Sekalaista

Palaneesta lampaanpäästä

Lapsuuteni muistikuviin kuuluu uunissa kekäleitten seassa irvistelevä lampaanpää, josta lähti voimakas palaneen villan haju.

Kaipa sitä kypsytettiin jotakin sylttyä varten, en tiedä.

Joka tapauksessa ymmärsin heti, mitä tarkoitti, kun sanottiin, että joku puhui kuin palaneesta lampaanpäästä. Eihän siitä irvistävästä kallosta ainakaan mitään järjen sanaa voinut odottaa tulevaksi.

Tämä vanha ilmaus tuli mieleeni, kun katselin päivän hesarista Historian ääripäät: teloitukset ja tanssilavat, jutun kuvitusta ja itse juttuakin.

Lehti oli toki haastatellut erinäisiä asiantuntijoita, mutta ilmeisesti koko kysymys oli jäänyt järkevästi muotoilematta. Oli kuulemma päätetty kysyä historiantutkijoilta Suomen historian suurimpia hyvyyden ja julmuuden aiheita, erityisesti sellaisia, jotka olivat jääneet liian vähälle huomiolle.

No, näitä ”aiheita” sitten haastateltavat esittivät juuri niin sekavasti ja yhteismitattomasti kuin moisen kysymyksen perusteella oli lupa odottaakin.

Kun puhutaan hyvyydestä ja julmuudesta, viitataan tekoihin, joilla on tietty intentio. Mikäli puhutaan niiden ”aiheista” en oikeastaan tiedä, mitä sillä enää tarkoitetaan. Ehkä sellaisia asioita, jotka antavat aihetta erilaisiin myöhemmän ajan tarkastelijan kokemuksiin, esimerkiksi siihen, että hän saa tilaisuuden tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi joko ihaillessaan hyvyyttä tai pöyristyessään julmuutta.

Kun nyt kysymys oli mikä oli, ei vastaajien erilaisia tapoja ymmärtää asia voi juuri moittia. Lavatanssit olivat varmaankin suuri ilon aihe pariutumisikäisille nuorille, mutta oliko niiden järjestäminen erityinen osoitus kiltteydestä tai muusta ihmisystävällisyydestä, jättäisin avoimeksi. Sama funktio taitaa nykyään olla erinäisillä festareilla ja myös ainakin osin sama motivaatio: raha.

Luterilainen uskonto oli varmaankin hyvä asia Suomen historiassa ja sama koskee kansakouluja ja jopa laivaliikenteen avaamista Suomen ja Viron välille.

Myös antibioottien keksiminen ilahduttaa vielä jälkikäteen, vaikka muistot häijysti naureskelevista terveystädeistä laimentavat kokemuksen kirkkautta. Meidän maallamme taisi kuitenkin olla aika vähän asian kanssa tekemistä.

Mutta toki nuo luettelot, joita historiaa tuntevat ihmiset ovat esittäneet, ovat kiinnostavia ja antavat tiettyä perspektiiviä asioiden tarkasteluun. Onhan meidän historiassamme ollut paljon ikävää, väärää, pahaa ja katkeraa ja vastaavasti myös miellyttävää, oikeaa, hyvää ja sympaattista.

Joka vuosi meillä yhäkin tuhannet ihmiset kärsivät ja kuolevat, kukin tavallaan ja muitakin suuria tragedioita riittää. Mutta kukapa on vastuussa näistä asioista? Kenen tarkoitus toteutuu näissä hyvissä ja huonoissa asioissa ja kenen vallassa olisi muuttaa ne?

Maassamme tapahtuu yhä paljon väkivallantekoja naisia kohtaan ja vielä paljon enemmän miehiä kohtaan. Kyllä se on julmaa ja usein johtuu silkasta pahuudesta. Hitaasti sairaalassa menehtyvän potilaan tila taas ei ole kenenkään tahallisesti aikaansaama, mutta hänen kohteluunsa voisivat ainakin läheiset vaikuttaa. Missä määrin vaikuttavat?

Mutta tällaista on kaikkialla, missä ihmisiä on. Se ei toki vähennä asioiden tärkeyttä, mutta kyllä niiden pohtimisen mielekkyyttä nimenomaan Suomen historian ilmiöinä.

