Sofin maailma ja Venäjän arvot

Sofin maailma, Euroopan arvot ja Venäjän synnit

Sofi Oksanen, jolta kansamme nyt on alkanut etsiä valaistusta ja jopa osviittoja käytännön politiikalle, ei ole pannut kynttiläänsä vakan alle. Hän on kirjoittanut Venäjästä pitkän ja leveän vuodatuksen, jota voi perustellusti nimittää hysteeriseksi. Iltalehti, joka kaltaistensa tavoin elää sensaatiosta, on sen julkaissut ilmeisesti lyhentämättömänä.

Saman asian olisi varmaan kyllä ajanut kymmenen sentin uutisreferaatti, jossa olisi kerrottu, että Sofi Oksasen mielestä Venäjä käy informaatiosotaa ja on sen jo voittanut. Tosin tämäkään ei olisi ollut uutinen muuten paitsi sen väitteen osalta, että Venäjä muka on voittanut tämän kamppailun.

Tosiasia tietenkin on, että tässä sodassa on kaksi osapuolta ja että ainakin Suomessa Venäjä ei ole saanut minkäänlaista menestystä, vaan päinvastoin sen kaikki kohtuulliset ja järkevätkin näkökohdat on ignoroitu, demonisoitu ja naurunalaistettu. Tämä on pitkälti venäläisten oma vika, he noudattavat aivan liikaa sitä traditiota, joka aikoinaan talvisodassa sai suomalaiset niin yksimielisesti heitä vastustamaan.

Oksasen vuodatuksessa on oma logiikkansa, se on pienen uhrivaltion näkökulma, joka hänen mielestään on objektiivista totuutta ja pitäisi omaksua myös Suomessa, jossa väärä tietoisuus vallitsee eikä virolaista viisautta käsitetä. Siksi asiat selitetään kädestä pitäen, totaalisen sodan logiikalla. Paha on Venäjä, paha.

No niin, kaikissahan meissä vikaa on ja Venäjässä jopa harvinaisen paljon, pakkohan se on tunnustaa. Mutta Sofin maailmassa sattuu vielä olemaan niin, että meidän eurooppalaisessa arvomaailmassamme ei näemmä ole edes päällekkäisyyksiä tai noita Huntingtonin kaipaamia ”ohuita” arvoja, jotka olisivat Venäjän kanssa yhteisiä. Tämä on jo sellainen kauhukuva, että suomalainen tahtomattaan huudahtaa: ”hui!” Koko läntistä arvomaailmaa vastaan Putin käy kuulemma sotaa, joka näyttää olevan totaalinen. Vielä kerran: ”Hui!”

Как два различных полюса,

во всем враждебны мы,

за царство света боремся,

они –за царство тмы!

Eli vastakkain ollaan kuin kaksi sähköistä napaa, kuten venäläiset toisen maailmansodan aikana lauloivat, aika falskisti kyllä. Onkos tämä nyt oikein 2000-luvun arvoista?

Miten tässä nyt näin pääsi käymään? Vastahan sitä odotettiin paljon Venäjän modernisaatiolta ja länsimaalaistumiselta. Mutta sitten tuli tämä Pussy Riotin kaltoin kohtelu (hui sitäkin!) ja tämä hirvittävä homolaki, jolle vertaista saa mennä hakemaan USA:n kaikkein takapajuisimpien osavaltioiden lainsäädännöstä. Olikohan se suuri ja kaiken muuttava rajalinja juuri tässä?

Vai oliko kohtalokas tapahtuma sittenkin Krimin liittäminen Venäjään? Sehän kieltämättä oli astumista aivan uudelle alueelle, muistuttaa saksalaisten marssia Reininmaahan:

Der Schwur erschallt, die Woge rinnt
die Fahnen flattern noch im Wind.
am Rhein, am Rhein, am deutschen Rhein!
Wir wollen alle Hüter sein!
Lieb Vaterland, magst ruhig sein
Fest steht und treu die Wacht, die Wacht am Rhein!

Jaa, mutta ei tämä tainnutkaan olla natsilaulu, vaan on runoiltu vuonna 1840 ja ilmentää ilman muuta perinteisiä eurooppalaisia arvoja, ehkä jopa aidommin kuin erilaiset homolait. Ikävää kyllä, että tällä vuosisadalla vielä tarvitsee kansojen ryhtyä näihin vouhotuksiin, mutta tuokin pätkä kuvastaa sitä historiallisen oikeuden vaatimusta, johon kaikki kunnon sodat ja muut rähinät perustuvat: se kuuluu meille eikä muille! Tämä se eurooppalaista on.

