Käsittämättömän käsittäminen

Käsittämättömän käsittäminen

Venäjällä 1800-luvun puolimaissa syntynyttä Kozma Prutkovia voi pitää viisauden vertauskuvana. suotta ei eräs hänen toksistaan ole nimeltään ”Järjen hedelmiä”. Muuan sen kiintoisista ajatuksista kohdistuu itse järjen ominaisuuksiin. Suomeksi se on ”Kukaan ei käsitä käsittämätöntä” (suunnattomuutta). Alkukielellä se (Никто не обнимет необъятного) viittaa ehkä vielä konkreettisemmin ”käsittämiseen”, ”ymmärtämiseen” sen alkuperäisessä merkityksessä eli halaamiseen.

Prutkovin hengentuotteet syntyivät itse asiassa muutaman kirjailijan, etenkin Aleksei Tolstoin (vanhemman) aivoissa. Grafomaanin virkamiehen perikuva Prutkov kirjoitti myös mahtipontisia runoja ja ylpeili siitä, että kykeni ymmärtämään asioiden syvimmän olemuksen, koska oli valtion palveluksessa. Nykyisemmällä Venäjällä Prutkoville on haettu seuraajaa Viktor Tšerdomyrdinistä, jonka aforismin myös olivat loistavia, runoista en tiedä.

Yhtä kaikki, Prutkovin viehätys on hänen hahmossaan, siinä miten hän itse hurmaantuu omasta kyvystään ymmärtää maailmaa. Tosin käsittämätöntä ei voi käsittää, kuten Prutkov useaan otteeseen toteaa ja sanoo vielä varmemmaksi vakuudeksi: ”Sylkäise silmille sitä, joka sanoo käsittävänsä käsittämättömän!”

Mikä sitten on käsittämätöntä ja mikä ei? Aikoinaan ihmiset olivat pelokkaan kunnioituksen vallassa kuullessaan ukkosen jyrinää. Mummoni tapana oli asettua kiikkustuoliin ja lueskella virsikirjaa ”Jumalan ilmalla” ja hän kehotti ankarasti myös lapsia olemaan kunnolla tällaisella pyhällä hetkellä, jolloin hengenlähtö ei ollut paljosta kiinni.

No, sähköpurkauksiahan ne salamat olivat, kuten Benjamin Franklin oli jo parisataa vuotta aiemmin osoittanut. Ehkä mummon kiertokoulun oppikirjoissa asia oli jäänyt kertomatta? Joka tapauksessa mummo aivan ilmeisesti käsitti asiat huonosti ja yhdisti aivan suotta toisiinsa virrenveisuun ja salamien välttämisen.

Itse asiassa koko ihmiskunta on kulkenut riemuvoitosta toiseen käsittäessään yhä uudelleen käsittämätöntä. Kaikki oli yhtä pimeyttä, kuten Alexander Pope aikoinaan runoili, kunnes Jumala sanoi: ”Tulkoon Newton!” ja valkeus tuli.

Hyvä näin. Maailman järjellistyminen, Entzauberung der Welt, on ollut valtava edistysaskel pois siitä pimeydestä, joka kerran vallitsi. Nyt meillä on tietoa ja ymmärrystä, jollaisia menneet sukupolvet eivät voineet kuvitella. Käsitämme ja tiedämme yhä enemmän. Tiedämme myös paljon sellaista, mikä ei ole terveen järjen käsitettävissä, mutta voidaan todistaa. Ehkä olemme käytännöllisesti katsoen jo ratkaisseet sen, jota joskus sanottiin maailmanarvoitukseksi –die Welträtsel? Joku aalto ja hiukkanen on vielä nappaamatta, kosmologian kaukaisin nurkka vähän repsottaa, mutta näin isossa asiassa sen merkitys on kokonaisuuden kannalta plus miinus nolla.

