perjantai 13. huhtikuuta 2012

Reductio ad absurdum


Reductio ad absurdum

Ikiaikainen retoriikan työkalu on ollut ja tulee aina olemaan reductio ad absurdum. Väittelijä myöntää vastapuolen olevan oikeassa ja jatkaa hänen argumenttiensa soveltamista niin, että saavutaan järjettömään tilanteeseen. Tällöin toisen on pakko selventää ajatteluaan ja hän oppii samalla itsekin, mikä siinä meni pieleen.
Tietyissä rajoissa tätä tekniikkaa voi soveltaa lastenkamarissakin, mutta nyky-Suomen mediassa se on vaarallista. Savolaisena olen saanut tottua siihen, että törmään ihmisiin, jotka eivät naura vitseilleni vaan mulkoilevat epäluuloisen näköisinä. Tappeluilta olen yleensä välttynyt.
Nykyinen suomalainen media näyttää kuitenkin olevan suurelta osaltaan tahallisesti virittynyt ymmärtämään nimenomaisesti väärin sellaisen huumorin, joka tulee muulta kuin taatusti oikeaoppiselta taholta. Helena Eronen ihmetteli kolumnissaan, miksi paheksutaan sitä, että poliisi kysyy henkilöllisyystodistuksia henkilöiltä, jotka näyttävät kuuluvan ryhmään, jossa eräät rötökset ovat yliedustettuja. Miten muuten voitaisiin tietää ketkä ovat kysymyksessä?
Absurdiuteen viety johtopäätös oli, että tiedot pitäisi jotenkin kirjoittaa näkyville. Erosen lohkaisun mukaan asian voisi näyttää vaikka hihamerkein. Näitähän sitten voitaisiin jaella kaikille ryhmille omansa ja niin olisi sekin asia ratkaistu vai kuinka?
Tässä oli Erosen kolumnin logiikka kaikessa yksinkertaisuudessaan. Millainen olikaan vastaus?  Tutun Sanomat uutisoi asiasta näkyvästi ja kertoi, että Eronen oli ehdottanut eri kansanryhmille pakollisia hihamerkkejä. Lehti kysyi asiasta rikospoliisin kantaa. Sieltä selitettiin, etteivät rikoksen tunnusmerkit täyty. Ne olisivat täyttyneet, mikäli hihamerkkejä olisi vaadittu vain yhdelle kansanryhmälle.
Nyt oltiin siis arvovaltaisten tulkintojen mukaan joka tapauksessa siirrytty vihapuheen liepeillä sijaitsevalla harmaalle alueelle. Kauhistunut lehti –Uusi Suomi- kiiruhti poistamaan blogin sivultaan. Koko maailma alkoi kuohua.
Venäjällä asia ylitti uutiskynnyksen kymmenissä medioissa. Otsikkojen mukaan ”Suomi ehdotti turistien ”merkitsemistä”, ”Suomalaiset valmistelevat turisteille fasistista vastaanottoa”, ”Suomalainen nationalisti yrittää kääntää Eurooppaa fasismiin”, ”Suomalainen natsismi kokeilee ääntään” ja niin edelleen, ad nauseam. Venäläisten tiedotusvälineiden teksteissä vilahtelee sylttytehtaana ”nationalistien portaali” tai ”äärikonsevrvatiivinen portaali” nimeltä Uusi Suomi.
Venäläisessä versiossa tästä ”suuresta uutisesta” haisee vahva erään välittäjätahon maku. Mielikuvituksen synnyttämät johtopäätökset ovat usein myös spesifisesti finnofobisia: ”Tsuhnalaisen fasismin sirpale”, ”Suomessa venäläiset pakotetaan pitämään hihamerkkiä”, ”Suomea odottaa kansallisuuksien välinen jännittyneisyys”, ”Suomessa toimii vähemmistöjen syrjinnän salaisia mekanismeja” ja niin edelleen.
Että tällaista huumoria. Koska politiikassa tärkeä sääntö on neuvostoajoista saakka ollut ”älä anna aseita vihollisen käsiin”, on myös persupuolueen enemmistö ilmaissut halunsa humoristi Erosen erottamiseen. Mieleen tulee elävästi muuan paralleeli neuvostoajalta SKP:n piiristä. Vitsejä lohkottiin silloinkin, kuten totalitarismin varjon alla aina tapahtuu.
Suomen älymystö on näissä asioissa yleensä aktiivinen. Kun Johanna Korhonen ei aikoinaan saanutkaan päätoimittajan paikkaa, asiaa paheksuttiin suurena sananvapauden loukkauksena, vaikka hän ei ollut ehtinyt kirjoittaa mitään, ainakaan sellaista, mihin tämä asia olisi liittynyt. Kun nyt persupuolueen kansanedustajan avustaja (jollaisilla on tunnetusti valtava poliittinen vastuu, vai kuinka), joutuu ajojahdin kohteeksi täysin tekaistuin perustein, niin koko Suomen älymystö yhtenä miehenä hyväksyy sensuurin ja vaatii rangaistuksia. Oma puolue on osoittanut olevansa tässä pelissä nöyrästi mukana.
On luultavaa, ettei sellaiseen desinformaatioon, jota Venäjällä tiettýjen tahojen toimesta harjoitetaan, voine juuri vaikuttaa. Olisi joka tapauksessa yritettävä, jo pelkän rehellisyyden tähden.
 Epärehellistä on väittää tai edes antaa ymmärtää Erosen syyllistyneen niihin asioihin, jotka muun muassa Turun Sanomissa siirtyivät hänen niskoilleen. Syyttömän rankaiseminen on se tie, jota persupuolue on ennenkin sananvapausasioissa kulkenut. Se tie on vaarallinen ja sen päässä häämöttää oikea mielipideterrori, jota harjoitetaan tyhmimpien ja härskeimpien ehdoilla.