Miksi sitten Venäjä nyt touhuaa Itä-Ukrainassa? Sitä eivät Venäjän tutkijat tainneet osata ennustaa, kuten Sofi vinosti hymyillen vihjaa. Näin taisi olla asia, enkä hetkeäkään usko, että myöskään Putin vielä vuosi sitten tiesi mitään tulevasta Krimin liittämisestä ja Itä-Ukrainan mellakoista.

Miksei muka olisi tiennyt? No siksi, että hän oli puuhaamassa Euraasian liittoa, jota myös Ukraina oli päättänyt ryhtyä lähenemään ja ennen pitää kai myös siihen liittymään. Venäjä lupasi hyvät myötäjäiset kaasun hinnassa ja sattumoisin myös Ukrainan teollisuus kaipasi ja kaipaa kovasti Venäjän tilauksia. Homma hoidettiin normaalilla sivistyneellä tavalla, rehellisissä vaaleissa valittujen valtioelinten toimivallan mukaisesti. Tämähän on normaali, eurooppalaisten arvojen mukainen käytäntö tämäkin, vai kuinka?

Vaan kuinkas sitten kävikään. Väkivaltainen rähinäporukka, joka pyyhki takapuoltaan laillisella yhteiskuntajärjestyksellä, aloitti mellakoinnin sopimusta vastaan. Ukraina saatiin siinä määrin destabilisoiduksi, että presidentin oli paettava. EU puolestaan ei pitänyt kiinni solmituista sopimuksista tilanteen laukaisemiseksi, vaan kumarsi rähinöitsijöille, jotka suuressa tyhmyydessään vielä ärsyttivät Krimin ja Itä-Ukrainan asukkaita diskriminatorisilla kielisäädöksillä.

Samalla nämä Maidanin mellakoitsijat antoivat vastaansanomattoman esimerkin Itä-Ukrainan separatisteille: hommat on hoidettava näin. Parlamentaarinen toiminta on pelkkää narrinpeliä ja sopimukset voidaan aina tarvittaessa rikkoa. Asiaa ei viitsitä edes valitella, mikäli näin saadaan asiat menemään mieleiseen suuntaan.

Niinpä Krim putosi Putinin syliin. Se oli oikeastaan pakko ottaa tuollaisen poliittisen kulttuurin vallitessa, muu olisi osoittanut sekä heikkoutta että tyhmyyttä. Nyt oli alkanut uuden ajattelun aika ja Venäjä osoittautui hyväksi oppijaksi. Se ei kuitenkaan ollut se, joka aloitti.

No, en tiedä, kuka tässä syyllisiä kaipaa. Lahtinen ja konekivääri olivat aikoinaan ne, joilla olisi ollut todellista arvoa. Nyt se, mitä pitäisi kaivata ja ehkä yrittää vielä pelastaa, olisi lakien ja sopimusten kunnioittaminen, mikä ei koske vain Venäjää. Sen pitää koskea myös niitä rähinöitsijöitä, jotka ajavat EU:n tai USA:n tai Viron mieleistä agendaa.

Tässäkin sopassa on kaksi puolta ja se koskee myös propagandasotaa. Kyllä Venäjä sitä käy, se on aivan selvää. Se jopa käy sitä yleisesti ottaen niin typerästi ja läpinäkyvästi, että se perinteiseen tapaansa vahingoittaa siinä itseään. Mutta kyllä sitä käydään myös lännen puolella. Asialla ovat erilaisten Sofi Oksasten lisäksi myös aivan tavalliset kunnialliset toimittajat, jotka torjuvat täysin kaikki ne hyvätkin argumentit, joita Venäjän puolelta saatetaan esittää, koska sen kauppaama sanoma on keskimäärin tympeää ja usein selkeän valheellista.

Tämä on ymmärrettävää, mutta se on myös kovin ikävää. ahdistettu Putin yrittää kääntyä nyt kohti itää ja hänellä on paineita jatkaa sillä tiellä, jolle hän on joutunut. Se merkitsee Venäjän etääntymistä lännestä ja jopa sen eristämistä. Se on vahinko. Kaikessa suuressa suvaitsevaisuudessaan EU ja USA voisivat suvaita myös omia perinteisiä arvojaan, kun niitä sentään toteutetaan toisen valtion suvereenilla maaperällä. Kyllä meillä sentään vielä on niitä yhteisiä arvoja. Ne olisi kaivettava esiin ja tunnustettava vaikkapa kolminkertaisella ristin suutelulla. Nämä nykyiset maidanilaiset arvot ovat maailmalle liian vaaralliset! Mieluummin mennään vaikka kaksisataa vuotta takaisin päin.