Vihaisuuden kauhistuksesta

Vihapuhe

Joskus viime vuosituhannen loppumetreillä tulin jutelleeksi jotakin small talk-tason latteuksia Britannian sen ajan suurimman Venäjä-gurun, Geoffrey Hoskingin kanssa.

Kun mainitsin käsitteen belovežski tšelovek (etenkin kommunistien Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen käyttämä parodinen muunnelma käsitteestä sovetski tšelovek -neuvostoihminen), kurtisti arvoisa keskustelukumppanini hieman kulmiaan, mutta valaistui sitten ja sanoi ”Aha –hate speech!”.

Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin tuon sanayhdistelmän englanniksi. Suomeksi muistin toki suutari Topiaksen sanat siitä, että hänen Eskonsa kutsuminen tyhmäksi oli vale ja vihapuhe, kateudesta siinnyt.

Mutta jokaisessa kielessä on sanoilla omat merkityksensä ja oma käyttönsä.

Kun tuota Hoskingin tuolloin käyttämän hate speech käsitteen merkitystä analysoi, huomaa pian, että sen kohteessa viitataan nimenomaan ironisesti uuteen, muodikkaaseen ajattelutapaan. Belovežskaja puštša oli se paikka, jossa tehtiin Neuvostoliiton hajottamista merkitsevät päätökset.  Belovežski tšelovek oli se ihminen, joka siellä ilmeisesti luotiin, ainakin siis tämän hate speechin mukaan.

Kun ei enää ollut Neuvostoliittoa, ei siis voinut olla neuvostoihmistäkään (sovetski tšelovek). Mutta mikä kummajainen sitten oli tuo IVY-ihminen? Hänet oli ilmeisesti luotu muutamalla kynänvedolla Valko-Venäjän viimeisessä aarniometsässä. Mutta kuka hän oikein oli? Pelkkä kummitus?

Kyseessä oli siis ironinen suhde uutena tarjottuun totuuteen. Käsitteen käyttäjät olivat epäilemättä enimmäkseen vanhoja kommunisteja tai muuten epäilyttäviä henkilöitä ajan mielipideilmastossa. Kuitenkaan käsitteen käyttö ei ollut sinänsä sopimatonta, ei siinä ketään uhattu eikä paneteltu, se nyt vain oli aika huvittava ja pani ehkä jopa vähän ajattelemaan.

Suomessa käsite vihapuhe on ollut aivan määrittelemätön ja hallitsematon ja sitä on voitu käyttää leimaamaan kaikkea mahdollista, mikä on oman agendan vastaista. Aivan erityisesti hallitsemattomaan ja valikoimattomaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat puheenvuorot on haluttu varustaa vihapuheen leimalla.

Presidentti Niinistö mainitsi tuon käsitteen uudenvuodenpuheessaan: Maalittaminen ja vihapuhe ovat uudempaa ilmaisua yleisessä keskustelussa. Lainsäätäjämme on kuitenkin ollut kaukaa viisas. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä yksilön kunniaa, rauhaa tai yksityisyyttä loukkaavat teot ovat jo vanhastaan olleet rangaistavia. Muita ihmisiä kohtaan rikoksen tekevä joutuu siitä vastuuseen. Siinä ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen saati sen rajoittamiseen.

Kuten puhuja toteaa, kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä yksilön kunniaa, rauhaa tai yksityisyyttä loukkaavat teot ovat jo vanhastaan rangaistavia. Kun kyseessä on rikos, siitä saa rangaistuksen.

Presidentti siis vain totesi, että sellaiset ovat lait ja antoi ymmärtää olevansa tilanteeseen tyytyväinen. Ehkäpä hän tarkoitti, että uudet vihapuhepykälät ovat tarpeettomia? Tämä mieltähän moni myös eduskunnassa on.

Itse asiassa hän liikkui niin korkealla abstraktiotasolla, että tyytyväisyyden ilmaisemisen lisäksi ei tässä kohdassa mitään sisältöä ollutkaan.

Lainsäädäntö ei kuitenkaan kuulu presidentille ja hänen puoleltaan oli melkoisen uskallettua astua alueelle, jolla esiintyy perusteltua erimielisyyttä siitä, miten nuo uhkauksiin ja agitaatioon liittyvät pykälät olisi muotoiltava.

Mutta nyt ei puhuta laista, vaan vihapuheen käsitteestä, jota laki ei tunne lainkaan. Mitä se on ja kuinka se tapahtuu?

Presidentin mukaan asialla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä. Rikos nyt vain on rikos. Tämä on aika rohkea väite.

Valitettavasti me hallintoalamaiset emme elä pelkästään käsitteiden keskuudessa, vaan myös reaalimaailmassa.

Kun rikokseksi on voitu hyvin joustavasti tulkita sellainenkin puhe, jonka sisältönä ei minkään mahdollisen tulkinnan perusteella ole kiihottaa ketään esimerkiksi väkivaltaan toista ryhmää vastaan, vaan sen sijaan lausua mielipide ryhmän politiikan kannalta merkittävästä ja esimerkiksi tilastollisesti osoitettavissa olevasta ominaisuudesta, on selvää, että rikoksen käsitettä nyt ollaan vaarallisesti liu’uttamassa poliittiseksi aseeksi.

