Työvoimapula nyt
Kuvitelkaamme tällaista tapausta. Kaksivitonen nuorimies, kielinero ja monitaituri tulee juuri armeijasta ja hakee töitä Suomessa. Osaa hyvin ruotsia, englantia ja saksaa sekä lisäksi varsin hyvin venäjää ja kiinaa ja jonkin verran ranskaa ja japania. Hän hallitsee tietokoneen kuin omat taskunsa ja on kova tekemään töitä, tuntee myös autotekniikan suvereenisti. Kympin käsityön tekijänä hän jättää huolellisen ja tunnollisen jäljen myös puu- ja metallitöissä. Mies lähettää kymmeniä hakemuksia eri firmoihin. Vastauksia ei tule juuri lainkaan. Yhteenkään haastatteluun ei pyydetä. Mies yrittää harjoittelupaikkoihin. Tulos on sama.
Lukija ajattelee heti, ettei pelkkä monipuolinenkaan kielitaito mihinkään riitä, ellei ole myös substanssiosaamista. Sitä ei taida sankarilla olla? Väärin, hän on kauppatieteen kandidaatti, gradua vaille maisteri, pääaineena laskentatoimi ja sivuaineena liikkeenjohdon juridiikka.
Ehkäpä kyseinen henkilö on jonkin puolirikollisen alakulttuurin edustaja, tatuoitu irokeesitukkainen rehjake? Tai olisiko hänellä rikosrekisteri tai alkoholiongelma? Onko hän työtä vieroksuva, saanut huoltoapua, työttömänä kortistossa?
Ei mitään näistä. Sankarimme on raitis, säännöllistä elämää viettävä. Paiskinut kesätöitä eri hommissa, joskaan ei varsinaisella opiskelualallaan. Ei pakoile ”paskaduuneja”, kunnioittaa kaikkea rehellistä työtä.
Mutta ehkä kyseessä onkin luonnevikainen erakkotyyppi, sosiopaatti, joka ei pysty toimimaan porukassa eikä luomaan kontakteja?
Ei suinkaan. Sankarimme on ulospäin suuntautuva joukkuepelaaja. Hallitsee small talkin, on kohtelias ja kirvoittaa yhä uudelleen vanhemmista naisihmisistä kommentin ”Ihana poika!”. Toiminut kesätöissä tilastokeskuksen haastattelijana ja haastatellut monilla eri kielillä Suomeen saapuvia matkailijoita.
Tässä vaiheessa arvaan lukijan kuin lukijan moraalisen suuttumuksen heräävän. Kyseessä on siis maahanmuuttaja. Kultamuna, jonka tavatonta kapasiteettia eivät suomalaiset rasistiset työnantajat halua käyttää hyväksi irrationaalisten pelkojensa takia.
Jälleen väärin. Kyseessä on aivan kantasuomalainen heteroseksuaalinen nuori mies, siististi pukeutuva, armeijan käynyt, Suomen valtion tuella yliopistollisen koulutuksen saanut, kortistoista syrjässä pysyttelevä ja eteenpäin pyrkivä nuori mies, jonka tavoitteena on aloittaa mahdollisimman pian oman talon rakentaminen ja mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Hän haluaa olla hyödyksi myös sille yhteiskunnalle, joka hänet on kouluttanut. Hän tietää kyllä pystyvänsä löytämään paikan ulkomailta, esimerkiksi Kaukoidästä, mutta nyt hän haluaisi asua Suomessa.
Luulen kyllä arvaavani, millaisiin seikkoihin olematon menestys työnhaussa perustuu. Liian paljon osaavaa pelätään. Hän ei tule pysymään pitkää paikassa eikä hänellä ole vielä kokemusta. Parempi ottaa jokin vähän koulutettu nainen. Kuten Marja Kurki totesi haastattelussa: naiset pysyvät, miehet etsivät heti uusia haasteita, kun ovat selvittäneet yhden.
Jos sankarimme olisi maahanmuuttaja, hänestä tehtäisiin reportaasi, häntä pidettäisiin marttyyrinä ja moraalinen närkästys hänen kohtalonsa takia lähenisi raivoa. Tämä siitä huolimatta, että maahanmuuttajalta erittäin suurella todennäköisyydellä puuttuisi täydellinen suomen ja hyvä ruotsin kielen taito, jotka tässä maassa ovat sentään aika tärkeitä.
Tässä tapauksessa monikaan ei taida välittää sankarimme tilanteesta. Miksei ”verkostoitunut” ajoissa? Miksi tuhlasi aikaansa kieliopintoihin? Miksei mennyt oman alansa kesätöihin. Ja niin edelleen. Jokainenhan on oman onnensa seppä, ainakin mikäli hän on kantasuomalainen heteromies. Ennen pitkää hän saa takuuvarmasti sen ensimmäisen oman alansa paikan. Sitten hänellä jo onkin kokemusta ja nousukiito voi alkaa.
Mutta jokin tässä asiassa on kierosti ja typerästi. Miksei yliopisto huolehdi ensi rekrytoinnin järjestämisestä? Miksi lyhytnäköinen liikkeenjohto syrjii niitä, jotka ovat kiinnostuneita itsensä kehittämisestä ja joilla on kykyä ja tarmoa hankkia tärkeitä taitoja? Missä ovatkaan ne venäjän ja kiinan osaajien tarvitsijat? Miksi puhutaan kulman takana uhkaavasta työvoimapulasta ja jätetään rekrytoimatta henkilöitä, jotka ilmiselvästi ovat huomispäivän suuri voimavara? Miten on mahdollista, että tulevaisuudessa mahdollisena pidettävää työvoimapulaa paikkaamaan hankitaan henkilöitä, joille on kalliisti opetettava alkeellisimmatkin taidot, miksi kohkataan työurien pidentämisestä molemmista päistä samaan aikaan kun on varaa jättää kuukausiksi käyttämättä ne todelliset resurssit, joilla on sekä halua että kykyä työntekoon? Maassamme on työmarkkinoiden ulkopuolella kymmeniä tuhansia nuoria, joista eräät ovat jopa erittäin kyvykkäitä ja työhaluisia.
Yllä esitetty esimerkki on nimittäin kaikilta osin tosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.