34 kommenttia:

  1. Niin. Suomessahan miespuolinen henkilö on asevelvollinen ja joukko-osastossa palvellessaan hänen tulee käyttää yhtenäistä pukua ja liutaa erilaisia merkkejä.
    Turkulaisprofessori selitti Turun Sanomissa, että "rikoksen tunnusmerkit olisivat täyttyneet, mikäli hihamerkkejä olisi vaadittu vain yhdelle kansanryhmälle."

    Absurdia kyllä, mutta joku toimittaja voisi tästä vetää johtopäätöksen, että "rikoksen tunnusmerkit ovat täyttyneet puolustusvoimissa, koska yhdelle kansanosalle on vaadittu hihamerkkejä".

    Pääsisinköhän Turun Sanomiin töihin tällä näytöllä?

    VastaaPoista
  2. Hyvä blogi.
    Ongelma: Suomesta puuttuu oma Radio Jerevan, jossa voi sanoa sen, mitä mediassa ei voi...

    VastaaPoista
  3. Tämä oli kyllä hätkähdyttävä, etten sanoisi suorastaan pelottava tapahtumaketju. Rajavartiolaitos oli todennut, että maassa laittomasti oleskelevien määrä on kasvussa. Poliisi oli tarkistanut ulkomaalaisten näköisten henkilöllisyyksiä. Vähemmistövaltuutettu paheksui sitä, että tarkistukset kohdistuivat ulkomaalaisten näköisiin henkilöihin. Eronen kirjoitti vähemmistövaltuutetun touhuilusta varsin osuvan satiirin. Turun Sanomat teki Erosen kirjoituksesta vääristellyn ja harhaanjohtavan uutisen. Muu lehdistö peesasi Turun Sanomia. Uusi Suomi säikähti ja sensuroi. Ruohonen-Lerner säikähti ja vaati Erosen erottamista.

    Näinhän totalitaarisissa valtioissa toimitaan. Satiiri on rikos ja nauru koventaa tuomiota. Poimitaan vääräuskoiset yksi kerrallaan ja käydään kaikki joukolla kimppuun. Vaarallisimpia ovat tietysti ne, joiden satiiri osuu parhaiten kohdalleen. Heidät lynkataan ensimmäisinä. Lynkkaamista helpottaa, jos uhriksi aiottu näyttää puolustuskyvyttömältä. Näinhän meilläkin toimittiin 70-luvun suomettumisvuosina ja vanhat pahat ajat näyttävät tekevän paluuta.
    Onneksi on merkkejä toisenlaisestakin suhtautumisesta. Keskustelupalstoilla ja blogeissa reagoitiin nopeasti ja yleisesti Erosen puolesta. Tämä Sinun blogimerkintäsi on yksi näistä kirjoituksista. Ehkä meillä on vielä toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä, mekanismi on todella se sama vanha tuttu. Lehdistön itsekritiikion puute oli silloinkin lähes täydellistä.