Lienee turha sanoa, mikä merkitys tällaisella on. Moisesta mielivallasta moni pahoittaa mielensä ja vihastuu, jolloin lakia hyödyntävät saavat aihetta vielä farisealaisesti kauhistua vihapuheen –tuon määrittelemättömän pahuuden osoituksen johdosta.

On jo aika määritellä myös suomeksi, mitä vihapuheella oikein tarkoitetaan ja mitä sillä ei tarkoiteta. Olisi pelkästään typerää yrittää tuolla käsitteellä leimata niitä, jotka sattuvat olemaan tyytymättömiä tuohon tai tähän poliittiseen päätökseen tai suunnitelmaan.

Kansanvalta tarkoittaa juuri sitä, että poliittiset päätökset perustuvat viime kädessä äänestäjien tahtoon. Tuon jälkimmäisen laatua taas ei poliitikoilla ole oikeutta määrätä. Päinvastoin, juuri he ovat niitä, jotka on valtuutettu tuota tahtoa toimeenpanemaan.

Enemmistön tahdon toteuttaminen ei tarkoita sitä, että opposition mielipide olisi kielletty. Tämä perusasia näyttää yhä enemmän hämärtyvän kaiken maailman silakkaliikkeiden tuottaman anti-intellektuaalisen käsitesaasteen seassa.

Itse asiassa, toimiakseen demokratian on perustuttava siihen, että kulloinkin vallassa oleva taho herkällä korvalla kuuntelee myös sitä, mitä oppositiolla on sanottavana ja aidosti keskustelee sen kanssa. Silloin se myös voi toivoa oppositioilta lojaalisuutta.

Ylimielinen leimaaminen pahentaa varmasti sitäkin tilannetta, josta presidentti Niinistö kertoi olevansa huolissaan.

Englanniksi vihapuhe, hate speech on myös määritelty sanakirjassa:

Hate speech is defined by Cambridge Dictionary as "public speech that expresses hate or encourages violence towards a person or group based on something such as race, religion, sex, or sexual orientation".

Julkinen puhe toki voi ilmentää vihaa, vihaisuutta ja jopa raivoa olematta millään tavoin rikollinen ja uhkaamatta ketään. Sellaisen puheen kieltäminen olisi tietenkin suoraa ja perusteetonta puuttumista sananvapauteen, koska sen tarkoituksena ei ole uhata jonkin ryhmän oikeutta turvallisuuteen.

Mikäli taas rohkaistaan väkivaltaa (kehotetaan väkivaltaan?) jonkin synnynnäisen tai lähes synnynnäisen (uskonto) ominaisuuden perusteella, tullaan jo ainakin lähelle rikoslakia myös Suomen oloissa. Tämä lieneekin yleisesti hyväksyttävä periaate, ainakin meillä Suomessa, jossa on jo vanhastaan ollut lait tällaisia tapauksia varten, kuten Niinistö totesi.

Mutta periaate on periaate ja käytäntö on käytäntö, kuten useimmat meistä ymmärtävät tai ainakin heidän pitäisi ymmärtää.

Vihapuhetta ei kuitenkaan ole määrätty rangaistavaksi USA:ssa, jossa on katsottu sananvapauden olevan suurempi arvo.

Näyttää siltä, että siellä lainsäätäjä on ollut varovaisempi ja luultavasti jo ennakolta halunnut estää sellaisen lakipykälien prostituoinnin, joka tuossa asianajajien luvatussa maassa merkitsee monelle mahdollisuutta sekä rikastua aineellisesti että lyödä helppohintaista poliittista mynttiä kansanjoukkojen yksinkertaisimpien kerrosten kustannuksella.

Euroopan neuvoston suositus sen sijaan on todellinen kuminauhapykälä, jota voinee pitää lähinnä parodiana komiteatyöskentelyn tuloksista parhaimmillaan: Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa R (97) (20) vihapuhe on määritelty seuraavasti: »Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.

Lietsovat, edistävät tai oikeuttavat…tai muuta vihaa… Niinpä niin. Eipä tässä sitten muuta kuin siitä vain saivartelemaan. Kyllä vihaa ja etenkin tuota muuta vihaa aina löytyy reposteltavaksi. Ja mistä tiedetään, mettä viha pohjautuu juuri suvaitsemattomuuteen? Jospa henkilö vain on typerä, ahdaskatseinen tai suorastaan perverssi?

Tässä tulee kyllä mieleen suutarin ja oppipojan tapaus. Oppipoika sanoi, että oli nähnyt unen, jonka voisi kertoakin, ellei mestari nyt vain suutu.

Kun mestari antoi juhlallisen vakuutuksen, kertoi poika, että unessa hän oli pudonnut paskatynnyriin ja mestari taas siirappitynnyriin.

 Hehheh, myhäili mestari, mutta synkkeni kun kuuli jatkon: sitten poika oli joutunut nuolemaan mestarin puhtaaksi ja mestari taas pojan.

Tämän jälkeen mestari päästeli irti vyönsä ja alkoi roimia onnetonta viestintuojaa.

-Mutta mestarihan lupasi, ettei vihastu!

-Enhän minä vihastunutkaan, huvikseni hutkin, kuului vastaus.

Vaikeaa, ylen vaikeaa on tässä maailmassa toimia, jos asioita ruvetaan jyvittämään niiden takana olevien emootioiden mukaan.