Liika on aina liikaa

Rajat ylittyvät

Helsingissä on jo noin kolmekymmentä aluetta, joissa maahanmuuttajien määrä ylittää kaksikymmentä prosenttia. Kehitys on ollut kansainvälisestikin katsoen erittäin nopeaa.

Toisin kuin aikaansa seuraava lukija voisi kuvitella, tämä ei ole pelkästään ilahduttavaa. Ainakin kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara oli Helsingin Sanomien lokakuussa julkaistun jutun mukaan hyvin huolestunut muutosvauhdista: kykenisikö suomalainen yhteiskunta sopeutumaan siihen.

Todettakoon, että asiaa koskeva Helsingin Sanomien juttu julkaistiin lokakuussa 2014 eikä nyt, jolloin maahanmuuttajien määrä on kasvamassa noista ajoista ehkäpä kymmenkertaiseksi.

Me Suomessa olemme tottuneet siihen, ettei ero ”hyvien” ja ”huonojen” asuinalueiden välillä ole jyrkkä. Mikäli joku haluaa maksaa Eiran merinäköalasta ja hänellä on siihen varaa, asia on voitu kuitata olankohautuksella. Toisaalta arvostetut henkilöt ovat myös aivan hyvin voineet asua vantaalaisessa lähiössä siitä mitenkään erityisesti leimautumatta ja vaaraan joutumatta. Sieltä on myös löytynyt lapsille aivan laadukas koulu.

 Itse asiassa Helsingin parhaisiin uusiin lähiöihin oli takavuosina tapana usein rakennuttaa joitakin kaupungin vuokrataloja, joissa esimerkiksi maahanmuuttajat saivat ihailla noita kalliita merinäköaloja käytännössä ilmaiseksi. Siis osallistumatta itse kustannuksiin. Mogadishu avenuen käsitteen tuntevat varmaan kaikki. Se sijaitsee aivan kaalliiden huipputalojen vieressä.

Tätä seikoittamisen strategiaa pidettiin meillä ylpeydenaiheena. Kaikkien alueiden tuli olla tasa-arvoisia ja nauttia esimerkiksi yhtä tasokkaasta ilmaisesta koulutuksesta. Välimatka amerikkalaisiin kaupunkeihin oli huimaava.

Mutta kuten asiantuntijat kertovat: rusinat on jo poimittu pullasta. Maahanmuuttajaväestön kasvaessa kasvavat myös ongelmat. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti kertoo uudessa Kanava-lehdessä sitä, miten ongelmat näkyvät koulutuksessa. Sekä ensimmäisen että toisen polven maahanmuuttajien oppimistulokset peruskoulussa ovat heikkoja. Tulos pätee myös, kun sosioekonomiset erot on vakioitu ja sitä paitsi toisen polven muuttajataustaisilla ovat tulokset vielä huonompia kuin ensimmäisessä sukupolvessa.

Kuten kirjoittaja toteaa, tämä voi johtaa siihen, että syntyy suuri syrjäytyneiden luokka, johon kuuluu erityisen paljon maahanmuuttajien lapsia. He voivat muodostaa myös radikalisoitumiselle alttiin ryhmän. Samalla täytyy muistaa, ettei tilanne kaikilla maahanmuuttajaryhmillä ole samanlainen, osa menestyy yhtä hyvin kuin kantaväestö tai paremmin, mutta joidenkin ryhmien tulokset ovat siis heikkoja eivätkä osoita oireita paranemisesta. Tämä merkitsee huonoa ennustetta työuralla.

Vaikka maahanmuutto on tunnetusti rikkaus, on karu totuus se, että tiettyjen ryhmien osalta se merkitsee poikkeuksellisen suuria ongelmia. Lääkkeeksi niiden ratkaisemiseen tarjotaan tietenkin ”lisätukea ja räätälöityjä toimenpiteitä”. Muuten on nähtävissä, että saamme maksaa seurauksista maailman tappiin asti.

Mutta mikä takaa, että ongelmat ovat rahalla ratkaistavissa tai että ne yleensä ovat jollakin tavoin ratkaistavissa? Vanha ja viisas sanonta kuuluu, että ongelma ei ole suuri, jos sen voi rahalla hoitaa, mutta siitä ei nyt taida olla kysymys.

Ymmärtääkseni millään maalla ei ole tarjottavana esimerkkejä siitä, että voitaisiin välttää ne ongelmat, jotka syntyvät, kun riittävä määrä tietyistä kaukaisista kulttuureista lähtöisin olevia ihmisiä muuttaa eurooppalaiseen ympäristöön ja alkaa muodostaa omia enklaavejaan.

Me onnistuimme aluksi, tai siltä ainakin näytti. Niin kauan kuin muuttajaryhmien koko oli vain muutamia tuhansia tai alueellisesti muutamia prosentteja, ei heistä ollut ainakaan kovin suuria ongelmia. Sitä paitsi suurimmat muuttajaryhmät olivat meille kulttuurisesti läheisiä virolaisia ja venäläisiä, eikä myöskään itä-aasialaisten sopeutumisvaikeuksista liene kuultu mistään maasta.

Ongelmat ovat muualla ja ne tulevat juuri niistä maista, joista suurin osa maahanmuuttajia nyt tulee ja pyrkii tulemaan.

On ymmärrettävä, että Suomi on nyt täynnä ja maahanmuuton kriittinen raja on ylitetty ainakin tiettyjen alueiden ja tiettyjen ryhmien kohdalla. Noiden ryhmien yhteinen nimittäjä on islam. Se, että kongressihotelleissa ja kurssikeskuksissa ei enää ole vapaita huoneita, ei ole suurin ongelmamme. Olennaista on, että monin paikoin on syntynyt tai syntymässä kriittinen massa, jossa ongelmat alkavat kasvaa ja tuottaa uusia. Kouluttamattomuus tuottaa toisen luokan kansalaisia. Näin syntyy perinnöllinen alaluokka, joka alueellisesti keskittyneenä alkaa irrota ympäristöstään ja suosii rikollisuutta.

Nyt on kiire estää sellaisten ongelmien syntyminen, jotka uhkaavat tulevaisuuttamme tasa-arvoisena sosiaalivaltiona. Alaluokkaiset no go-alueet, jotka elävät omina enklaaveinaan valtakulttuurista irrallaan, eivät kuulu tähän maahan. Jos ne kerran pääsevät syntymään, on niiden integroiminen yhteiskuntaan luultavasti toivoton tehtävä. Saattaa olla, että olemme jo myöhässä, mutta sitäkin suuremmalla syyllä on toimittava kiireesti, etteivät vahingot kasva vielä suuremmiksi.