Trumpf

Trump

Laura Saarikoski, Saska Saarikoski. Trump, mies kuin Amerikka. HS kirjat 2016. 236 s.

Tunnustan kuuluneeni niihin, joille USA:n vaalien tulos tuli yllätyksenä, joka ei sinänsä ollut epämiellyttävä. Tulos tuntui kuitenkin aika mystiseltä. Trumpin kataluus, karkeus ja mitättömyys oli Suomenkin mediassa tullut jo niin monta kertaa esitettyä, ettei hänen mahdollisuuksiaan oikein voinut ottaa vakavasti. Miten mokoma pelle ylipäätään oli voinut päästä ehdokkaaksi?

Saarikoskien ennen vaaleja kirjoitetussa kirjassa pidetään avoinna mahdollisuus, että Trump valittaisiin ja todetaan, että se itse asiassa olisi vähemmän ihmeellistä, kuin se, että hän esivaaleissa onnistui rökittämään 16 enemmän tai vähemmän vakavasti otettavaa ehdokasta.

Millainen mies sitten on kyseessä? Tekijöiden mielestä hän on ainutlaatuinen. Ainakaan heidän elinaikanaan mitään vastaavaa ilmiötä ei ole voinut verrata tähän.

Ainutlaatuisuus ei ole myönteistä tässä tapauksessa. Mikäli haluaisi tiivistää kirjan lukuisat luonnehdinnat ja todistukset, kyseessä on lyhyesti sanoen karikatyyrimäinen tyhjänpuhuja, jonka sanottava rajoittuu mahtaviin sanoihin. Trumpin asiantuntemus kaikilla aloilla, lukuun ottamatta kiinteistökeinottelua, lähentelee nollaa. Hänen narsisminsa on suorastaan patologista ja patologinen valehtelu ja täydellinen epäluotettavuus kuuluvatkin tämän taudin kuvaan.

Kameleonttimainen poliittinen ura sisältää tiuhaan tapahtuneita puolueen ja mielipiteen vaihdoksia. Varsinaiset tähtihetket näyttävät olleen show-alalla, tarkemmin sanoen diili-ohjelman öykkärimäisenä pomohahmona.

Trump tulee politiikan ulkopuolelta ja hänen katsotaan siksi tarjoavan vaihtoehdon. Hänen brändinsä on tefloninen eikä siihen tartu mikään. Verrattuna Reaganiin Trump on synkkien värien mies, joka maalailee nykyhetkestä kaameita kuvia, mutta lupaa parantaa kaiken.

Miten ihme tehdään, ei tule koskaan selväksi, vain muutamat älyttömät lausahdukset muurista Meksikon rajalle tai Kiinan panemisesta aisoihin tuntuvat jääneen korviin kaikumaan.

Lupaukset, joiden mukaan velkapommi hoidetaan ja samaan aikaan otetaan suuria uusia vastuita, eivät ole mahdollisia. Sitä paitsi edes Yhdysvaltain presidentti ei voi tehdä mitä tahansa.

Aikoinaan tosin sanottiin, että Harry S. Truman todisti, että USA:n presidentiksi voi tulla kuka tahansa ja Franklin D. Roosevelt taas todisti, että USA:n presidentti voi tehdä mitä tahansa.

Toki presidentti on tuossa maassa vallan keskus, mutta hän tarvitsee tukea monelta suunnalta. Onhan maassa voimassa vallan kolmijako.

Kirjan tekijät eivät vielä tienneet, että republikaanit voittaisivat myös kongressivaaleissa, mikä tarkoittaa, että heidän käsissään on sekä toimeenpaneva että lakiasäätävä valta. Tuomiovalta taas, korkeimman oikeuden osalta on näihin asti ollut konservatiiveilla ja Trumpin kaudella tämä seikka vahvistunee entisestään.

