Lurjusten turvapaikat

Lurjusten turvapaikat

Ikimuistoinen patriootti ja totuudenpuhuja Samuel Johnson lausui kerran, että patriotismi on lurjuksen viimeinen pakopaikka patriotism is the last refuge of a scoundrel.

Meillä patriotismi ei enää ole ollut muodissa herran aikoihin ja nationalismi on jo suorastaan demonisoitu, joten lurjukset ovat joutuneet hakemaan turvapaikkojaan muualta. Toki jonnekin voi aina ängetä ja löytyypä sellaisiakin tahoja, jotka riemuiten ottavat vastaan juuri pahimpia änkyröitä.

Psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitteli aikoinaan hyvin laajasti hyvän ja pahan problematiikasta. Toki psykoanalyysi oppijärjestelmänä on kokenut ansaitsemansa arvonlaskun, mutta Frommin kunniaksi on sanottava, ettei hän ihan kaikkea perustellut eri ruumiinaukkojen kiihottamisella. Ihmisen eksistentiaalinen ongelma oli hänen psykoanalyyttisen lahkonsa kulmakivi ja koko hänen sanomansa on mielestäni harvinaisen valoisa ja rationaalinen ollakseen syvyyspsykologin laatima.

Joka tapauksessa Fromm on vain yksi niistä monista, jotka ovat käsitelleet esimerkiksi pakoa vapaudesta (tästä kirja Escape from Freedom, suom. Vaarallinen vapaus). Yksinäisen joukon problematiikka on toki kiinnostanut kovin monia muitakin tutkijoita.

Joka tapauksessa, yksinäisyys vaivaa myös lurjuksia ja tuntuu siltä, että juuri heille on erityisen tärkeää päästä eroon vapaudesta ja siis vastuusta. Kun he sitten löytävät totalitaarisen aatteen, jota palvoessa aina välttämättä tekee kaiken oikein, on homma hoidossa. Erityisen tärkeää on, että kaikenlaiset törkeydet ja inhottavuudet muuttuvat jaloksi sankarillisuudeksi joutuessaan oikeaan kontekstiin. Niitähän lurjukset aina janoavat päästä tekemään.

Turha sanoakaan, että totalitaarisen kuplan aina aikanaan puhjetessa kaikkinainen pahanteko sitten näkyy juuri sellaisena kuin se itse asiassa aina oli ollutkin. Turvapaikat toimivat vain aikansa. Venäjällä tsaarin murhaajat nousivat bolševikkivallan aikana arvoon arvaamattomaan ja heille omistettiin koko joukko katuja, muun muassa Pietarin keskustassa. Nyt katujen nimet ovat muuttuneet. Miksipä juhlia niitä lurjuksia, joiden syytä oli, ettei Venäjä aikoinaan siirtynyt parlamentaariselle tielle? Sen sijaan se joutui käymään läpi sosialistisen helvetin, josta jo Dostojevski oli varoittanut. Venäjä maksoi ”valinnastaan” miljoonilla ihmishengillä eikä intelligentsijan vastuu tästä asiasta olut pieni.

Tsaarinmurhaajien psykologia on klassinen esimerkki totalitaarisesta ajattelusta, minuudesta luopumisesta ja kaiken moraalin nimenomaisesta hylkäämisestä sikäli kuin se ei palvele tiettyä päämäärää.

Muistettakoon, että tämän joukon aatteena oli anarkismi ja koko suuntauksen perustajiin kuulunut ja nytkin monen kunnioittama Bakunin kuului niihin, jotka peräti muotoilivat painettavaksi fanaattisen moraalittomuusoppinsa kaikkien lurjusten käyttöön.

Itse asiassa myös Frommia on syytä pitää anarkistina, mutta kuten patriotismin, myös anarkismin käsitteen alle mahtuu väkeä laidasta laitaan, ihanteellisista ja kunnioitettavista sankareista noihin mainittuihin lurjuksiin, jotka saavat kiksinsä kaikkinaisesta pahanteosta. Outoa toki on, että heitä suvaitaan ja jopa kaiketi omissa piireissään kunnioitetaan.

Jos ajatellaan vaikkapa tämän syksyn mielenosoituksia Suomessa, voidaan heti todeta, että väkivaltainen viha ja hyökkäävyys löytyy helpoiten juuri siitä joukosta, joka mainostaa humaanisuuttaan ja empatiakykyään ja loistaa tunteikkaalla myötätunnollaan, jonka tulkitsee tärkeäksi ja kaikkia muitakin velvoittavaksi poliittiseksi tosiasiaksi.

Se, ettei tunteista, niiden laadusta riippumatta, ole maahanmuuttopolitiikan kysymysten ratkaisemisessa sen enempää hyötyä kuin vaikkapa jätehuollon tai satamien rakentamisen alalla, ei säikähdytä asialleen omistautuneita. Jostakin saatu vakaumus oman asian kaikkihyvyydestä oikeuttaa kaiken muun ja järjen käyttö voidaan ja täytyykin lopettaa. Näinhän opettivat jo 1800-luvun narodovoltsit, joista voi lukea enemmän vaikkapa uudesta kirjastani Vladimir Suuresta Putiniin.

Historia osoittaa, että ideologialla aseistautuneet änkyrät ovat ryhmä, jonka kanssa keskusteltaessa on turha vedota logiikkaan aivan riippumatta siitä, että he määrittelevät itsensä ns. älymystöön kuuluviksi. He eivät voi edes periaatteessa tehdä myönnytyksiä vastapuolelle, sillä se murentaisi heidän maailmankatsomuksensa psykologisen perustan, joka on luonteeltaan totaalinen: kaikki tai ei mitään. Dikotomia, eikä dialogia, vallankumous tai kuolema. Mehän muistamme tämän 1970-luvulta.

Pitkä 1970-luku päättyi aikanaan ja lurjustelu paljastui siksi, mitä se olikin. Niin suurta vahinkoa, kuin mihin pyrittiin, ei onneksi syntynyt.

Täytyy vain toivoa, että nykyisetkin änkyrät voidaan hoitaa patoamispolitiikalla ja etteivät he onnistu kärjistämään poliittista ilmapiiriämme niin pahaksi, että demokratia vaarantuu. Järjen puhumisesta sille porukalle on tuskin hyötyä, mikä ei tarkoita, että se pitäisi lopettaa. Se voittaa sitten, kun aika on kypsä.