkaaseen ajattelutapaan. Belovežskaja puštša oli se paikka, jossa tehtiin Neuvostoliiton hajottamista merkitsevät päätökset.  Belovežski tšelovek oli se ihminen, joka siellä ilmeisesti luotiin, ainakin siis tämän hate speechin mukaan.

Kun ei enää ollut Neuvostoliittoa, ei siis voinut olla neuvostoihmistäkään (sovetski tšelovek). Mutta mikä kummajainen sitten oli tuo IVY-ihminen? Hänet oli ilmeisesti luotu muutamalla kynänvedolla Valko-Venäjän viimeisessä aarniometsässä. Mutta kuka hän oikein oli? Pelkkä kummitus?

Kyseessä oli siis ironinen suhde uutena tarjottuun totuuteen. Käsitteen käyttäjät olivat epäilemättä enimmäkseen vanhoja kommunisteja tai muuten epäilyttäviä henkilöitä ajan mielipideilmastossa. Kuitenkaan käsitteen käyttö ei ollut sinänsä sopimatonta, ei siinä ketään uhattu eikä paneteltu, se nyt vain oli aika huvittava ja pani ehkä jopa vähän ajattelemaan.

Suomessa käsite vihapuhe on ollut aivan määrittelemätön ja hallitsematon ja sitä on voitu käyttää leimaamaan kaikkea mahdollista, mikä on oman agendan vastaista. Aivan erityisesti hallitsemattomaan ja valikoimattomaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat puheenvuorot on haluttu varustaa vihapuheen leimalla.

Presidentti Niinistö mainitsi tuon käsitteen uudenvuodenpuheessaan: Maalittaminen ja vihapuhe ovat uudempaa ilmaisua yleisessä keskustelussa. Lainsäätäjämme on kuitenkin ollut kaukaa viisas. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä yksilön kunniaa, rauhaa tai yksityisyyttä loukkaavat teot ovat jo vanhastaan olleet rangaistavia. Muita ihmisiä kohtaan rikoksen tekevä joutuu siitä vastuuseen. Siinä ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen saati sen rajoittamiseen.

Kuten puhuja toteaa, kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä yksilön kunniaa, rauhaa tai yksityisyyttä loukkaavat teot ovat jo vanhastaan rangaistavia. Kun kyseessä on rikos, siitä saa rangaistuksen.

Presidentti siis vain totesi, että sellaiset ovat lait ja antoi ymmärtää olevansa tilanteeseen tyytyväinen. Ehkäpä hän tarkoitti, että uudet vihapuhepykälät ovat tarpeettomia? Tämä mieltähän moni myös eduskunnassa on.

Itse asiassa hän liikkui niin korkealla abstraktiotasolla, että tyytyväisyyden ilmaisemisen lisäksi ei tässä kohdassa mitään sisältöä ollutkaan.

Lainsäädäntö ei kuitenkaan kuulu presidentille ja hänen puoleltaan oli melkoisen uskallettua astua alueelle, jolla esiintyy perusteltua erimielisyyttä siitä, miten nuo uhkauksiin ja agitaatioon liittyvät pykälät olisi muotoiltava.

Mutta nyt ei puhuta laista, vaan vihapuheen käsitteestä, jota laki ei tunne lainkaan. Mitä se on ja kuinka se tapahtuu?

Presidentin mukaan asialla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä. Rikos nyt vain on rikos. Tämä on aika rohkea väite.

Valitettavasti me hallintoalamaiset emme elä pelkästään käsitteiden keskuudessa, vaan myös reaalimaailmassa.

Kun rikokseksi on voitu hyvin joustavasti tulkita sellainenkin puhe, jonka sisältönä ei minkään mahdollisen tulkinnan perusteella ole kiihottaa ketään esimerkiksi väkivaltaan toista ryhmää vastaan, vaan sen sijaan lausua mielipide ryhmän politiikan kannalta merkittävästä ja esimerkiksi tilastollisesti osoitettavissa olevasta ominaisuudesta, on selvää, että rikoksen käsitettä nyt ollaan vaarallisesti liu’uttamassa poliittiseksi aseeksi.

Lienee turha sanoa, mikä merkitys tällaisella on. Moisesta mielivallasta moni pahoittaa mielensä ja vihastuu, jolloin lakia hyödyntävät saavat aihetta vielä farisealaisesti kauhistua vihapuheen –tuon määrittelemättömän pahuuden osoituksen johdosta.

