Syksy ja naaraan viettielämä
Homo sapiensin yhteys muihin lajeihin on
tunnetusti hyvin läheinen. Siankin kanssa olemme miltei serkuksia, yhteisiä
geenejä riittää. Toki risteytymistä lajiemme kesken ei ole tainnut tapahtua,
vaikka eräät yksilöt antaisivat olettaa muuta.
Sapiens imartelee itseään sanomalla
joskus peräti olevansa homo sapiens
sapiens. Tämä on jo tyhmänylpeyttä. Mikäli viileästi tarkkailemme lajiamme,
etenkin sen naaraita, ymmärrämme pian asioiden todellisen laidan.
Ihmisen
viettielämä ei toki rajoitu ns. siitineloon, joka toki on tärkeä koko lajin
säilymisen kannalta. Aikoinaan yhtä tärkeitä olivat kuitenkin myös alkuperäiset
ruoan hankkimisen keinot. Tämä on jättänyt meihin jälkensä.
Tarkkailkaamme,
mitä tapahtuu naisille syyskesällä. Heidän poskensa alkavat hehkua ja silmiin
tulee outo samea kiilto. Hengityskin käy epäsäännölliseksi ja ikään kuin
haukkuvaksi. Olemus alkaa muistuttaa metsään pyrkivää ajokoiraa.
Kun naaras
sitten pääsee irralleen johonkin ryteikköön, hän alkaa ikään kuin kyntää sitä,
sukeltaa lillukanvarsien sekaan ja asettuu useinkin tämän tästä rähmälleen
puuskuttamaan. Kädessä on aina jonkinlainen astia, johon kerätään kaikki
mahdolliset marjat, mitä metsässä on, viimeistä myöten. Tämä on tietenkin vain
mahdottoman yrittämistä, sillä eihän se onnistu edes pieneksi osaksi, mutta on
tärkeää havaita, ettei tällä alkeistotuudella ole mitään vaikutusta naaraan
toimintaan, vaan vaisto ajaa häntä armottomasti pitkin metsiä auringonnoususta
pimeän tuloon ja jopa myöhempäänkin.
Saadulla
saaliilla eli siis sen varsinaisella arvolla ei ole tässä mitään merkitystä.
Itse asiassa kukaan ei koskaan tule syömään kuin pienen osan saadusta
saaliista, jonka säilyttäminen lopulta pakottaisi rakentamaan valtavia
maanalaisia, jäähdytettyjä holvivarastoja ellei lisäkertymää aina joskus
alkukesästä tuhottaisi tavalla tai toisella.
Mikään järkipuhe
ei läpäise homo sapiens sapiensin
naarasyksilöiden vaistokäyttäytymisen perusteita. Torilta tai kaupasta
ostetulla aivan samalla vakiotavaralla eli sisi sen omistamisella ei ole mitään
tekemistä vaistokäyttäytymisen eli maanisen keräämisvietin kanssa. Asia saattaa
liittyä naaraan syksyisestä luonnosta saamiin suoriin virikkeisiin, jotka
herättävät vaistokäyttäytymisen tai sitten yksinkertaisesti vuodenkierron
varrella aina aktivoituviin sisäerityksen mekanismeihin. Nämä asiat ovat vielä
tutkimatta, mutta selvää on, että havaittava käyttäytymismalli noudattaa rautaista logiikkaa, joka on rationaliteetille
täysin immuuni.
Uroksilla toki
havaitaan tähän verrannollista saalistusviettiä, jossa pyritään usein valtavin
kustannuksin saalistamaan joku pyy tai teeri tai kalansintti. Jostakin syystä
vielä himoitaan erityisesti mahdollisimman suurta kalaa. Tässäkin on mahdotonta
nähdä mitään järkeä.
Yhtä kaikki,
luonnon tarkkailijalle on nimenomaan syksy kiitollista aikaa. Metsän eläimet
saavat silloin seuraansa legioonittain sapiens-naaraita, joiden pyllistelyä
metsän keskellä on jokaisen viisauteen pyrkivän hyödyllistä seurata ja kysyä
yhä uudelleen iseltään: Ecce homo! sapiens?
sapiens sapiens? Nihilne plus?