Yhdysvalloissa toimii niin sanottu spoils system eli voittaja vie koko potin. Toisin sanoen myös virat kuuluvat voittajalle. En tiedä, miten pitkälle tätä voidaan soveltaa, mutta ymmärtääkseni erottamattomat virkamiehet, joilla monessa maassa on paljon tasapainottavaa merkitystä, eivät USA:ssa ole samassa asemassa.

Mutta tietenkin presidentille on olemassa vastapainoa sekä omassa puolueessa, jossa hänen asemansa ei suinkaan ole kiistaton että osavaltioiden tasolla. Ei Trump kaikkea pysty määräämään. Pystyykö hän edes tai haluaako? Sekin tulee mieleen Saarikoskien kirjaa lukiessa.

Entä mikä merkitys Trumpin valinnalla on Euroopalle ja esimerkiksi oman maamme turvallisuudelle? Tästä asiasta en menisi sanomaan mitään vielä Saarikoskien kirjan luettuanikaan. Huhut Trumpin ja Putinin suuresta sympatiasta vaikuttavat aika kevyiltä ja puheet USA:n sotilaallisesta vetäytymisestä Euroopasta lienevät ennenaikaisia myös Trumpin lausuntojen valossa.

Ehkäpä uuden presidentin aikana voisi USA:n ja Venäjän välille syntyä ainakin hetkellinen suojasää, jonka aikana asiat voitaisiin taas saada normaaleille raiteille. Se lienee kuitenkin molempien osapuolten etu. Mitään vahvoja argumentteja puoleen tai toiseen en ainakaan tästä kirjasta löydä.

On selvää, että tällainen ”vaalikirja”, joka on syntynyt vaalitaistelun tiimellyksessä, ei ole kovin tasapainoinen. Ajankohdan intohimot näkyvät siinä, halusivatpa tekijät tai ei.

Vaikka trumpilainen näkökulma ei siis ole ainakaan yhtä vahva kuin hänen vastustajiensa, en pidä kirjaa huonona.

Itse koin Clintonin kannattajien saaman näpäyksen hyvin ansaituksi. Ehdokas oli vastenmielinen huolimatta siitä, että edusti hyvin koulutettuja ja poliittisesti korrekteja piirejä ja tarjosi mahdollisuuden valita ensi kertaa USA:n historiassa naissukupuolen edustaja korkeaan virkaan.

Amerikassahan jokainen edustaa ryhmäänsä, mikä tekee kaikkien palvelemisen periaatteessa hankalaksi. Samaan aikaanhan tuskin voi edustaa kovin monia rotuja, kansallisuuksia, uskontoja, sukupuolia ja sukupuolisia suuntauksia, vain muutaman kategorian mainitakseni.

Nyt Trumpin valinta ilmeisesti hänen henkilönsä tasolla edustaa miljardöörejä, kiinteistöhuijareita, narsisteja, sivistymättömiä karkeuksien latelijoita ja muita sen kaltaisia aineksia.

Joka tapauksessa äänet tulivat hyvin laajalta joukolta, jossa ratkaisevassa asemassa näyttävät olleen valkoihoiset, vähemmän koulutetut miehet. Tämä joukko sinänsä ei kyllä ole voinut turvata kovin monta prosenttiyksikköä saaduista äänistä, mutta se saattoi olla ratkaiseva.

Itsekylläiset hyväihmiset ovat kauhistuneet tulosta ja heidän suojattinsa ovat innostuneet sen johdosta mellakoimaan. Tämä on melko uskomatonta käytöstä niiltä, jotka vannovat demokratian ja ”pehmeiden arvojen” nimeen ja olisivat epäilemättä syvästi paheksuneet mellakoita, mikäli Clintonin valinta olisi sellaisia aiheuttanut.

Kuluneen latteuden mukaan demokratia tuo valtaan aina sellaiset ihmiset, jotka valitsijakunta on ansainnut. Trumpin valinta saattoi pitkälle johtua siitä kiukusta, jota kansaan oli patoutunut menneiden vuosien kuluessa. Ilmeisesti Trump oli monille äänestäjilleenkin vastenmielinen, mutta siedettävämpi kuin Clinton.