On jo aika määritellä myös suomeksi, mitä vihapuheella oikein tarkoitetaan ja mitä sillä ei tarkoiteta. Olisi pelkästään typerää yrittää tuolla käsitteellä leimata niitä, jotka sattuvat olemaan tyytymättömiä tuohon tai tähän poliittiseen päätökseen tai suunnitelmaan.

Kansanvalta tarkoittaa juuri sitä, että poliittiset päätökset perustuvat viime kädessä äänestäjien tahtoon. Tuon jälkimmäisen laatua taas ei poliitikoilla ole oikeutta määrätä. Päinvastoin, juuri he ovat niitä, jotka on valtuutettu tuota tahtoa toimeenpanemaan.

Enemmistön tahdon toteuttaminen ei tarkoita sitä, että opposition mielipide olisi kielletty. Tämä perusasia näyttää yhä enemmän hämärtyvän kaiken maailman silakkaliikkeiden tuottaman anti-intellektuaalisen käsitesaasteen seassa.

Itse asiassa, toimiakseen demokratian on perustuttava siihen, että kulloinkin vallassa oleva taho herkällä korvalla kuuntelee myös sitä, mitä oppositiolla on sanottavana ja aidosti keskustelee sen kanssa. Silloin se myös voi toivoa oppositioilta lojaalisuutta.

Ylimielinen leimaaminen pahentaa varmasti sitäkin tilannetta, josta presidentti Niinistö kertoi olevansa huolissaan.

Englanniksi vihapuhe, hate speech on myös määritelty sanakirjassa:

Hate speech is defined by Cambridge Dictionary as "public speech that expresses hate or encourages violence towards a person or group based on something such as race, religion, sex, or sexual orientation".

Julkinen puhe toki voi ilmentää vihaa, vihaisuutta ja jopa raivoa olematta millään tavoin rikollinen ja uhkaamatta ketään. Sellaisen puheen kieltäminen olisi tietenkin suoraa ja perusteetonta puuttumista sananvapauteen, koska sen tarkoituksena ei ole uhata jonkin ryhmän oikeutta turvallisuuteen.

Mikäli taas rohkaistaan väkivaltaa (kehotetaan väkivaltaan?) jonkin synnynnäisen tai lähes synnynnäisen (uskonto) ominaisuuden perusteella, tullaan jo ainakin lähelle rikoslakia myös Suomen oloissa. Tämä lieneekin yleisesti hyväksyttävä periaate, ainakin meillä Suomessa, jossa on jo vanhastaan ollut lait tällaisia tapauksia varten, kuten Niinistö totesi.

Mutta periaate on periaate ja käytäntö on käytäntö, kuten useimmat meistä ymmärtävät tai ainakin heidän pitäisi ymmärtää.

Vihapuhetta ei kuitenkaan ole määrätty rangaistavaksi USA:ssa, jossa on katsottu sananvapauden olevan suurempi arvo.

Näyttää siltä, että siellä lainsäätäjä on ollut varovaisempi ja luultavasti jo ennakolta halunnut estää sellaisen lakipykälien prostituoinnin, joka tuossa asianajajien luvatussa maassa merkitsee monelle mahdollisuutta sekä rikastua aineellisesti että lyödä helppohintaista poliittista mynttiä kansanjoukkojen yksinkertaisimpien kerrosten kustannuksella.

Euroopan neuvoston suositus sen sijaan on todellinen kuminauhapykälä, jota voinee pitää lähinnä parodiana komiteatyöskentelyn tuloksista parhaimmillaan: Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa R (97) (20) vihapuhe on määritelty seuraavasti: »Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.

Lietsovat, edistävät tai oikeuttavat…tai muuta vihaa… Niinpä niin. Eipä tässä sitten muuta kuin siitä vain saivartelemaan. Kyllä vihaa ja etenkin tuota muuta vihaa aina löytyy reposteltavaksi. Ja mistä tiedetään, mettä viha pohjautuu juuri suvaitsemattomuuteen? Jospa henkilö vain on typerä, ahdaskatseinen tai suorastaan perverssi?

Tässä tulee kyllä mieleen suutarin ja oppipojan tapaus. Oppipoika sanoi, että oli nähnyt unen, jonka voisi kertoakin, ellei mestari nyt vain suutu.

Kun mestari antoi juhlallisen vakuutuksen, kertoi poika, että unessa hän oli pudonnut paskatynnyriin ja mestari taas siirappitynnyriin.

 Hehheh, myhäili mestari, mutta synkkeni kun kuuli jatkon: sitten poika oli joutunut nuolemaan mestarin puhtaaksi ja mestari taas pojan.

Tämän jälkeen mestari päästeli irti vyönsä ja alkoi roimia onnetonta viestintuojaa.

