tiistai 13. lokakuuta 2015

Sellua aina tarvitaan



Kova pumpuli

Talvisodan kritiikkiseminaarissa keväällä 1940 Stalin tölväisi suomalaisia siitä, että nämä olivat nuukia eivätkä sijoittaneet rahaa puolustukseen. Siihen heillä olisi kuitenkin ollut hyvät valmiudet, muun muassa selluloosatehtaita oli paljon.
Tämä tuli mieleeni, kun uutiset kertoivat suuresta selluloosabuumista, joka meilläkin taas on pyöräyttämässä alan tehtaat uuteen vauhtiin. Uusiakin tuotantolaitoksia perustetaan juuri heti sen jälkeen kun sankarisaneeraaja oli ehtinyt entiset tuhota. Mutta mehän muistamme, miten hän suorastaan tippa silmässä jankutti, että hänen toimintaansa ohjaa ja voi ohjata vain osakkeenomistajan (pyhä) etu. Tähän olisi voinut vielä lisätä, että kyseessä oli ”etu” kvartaalitalouden ja sen pöhöttämien pörssipelurien näkökulmasta eikä muusta.
Mutta miksi Stalin puhui sellutehtaista varustelun perustana ja miksi sitä tavaraa juuri nyt taas niin kovasti kaivataan? Näillä asioilla ei kyllä välttämättä ole mitään tekemistä keskenään, mutta siitä muistuu mieleeni muuan teini-iän harrastus.
Osmo A. Wiioon maanmainiossa ”Harrastelijan kirjassa” oli moninaisen muun kiinnostavan ohessa ohjeita räjähteiden valmistamiseen. Asiaa ei siis tarvinnut opiskella internetistä. Myös apteekin myyjät olivat höveleitä ja niin päästiin tuumasta toimeen.
Tavallisesta pumpulista oli nimittäin helposti valmistettavissa nitroselluloosaa eli pumpuliruutia. Sana ”ruuti” on itse asiassa tässä kohden melkoista vähättelyä, sillä vertailutaulukossa se pesi dynamiitit mennen tullen sekä voiman että ns. brisanttisuuden eli räjähdyskiivauden suhteen. Se taisi olla jopa hieman tuhdimpaa ainetta kuin nitroglyseriini. Toisin sanoen muistaakseni noin kymmenen kilometrin sekuntinopeudella purkautuvat räjähdyskaasut pystyivät esimerkiksi teräkseen, mitä ruuti ei tee, sehän on ampuma-aine, joka tussahtaa hyvin vaatimattomalla nopeudella, vaikka sitä ei kuulija, saati katsoja arvaakaan.
No, niinpä siis hankittiin kemikalikaupasta pumpulia ja nitrattiin sitä pari tuntia happoseoksessa, minkä jälkeen pestiin pumpuli huolellisesti vedellä. Samassa yhteydessä happojäämiä tipahti äidin kutomalle matolle, joka seuraavassa puistelussa katkesi, mutta tämä kuuluu eri tarinaan, vaikka ei ole vailla dramatiikkaa sekään.
Kun pumpuli kuivattiin, oli se yhä pumpulin näköistä, mutta tosiasiassa se oli muuttunut superräjähteeksi. Siitä olisi kyllä ilmeisestikin saanut kehrättyä lankaa ja vaikka kukaties kudottua villapaidan, mutta sellaiseen ei ruvettu, miksipä olisi. Sen sijaan ainetta sijoitettiin tyhjiin hylsyihin, jotka räjäytettiin vapaasti rautakaupasta tuohon aikaan ostettavalla tulilangalla, mopedin magneetosta saatavalla suurjännitekipinällä tai kuumentamalla tuota helvetinkonetta hiilloksella. Viimemainittu tuotti visuaalisesti vaikuttavimman tuloksen.
Kun vuosia myöhemmin luin Stalinin pohdintoja tästä aiheesta, ymmärsin häntä heti. Nitroselluloosa oli noihin aikoihin käytössä muun muassa torpedojen räjähdyskärjissä ja vastaavissa vaativissa paikoissa, mutta siitä myös valmistettiin oikeata ruutia, siis tätä ampuma-ainetta, jolla lähetettiin luodit ja ammukset matkaansa. Ruutia taas tarvittiin valtavia määriä, sillä suurvaltojen armeijoilla oli tapana syytää ammuksia ziljoonittain, erityisemmin tähtäilemättä. Köyhän maamme joukot taas olivat sitäkin tarkempia, mutta kyllä ruutia meilläkin meni vaunulasteittain. Lieneekö joku laskenut määriä?
Savuttoman ruudin valmistaminen nitroselluloosaasta oli sekin helppoa. Sitä tarvitsi vain liuottaa asetoniin ja antaa kuivua. Sen jälkeen se oli leikeltävissä paloiksi, jotka ilman nallia paloivat vain hiljakseen ja nallin avulla detonoituinakin vain kohtuullisella, noin kaksinkertaisella äänennopeudella. Asetonia oli tuohon aikaan kynsilakanpoistoaineessa ja taitaa olla vieläkin.
No, se oli sitä aikaa ja räjähdealallakin seuraavat muodit toisiaan. Vahvoja paukkuja kohtuuhintaan on toki saatavissa miltei mistä lähtöaineesta tahansa, kunhan nitraushappoa on saatavissa. Myöskään nitraattipohja ei tietenkään ole välttämätön ehto, mutta sen hyötynä on, että vanhentuneet tai muuten tarpeettomat räjähteet voi levittää pellolle typpilannoitteeksi. Homma toimii myös toisin päin ja niinpä lannoitteista voi valmistaa räjähteitä, kuten jokainen tietää.
Tässä siis taustaa sille, että vähän hätkähdin, kun huomasin, että selluloosasta on nyt kova kysyntä. Toki nykyaikaiset armeijat ovat aivan erityisen kovia ruudin tuhlaajia, vaikka luodin koko onkin minimoitu, jotta tarvittavat panosmäärät edes jotenkin saataisiin kuljetettua loppusijoituspaikoille.
Jos tekeillä juuri nyt olisi valtavia, miljoona-armeijoiden käyttöön tarkoitettuja ammusvarastoja, tulisi maailmanmarkkinoilla varmaan ensimmäisenä pulaa värillisistä metalleista, joita tarvitaan ammusten kuoriin ja hylsyihin, jotta ei tarvitsisi viime sotien tapaan käyttää rautaseoksia, jotka ruostuttavat nopeasti aseet ja näköjään myös ovat herkkiä katkeamaan ja aiheuttamaan kaikenlaista harmia muutenkin. Mutta ei nyt taida metallipulaa olla eikä edes puuta mene samaan tahtiin kuin Korean sodan aikoina.
Aion siis nukkua yöni rauhassa ainakin mitä sellubuumin taustatekijöihin tulee. Nythän on sitä paitsi, luojan kiitos, siirrytty luotien ja ruudin sijasta panostamaan kybersotaan ja trollaukseen, mikä kuulostaa suorastaan hauskalta verrattuna menneiden sukupolvien harrastuksiin. Niistähän myös suuresti arvostamani Wiion Harrastelijan kirja antaa oman todistuksensa. Olemme ehkä sittenkin menossa parempaa kohti.