Tämän kanssa tässä nyt vain on elettävä. Kun demokratiassa kansa puhuu, on se Jumalan ääni, kuten vanha sananlasku sanoo. Sen jälkeen jätetään pulinat pois ja jatketaan peliä niillä korteilla, jotka ovat kourassa. Muuten, Trumpin nimi oli aikoinaan Trumpf –valtti saksaksi.

Mielestäni kirja edustaa hyvää tasoa ja osoittaa laajaa perehtymistä amerikkalaiseen politiikkaan, vaikka Saska Saarikoski jossakin vaiheessa tulikin twiitanneeksi, että Trumpin mahdollisuudet presidentiksi ovat 0,0. Ei hän ainoa ollut.

Kun Trump astui lavalle

 

Trumpin aikaa

 

Trumpista ei moni tykkää, ainakaan mikäli sattuu olemaan poliittisesti korrektien, pehmoisten edistysarvojen kannalla. Niitä edustava väkihän on, hieman paradoksaalisesti, ollut asiassaan aika fanaattista ja jo muutaman vuosikymmenen ajan yrittänyt turvata niiden voittoa aseellisella väkivallalla koko maailmassa.

Amerikkalaiset tietenkin, mahdollisuuksiensa mukaisesti, ovat olleet etunenässä, mutta onpa meiltäkin muutama päässyt ihan Afganistaniin saakka sotimaan. Joidenkin mielestä oli noloa, ettei meidän koneitamme nähty Libyan taivaalla.

Jälki on ollut karua. On tuskin sellaista tienoota, missä amerikkalaisten arvojen miekkalähetys olisi saanut aikaan toivottua tulosta. Savuavia raunioita ja uutta tai entisestään vahvistunutta lännenvastaista fanatismia löydämme sen sijaan koko siltä alueelta, missä demokratian ritarit ovat käyneet taistelemassa ja sitten lähteneet.

Toki hyville tarkoituksille on annettava niille kuuluva arvo, mutta politiikka on tunnetusti mahdollisen taidetta, jossa saavutettujen tulosten merkitys on se tärkein.

Trump on demokraattisesti valittu valtionpäämies ja kaiketi amerikkalaisten enemmistö on taas saanut sen, mitä luulee halunneensa. Ainakin on selvää, ettei tuo enemmistö halunnut sitä toista vaihtoehtoa, joka oli tarjolla.

Muun maailman on sitten vain koetettava elää samassa maailmassa. Toki meillä on kokemusta supervalta Neuvostoliitostakin, sekä Venäjästä, joka nyt tragikoomisesti hamuaa takaisin Neuvostoliiton hajotessa jonnekin kadotettuja laakereita.

Maailman mielenkiinto kohdistuu aina ymmärrettävästi siihen, mikä ei vielä ole tapahtunut ja siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu. Kumpaakaan emme valitettavasti enempää tunne kuin ymmärrä, ainakaan ellemme aseta sitä pitempään perspektiiviin.

Trump on amerikkalaisen yhteiskunnan tuote ja Yhdysvallat taas on ollut jo noin sata vuotta länsimaisen kulttuurin johtava valtio, jonka hegemonia koko maailmassa oli kiistaton. Nyt ei pelkästään sen suhteellinen asema maailman valtioiden joukossa ole perusteellisesti muuttunut. Kyseessä on myös paha rakenteellinen ja henkinen kriisi, johon tuskin löytyy lääkettä.

Sitähän joka tapauksessa etsitään ja siitä näkökulmasta kannattaa myös Trump-ilmiötä tarkastella. Epäilemättä itse herra Trump on sivistymätön narsisti, mutta siinä suhteessa tuskin suuri poikkeus maailman suurten johtajien keskuudessa (vrt. Vihavainen: Haun trumpf tulokset).

Juuri tällä hetkellä Trumpin politiikkaa yleensä tarkkaillaan herpaantumattomalla jännityksellä sen todennäköisesti pian aiheuttamien suurten ongelmien takia. Ennen pitkää nyt sitten nähdään, miten käy. Ei siinä sen suurempaa mysteeriä ole.