-Mutta mestarihan lupasi, ettei vihastu!

-Enhän minä vihastunutkaan, huvikseni hutkin, kuului vastaus.

 

Vaikeaa, ylen vaikeaa on tässä maailmassa toimia, jos asioita ruvetaan jyvittämään niiden takana olevien emootioiden mukaan.

 

Syvätyperyyden paluu

Syvätyperyyden paluu

Amerikan joukkoampumisten jälkeen eturivin kansalliset ajattelijamme eli journalistit kiiruhtivat useammassakin lehdessä julistamaan, että tapahtumat ovat johtuneet vihapuheesta.

Ennemmin tai myöhemmin vihapuhe muuttuu vihateoiksi, muistelen jonkun ajatusten Tonavan aivan hiljattain taas päätelleen.

Onpa meillä sitten mitä pelätä. Meillähän voidaan myös todeta vihapuhetta, ainakin mikäli asia niin tulkitaan ja miksei tulkittaisi.

Iltalehden mukaan meillä jopa on ainakin yksi poliitikko, joka on suoraan kannustanut vihatekoihin. Lehti ei täsmentänyt, olivatko tässä kyseessä juuri joukkoampumiset, mutta ilmeisesti asialla ei ole mitään väliäkään. Vihateko nyt on vihateko ja sillä siisti.

Niin, että miksei ole väliä? No siksi, että nyt toimitaan vapaasti leijalevien yleiskäsitteiden maailmassa, jonka suhde reaalimaailmaan on sellainen, kuin niiden käyttäjä kulloinkin haluaa.

Nummisuutarin Esko päätteli aikoinaan, että mikäli saappaita ei olisi, ei voisi olla jalkojakaan ja lienee tässä uskossaan sitten kuollutkin, kun ei ollut maanläheistä vaimoakaan palauttamassa mieleen arkipäivän realiteetteja. Eskohan teki sen pyhän lupauksen, ettei koskaan naisi.

Mutta Eskon logiikka ei mennyt hautaan hänen kanssaan, vaan on nyt voimalla palannut maahamme ja erityisesti sen politiikkaan.

Kun pääkirjoituksia tehdään, oli ennen tarkoituksena yleensä ilmaista lehden ja siis myös sen takana olevien tahojen mielipide. Lehdistökeskustelusta sitten voitiin havaita se asia, jota nimitettiin yleiseksi mielipiteeksi, olipa se sitten todellisuudessa yleinen tai ei.

Nyt, kun lehdet ovat yhä enemmän muuttuneet poliittisten liikkeiden äänitorvista liikeyrityksiksi, lienee pääkirjoitustenkin tarkoitus lähinnä kertoa, millaista imagoa lehti haluaa itselleen luoda.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että se kiirehtii ottamaan kantaa myös sellaisiin asioihin, joiden kanssa sen lukijoilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä ja joihin he eivät mitenkään voi vaikuttaa.

Kuitenkin mahdollisimman tiukka linja esimerkiksi USA:n sisäpolitiikkaan nähden näyttää olevan monelle aviisille hyvin tärkeä asia. Mielipiteiden korrektius on ominaisuus, joka on lukijoiden oman imagon kannalta ensisijaisen tärkeä. Niiden suhteella reaalimaailmaan ei sitten olekaan mitään merkitystä.

Takavuosina tapahtui usein, että joku kommunistisen puolueen peräkylän paikallisosasto esitti vaatimuksia Yhdysvalloille, harvoin muille valtioille. Niiden tehosta ei monella liene ollut harhakäsityksiä, mutta kysymyshän oli silloinkin muusta. Näin asemoitiin itseä tähän maailmaan ja sen politiikkaan.

Tuohon aikaan kuului vastustaa imperialismia, mikä siis merkitsi USA:n imperialismia. Se tosiasia, että ihan naapurissa sijaitsi viimeinen todellinen imperiumi, ei taas kuulunut ollenkaan asiaan. Tai kuuluihan se sikäli, että kyseessä oli vastapaino imperialismille, anti-imperialistinen suurvalta.

Oikein ajatteleville olisi ollut täysin turhaa ruveta esittämään faktoja siitä, että läheinen suurvalta eli tuo oletettu hyvän valtakunta olisi itse imperialistinen. Tiedettiin näet hyvin, että siinä tapauksessa oli kyseessä vapaaehtoisesti solmittu veljesliitto, jota piti yllä kansojen ystävyys ja yhteinen etu. Tätä tietoa ei voinut eikä saanutkaan epäillä.