      Poista
  4. Erosta ei pidä erottaman, nimestään huolimatta edes pienesti, pikkuErollakaan. Ennemmin Eroskaustissa erottaisin Ruohosen-Lernerin koska hän omiaan ei puolusta eikä vaikuta lukeneen hihamerkeistäkään. Eroselle soisin mitalin tai sanon Eronen Presidentiksi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Eija-Riitta Korholalle rohkeudesta tarttua aiheeseen! (Saapi nähdä lukeeko Turun Sanomissa, Pravdassa tai Dagens Nyheterissa huomenna: "Suomalainen MEP myötäilee natsisympatiaa")
    ---

    Niin. "Onko ihmissyöjällä oikeus puhua sen nimissä, jonka on syönyt", kysyy Stanislaw J. Lec. Kysymys perustui Lec'in kokemukseen ns. itäblokin totuuskäsityksestä ja journalismista. Jokainen lähihistoriaa tunteva ymmärtää Lec'in aforismin taustan. Suomalainen media ei ilmeisesti.

    Ja juuri näinhän suomalainen media tässä toimi:
    Se hävitti alkuperäisen puheenvuoron (eli "söi" sen) ja esitti sen sitten vinoon suodatettuna ja itse muokkaamanaan, ikään kuin alkuperäisen kirjoittajan intentionaalisena puheenvuorona (eli puhui sen nimissä, jonka oli syönyt). Näin yksinkertainen on peruskuvio.

    Se on ihan normaalia kuluttajan harhaan johtamista, tosin politiikassa tuiki tavallista. (Tapelkoot poliitikot likaisine keinoineen vaalien välillä, jos siitä nauttivat.) Mutta miksi mediassamme: lehdistössä?

    Jos Pravda lankesi tähän suomalaismedian, lähinnä Turun Sanomien, surkeaan ansaan, se teki ihan samaa syntiä lähdekritiikin osalta. Mutta Pravdalla on siihen pitkä perinteet, joihin emme voi vaikuttaa.

    Tästä minä puhun tässä ja se on se pointti: SUOMALAISEN journalismin huoneentaulun eettisen normiston törkeä rikkominen. Jos media ei tätä itse myönnä, eivätkä lukijat siitä piittaa, on syytä olla huolissaan.
    Huumorintajun puutehan ei ole rikos, mutta totuuden muuntamisesta en pidä.

    VastaaPoista
  6. Korholalle täydet pisteet. Saapa nähdä, mitä surullisen kuuluisa JSN päättää.

    VastaaPoista
  7. Kyllä tähän voi liittyä myönteisiäkin puolia. Olla jopa käänteentekevä ihmisten suhtautumisessa lehdistöön. Johdattelevat asenteelliset kirjoitukset ovat jo syöneet lehdistön uskottavuutta. Valheelliset harhaanjohtavat kirjoitukset syövät sitä lisää. Oikeaoppisuuden korostaminen valheita levittämällä on sitä flirttiä totalitarismin kanssa, minkä toivoisi saavan ajattelevien ihmisten tuomion.

    Juttuhan syntyi vähemmistövaltuutetun toimiston huolesta poliisin pysäyttämien ulkomaalaisten suhteen. Oltiin kovasti kiinnostuneita laillisuudesta. Haluaisin tietää, kuinka paljon kysytään laillisuuden perään silloin, kun esim. perustetaan laittomille maahanmuuttajille terveysklinikoita. Oikeusvaltiossa ei tule sallia laittomasti oleskelua. Mikä on vähemmistövaltuutetun kanta paperittomien (siis laittomien) maahanmuuttajien klinikoihin? Eikö oikeuden ja lain toteutumisesta tarvitse välittää silloin, kun poliisin tulisi tunnistaa maasta karkotettavat. Voi myös kysyä, että puututtiinko asiaan juuri siksi, että poliisi lakkaisi kyselemästä ja laittomuus voisi jatkua.

    VastaaPoista
  8. "Reductio ad absurdum" on retoriikan tunnettu työkalu, mutta politiikassa saman asian on ehkä parhaiten esittänyt presidentti Mauno Koivisto: "Älä provosoidu vaikka provosoidaan".

