Liika on liikaa

Kaikki kärsivät, kun heitä on liikaa

Helsingin Sanomaien pääkirjoitus oli otsikoitu falskisti: Ympäristö kärsii, kun meitä on liikaa.

Arvaan, että tässä oli pyritty poliittiseen korrektiuteen ja makeaan solidaarisuuteen kaikkien maailman ihmisten kanssa. Kyllä asiallisempi otsikko olisi ollut vaikkapa: Ympäristö kärsii, kun ihmisiä on liikaa.

Olisi myös voinut sanoa Kaikki kärsivät, kun eräitä on liikaa. Itse jutussa annettiin ymmärtää, että juuri me suomalaiset olemme erityisen suuria syntisiä, meidän osuutemme maailman resurssien kulutuksesta kun on aika lailla suurempi kuin maailman ihmisillä keskimäärin.

Tuo nyt kuitenkin on helppohintaista populismia. Totta kai niillä, jotka nauttivat keskimäärin korkeammasta elintasosta on myös keskimäärin suurempi kulutus. Tämähän on pelkkä truismi.

Sitä paitsi maassa, jossa on pitkät etäisyydet ja kylmät talvet ja jossa koko maailmaa varten tuotettavat hyödykkeet vaativat huomattavan paljon energiaa, täytyy myös ”energiajalanjäljen” olla keskimääräistä paljon suurempi, mikäli tuollaista helppohintaista käsitettä käytetään.

Noiden maailmaa halaavien hälyotsikoiden tavoite lienee saada ihmiset havahtumaan ja ajattelemaan nenäänsä pitemmälle ympäristöasioissa. Onhan se tärkeää.

Ikävä vain, että mikäli asiat esitetään tarkoitushakuisesti sensaatiomaisella tavalla, ei normaali tervejärkinen ihminen sen johdosta muuta tapojaan, vaan ärsyyntyy.

Mikäli lukija vielä erehtyy tekemään sen johtopäätöksen, että maailman väestöongelma sijaitsee kaikkialla ja että sen ratkaisemiseksi olisi yhtä lailla rajoitettava syntyvyyttä niin täällä kuin väestökasvun keskuksissa, menee hän jo kauas metsään. Ei maailma ole mitään tasalaatuista makkaraa, joka koostuu joukosta kaikissa suhteissa samassa asemassa olevista yksilöitä, ihmisiä.

Tällä ei ole mitään tekemistä kunkin yksilön ihmisarvon kanssa. Sen sijaan sillä on paljonkin tekemistä ihmisten yhteisöjen, yhteiskuntien ja valtioiden ja niiden arvojen kanssa.

Kuten tiedämme, hallitsematon väestönkasvu on todella erittäin suuri haaste etenkin Afrikalle. Heitä syntyy siellä liikaa ja se uhkaa kurjuudella ennen muuta heitä itseään. Kukaan ei voi heidän puolestaan asiaa ratkaista ja niinpä vastuu yksinkertaisesti on niillä mailla, jotka tuon väestönkasvun alueellaan sallivat. Ja se vastuu on painava.

Kasvun hillitseminen on tietenkin mahdollista ja itse asiassa se on prosessi, joka on jo tapahtunut useimmissa maissa ja on suurimmassa osassa entisiä hallitsemattoman kasvun alueita jo saavuttamassa kestävän kehityksen tilan, Kiinassa mentiin ilmeisesti hieman liian pitkällekin kasvun supistamisessa.
Kiina ja Intia, jotka vielä minun nuoruudessani olivat hallitsemattoman väestöräjähdyksen symboleja, ovat nyt nopeasti muuttumassa ensi luokan kehittyneiksi valtioiksi. Väestönkasvun hillitseminen on ollut tässä korvaamaton tekijä ja sitä on edesautettu aika brutaalistikin.

Lähi-idällä menee huonommin, sillä toisin kuin edellä mainitut maat, se on saanut eräänlaista vastikkeetonta ja ansiotonta kehitysapua myymällä hiilivetyjä. Helpon rahan kirous on tehokkaasti estänyt oman tuotantoelämän kehittymistä.

