Kun sivistys lakkasi olemasta kauppatavaraa

Kun sivistys lakkasi olemasta kauppatavaraa

WSOY:n vanha pääkonttori tyhjennetään kirjankustantajista ja myydään tai vuokrataan parempaan käyttöön. Tässä ei ole mitään kummallista, markkinavoimien rautainen logiikka vaatii sitä. Kirjojen kustantaminen Suomessa on omistajan kannalta vähäpätöistä nappikauppaa, jonka tuotoilla ei huonetta rakenneta eikä edes pidetä pystyssä, ainakaan jos se sattuu sijaitsemaan pääkaupungin mehukkaimmalla paikalla. Ja kenenkäs kannalta asioita olisi ajateltava, ellei omistajan? Kirjankustantaminen on liiketoimintaa siinä kuin mikä muu tahansa, kuten jokaisen olisi aika jo alkaa ymmärtää ja omistaminen tarkoittaa sitä, että pannaan raha poikimaan eikä mitään muuta. Tämä taas tapahtuu sen vuoksi, että voitaisiin panna raha poikimaan.

Sata vuotta sitten oli vielä aikaa ja varaa luritella ”sivistyksestä” ja pitää sitä kirjojen tuotannon varsinaisena lopputuotteena. Nyt olemme jo hyvän aikaa eläneet ajassa, jossa itsestäänselvyyksiin kuuluu, että arvostettu tuote on aina ja kaikkialla raha, eikä mikään muu sen lisäksi. Tämä on nähty rankimman kautta niillä aloilla, joilla raha on poikinut heikosti. Se on ehkä taannut leivän ja kohtuullisen toimeentulon muutamalle tuhannelle ihmiselle, mutta osakkeenomistajille se on poikinut huonosti. Sellaiset lehmät tapetaan, kun tarjolla on paremmin tuottavia.

Asiaan kuuluu, ettei omistaja millään tavalla häpeile rooliaan. Hänen asemansa rahantulon maksimoijana on niin itsestään selvää, ettei sitä edes pidetä mahdollisena kritisoida. Omistajan partiopoikia toimivat nuoret johtajanilkit, joille sana ”sivistys” ei kerro yhtään mitään. Heidän silmissään sivistys on se ylellinen elämäntapa, joka näkyy esimerkiksi Economist-lehden kylkiäisen Intelligent Lifen sivuilla. Siihenhän tarvitaan vain rahaa ja matkimiskykyä.

Nilkki on jo ottanut ohjaukseensa myös yliopiston eli tieteen ja kasvatuksen ylimmän ahjon. Tutkimus on valjastettu täysin liikkeenjohdollisille periaatteille, yliopistojen nimiä käyttävillä yrityksillä on toimitusjohtajat, niiden tilat on hinnoiteltu markkinavuorien mukaan ja erilaiset ”auditoinnit” ovat yliopistolaisten arkipäivää. Kaikessa tässä ei ole mitään mieltä, ellei se merkitse sivistyksen ylle viritettyä ja koko ajan väijyvää uhkaa: tuota rahaa tai sinut tapetaan. Raha, puhdas ja arvovapaa eli siis sinänsä aivan arvoton ja vain yleispätevänä ostovoiman mittana käytetty raha on aivan häpeämättömästi nostettu kaiken mitaksi myös yliopistoissa.

Suomalaisessa koululaitoksessa tälle tielle ei vielä ole menty, jos saa uskoa New York Review’n hiljan julkaisemia juttuja. Suomalaisen koululaitoksen guru Pasi Sahlberg väitti lehden toimittajalle, että suomalaiset opettajat lähtisivät kävelemään, jos heidät alistettaisiin jatkuviin ”auditointeihin”, kuten heidän amerikkalaiset kollegansa. Toivottavasti tämä pitää paikkansa. Ehkä opettajat eivät enää olekaan Veikko Huovisen kuvailemaa lullukkaväkeä, joka menee vaikka likvidoimaan itsensä, jos postista esivallan nimessä tullut kirje niin edellyttää.

Meidän aikamme lullukkaväkeä on yliopistoväki. Sille on tehty hyvin suoraan selväksi, että sen tehtävänä on tanssia rahoittajan pillin mukaan tai muuten se tuhotaan panemalla raha muualle. Tätä tanssittajan tointa hoitamaan on palkattu oman tärkeytensä tunnossa pirullisesti virnistelevä byrokraattien armeija, joka oman erityisen logiikkansa mukaisesti laajenee kuin syöpäkasvain ja teettää yliopiston suoritusportaalla yhä enemmän ja enemmän tyhjää virtuaalimaailmaan kuuluvaa datasälää.