    Sodankäynnin, myös psykologisen sodankäynnin strategioihin kuuluu vastapuolen taktinen provosoiminen (See: Unorthodox Strategies for the Everyday Warrier. Translated, with Historical Introduction and Commentary, by Ralph D. Sawyer. With the collaboration of Mei-chün Lee Sawyer.) Varsinkin teoksen osa "Provocation".

    On itsestään selvää, että tulevan provokaation, mikä se sitten lieneekään, ja nimenomaan asiallisesti suoritettuna operaationa, kuuluu myös "omien ihmisten" soluttaminen kaikkialle, kuten esim. muuan herra Päckman. Seuraavana askelina ovatkin jo raha ja kulta taikka pelkkä multa. Kysymys on sodasta, psykologisesta, mitä muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arbeiderpartietin ja Höyren - sinipunan - euroinnosta huolestunut paneurooppalainen, jonka isä oli Norjan diplomatian kovassa ytimessä Lontoossa ja Pariisissa, merkittävissä liittolaismaissa ja jonka isäpuoli on Norjan puolustusvoimien aktiiviupseeri ja joka jo nuorena pääsi melko hyvään vapaamuurarilooshiin pääkaupungissa Oslossa, esitti melko selkeän argumentin siitä, että Arbeiderpartietilla ei ole tulevaisuutta. Euroopan parlamentin jäsen, Elinkeinoelämän keskusliiton Lasse Lehtisen työn jatkajaksi rahoittama Liisa Jaakonsaari esitti jo eksplisiittisen tulkinnan siitä, että kyseessä on hyökkäys sosialidemokraatteja vastaan. Norjan sosialidemokraattinen pääministeri sekä Norjan sosialidemokraattinen poliisi- ja oikeusministeri ovat parlamentaarisessa vastuussa siitä, että murhien annettiin jatkua 77 kuolonuhriin saakka tuntien aikana, vaikka saarelle oli vain seitsemän minuutin matka helikopterilla ja vaikka saarella oli kuolonuhrien lisäksi myös Norjan puolutusvoimien reserviläisiä ilman aseita.

      Norjan oikeuslaitos puolestaan joutui ongelman eteen, kun piti ruveta yrittämään vääristellä ja esittää, että kyseessä olisi mielenvikaisuus, jotta olisi mahdollista langettaa vaikka 50 vuotta tahdosta riippumatonta hoitoa neuvostoliittolaiseen tapaan.

      Poista
  9. Hienoa settiä, Vihavainen! Tätä ad absurdum-kikkaa ovat käyttäneet lukemattomat kirjailijat ja pakinoitsijat. Itse asiassa tässä ollaan yhteiskuntakritiikin perimmäisissä lokeroissa. Jos yleisesti havaittuja tyhmyyksiä ei saa tehdä naurunalaisiksi ollaan tosiaan diktatuurissa.

    Muistammehan kaikki Stalinin ja Hitlerin keskustelun harrastuksista. Stalin kertoi harrastavansa itsestään kerrottavien vitsien keräämistä. -Montako olet saanut kokoon, Hitler kyselemään. -Kohta kolme täyttä leirillistä, vastasi Stalin.

    VastaaPoista
  10. Hyvä kirjoitus, taas kerran.

    Kiltti ja kohtelias olit kun vain vihjaat että "Venäläisissä uutisoinnissa haisee vahva erään välittäjätahon maku" Erosen itsensä mukaan eräs venäläistoimittaja oli hänelle kertonut että ainoa lähde siihen asti oli ollut nimenomaan erään surullisen kuuluisan suomalaisen dosentin oma käännös ja tulkinta Turun Sanomien "uutisesta".

    Onnittelinkin omassa blogauksessani Turun Sanomia onnistuneesta liittymisestä objektiivisen tiedonvälityksen muskettisotureihin: Turun Sanomat, Johan Backman ja Pravda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin varma tuon tyypin osallisuudesta. Luulen, että tarkoituksellisen vahingonteon osoittaminen niin tässä kuin monissa muissakin asioissa on täysin mahdollista. Suomen valtion olisi jo aika nostaa oikeusjuttu ja vaatia miljoonakorvauksia. Ne tuskin edes vahinkoja korvaavat, mutta jotta oikeus toteutuisi.

