tiistai 19. kesäkuuta 2018

Demokratian variantteja


Demokratian kriisi ja Visegrádin haaste

Suomenkin lehdissä on näinä aikoina puhuttu demokratian nykytilasta ja sen ongelmista. Jopa Kultarannassa on asia nostettu esiin, joten sitä voi pitää niin sanotusti nykytärkeänä.
Sattumoisin sekä uusimman Economistin että Spiegelin kansikuvat ovat idealtaan samanlaisia. Niissä on muutamia miehiä (Economist: Strongmen), jotka tuntuvat nyt joidenkin mielestä hankalilta ja epäilyttäviltä.
Minä olen kansa. Autokraattien aikakausi (Ich bin das Volk. Das Zeitalter der Autokraten) otsikoi peräti Der Spiegel. How to Subvert Democracy, kysyy taas Economist.
Molempien lehtien kansikuvapoikiin kuuluvat Putin ja Erdogan. Economistin galleriassa ovat lisäksi Orbàn ja Duterte. Näiden sijasta Spiegelin kannessa ovat esillä Xi ja Trump.
Spiegelin kirjoittajalle voisi heti huomauttaa, ettei kukaan näistä esille nostetuista henkilöistä ole autokraatti eli itsevaltias, vaan jokainen on huolella hankkinut valtuutensa kansalta, tavalla tai toisella. Kaikki vannovat demokratian nimiin eikä joukkoon mahdu edes yhtään monarkkia, perustuslaillistakaan.
Vielä sata vuotta sitten oli tapana puhua valtiomuodoista, joiden ajateltiin perusteellisesti poikkeavan toisistaan. Autokratia oli jo siirtynyt menneisyyteen, mutta monarkian ajatus oli yhä varteenotettava vaihtoehto.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustetut demokratiat eivät yleensä täyttäneet kansojen odotuksia, varsinkaan kovan paikan tullen, mutta sittemmin tuo valtiomuoto on siinä määrin juurtunut koko maailmaan, että se on jo hieman hätäisesti ehditty julistaa ainoaksi oikeaksikin.
Välillä vallitsi ns. diktaattoreiden aika, mutta kannattaa muistaa, että diktaattori kuuluu tasavaltaisiin instituutioihin ja sellainen valittiin aikoinaan vain määräajaksi poikkeusoloissa. Meilläkin toimi siinä virassa Kullervo Manner. Kansanvallan periaate pysyi voimassa myös diktaattorin toimikaudella.
Mutta sittenhän se diktatuurin ideakin käytännössä rappeutui, kuten kaikille hyvillekin asioille saattaa käydä. Tämän ymmärsi mainiosti jo Aristoteles.
Demokratian idealla joka tapauksessa haluaa yhä vain ratsastaa yksi jos toinenkin, vaikka käytäntö on taas vienyt kohti harvainvaltaa. The Economist Intelligence Unit kertoo, että demokratia on sitten vuosien 2007-2008 kriisin ottanut taka-askeleita 89 maassa ja edistynyt vain 27:ssä. Mitä tämä oikeastaan merkitsee, en tiedä, mutta viesti on selvä.
Vain alle kolmasosa nuorosta amerikkalaisista on kuulemma enää sitä mieltä, että on oleellisen tärkeää elää demokratiassa. Niinpä kirjoja demokratian kuolemasta myydään nyt hyvin, kertoo Economist.
Economist puhuu epäliberaalista demokratiasta, jollaiseksi monet maat ovat voimamiesten johdolla rappeutuneet. Se ei kuitenkaan ryhdy pohdiskelemaan sitä, mitä se todella aito demokratia loppujen lopuksi on, esimerkiksi monarkiaan verrattuna.
Epäilemättä demokratia on ainakin yksi poliittinen toimintamekanismi muiden joukossa, keino vaihtaa vallanpitäjiä ja sellaisena se on ilmeisesti eräs parhaista. Mutta mitä merkitseekään demokratian kriisi?
Mikäli valtaan äänestetään henkilöitä, joiden mielipiteet poikkeavat suuresti heidän edeltäjiensä aatteista ja käytännöistä, lienee asiassa kaiken järjen mukaan nähtävissä systeemin voima eikä suinkaan sen kriisiä. Mikä tahansa systeemi kai pystyy jatkamaan vanhoillaan, niin kauan kuin luottoa riittää.
Itse asiassa juuri tällaisissa, suuria ratkaisuja edellyttävissä tapauksissa, kun ei ole kykyä vastata ajan haasteisiin, saattaakin se kriisi tulla vastaan. Suuret uudistukset ovat sen sijaan aina niitä vaikeita asioita etenkin establishmentille. Siinä niiden vaarallisuus, joka ei siis läheskään aina kohdistu itse systeemiin.
 Mikäli sen sijaan ei tyydytä normaaleihin, vaalien aiheuttamiin muutoksiin, vaan vangitaan satojatuhansia ihmisiä poliittisin perustein, kuten Turkissa, voidaan puhua demokratian rappiosta, vaikka itse instituutiot jäisivätkin toimimaan. Kriisikin voi olla kyseessä.
Saksan väitetään nyt olevan kriisissä ja joidenkin mielestä myös sikäläisen demokratian. Tätä tulkintaa voi pitää suorastaan herjaavana, sillä kysymys sentään näyttää pikemmin olevan siitä, että pitkään istuneen kanslerin politiikka ei vastaa kansan tahtoa ja hänet on siis vaihdettava. Näinhän se demokratia toimii.
Muuan tekijä, jonka vaikutus on tässä yhteydessä syytä muistaa, on V4 eli Visegrád-maat. Niistä kirjoitin 2.2.2016.
On suorastaan outoa, että koko tästä käsitteestä ei Suomessa puhuta yhtään mitään. Kuitenkin se on Saksan ja siis EU:n ja myös Suomen kannalta hyvin tärkeä.
Visegrád-maat ovat kyllin suuri tekijä uhmatakseen ulkoisia painostusyrityksiä. Holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa ne eivät omalta osaltaan aio sallia ja niiden pakottaminen taitaa olla ylivoimaista. Kun EU:n piirissä esitettiin uhkauksia taloudellisista sanktioista, totesi Viktor Orbán, että mikäli rahaa ei tule sieltä, voidaan sitä saada Kiinasta.
Siellä ollaankin kiinnostuneita Itämeren ja Adrian meren yhdistävästä Intermarium-liikenneväylästä ja sen rahoittamisesta, kerrotaan.
Saksassa baijerilaiset tunnetusti haluavat yhteistyötä itäisten veljiensä kanssa, kun taas joschkafischerit lähestyisivät Ranskaa ja jättäisivät V4:n sivuraiteelle.
Mutta entäpä, jos Visegrád-maat alkavatkin integroitua sen Venäjä-vetoisen Euraasian unionin suuntaan, joka nyt näyttää toistaiseksi vielä olevan löysän puheen tasolla. Tällainenkin skenaario on joka tapauksessa esitetty Bundeswehrin sisäisissä pohdinnoissa.
Maailmahan on koko ajan muuttumassa. EU:n tuskin kannattaa julistaa olevansa yhtä kuin demokratia. Mikäli se pyrkii väkivalloin määräämään jäsenvaltioidensa oikeuksia niiden elinkysymyksissä, se voi varautua siihen, että sieltä potkaistaan takaisin.
Kiinan nousevaa mahtia ja sen merkitystä myös Euroopassa ei kannata vähätellä ja sama koskee Venäjää, joka todellakaan ei ole Hollannin kokoinen. Sitä paitsi myöskään USA ei enää ole vain se kiltti setä, joka aina tulee Euroopan avuksi, kunhan nämä vain muistivat vannoa uskollisuutta euroatlanttiselle järjestelmälle.
Vapaus on länsimaille ollut aina tärkeä perusarvo, silloinkin kun sitä ei käytännössä ole kunnioitettu. Myyttisellä tasolla Herodotoksen kuvaus helleenien taistelusta idän despotiaa vastaan tunnetaan yhä osaksi lännen missiota.
Se on tärkeä arvo, josta kannattaa jopa maksaakin. Nykyään on kuitenkin tainnut jo valjeta useimmille, ettei vapaus sinänsä vielä merkitse myös hyvinvointia. Sitä paitsi vapauteen kuuluu myös vapaus olla eri mieltä. Siitäkin voidaan joutua maksamaan, mutta sillä tavallahan se asioiden arvo punnitaan.