12 kommenttia:

  1. Niiiii-in!

    Kybersotapa hyvinkin ja trollaus...

    Mikäpä sen vuittumaisempaa kuin että
    huitaisee sellaisella leimasimella vasta-
    puolta jotta lähtee kerralla luulot pois.

    Se tekee viholliseksi muuttuneeseen
    sellaiset haavat sisälle, ettei niitä vielä
    millään nykyvekottimella havaitse.

    Jäävät räytymään sekä kaihertamaan;
    valmistamaan palautetta.

    Vihollista saa läimästä, ihmistä ei.

    Procul harum.

    VastaaPoista
  2. Hieman pystyn taustoittamaan tuota "sellubuumia." Vielä muutama vuosi sitten ajateltiin, että eukalyptussellu syrjäyttää havusellun halvempana tuotteena. Mutta pahvin tekoon eukalyptussellu ei kelpaakaan, siihen tarvitaan havua. Ja pahvin kysyntä kasvaa kohisten.

    Miksikö sitten tarvitaan juuri nyt pahvia? Syynä on maailmanlaajuisesti kasvanut verkkokauppa: tavaratalot korvautuvat pahvilaatikoilla. Samoin myös pieniin kauppoihin tavarat toimitetaan pienissä erissä, usein jopa kuriiripalvelulla, pahvilaatikoissa. Tässähän ei sinällään ole mitään uutta. Ennenkin taloutemme menestys on ollut riippuvainen kaikenlaisista buumeista, joiden syntyyn meillä itsellämme ei ole osaa eikä arpaa.

    VastaaPoista
  3. Tämä lisää suuresti optimismia! Ja kyllähän puu kaiken kaikkiaan on ehtymätön raaka-aine kaikelle mahdolliselle, mitä ihminen voi tarvita.

    VastaaPoista
  4. Nitroselluloosa on kaikkiaan aika jännä tuote, eikös sitä ole käytetty mm. filmien raaka-aineenakin? Ja sehän siinä on ollut taustalla, että elokuvateatteritkin olivat takavuosina suht palonarkoja paikkoja, vaikka yleisölle ei tätä ehkä kannattanut liikoja korostaa... Myös vanhojen filmien arkistoissa tähän ongelmaan on törmätty, sillä ne haurastuneet filminauhathan kun saattavat lopulta jopa murentua tomuksi, ja se töhnähän on, aivan oikein, ruutia!