      Poista
    2. Voisimme tietenkin laskeutua reaalipolitiikan tasolle akateemisesta sfääristä ja miettiä, mitä muuta kuin sen, että välittäjätaho alkaa lukea Pariisin rauhansopimusta ja kysyy, millä oikeudella Mauno Koivisto sanoi sen irti kuin Hitler Saksan rauhansopimuksen sotilaalliset pykälät 1936. On niin tain näin niin tšunjukit ottavat pataan välittäjätaholta julkisuudessa.

      Yleisradio on täynnä kyvyttömiä ja suomalaiset ministeriöt täynnä kyvyttömiä venäjänkieliseen neutraalitiedottamiseen.

      Suomen valtion on turha vaatia kunniaa, jota sillä ei kovasta maineestaan huolimatta enää ole.

      http://www.youtube.com/watch?v=ror8ZtwGhYQ

      Suomessa on leimauduttu erittäin vahvasti balttilaiseksi valtioksi. Tätä Venäjän haastatta ei oikein osaa UM eikä YM.

      Suomi on Brysselin varassa ja ikään kuin odottaa, että siellä olisi Catherine Ashtonin selän lisäksi myös aivot arktisiin oloisuhteisiin.

      Poista
  11. Erosen blogin aiheesta vielä.

    Etnisen profiloinnin kieltäminen laittomasti maassaoleskelevia etsittäessä on lähinnä laki todellisuutta vastaan. Satavarmasti joka ikinen näissä tehtävissä toimiva poliisi syyllistyy siihen jatkuvasti, vaikka joutuukin sen julkisesti kieltämään tai selittämään jotenkin toisin.

    Suomen passin haltijat ovat pääasiassa yhden näköisiä, vailla kyseistä passia olevat taas pääasiassa jonkin toisen näköisiä, ainoastaan jälkimmäiset voivat oleskella maassa laittomasti ja molempia kulkee pitkin kaupunkien katuja. Näitä asioita ei kuitenkaan saisi huomata, tai ainakaan niiden pohjalta ei saisi toimia. Kieltoa seuraamalla poliisi olisi sokea ja tehoton. Kieltoa rikkomalla työ tulee tehdyksi, mutta työpaikan säilyttämiseksi on kuitenkin oltava kuin sitä ei olisi rikottu. Jos tavoitteena on lisätä kognitiivista dissonanssia poliisin kenttäväen keskuudessa, niin sitten tämä on ihan hyvä käytäntö.

    Sen verran naurettavaa, että sille nauramisesta on syytäkin rangaista.

    (Onko tässä muuten jokin erityinen laki taustalla, vaiko vain perustuslaki vähemmistövaltuutetun ja kumppaneiden tulkitsemana ja nämä YK:n julistukset, joihin Suomi on sitoutunut?)

    VastaaPoista
  12. Hyvä ja selkeä näkemys asiaan herra Timolta.

    Viittaan tässä myös Närpiön Suden (yllä)
    kommendeeraukseen:
    Niinpä niin, naurettavaksi tekeminen lieneekin
    enää ainoa vielä käytettävissä oleva väline,
    jolla voimme huidella tätä absudistanlaista
    demokratuuria.

    VastaaPoista
  13. Yksinkertaista:

    Poliisi ei saa profiloida ihmisiä ulkonäön perusteella.

    Suomeksi:

    Papereita ei saa kysyä pelkästään sen takia, että 'näyttää epäilyttävältä' vaan pitää olla konkreettinen epäily.


    Käytännössä:

    Tutkitaan tilannetta hiukan, ennen kuin konkreettisesti mennään ahdistelemaan porukkaa 'en tykkää noista farkuista'-periaatteella.

    VastaaPoista
  14. tässä on takana pyrkimys lisätä 20x poliisin työtä laittomien maassaoleskelijoiden löytämisessä. Halutaan poliisin katsovan ensin myös kaikilta 19 selvästi suomalaiselta paperit ennenkuin siltä selvästi välimerelliseltä. Tämä myös saisi suomalaiset vihaamaan enemmän järjettömällä työllä uuvutettua uuvutettua poliisia.Tämä olisi samantyyppinen voitto suvaitsevaisille kuin nykyiset turvatarkastukset lentokoneisiin joissa mummeleilta viedään rasvaputkilot ja kynsisakset koska WTC.

    VastaaPoista
  15. Amerikassa en viime syksynä saanut olutta muutoin kuin paperit näyttämällä. Laillinen ikä tuli saavutettua lähes puoli vuosisataa sitten. Mutta näin torjuttiin ageismia ja nuorten mielet eivät pahoittuneet.

