Taivaallinen ongelma

Taivaallinen ongelma

Ayaan Hirsi Ali, tunnettu somalitaustainen toisinajattelija on uusimmassa Foreign Affairs –lehdessä ottanut härkää sarvista. Hänen mielestään länsi, erityisesti USA, ei uskalla edes lausua ääneen sitä ongelmaa, jonka kanssa se on nyt joutunut vakavasti taistelemaan.

Seuraavassa en väitä pelkästään selostavani Hirsi Alin tekstiä, vaan rohkenen tehdä siitä omiakin päätelmiäni. Hirsi Ali on kyseessä silloin, kun asia nimenomaisesti mainitaan.

Hirsi Alin mielestä ongelman nimi on islam. Siis islam, eikä jihadismi, salafismi tai väkivaltainen ekstremismi. Toki maailma saa käytännössä kärsiä etupäässä juuri uskonkiihkoisten höyrypäiden toilauksista, mutta koko ongelman taustalla on, ettei taustalla olevaa uskontoa ole reformoitu. Se edustaa yhä keskiaikaa, kaikessa pimeydessään.

Valistunut lukija herää tässä vaiheessa huomauttamaan, ettei keskiaika suinkaan ollut sen pimeämpi kuin meidän oma aikakautemme täällä lännessä ja että sitä paitsi islam on pohjimmiltaan rauhan uskonto ja sitä paitsi kristinuskon nimissä sitä vasta onkin paljon kaikkea kauheata tehty.

Tämä valistunut lukija on osa ongelmaa. Kun arvorelativismi viedään absurdiin äärimmäisyyteensä, ei meillä tietenkään ole oikeutta eikä mahdollisuutta asettaa arvojärjestykseen jihadismia, konfutselaisuutta tai tolstoilaisuutta sen enempää kuin wieniläisklassikoita, gangsta-rapia tai Reino Helismaata. Väärin on vain noiden asioiden hierarkisointi sinänsä.

Myös politiikka on tässä tärkeää, siis poliittinen korrektius. USA:n presidentit eivät ole suostuneet lainkaan puhumaan islamista ongelmana, Obaman mielestä IS(IS) esimerkiksi ei tarkoita lainkaan islamia, vaan jotakin muuta. Tämä on ymmärrettävää. Islamistit eivät mitään muuta niin suurella innolla odota kuin lännen julistautumista vihollisekseen.

Hirsi Ali ihmettelee sitä, ettei kissaa sanota kissaksi ja vertaa tilannetta kylmään sotaan. Silloin länttä vastassa oli väkivaltainen ja valheellinen ideologia, jota vastaan kuitenkin taisteltiin eikä julistettu sen erinomaisuutta noin periaatteessa. Länsimaiden johtajat eivät valitelleet sitä, että Neuvostoliitto tai vaikkapa Baader-Meinhof-liiga eivät edustaneet oikeaa sosialismia, joka oli rauhan ideologia, vaan jotakin harhaoppia. Ne uskallettiin todeta vääriksi sinänsä ja tuettiin toisinajattelijoita, jotka olivat asiasta samaa mieltä. Lännen parhaita aivoja mobilisoitiin argumentoimaan kommunistista propagandaa vastaan.

Nyt tällainen ei näytä olevan edes periaatteellisella tasolla ajateltavissa. Se, joka sanoo islamista alastoman totuuden, leimataan islamofobiksi tai, mikä pahinta, peräti orientalistiksi. Rasistin leima kelpaa toki myös aina ja sitä on –uskokaa tai älkää- sovellettu myös Hirsi Aliin… Itse asiassa USA näyttää ponnistelevan islamin valkopesemiseksi ja puhuu vain sen oletetuista perversioista.

Mitä islam opettaa, ei kaipaa tässä selostamista. Hirsi Alilla on joka tapauksessa asiasta käytännön kokemusta, eikä hän epäröi sanoa, että IS(IS) toteuttaa islamia. Ongelma on siinä, että koko islamin oppi otetaan täydestä. Keskiajalla tämä oli normaalia, 2000-luvun kehittyneessä maailmassa ei.

On totta, että vain pieni joukko kaikista muslimeista, kuten myös kristityistä ottaa uskontonsa tosissaan ja suurin osa ei, mutta tällainen asiain tila ei vielä riitä tuomaan koko joukkoa 2000-luvun maailmaan. Myös koko uskonto on reformoitava, on löydettävä tulkinta, joka sopii yhteen aikakauden kanssa. Tätä on uskallettava vaatia.

Hirsi Alin haaste on sävähdyttävä. Onko meidän kulttuurimme todella kykenemätön käsittelemään rehellisesti siihen kohdistettuja haasteita ja seisomaan periaatteidensa takana? Vai onko käytännössä niin, että periaatteena onkin täydellinen periaatteettomuus, joka ilmenee haluna miellyttää kaikkia ja johtaa käytännössä liberaalien arvojen tuhoon?

Hirsi Alin mukaan islamin piirissä on toisinajattelijoita, joita lännen pitäisi tukea. Islam nykymuodossaan olisi haastettava ja ilmeisesti asia koskee niin shiialaisuutta kuin sunnilaisuutta. Tästä voisi päätellä, että jos muslimit selittävät, että heidän norminsa ovat pätevämmät kuin heidän asuinmaansa lait ja vaativat tämän tunnustamista, he ovat yksinkertaisesti väärässä paikassa ja se on uskallettava heille sanoa. Tiettyjen universaalien normien vaatiminen kaikilta on yksinkertaisesti kehittyneiden maiden velvollisuus ja siitä luistaminen on karhunpalvelus kaikille.

Multikulturalismin edellyttämä islamin omien normien tukeminen sille vieraassa ympäristössä jopa kanta-asukkaiden oikeuksien kustannuksella on yksinkertaisesti mieletöntä. On tosiasia, että suuri osa lännen islamilaisesta väestöstä kannattaa monia islamin väkivaltaisia normeja, vaikka ei niiden toteuttamiseen aktiivisesti osallistuisi. Tämänhän näimme meilläkin pilakuvamylläkän yhteydessä. Kyse on siis ekstremismistä –voidaanko sellainen hyväksyä, mikäli se ei käytännössä ole väkivaltaista? Ehkä kannattaisi ainakin olla sitä tukematta ainakaan julkisista varoista?

Hirsi Ali on varmasti oikeassa siinä, että islamin ja modernin länsimaisen kulttuurin välillä on ristiriita. Mikäli asia kielletään ja suunnataan ristiriitojen kärjistyessä kaikki kritiikki niihin kanta-asukkaisiin, jotka uskaltavat kritisoida islamia ja sen käytäntöjä, vahingoitetaan molempia osapuolia ja pilataan poliittista ilmapiiriä. Tärkeätä olisi kuitenkin ristiriidan tunnustaminen ja sen rauhallinen käsittely, mikä voisi johtaa oppimisprosessiin ja ongelmien sääntelyyn.

Islamisaation vastustaminen ja vaatimus tuohon uskontoon liittyvien normien saattamisesta nykyajan tasolle ovat ja niiden täytyy olla osa normaalia politiikkaa jokaisessa itseään kunnioittavassa maassa. Sellaisia taitaa tosin nykyään olla aika harvassa.