 Huomautan, etteivät taloustieteilijät ole yleensä koskaan osanneet ennustaa talouden kehitystä enempää kuin meteorologit säätiloja pitkällä tähtäimellä. Reaganin talouspolitiikasta (”reaganomics”) povattiin aikoinaan nopeaa katastrofia. Siinä petyttiin ainakin sikäli, ettei se ole ollut nopea. Katastrofi kyllä saattaa vielä olla tulossa.

Mutta tässä nyt joka tapauksessa vuosikymmenen takainen arvio Trump-ilmiöstä. Trumpin ensimmäisen kauden politiikan jo tiedämme. Se Amerikka, joka hänen synnytti, ei liene sen jälkeen olennaisesti muuttunut.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Psyykkaaja ja fasistit

 

Psyykkaaja ja fasistit

 

DJ Trumpin vaalikirja Crippled America vuodelta 2015 julkaistiin tänä vuonna uudella nimellä Great Again. How to Fix Our Crippled America. Threshold Editions New York etc., 193 s.

Se ei lisää juuri mitään siihen kuvaan, mikä Trumpista on annettu esimerkiksi Saarikoskien kirjassa, mutta ainakin hän on itse kirjoittanut tai vähintään hyväksynyt julkaistavaksi sen, mitä tässä opuksessa on.

Taidan jättää tässä tapauksessa suorat lainaukset tykkänään pois, sillä Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä, jota kirjoittaja kehuu maailman hienoimmaksi, on aina vähän pelottanut minua. Kukapa tietää, vaikka pikkuruinenkin luvaton lainaaminen tulkittaisiin rahallisesti hyvin arvokkaaksi asiaksi. Onhan kirjoittaja hyvin kalliin brändin luoja ja omistaja.

Joka tapauksessa kirjan tyyli tai sanoisiko muodikkaasti, tulokulma, tekee erikoisen vaikutuksen. Siinä on nyt asialla tavaraansa kehuva bisnesmies, joka vaatii uskomaan itseensä referenssiensä perusteella.

Kirjoittaja tekee mahdollisimman selväksi, että Amerikan nykyisen poliitikot ovat kelvottomia, mutta että tilanne on varsin helposti muutettavissa. Presidentillähän on hyvin monipuoliset valtaoikeudet.

Ennen muuta Trump haluaa olla Amerikan johtava cheerleader, kannustaja ja psyykkaaja. Asioiden korjaamiseksi tarvitaan nyt ennen kaikkea sitä. Rahaa on maailma täynnä. Jos amerikkalaiset firmat saadaan kotiuttamaan voittojaan ja sotilaalliset liittolaiset maksamaan nauttimastaan suojelusta, ovat asiat pian kunnossa.

Valtion infrastruktuurin korjaaminen taas luo työtä ja panee rahan kiertämään ja samahan koskee armeijan varustelutason kohottamista. Verotus ja terveydenhoito kaipaavat täysremonttia. Kunnon toimitusjohtaja pystyy hoitamaan kaiken, mutta hänen täytyy olla pätevä ja DJT on pätevyytensä osoittanut. Hän on voittaja eikä luuseri.

Trumpin vankka usko brändiin ja psyykkaukseen ja johtajan keskeiseen merkitykseen ei muistuta millään tavalla fasistisia saati natsilaisia aatteita. Sen sijaan ne kyllä tuovat mieleen Suomenkin politiikassa vaikuttaneen mielikuvakeskeisen suuntauksen, joka hehkutti sitä, miten fantastisesti asiat ovat ja yhä vain paranevat.

Puhuminen fasismista nykyisen populismin kohdalla onkin lähes kauttaaltaan aivan asiatonta ja ilmeisesti tarkoitettu vain palvelemaan mielikuvapolitiikan tiettyä suuntausta. Tällä en toki tarkoita, ettei joukossa olisi niinkin yksinkertaisia sieluja, jotka uskovat tämän puheen.