    VastaaPoista
  16. Ja pieni lisäys: jenkkisysteemin idea ei suinkaan ole se, että jokaista tarkastellaan yksilönä viiteryhmästä riippumatta. Täsmälleen päinvastoin. Siellä jokainen on nimenomaan ja ensisijaisesti viiteryhmänsä jäsen ja nämä ryhmät ovat organisoituneet poliittisesti.
    Barbaria alkaa siitä, että ihminen ei saa olla oma itsensä ryhmistä riippumatta. Tony Judt-vainaa muisteli, miten hänen juutalainen isänsä kammoksui amerikkaa juuri siksi, että "rotu" oli siellä niin kovin keskeinen asia. Kuin 30-luvun Wienissä...

    VastaaPoista
  17. Helena Erosen kansainvälistäkin kuuluisuutta saavuttanut blogikirjoitus oli silkkaa panettelua ja rasismia, eikö totta? Suomen poliisilla ei ole mitään syytä epäillä täällä olevia ulkomaalaisia mistään. Niinhän?
    Luetaan nyt rauhassa vaikka nämä parin päivän sisällä ilmestyneet uutiset:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041315450938_uu.shtml

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kolmikko-vei-vanhukselta-suurehkon-rahasumman/art-1288462182555.html

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kaksikko-pahoinpiteli-suomalaismiehia-asemalla-aamuyolla/art-1288462172793.html

    http://www.iltasanomat.fi/asuminen/venalaisten-mokkitemppu-jarkytti-suomalaisen-pariskunnan/art-1288461888926.html

    Oikeastaan kaikki muut paitsi ensimmäinen menevät vielä ”normaalin” elämänmenon piikkiin. Tuo ensimmäisen jutun kertoma maantierosvous on ilmiö, jonka en minä ainakaan soisi täällä yleistyvän. Jos nyt vähemmistövaltuutettu nostaa metelin siitä, että poliisi pysäyttelee tiellä tietyn merkkisiä autoja, joissa on raappiumia kyljessä, ollaan niin kaltevalla pinnalla, että jotain ikävää saattaa tapahtua. Suomalaisilla on tunnetusti pitkä pinna, mutta joskus sekin katkeaa.

    VastaaPoista
  18. Itkettää koko asia. Onko tässä maassa kaikki toimittajat kastroitu ja heille tehty lopotomialeikkaus ? Miksi Halonen ei vaadi Erosen eroa ?

    Ja samaan aikaan Laukaanjoella ("Luga") suomalainen virkamies pidätetään. Eikö koko ajan suuna päänä oleva Venäjän Morsian tai uusi presidentti voisi käyttää "hyviä" suhteitaan Venäjään hyväksi.

    VastaaPoista
  19. Kyllä tuntuu,että kaikki toimittajat on kastroitu ja lobotomialeikkaus on myös tehty.
    Maan nimeksi sopisi mitä parhaiten Absurdialand.
    Kaikesta mitä ympärillä tapahtuu pitäisi vaieta,jopa siitä,että Katainen vie maan
    konkurssiin.
    Ainoa asia mistä voidaan puhua on persut ja eläkeläiset,jotka vie kaikki rahat,ei suinkaan
    ne maahan saapuneet rikastajat,jotka nauraa meille hölmöille kupattaville.
    On tämä sairas maa,onneksi olen jo vanha,ei tarvitse kauan katsella tätä alennustilaa.

    VastaaPoista
  20. Minua on usein haukuttu tuon parjaamasi älymystön edustajaksi, mutta en kuitenkaan tunnista itseäni tuosta tekstistä. Minulle ei tuottanut vaikeuksia todeta, että vaikka Helenan kirjoitus kontekstissaan olikin vähän mauton (rasismista usein syytetyn puolueen avustaja leikittelee aiheella natsitematiikan saattelemana satiirina) - silti aiheesta noussut kohu on suhteeton, varsinkin kuin Helena pyysi kirjoitustaan anteeksi.

    On mielestäni yhtä typerää leimata kaikki persut rasisteiksi, kuin viljellä muita lapsellisia lokerointeja kuten "älymystö", "viherpiipertäjä" ja mitä näitä nyt onkaan nykypäivän foorumikeskusteluissa.

