Guljai-pole!

Guljaipole

За горами, за долами
жде синів своїх давно
батько мудрий, батько славний,
батько добрий наш — Махно…

Ukrainalaiset ovat syystä mukavan, suorastaan lupsakan kansan maineessa. Se, joka on heidän kanssaan istunut silavan ja gorilkan ääressä on aina valmis tästä todistamaan.

Toisaalta ukrainalaiset osaavat olla hyvin hankalia niille, jotka tuntevat kutsumusta ruveta heidän määrääjikseen. Vanha vapaa kasakkaperinne on Ukrainan oma traditio: jos vapaus on pyhä, on kapina aina oikeutettu. Mazepa nousi aikoinaan Pietari Suurta vastaan ja veti päälleen ylenpalttisen ja sadistisen koston. Ilmeisesti Pietari ymmärsi, että Ukraina oli hallittavissa vain terrorilla.

Mutta terrorilla ei koskaan ole legitimiteettiä ja niinpä sen alaisuudessa kukoistaa aina äänetön vastarinnan traditio. Totellaan, kun on pakko, mutta valmius nousta sortoa vastaan on olemassa samoin kuin tietoisuus kapinan legitiimisyydestä.

Neuvostoajalla Ukraina sai tunnetusti kokea hirvittävän kohtalon. Stalinin hallinto näännytti nälkään miljoonia omia kansalaisiaan, joista suurimman kansallisen ryhmän muodostivat ukrainalaiset. Vastarinta oli hajanaista ja katkaistuja kivääreitä käyttävät ”kulakkien häntyrit” ja ”bandiitit” pystyttiin stalinistisilla menetelmillä murskaamaan. Terrori toimi, mutta sen toimeenpanijoita muistutettiin sopivan tilaisuuden tullen kuolevaisuudesta pahaenteisillä sanoilla ”Guljai-Pole!”

Guljai Pole on itse asiassa pieni kaupunki Zaporožjessa eli koskien takaisessa Ukrainassa. Siellä vaikutti ”isä” (batko) Nestor Ivanovitš Mahno, jonka nimeä ruvettiin pian pelkäämään siellä missä hän liikkui. ”Batko” ei suinkaan ollut pappi, kyseessä oli päällikön kunnianimi, joka kaiketi viittasi maalaisyhteiskunnassa vanhempia ihmisiä kohtaan tunnettuun kunnioitukseen, vaikka ei Nestor vanha ollut, kunnioitettu kyllä.

Mahno kunnostautui jo Japanin sodan jälkeisessä yleisessä hulinassa johtamalla ”ekspropriointeja” eli kartanoiden ryöstöjä. Myöhemmin toiminta sitten laajeni käsittämään esimerkiksi junia. Kuolemantuomion välttänyt rosvopäällikkö tutustui Moskovassa vankilassa olleessaan anarkisteihin ja omaksui oitis sympaattiselta kuulostavan aatteen. Niinpä Mahnon ”vihreitä” usein pidetäänkin aatteellisina sotureina, joilla oli jaloja päämääriä ihmisen vapauttamiseksi.

Mitä lienevätkään olleet päämäärät, liikettä ainakin riitti. Mahnon ”Vapaiden viljelijöiden liitto” ja ”Ukrainan vallankumouksellinen vapautusarmeija” olivat talonpoikien puolella kaikkia muita vastaan. Osansa saivat vuorollaan niin punaiset kuin valkoiset. Ratsut ja tatšankat (Toyota-hyökkäysvaunun hevosvetoinen edeltäjä) kirmasivat halki Ukrainan ja tekivät tilejä selviksi niin luokkavihollisen kuin poliittisen vastustajan kanssa.

”Guljaipole” oli sana, joka herätti kauhua jokaisessa, joka saattoi jostakin syystä olla noiden oikeamielisyyden nimiin vannovien vapaustaistelijoiden potentiaalinen uhri. On mahdollista, että Mahnon maine on niin tahraantunut kuin se on siksi, että bolševikit mustasivat sitä tarmokkaasti. Periaatteessa kuitenkin on sangen uskottavaa, ettei noissa oloissa tuijoteltu lakikirjoihin. Liipasinta painoivat kaikkien osapuolten edustajat herkästi ja vetoaminen oikeuteen, kohtuuteen ja muuhun vastaavaan olisi tulkittu vain heikkouden merkiksi.

Vahvuutta tuli sitten merkitsemään terrori. On syytä olettaa, ettei sekään ollut todellista vahvuutta. Laki sinänsä on voimaton, ellei sen legitimiteettiä tunnusteta. Silloin siitä tulee vain naamioitua väkivaltaa. Niin pian kuin laillinen yhteiskuntajärjestys menettää väkivaltakoneistonsa, sitä ylenkatsotaan. Kasakka satuloi hevosensa ja lähtee ryöstelemään. Vallitsee vapaus ja tasa-arvo, jokaisella on yhtäläinen oikeus ottaa se, minkä irti saa. Казак берет что плохо лежит, sanoo vanha sananlasku. Kasakka vie sen, mikä on jätetty vietäväksi.

Tuleeko Ukrainasta nyt Guljaipole? Se vapaus ja tasa-arvo, joka alkoi Maidanilta ja on nyt vallannut Itä-Ukrainan, on tietenkin normaalin lainalaisen vapauden irvikuva. Se on kuitenkin juuri sellaista vapautta, joka Venäjän kansalaissodassa levisi kautta valtakunnan. Järjestys syntyi vain terrorilla ja tämä koski sodan kaikkia osapuolia, joista Mahnon vihreät oli yksi.

Ne, joita Che Guevaran, Zapatan ja vastaavien lurjusten esikuva innoittaa, ovat luultavasti myös suuria Ukrainan nykyriehujien kannattajia. Anarkiahan on demokratiaa mahdollisimman pitkälle vietynä ja sitä on siis kannatettava, kuten länsimaiden hallitukset ilmeisesti arabikevään elähdyttäminä ajattelivat. Olisi pitänyt muistaa Aristotelesta ja sitä hänen mielestäni keskeistä periaatettaan, että mikä tahansa liian pitkälle vietynä muuttuu ensin irvikuvakseen ja sitten vastakohdakseen.

Jos siis yksipuolisesti ja överiksi mennen touhuat rauhaa, saat sodan, si paras pacem, habes bellum ja päinvastoin. Jos haet äärimmäistä vapautta ja tasa-arvoa ilman lakia ja järjestystä, saat helvetin, jonka lopettaa terrori.

Onneton, rikas ja sympaattinen Ukraina on nyt juuri niin ”vapaa” kuin siitä Guljaipolen opeilla voi tulla. Se on myös niin köyhä, kurja, oikeudeton ja täynnä kostonhimoa. Kansainvälisen yhteisön olisi nyt panostettava tämän sotkun selvittämiseen niin paljon kuin mahdollista. Kenenkään etuja ei palvele, jos Eurooppaan syntyy uusi Somalia. Kansalliset etupyrkimykset on voitava alistaa yleiselle edulle, joka on myös ukrainalaisten etu kansallisuudesta riippumatta. Missä on YK ja sen puolueeton tai edes jossakin määrin uskottava auktoriteetti? Täytyykö meidän vielä nähdä terrorin aika vai onko se jo tullut?