Joskus oli aika, jolloin yliopiston opettajat ja nimenomaan oppiaineidensa johtajat olivat herrana talossaan. Sen jälkeen tulivat nilkit, jotka kertoivat muuttavansa ”tiliviraston” vapaaksi yhteisöksi. Se armeija, jonka tehtävänä olisi palvella yliopiston toimintoja, joita ovat opetus ja kasvatus, on kaapannut vallan ja käyttää sitä yhä röyhkeämmin. Professoreita eivät enää pompottele vain virastonilkit, vaan jo vahtimestaritkin. Opiskelijoiden pääsyä tähän rooliin ollaan jo valmistelemassa. Järkyttävänä tietona kuulin juuri, että vahtimestareiden ylipäämies on kieltänyt punaviinin nauttimisen yliopiston tilaisuuksissa siksi, että se tahrii lattiat. Yliopiston tilojen käyttö sinänsä onkin jo periaatteessa kiellettyä, ellei niistä makseta markkinavuokraa. Rahoja taas ei ole suoritusportaalle viime aikoina annettu, joten noiden itse maksettujen viinien nauttiminen onnistuukin yleensä vain erityisen armon ansiosta ja poikkeustapauksissa. Makuasiatkin on nyt siis jo alistettu kompetenteille tahoille, joita eivät missään tapauksessa ole nuo opetusta ja tutkimusta hoitavat palkolliset.

Minulla on unelma. Helsingin yliopiston professorit kokoontukoot pallohuoneeseen tai muuhun vastaavaan paikkaan ja vannokoot valan, etteivät hajaannu, ennen kuin yliopiston kaikki byrokraatit ovat eronneet. Tämän jälkeen professorien toimeenpaneva neuvosto palkkaa uudelleen ne, joista katso olevan itselleen jotakin hyötyä. Palkkaaminen tapahtuu vain määräajaksi ja kilpailutetaan vähintään vuoden välein neuvoston yleiskokouksen lyhyessä, mutta hilpeässä istunnossa. Neuvosto ehkä päättää, jos sitä sattuu miellyttämään, että se vapautuneilla rahoilla edistää muun muassa nuorten tutkijoiden toimintaa eikä kisko Akatemian rajallisista määrärahoista katetta omalle näennäistoiminnalleen. Kielentarkistukset, tutkimusavustajan tehtävät ja jopa toimitustyöt ja puhtaaksikirjoitus voidaan hoitaa aputyövoimalla aina tarpeen mukaan. Professorit, joilla on kaikki valta, palkkaavat myös itselleen assistentteja helpottamaan työtään ja siinä sivussa pätevöitymään. Kaikenlainen tasa-arvo julistetaan yliopistossa lähtökohtaisesti kielletyksi ja jokainen joutuu osoittamaan arvonsa itse. Hierarkiat vallitsevat ja portaat ovat korkeita.

Ja suureksi ilokseni havaitsin, etteivät professorit harrasta keskinäistä riitelyä ja kyräilyä, vaan todella sivistyneeseen tapaan kannattavat hyvinä ja kohtuullisina pitämiään päätöksiä silloinkin, kun ne ovat heidän omien etujensa ja heidän edustamansa oppiaineen etujen vastaisia. Nimenomaan tämän vuoksi ryhdytäänkin tätä veretöntä mullistusta kutsumaan mainioksi vallankumoukseksi. Sehän palautti sivistyksen sille kuuluvaan arvoon ja teki Suomesta koko maailman ihaileman ja jäljittelemän esikuvan. Suunnannäyttäjinä ja esikuvina olivat nyt toimineet Suomen uljaat opettajat, joiden jälkiä astumaan rohkaistui viimein myös professorikunta, joka hylkäsi omat bobrikovilaisensa ja uskalsi ottaa ratkaisevan askeleen. Sivistys lakkasi olemasta kauppatavaraa ja siitä tehtiin päämäärä sinänsä. Myös punaviinin nauttiminen työajan jälkeen nostettiin erityiseen arvoon ja rohkaistiin hankkimaan tilaisuuksiin parhaita merkkejä, tosin kohtuuhintaisia.