    VastaaPoista
  21. Tietenkin se on typerää. Lieneekö joku muuta väittänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin vaan tätä kohtaa tekstissäsi:

      "Kun nyt persupuolueen kansanedustajan avustaja (jollaisilla on tunnetusti valtava poliittinen vastuu, vai kuinka), joutuu ajojahdin kohteeksi täysin tekaistuin perustein, niin koko Suomen älymystö yhtenä miehenä hyväksyy sensuurin ja vaatii rangaistuksia."

      Poista
  22. Peijakas! Oli turhan yleistävä sananvalinta.

    VastaaPoista
  23. http://www.youtube.com/watch?v=F-PZmqoOjA8&feature=share

    Lehdistö toimii lukijakiinnostavuuden perusteella. On jokseenkin ihme se, että höveliltä Kataiseltakin irtosi kannanotto jo ennen kuin (entinen) presidentti Halonen ehti asiaa kommentoimaan.

    Helsingin Sanomien päätoimittaja on sallinut Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen seuraavanlaisen kannanoton 14.4.2012:

    "Perussuomalaisten tulisi käyttää tästä lähtien ruskeaa paitaa, jotta heidän poliittinen ja henkinen suuntautuneisuutensa tulisi kaikille selväksi."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10589193

    Helsingin Sanomat on kansainvälisen terrorismin ymmärtämisen vuoksi Suomen pääministerin murhan jälkeen lakkautetun Päivälehden seuraaja.

    VastaaPoista
  24. Erosen puolustelijoilta on hävinnyt kaikki todellisuudentaju. Turun Sanomien artikkelissa Erosen kirjoituksia toisteltiin muokkaamattomana ja sen jälkeen kuvailtiin niitä sanoilla "makaaberi ajatusleikki". Siis leikki, voiko sitä sen selkeämmin sanoa. Olisi tietty pitänyt vielä erikseen kehua persujen oivaltavaa huumorintajua, voi niitä veijareita?

    Ja Eronen on nostamassa syytettä törkeästä kunnianloukkauksesta, fanit parkuvat "sananvapauden riistosta" jne.. antakaa mun kaikki kestää. Tuomari nauraa itsensä tärviölle ja toivottavasti heittää sakot päälle oikeuslaitoksen ajan hukkaamisesta.

    Samalla esim hommafoorumilla näyttää olevan täysi paniikki ja huuto päällä tämän "vääryyden" vuoksi. Persujen Sisu-siiven arvostelukyky osoittautuu yhä epätodellisemmaksi..

    VastaaPoista
  25. Juu, operaatiohan oli aivan loistava! Ehkäpä oppivat leikkimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliittinen elämä on toimittajillakin, se on selvä, mutta ei se muuta sitä että TS:n uutinen toi esiin vain sen mitä Eronen oli ihan itse kirjoittanut. En ole perehtynyt miten muut lehdet sen jälkeen käsittelivät uutista, mutta Turun Sanomia ei voi ainakaan moittia. Olen lukenut sen TS:n alkuperäisen uutisen moneen kertaan, enkä hyvällä/pahalla tahdollakaan saa siitä mitään vääristelyä irti. Täysin sama sisältö kuin Erosen alkuperäisessä kirjoituksessa. Tuskin kukaan on eri mieltä että kirjoitusta voi kuvailla sanoin "makaaberi ajatusleikki", sellaisia juttuja joita kerrotaan parin kaljan jälkeen kaveriporukassa.

      En kyllä ymmärrä Erosen alkuperäistä motiivia kirjoitukselleen. Ihmeellistä agitointia, jolla halutaan vetää julkinen keskustelu jonnekin yksinkertaisuuden syövereihin, kun ei osata sanoa mitään järkevää ja/tai oikeasti hauskaa.

      Poista
  26. Loistava kirjoitus! Jotenkin tuli mieleen tuosta väärinymmärtämisestä, kun isäni kertoi joskus työkaveristaan, joka oli karkoitettu Yhdysvalloista McCarthyn vainojen aikaan, kun hänelle oli tullut lehti nimeltä Uusi Suomi! Vaikka se ei ollutkaan kommunistinen(päin vastoin), oli se jenkeissä selvästi katsottu lehden nimen perusteella sellaiseksi! Vastaavia lehden nimiä käytettiin nimittäin juuri ns. kansandemokratioissa...

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.