Olen itse ollut syksyihminen. En ole milloinkaan pitänyt Pohjolan vaaleasta kesästä ja yöttömistä öistä. Mutta elokuussa kaikki muuttuu ja syyskuu on parasta aikaa. Alkusyksyssä minua on aina kiehtonut illan raikkaus, aamukaste ja ilman "hengittävyys". Sadonkorjuu tietenkin lisää kiitollista mieltä.
VastaaPoistaDepression kannalta pahin aika on tietenkin kevät, varsinkin huhtikuu. Se on ollut itsemurhien johtava kuukausi oikeastaan aina, myös jatkosodan aikana 1942-44. Samoin aivoinfarktit ovat yleisimmillään jostain merkillisestä syystä juuri huhti-toukokuussa. Eli kyllähän syksy on mainettaan huomattavasti parempi vuodenaika. Varsinkin Suomessa.
Sadonkorjuun aikaa, totta mooses. Elämää Jumalan ja eläinkunnan välissä sanoo näyttelijä Lea Klemola (HS tänään) halunneensa kuvata näytelmässään Maaseudun Tulevaisuus joka otettiin pikaisesti Kansallisteatterin ohjelmistosta yleisön yököteltyä eläimiinsekaantujille.
VastaaPoistaTeatterin hallitusta johtanut Leena Reenpää-Majander sanoo olleensa aina täysin vastustuskyvytön ruotsalaisuuden jumalalliselle vetovoimalle.
Pitänee lukaista uudestaan blogistin mainio kuvaus em. näytelmästä tässä blogissa joskus viime marraskuun lopulla.
Käsikirjoitusta työstäessään Lea Klemola kävi veljensä kanssa Venäjän vastapäisellä laidalla, ehkä Kazakstanissa, keräämässä aineistoa näytelmäänsä. Maataloustuottajien keskusliitto tuki matkaa rahallisesti.
Poista"Ihmisen viettielämä ei toki rajoitu"
VastaaPoistaEmme pääse siitä mihinkään, että ihminen on tämän maan ja taivaan välinen luomus. Väitetään että Jumala loi ihmisen kaltaisekseen, toisin sanoen luojaksi. Näin ihmisestä tulikin sapiens sapiens, ainakin nerokkaimmista.
Mutta tarkastakaamme Ihmisen viettielämän pimeää puolta. Kuten tunnettua hedelmöitynyt munasolu jakautuu ensin kahteen osaan, sitten neljään jne, kunnes sikiö alkaa potkimaan ja vaatimaan pääsyä päivänvaloon.
Tiedemiehet ovat saaneet selkeän kuvan ihmisen sikiön kehitysvaiheista ja siltä miltä se näyttää eri vaiheissa. (Näytteet saatu lukuisista aborteista, liikenneonnettomuuksista, äkillisistä kuolemista jne.) Ihmisen sikiö muistuttaa eri vaiheissa meren eläviä, linnun sikiötä ja sitten vasta nisäkkäitä.
Eikö olekin ihmettä, että miehellä on rinnoissa nännejä muistuttavat ulokkeet, jotka ovat usein karvoituksen peitossa, mutta vasta naisilla ne oikeat utareet ovatkin. Kysymys on kuitenkin luonnon olioiden kaksineuvoisuuden jäänteestä, kun sukupuolta saatettiin vaihtaa. (Tekeväthän sitä ihmisetkin nykyään.) Merikalojen keskuudessa sukupuolen vaihto on arkipäivää.
Brittiläinen luonnontutkija Sir Gainsborough eräässä filmissään kertoi etanalajista, joiden edustajat olivat kaikki uroksia. Lisääntymisaikana alkoi tapahtumaan: pari aloitti taistelun. Kumpikin niistä oli varustettu kahdella teräväkärkisellä siittimellä ja häviäjäksi tuli se, joka ensimmäisenä sai iskun ja samalla siemennesteen ruiskun ja muuttui välittömästi naaraaksi. Peli loppui siihen.
Tässä ei voi sivuuttaa sitäkään seikkaa, että syntyy lapsia, joilla on molemman sukupuolen ominaisuuksia (Englannissa 2000 kappaletta vuosittain.) Muinaisessa Kreikassa oli tapana, että ylipappi tarkasti vastasyntyneet ja kelvottomat heitettiin säälimättä vuorelta alas lintujen ruuaksi. Se sitten homo sapiensis sapiensista.