Sen, joka muuta väitti, oli parasta varmistaa itselleen turvallinen poistumistie, mikäli kyseessä oli yleinen kokous. Muuten olisi vihateko ollut lähellä.

Mutta siihen aikaan ei vihapuheesta eikä vihateoista puhuttu. Silloin ajateltiin tieteellisemmillä kategorioilla ja analysoitiin yhteiskunnallisten ryhmien välisiä ristiriitoja ja niihin liittyviä tarpeita ja tiedostamisen ehtoja. Yksilöiden käytöstä tuskin edes kannatti vaivautua tutkimaan.

Nyt asia näyttää kääntyneen päälaelleen. Kuten hevoset synnyttävät rattaita ja kadut autoja, synnyttää vihapuhe julkisten intellektuelliemme mielestä vihatekoja ja ne taas kuuluvat suurimpiin esteisiin matkalla utopiaan, jossa kaikilla on kivaa.

Herättää huomiota, että meilläkin tässä juuri niin yksiäänisesti kohkattiin nimenomaan vihapuheen olevan joukkoampumisten syynä. Olisi voinut kuvitella, että tällaisten johtopäätösten tekijällä on edes jotakin perusteita idealle, jota hän suuriäänisesti esittää.

Ikävä kyllä, edes yritystä siihen suuntaan ei ollut havaittavissa.

Kun kerran Suomessa ollaan, olisi voinut aloittaa ihan kotimaisten joukkoampumistemme tulkitsemisesta.

Millainen vihapuhe siis aiheutti sen, että kaksi nuorta miestä ampui koulutovereitaan? Entä millaista puhetta oli sen taustalla, että yksi kemian opiskelija räjäytti pommin Myyrmannissa?

Mikä oli se mekanismi, joka näissä tapauksissa muutti puheen teoksi? Olisiko asia voitu estää, mikäli puhumista olisi aikoinaan ajoissa rajoitettu?

Kysymyksiä löytyy, edes yrityksiä vastauksiksi ei sen sijaan ole ollut näkyvissä. Sen sijaan on pyöritelty abstraktia termiä ja siirrytty sen avulla ketterästi asiasta A asiaan B, jolla ei ole mitään tekemistä asian A kanssa. Vain molempien sijoittaminen saman löyhän ja lähes rannattoman yleiskäsitteen piiriin mahdollistaa moisen älyllisen salto mortalen.

Valitettavasti kyseessä on uusi normaali ja minun mielestäni tämä kehitys edustaa ajattelun rappiota.

Asia voidaan kyllä rinnastaa johonkin 1970-luvun imperialisminvastaisuuteen ja sen yhteydessä esiintyneeseen tapaan käyttää käsitteitä.

Minusta nykytilanne on kuitenkin pahempi. Se ajattelun primitiivisyys, joka nykyisin tuodaan aivan estottomasti julki arvovaltaisiksikin pyrkivillä forumeilla, on pahempaa kuin peräkylän naisosastojen aikoinaan tehtailemat julkilausumat.  Ehkä voitaisiin puhua syvätyperyydestä.

Kyseessä on yhäkin aika pitkälti tuo sama politisoitunut tapa vapautua ajattelemasta ja turvautua sen sijaan tyhjiin kliseisiin. Melkoisessa määrin kyse näyttää olevan aivan tahallisesta kyynisyydestä. Politiikassahan on nykyään yleisen näkemyksen mukaan kaikki sallittua, jos se vain toimii tai niin ainakin uskotaan.

Pelkäänpä kuitenkin, ettei asia ole näin simppeli. Luulen, että monet käyttävät tätä newspeakia aivan vilpittömästi tai ainakin lähes vilpittömästi. Jotkut näyttävät olevan siihen jo niin tottuneita, ettei heillä ole edes mitään tarvetta ajatella, mitä sanovat.

Suomeksi ilmiötä voisi kai siis nimittää syvätyperyydeksi. Orwellilla on hieno kuvaus siitä, miten tämä ilmiö vaikuttaa puheessa.

Orwellhan käytti käsitettä ankkapuhe (duckspeak), joka tarkoitti sellaista puhetta, joka syntyi kokonaan ääntä muodostavissa elimissä, ilman että olisi tarvittu yhteyttä aivoihin.

Orwellin dystopiassa tällaista puhetta pidettiin erityisen tavoiteltavana asiana ja suurena kehuna saatettiin ihmisestä sanoa: hän on tuplahyvä ankkapuhuja (he is a doubleplus good duckspeaker).

Ehkä meidän olisi ryhdyttävä vuosittain valitsemaan toimittaja, joka ansaitsee tämän kunnianimen? Ehdokkaista ei nykyään ole puutetta.