    Lieneekö nykyisellä sellubuumilla sitten minkäänlaista yhteyttä johonkin sotilaalliseen varustautumiseen, enpä osaa sanoa. Tosin tuo tekstissäkin mainittu Korean sota tuotti aikanaan sen kuuluisan korkeakonjunktuurin, joka sitten täällä maapallon toisella laidalla myös omalta osaltaan kummasti kevensi mm. sotakorvauksiaan viimeistelevän Suomenkin taloudellisia taakkoja... Epäilemättä Korean niemimaalla silloin ruutiakin paloi laivalastillinen jos toinenkin. Toki Euroopan jälleenrakennuksella lienee ollut osuutensa puutavaran menekkiin. Tänään nämä todennäköisimmät varustautujat, ehkä Kiinaa lukuunottamatta, omaavat sen verran laajat metsävarat, että tuskinpa Suomessa tuotettava sellu noin ruudinvalmistuksen kannalta heidän näkökulmastaan ainakaan kovin ratkaisevassa asemassa on.

    J.Edgar

    VastaaPoista
  5. Juu, onhan sitä puuta maailmassa. Tehtaiden kapasiteetti vain voi aina aiheuttaa pullonkauloja, sellutehdas on miljardi-investointi eikä sitä viikosssa polkaista.

    VastaaPoista
  6. Pullonkaulaksi voi muodostua myös ns. värimetallien saatavuus. Ja samoin on myös nallien ym. tarvikkeiden saatavuuden kanssa. Eräskin metsästystä ja urheiluammuntaa harrastava kaverini tuskitteli tässä jokin vuosi takaperin paitsi patruunoiden, myös jälleenlataamisessa tarvittavien tarvikkeiden hintojen nousua. Esim. kiväärikaliiberisten nallien hinta oli pompsahtanut reilusti ylöspäin, kun amerikkalainen CCI, joka lienee suurimpia nallien valmistajia maailmassa, oli silloin vastottain myynyt suurimman osan tuotannostaan US-armeijalle, eikä siviilimarkkinoille riittänyt enää kuin jotakin jäännöseriä. Sittemmin tilanne lienee jo hieman korjaantunut, mutta osoittaa omalta osaltaan, kuinka verraten arkisissakin asioissa tuo kulloisenkin maailmantilanteen kehitys näkyy.

    J.Edgar

    VastaaPoista
  7. Toki paperiin kannattaa vielä satsata ainakin Hesarissa, jossa toimittaja Eeva Palojärvi nimesi sunnuntaina duunaripuolueen presidenttiainesmiehiksi Tuomiojan, Urpilaisen ja Heinäluoman.

    Oma isi toi Tuomiojan työpaikalle diplomatian salaperäiseen maailmaan jo alle 11-vuotiaana, muiden isit vähän myöhemmin, samoin Veikko Vennamo oppilaansa Timo Soinin.

    VastaaPoista
  8. Suomalaisen metsäteollisuuden ogelmana on tähänsaakka ollut matala jalostusaste, Heikki Välitalo julkaisi kirjankin kuin kahden markan maa, tuolloin maastamme tapahtuneen viennin arvo oli juuri mainitsemani kilohinta. Edessämme saataa olla melskeiset ajat koska ,jos vaikkapa puuvilaa aletaan korvata metsäteollisuuden tuotteilla,silloin tuota bisneksen erikoisaluetta lähellä olevat tahot ei katso hyvällä meidän propellipäiden toimintaa. Pahimmassa skenaariosa ja uhkakuvassa ,nuo tahot haluavat jarrutaa kehitystä, vaikkapa ohjusiskulla Äänekoskelle, minkä sitten tilaavat sopivaksi katsomaltaan palveluntarjoajalta. Ihmiskunnan ravitsemuksen ja muun hyvinvoinnin kannalta nuo puuvillan kasvatusalustat olisi vaikkapa hampuntuotannossa paremmassa käytössä.

    VastaaPoista
  9. "Talvisodan kritiikkiseminaarissa keväällä 1940 Stalin tölväisi suomalaisia"

    Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Stalin puhui kyseisessä seminaarissa toisesta raaka-aineesta, öljystä. Eli Azerbaidzhanin öljyn pumppauslaitosten mahdollisesta pommittamisesta Ranskan ja Englannin ilmavoimien voimin sekaantumisena Talvisotaan?

    VastaaPoista
  10. Ei mitään, vaikka mielessähän ne olivat. Koko jutun voi lukea kirjasta "Puna-armeija Stalinin tentissä".

    VastaaPoista
  11. Kybersota ja tietoliikenteen urkinta lisäävät osaltaan myös sellun ja siitä valmistettavan paperin kysyntää. Kun tiedetään, että suurvaltojen tiedustelupalvelut seuraavat nettiliikennettä, lähetystöjen lisäksi kuuluu nykyään monen kansainvälisille markkinoille suuntaavan firman konttorikäytävältä jo kadonneksi luultu pirteä mekaanisen kirjoituskoneen räksytys.

    VastaaPoista
  12. Eikö sellua ja kuitua voida tuottaa myös turvetuotannosta vapatuvilta pelloilta, lannoitteeksi niihin voitas käyttää esim. lietepuhdistamoitten kompostoitua äääkkkää, sitä en välttämättä ruuantuotantoon oleville pelloille levittäs kovinpaljoa ? ..

    -jpt-

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.