tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pari reseptiä



Reseptejä

Pääkaupungin salaatti (Salat stolitšnyi)

Neljälle
Ainekset:

Neljä keitettyä perunaa
Valkosipulisuolakurkku
Sipuli tai purjo
Neljä keitettyä kananmunaa
200 gr. Keittokinkkua palana
Kivettömiä oliiveja
Tölkki smetanaa

Peruna, kurkku ja sipulit leikataan suunnilleen ranskalaisten perunoiden kokoisiksi paloiksi tai kuutioiksi ja niistä rakennetaan neljä kekoa.
Peitetään smetanalla ja ympäröidään kananmunanlohkoilla. Koristellaan oliivinpuolikkailla. Päälle voi rouhia mustapippuria. Smetanan sijasta voi käyttää majoneesia.


Hartso-keitto (sup-hartšo)

Ainekset
400 g luista keittolihaa
2 sipulia
½  kahvikupillista pitkää riisiä
½ kupillista pähkinärouhetta
Korianteria (tuoretta tai kuivattua)
2-3 tomaattia tai tomaattisosetta
Kasviöljyä
2-3 valkosipulin kynttä
Pippuria
Suolaa
2-3 laakerinlehteä
lihaliemikuutio
3-4 l. vettä

Lihaa keitetään ensin n. 1 ½ -2 tuntia, minkä jälkeen paloitellaan ja lisätään muut ainekset,
Keitetään vielä ½ tuntia ja lisätään riisi ja valkosipuli. Korianterin maku on aika hallitseva ja sitä kannattaa lisätä välillä maistellen. Saa kyllä maistua reilusti! Riisiä pitää käyttää varoen, ettei keitosta tule kakkua.





Silli turkin alla (Seljodka pod šuboi)

Tämä on oikeastaan salaatti:

Paloitellaan maustamaton silli laakeaan astiaan
Sen päälle pannaan kerroksittain raastettua keitettyä perunaa, hakattua sipulia ja raastettua keitettyä porkkanaa ja keitetyn punajuuren palasia.
Peitetään koko komeus smetanalla tai majoneesilla, jota voi myös halutessa panna kaikkien kerrosten väliin…
Päällimmäiseksi voi panna koristeeksi hakattua munankeltuaista tai keitetyn kananmunan lohkoja


Kalaseljanka (Soljanka rybnaja)


400-500 g. tuoretta kalaa (lohta tms.)
200-300 g. savukalaa
2 sipulia
2-3 tomaattia tai tomaattisosetta
Kasviöljyä
2 ½ -3 l. vettä
Sitruunaviipaleita
Tilliä
Oliiveja
Suolaa pippuria
Kalalientä
Smetanaa

Ainekset sekoitetaan ja keitetään kunnes kypsää. Oliivit, tilli ja sitruunaviipaleet lisätään lopuksi. Smetanaa voi ja pitääkin panna lautasille maun mukaan.

Lihaseljanka (Soljanka mjasnaja)

3-4 l. vettä
500-700 g. keittolihaa
200-300 g. savulihaa (potkaa, kinkkua tms.)
150-250 g. meetvurstia
2-3 sipulia
1-3 raastettua porkkanaa
2-3 tomaattia tai tomaattisosetta
Suolakurkkuja 3-4 kpl
Oliiveja
Sitruunaviipaleita
Suolaa, pippuria
3-4 laakerinlehteä
Lihalientä, jos tarpeen


Lihaa keitetään 1 ½- 2 tuntia ja paloitellaan
Muut ainekset leikellään pieniksi ja paistetaan pannulla 5 min. ja keitetään sitten vielä 15 min. -1/2 t.
Tarjoillessa lisätään sitruunaviipaleet ja oliivit ja smetanaa maun mukaan. Koristellaan persiljalla


Miesten lautanen (Mužskaja tarelka)

Lautaselle pannaan marinoituja kasviksia: valkosipulin kynsiä, suolakurkun viipaleita, vähäsuolattuja kurkkuja ja tomaatteja ja mahdollisesti marinoituja sieniä. Lautasen toiselle laidalle asetellaan silavaa eri muodoissaan: valkosipulilla maustettuna, paprikalla maustettuna, savustettuna jne. Tuore sipuli sopii myös, samoin valkosipulin palaset. Lautasen viereen asetetaan lasi vodkaa ( 50 mm. tai enemmän), joka ei ole taskulämmintä, mutta ei pakastinkylmääkään. Toiselle puolelle lautasta (vasemmalle) viipale tummaa leipää.
Tämän jälkeen lausutaan jokin sydämellinen toivotus kaikille läsnäolijoille, juodaan vodka, henkäistään ja otetaan lautasen antimia. Leipää mutustellaan sitten sen jälkeen.
Reseptiä voi vapaasti muunnella.

Budem zdorovy! Будем здоровы!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita nimellä.