Kun kysytään vain umpimähkään, hyvistä ja pahoista, miellyttävistä ja epämiellyttävistä ilmiöistä tai edes ihmisten intentionaalisesta toiminnasta niiden yhteydessä, päädytään luultavasti ennen pitkää yleisinhimillisiin asioihin: kyseessä tuskin olivat mitkään suomalaiselle rodulle ainutlaatuiset piirteet, vaan ihmislajin yleinen taipumus, jota kenties vallitseva kulttuuri ja/tai muut olosuhteet vielä edesauttoivat. Viimemainitut ovat se differentia specifica, jota sietää ja voi erityisesti arvostella.

Mielekkäämpää sen sijaan voisi olla kysyä, millaisiin hyviin ja/tai pahoihin päämääriin Suomen valtio ja yhteiskunta ovat eri aikoina pyrkineet ja ehkä päässeetkin vallassaan olleiden mahdollisuuksien puitteissa ja mitä ne ovat tietoisesti päättäneet jättää tekemättä.

Ehkäpä silloin voitaisiin esimerkiksi unohtaa tai ainakin ymmärtää toissijaiseksi siirtoväkeen kohdistunut ikävä suhtautuminen ja sen sijaan muistaa, miten ainutlaatuinen oli tuo pika-asutusoperaatio, jossa valtava joukko ihmisiä luopui osasta omaisuuttaan toisten hyväksi. Kaikki eivät tehneet sitä mielellään ja se olisikin ollut lähinnä luonnotonta.

Vastaajat vapautan vastuusta, koska heille ei annettu tolkullista kysymystä. Sen sijaan jutun tekijät näyttävät jossakin vaiheessa seonneen pahasti. Millä perusteella runon lausuminen saksalaisessa koulussa olisi ollut julmaa? Onko muka selvää, että edes fasististen liikkeiden kannattaminen olisi ollut julmuuden osoitus?

Entä mitä erinomaista oli Järvenpään moskeijan avaamisessa? Onko kyseessä jonkinlainen ”hyvyyden aihe” ja mitä se tarkoittaa?

Luulenpa, että myös nuo natsien kannattajat tarkoittivat hyvää poliittisella toiminnallaan ja kulttuuriharrastuksillaan. Kyllä meillä oltiin hyvinkin varauksellisia Saksan politiikkaan ja aikomuksiin nähden. Sen toimintaa etenkin kulttuurisella alalla toki suvaittiin, muunlainen politiikka valtion taholta olisikin ollut varsin tyhmää ja riskialtista.

Hyvää varmaankin tarkoittivat ja tarkoittavat myös ne, joiden mielestä on ansiokasta suvaita ja tukea kaikkea sellaista, mikä ei ole valtaväestön mielen tai edes etujen mukaista.

Mikäli se on valtiollista politiikkaa, sitä voinee luonnehtia kussakin tapauksessa joko epäviisaaksi, mielettömäksi tai kenties jopa järkeväksi ja kansankokonaisuuden orgaanista solidaarisuutta vahvistavaksi viisaudeksi. Kaikki riippuu asian konkreettisesta toteutuksesta, ei ”suvaitsevaisuuden” määrästä.

Mikäli taas pelkkiä aikomuksia arvostellaan, voidaan epäilemättä monille historiamme suurimmille möhläyksille vuoden 1918 punakapinasta 1990-luvun lamaan saakka antaa mairittelevia arvosanoja.

Kuten tiedetään, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, joten tuijottaminen vain niihin olisi naiivia. Sama koskee myös suhtautumista kansan historiallisiin onnettomuuksiin. Ei maailma ole koskaan ollut valintamyymälä, josta voi poimia kaikkea kivaa ja jättää muun hyllyyn.

Koettelemuksia on maallamme riittänyt ja vain poikkeuksellisesti voimme lähetä siitä, että kyseessä ovat olleet itse aiheutetut, tahallisen julmuuden osoitukset. Myös miellyttävät asiat, pikkulasten kampaamokäynneistä lähtien, ovat olleet paljolta seurausta muista asioista kuin kotimaisista poliittisista päätöksistä.