Foreign Affairs tunnetaan riippumattomana ja arvovaltaisena kansainvälisen politiikan forumina, jonne hyväksytään vain parhaimmat asiantuntijat.

Sen uusin numero on omistettu populismille, jonka piiriin myös Trump-ilmiö luetaan. Michael Kazin laskee populismin piiriin sekä Trumpin että Bernie Sandersin, joka edustaa lähinnä skandinaavistyyppistä sosialidemokratiaa, mutta on Amerikassa aivan uudenlainen hahmo.

Populismille on ominaista eliittien vastaisuus ja Kazinin mielestä kyseessä ei ole mikään tyhjästä lietsottu herraviha. Tilanne on todella epänormaali eikä muuta tietä sen korjaamiseen ole näkynyt. Populismi voi olla vaarallista, mutta se saattaa olla myös välttämätöntä, arvioi kirjoittaja.

Kirjoittajien näkemykset populismista vaihtelevat. World Values Surveyn piirissä kunnostautunut Ronald Inglehart ja Pippa Norris, joita Fareed Zakaria referoi, ovat todenneet äänestyskäyttäytymisen viime vuosikymmeninä irronneen taloudellisesta asemasta. Ruchir Sharma on havainnut yhden suuren tekijän ilmiön taustalla ja se on demografia. Missä matala syntyvyys, siellä ongelma.

Taustalla näyttää siis olevan aikakauden vaihtuminen monessakin suhteessa. Informaatiovallankumous antaa asialle oman lisänsä.

Muutoksen aikoina on luonnollista, että nuoremman sukupolven asenteet poikkeavat vanhemmista. Olisiko kyseessä ennen muuta vain kulttuurin vitka, kykenemättömyys sulattaa äkkiä syntyneitä ongelmia, voidaan kysyä. Mutta entä fasismi?

Kukaan kirjoittajista ei tulkitse nykyistä populismia fasismiksi, vaikka tämä leimakirves näyttää etenkin Suomessa ja Ruotsissa olevan ahkerassa käytössä.

Ilmiön taustalla todellakin ovat vakavat ongelmat, joille on voitava tehdä jotakin sen sijaan, että julistetaan oikeinajattelun ihanuutta ja demonisoidaan niitä, jotka ovat jääneet Juggernautin alle.

Tutkija Cas Mudde formuloi ongelman siten, että olemukseltaan populismin nousu on ei-liberaalia demokraattista reaktiota vuosikymmenien epädemokraattiseen liberaaliin politiikkaan.

Että tästä selvittäisiin, pitää poliitikkojen kuunnella niitä ääniä, jotka vaativat tämän vuosisadan keskeisten kysymysten tekemistä uudelleen poliittisiksi. Sellaisia ovat maahanmuutto, neoliberaali talous ja Euroopan integraatio, jotka on tuotava takaisin vaalikysymyksiksi ja tarjottava koherentteja ja selkeitä vaihtoehtoja populistien usein simppeleille tarjouksille.

So far so good. Kysymys on kuitenkin myös siitä, että epäkohdat olisi kyettävä korjaamaan. Latinalaisen Amerikan populismi on vienyt maat tuhon partaalle, mutta tokihan Yhdysvallat on eri asia ja tuskinpa Trump aikoo seurata Chavesin ja kumppanien jalanjälkiä.

Joka tapauksessa tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, miten supervalta nostetaan suosta psyykkaamalla. F.D. Roosevelt sai aikoinaan rähmälleen joutuneen maan toimimaan, mutta siihen tarvittiin kovasti sosialismia muistuttava New Deal ja taidettiin tarvita vielä sotakin.

Trump on kunnostautunut Diili-formaatin (Apprentice) luojana ja juontajana. Saa nähdä, miten häneltä käy Newest Deal. Sotiahan USA käy koko ajan, joten ehkä kannattaisi pikemmin kokeilla niiden lopettamista ja niitä säästämisen paikkoja, joita Trump on kuuluttanut löytäneensä.

.