Totaalinen suvaitsemattomuus

Totaalinen suvaitsemattomuus ja naamakirjapuhdistukset

Viime aikoina on suvaitsemattomuudella keikaileminen tullut oudon yleiseksi tavaksi. Milloin vaaditaan millekin asialle ”nollatoleranssia” eli julistetaan ettei sitä suvaita missään muodossa eikä määrässä. Jotkut yksilöt peräti postaavat facebookissa selostuksia omasta ylevästä moraalistaan ja julistavat, että jokaisen, joka ei ole yhtä korkealla tasolla olisi syytä häipyä ns. kaveruudesta.

Kysymys ei valitettavasti ole vain joidenkin lapsellisten henkilöiden moraaliposeerauksesta, minkä voisi jättää omaan arvoonsa. Itseään ilmeisesti kunnioittavat ammattijournalistitkin vääntävät juttua siitä, miten jollakin onnettomalla poliitikolla on saattanut olla aivan ilmetysti väärin ajatteleva fb-kaveri.

Kun poliitikoilla noita kavereita usein on tuhansia, olisi koko porukan lustraatio jo fyysisesti mahdoton tehtävä. Tämä ei kuitenkaan ole tässä absurdissa asiassa se todella mielenkiintoinen puoli. Asian koko rumuus piilee totalitaarisessa ajattelussa.

Vielä hiljattain meilläkin hyväksyttiin yleisenä normina se, että itse kukin sai ajatella haluamallaan tavalla. Muilla ei ollut mitään velvollisuutta pitää hänen ajattelustaan saati hyväksyä tai kannattaa sitä. Sen sijaan osoitti epädemokraattista mielenlaatua ja jopa epäsosiaalisuutta, mikäli joku yritti estää ajatusten esittämistä tai tavalla tai toisella ahdistella niiden esittäjää hänen mielipiteidensä vuoksi.

Taustalla oli se etenkin John Stuart Millin kehittelemä ajatus, ettei kenelläkään ollut oikeutta julistaa näkemyksiään pyhäksi totuudeksi, mielipiteenvapaus ja argumenttien keskinäinen taistelu oli ainoa tapa, jolla ihmiskunta saattoi päästä yhä lähemmäs totuutta sen eri muodoissa. Eriarvoiset näkemykset tuottivat keskinäisessä taistelussaan yhä parempia synteesejä, jotka osoittautuivat kannattamisen arvoisiksi. Parhaat pärjäsivät ja huonot hävisivät. Esimerkiksi tieteellinen ajattelu voitti keskiaikaisen taikauskon omilla ansioillaan ja pääsi yhteiskunnassa johtavaan asemaan. Kenelläkään ei ollut esimerkiksi velvollisuutta julistaa, että voodoo tai islam oli yhtä kunnioitettavaa kuin vaikkapa sosialidemokratia.

Uudempi totalitaarinen ajattelu poikkeaa olennaisesti tästä valistuksen ajalta periytyvästä normistosta. Uudemman totuuden mukaan kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä, lukuun ottamatta niitä, jotka ovat huonoja. Niinpä edellisiä ei sovi lainkaan arvostella eikä jälkimmäisiä taas lainkaan esittää. Koska huono mielipide saastuttaa esittäjänsä ja leviää informaatiokanavien kautta, on jokaisen hyviä mielipiteitä kannattavan velvollisuutena irtisanoutua huonoista ja niiden kantajista, muuten hän tunnustaa niitä kannattavansa ja toimii itsekin tartunnan kantajana.

Sille, joka vielä muistaa kulttuurivallankumousta edeltävän ajan ajattelua tai on siihen muuten tutustunut, tämä psykologia on jotakin aivan uskomatonta. Pahempaa on, että se ilmenee todellisena käytännön toimintana. Juuri tällä hetkellä näyttää vallitsevan suoranainen lustraatiomania, jossa hyvinajattelun mallioppilaat katkaisevat informaatioyhteytensä pahoinajatteleviin. Neuvostoliitossahan kansan vihollisten ystävät ja sukulaiset joutuivat aina irtisanoutumaan noista saastaisista.

Facebook on mielestäni ollut erityisen hyödyllinen salliessaan pääsyn seuraamaan hyvin erilaisten ihmisten ajattelua. Vielä jokunen vuosi sitten en tuntenut lainkaan sitä mielenmaisemien kirjoa, joka paljastuu satojen fb-kaverien päivityksistä ja linkeistä. Mielestäni vain hölmö voisi luopua vapaaehtoisesti mahdollisuudesta nähdä maailmaa ympärillään laajemminkin kuin oman kuplansa verran. Totaalisen suvaitsemattomat eli nollatoleranssin vaatijat kuitenkin tekevät juuri näin.

On itse asiassa aika vaikea löytää asioita, joihin pitäisi aina soveltaa nollatoleranssia eli joita ei koskaan missään tapauksessa eikä missään muodossa voisi hyväksyä. Ajattelun piiristä en ole vielä onnistunut keksimään siitä esimerkkejä. Mutta kysymys niille, jotka tietävät: mitä siis ei koskaan saisi ajatella ja miksi? Vai onko tällaisen asian pelkkä mainitseminen jo menemistä luvattomalle alueelle? Jossakin päin Amerikkaa kuuluu olevan tai ainakin olleen voimassa laki, joka sääti rangaistuksen rikoksesta, joka oli liian kauhistuttava voidakseen tulla kuvatuksi. Ehkä lakia säädettäessä sentään jotakin ajateltiin?

Nollatoleranssi on epä-älyllinen, totalitaarinen mantra, jolla on vaikea nähdä mitään hyviä seurauksia. Sen ansiona on sen tavaton yksinkertaisuus, mikä kiehtoo niitä, jotka haluavat paeta ajattelemisen ja päätöksenteon vastuuta. Suvaitsemattomuuden jälki on usein rumaa ja totaalisen suvaitsemattomuuden jälki saattaa olla kauhistuttavaa, kuten totalitaaristen hallintojen historiasta tiedämme.

Omassa ylhäisessä yksinäisyydessään on toki jokaisella oikeus kokeilla suvaitsemattomuuden mahdollisia siunauksia, mutta tullessaan valtiolliseksi politiikaksi tämä ajatustapa on vaarallinen. Onneksi näemme sen ilmentymiä vasta kansalaisyhteiskunnan taholla, mutta on olemassa vaara, että se leviää ja paisuu todelliseksi ajattelun ja tiedonkulun esteeksi, kuten esimerkiksi Ruotsissa näyttää tapahtuneen. Silloin ne, jotka tukkivat korvansa ja silmänsä toisenlaisilta mielipiteiltä ja informaatiolta saattavat jossakin vaiheessa ajautua tilanteeseen, jossa laskun kerran tullessa se muodostuu kohtuuttoman suureksi.