Koska maailma on täysin tunnettu, on se myös täysin järjellinen ja käsitettävissä. Niinpä turhat ja vajavaiseen ymmärrykseen perustuvat johtopäätökset voi heittää romukoppaan. Koskee erityisesti veisuuta ukonilmalla, mutta paljoa muutakin. Sapere aude! sanoi jo Immanuel Kant. Ja Occamin partaveistä käyttäen saamme kuorittua esille myös ihmisen ja yhteiskunnan kovan ytimen. Sen, mitä on luonnossa ja välttämättömästi voimme nyt erottaa tarpeettomasta ja mielettömästä rojusta.

Kaikki ymmärrys on viime kädessä ihmisen itseymmärrystä. Olemme siinä pitkällä, kun ymmärrämme oman samuutemme apinoiden ja sikojen kanssa liki identtisten geenien kantajina. Alastomina apinoina meillä on ymmärrettävät heikkoutemme mutta myös vahvuutemme. Orgaanisina kasaumina olemme osa luonnon kiertokulkua ja yhteiskunnan jäseninä biologisen luonteemme toteuttajia.

Mutta ymmärrämmekö sen, saammeko ja miksi emme saisi manipuloida, siis parantaa omaa perimäämme ja rotuominaisuuksiamme? Saisimmeko ja miksi emme saisi tappaa lajitovereita tai toisten lajien edustajia? Pitäisikö meidän pyrkiä entistä paremman ihmisen luomiseen myös biologisesti ja jos ei pitäisi niin miksi? Pitäisikö meidän uskoa, ettei joitakin kansoja tai rotuja saisi tuhota tai ainakin suuresti harventaa? Miksi näin on? Voimmeko luottaa siihen, että myös nuo toiset tekevät samat johtopäätökset? Miksi?

Meistä saattaa näyttää, että vastaukset ovat itsestään selviä. Biologian, kosmologian, fysiikan ja kemian näkökulmasta ne ovatkin sitä. Tee, apina luontosi mukaan! Jos olet sika, niin ole sitä! Laji ei kärsi yksilön kuolemasta ja joidenkin rotujen väistyminen ja toisten astuminen niiden tilalle ovat nimenomaan luonnollinen asiaintila. Muu on luonnotonta. Sellaisiksiko haluamme?

Jo toistasataa vuotta sitten Nietzsche pohdiskeli samoja peruskysymyksiä ja päätyi siihen, että kristillinen orjamoraali oli mieletön kehityksen jarru. Itse asiassa sillä toki oli mieli, se toimi huonoimpien hyväksi parhaita vastaan. Mummolleni ei tätä kukaan kiertokoulussa kertonut ja hän kuoli 1960-luvulla uskossa ylösnousemukseen ja muuhun vastaavaan.

On jotenkin hienoa, että ymmärrämme nykyään asioita. Mutta Prutkovin memento on syytä yhä muistaa. Ymmärryksemme aseet ovat heiveröiset, ne ovat kuin hakkuja ja lapioita, joilla on turha edes yrittää käsitellä kellokoneistoa. Niillä on omat tehtävänsä, joihin ei lainkaan kuulu vastaaminen kaikkein olennaisimpiin kysymyksiin.

Ludwig Wittgenstein kirjoitti joskus: ”Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen”! Tämä trivialisoidaan usein käsittämällä asia niin, että lauseen muss (muß) olisi merkitykseltään identtinen verbin soll kanssa. Silloin kysymys olisi kehotuksesta, velvollisuudesta olla höpöttelemättä turhia. Kyse on kuitenkin puhumisen mahdottomuudesta silloin, kun asialle ei löydy käsitteitä. Se tarkoittaa, että sellainen maailma jää ymmärryksemme ulkopuolelle.

Vanha kunnon Prutkov sanoi saman jo aikanaan, ennen Wienin piirin perustamista. Hän ei kuitenkaan tainnut tehdä sitä Wittgensteinin kiteytystä, josta erityisesti pidän: Nicht wie die Welt ist, ist das Mystische, sondern dass sie ist. Mystistä? Aivan oikein. Sen kanssa rationaalisella ajattelulla ei ole mitään tekemistä, vaikka siitä onkin paljon sekä huvia että hyötyä.