Afrikka on nyt temppelin harjalla. Elleivät Afrikan maat pysty tai edes halua voimakkaasti rajoittaa väestönkasvuaan, merkitsee se miljoonien ja taas miljoonien ihmisten suistumista kurjuuteen ja pysymistä siellä. Jopa miljardiluokkaan yltävän väestönkasvun purkaminen muihin maanosiin, kuten Eurooppaan ei ole mahdollista eikä missään mielessä toivottavaa.

Mikäli Eurooppa ei saa päätetyksi edes sitä, miten monta afrikkalaista siirtolaista se haluaa ottaa, millä aikavälillä ja millä perusteella, ei se ansaitse muuta kuin omien ja vieraiden ylenkatseen. Jokainen ymmärtää, että, sanokaamme, viidensadan miljoonan suuruinen siirtolaisuus Afrikasta Eurooppaan olisi katastrofi hyvin monessa suhteessa. Jo sata miljoonaa voisi merkitä peruuntumatonta onnettomuutta.

Yksi osa asiaa on se ekologinen ”jalanjälki”, jonka eurooppalaiseksi muuttunut afrikkalainen jättää. Monesta syystä se on moninkertainen verrattuna tilanteeseen kotimaassa. Euroopan ja erityisesti Pohjois-Euroopan olosuhteet nyt vain edellyttävät erilaista elämäntapaa kuin Afrikan. Maapallon kannalta se on raskaampaa.

On totta, että maailman ongelmat myös ruuan tuotannon suhteen ovat yleisellä tasolla pahenemassa. Kuivuus, veden puute ja muut vastaavat vitsaukset pyrkivät työntämään väkeä pois asuinsijoiltaan.

Meillä asiat ovat hallinnassa ja ilmaston lämpeneminen saattaa jopa hyödyttää ruuan tuotantoa meillä. Mitä tulee väestönkasvuun, se on meillä jopa huolestuttavan alhainen ja muuttumassa negatiiviseksi. Tämäkin maa on kuitenkin syytä pitää käynnissä, jotta se parhaiten pystyisi hyödyttämään koko ihmiskuntaa ja ensi sijassa tietenkin omia kansalaisiaan.

Mikäli ymmärtäisimme kirjaimellisesti väitteen ”meitä on liian monta”, meidän tulisi tietenkin rajoittaa omaa syntyvyyttämme ja aivan erityisesti varoa ottamasta yhtään uutta kansalaista sieltä, missä kulutus on matalampi.

Ekologiselta kannalta eräänlainen siunaus toki saattaisi olla, mikäli koko kallis asuma-alueemme autioituisi ja alkaisi puskea pelkkää puuta ja horsmaa. Meidän pitäisi muuttaa jonnekin halpojen elinkustannusten alueelle, lähemmäs päiväntasaajaa. Näin voisi ajatella.

Mutta tämäkin on vain köykäistä kuvittelua, jossa unohdetaan, että esimerkiksi metsien häviäminen, joka maailmaa nyt piinaa, ei ole suinkaan tapahtumassa meillä, vaan päinvastoin.

Itse asiassa olemme hoitaneet ekologisen leiviskämme täällä suhteellisen hyvin, vaikka parantamisen varaa toki on. Voimme yrittää vaikuttaa asioihin syömällä vähemmän lihaa ja kovia juustoja, pidätellä elimistömme metaanipäästöjä, polkea pyörällä töihin ja niin edelleen.

Yksi hyvä tapa voisi olla hajasijoittaa asutusta entistä enemmän maalle, jossa talojen lämmitys maalämmöllä, aurinkoenergialla ja puulla on helppoa ja ympäristön kannalta kevyttä. Kaupungistuminenhan on muuan suuria ekologisia ongelmia.

Myös paikallinen ruuan tuotanto, ehkä jopa jakamistalous ja vastaavat asiat onnistuvat maalla paremmin kuin kaupungeissa. Suomen suuria resursseja kiristyvää maapallon ekologista tilannetta ajatellen, ovat uusiutuvien luonnonvarojen suuri määrä ja mahdollisuus hajasijoitukseen.

Toki esimerkiksi puunjalostus tulee tulevaisuudessakin viemään sellaisen määrän energiaa, että ”jalanjälkemme” voi jäädä muita suuremmaksi, mutta on muistettava, että kyse on sellaisten hyödykkeiden tuotannosta, joita koko maailma voi käyttää ongelmallisten muovien sijasta. Näyttää siltä, että tällä alalla meillä on paljonkin tarjottavaa koko maailman tilan parantamiseksi.