23 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Itse olen pohtinut jo pitkään, että miksi ne tahot, jotka hanakasti syyttävät vaikkapa Putinia "epädemokraattisista" otteista, eivät yhtään kritisoi Merkelin epädemokraattisia otteita taikka sitä, ettei Saksan liittokanslerin kausia ole rajattu.

    Kaikkein korneinta on minusta se, että avoimmuutta ja rehellisyyttä vaativat tahot kutsuvat populismiksi sitä, että vaaleilla valittu toteuttaakin vaalilupauksensa.

    VastaaPoista
  2. Eilen selasin kirjastossa tätä läpyskää:
    "Mitä on vihapuhe ja kuinka valemediat toimivat?
    Mihin voi luottaa ja mistä löytyy laadukasta tietoa?
    Miksi valemediaan uskotaan ja mihin sillä pyritään?
    Miten onnistut tiedonhaussa ja erotat faktatiedon valheellisesta?

    FT Ari Haasion, FM Anu Ojarannan ja dosentti Markku Mattilan uutuusteos Valheen jälijllä paneutuu totuuden jälkeisen ajan keskeisiin kysymyksiin pintaa syvemmälle."

    Kuten arvata saattaa, kirjan perusviesti on selvä: Hesari ja Yle ovat hyviä, eri mieltä ovat pahoja, jopa suoraan Göbbelsin jälkeläisiä. Trump on valehtelija (ja lähteenä kas kummaa, demokraatteja kannattavat mediat) jne. Sananvapauskin tulkitaan vasemmistolaisesti eli kuulemma esimerkiksi "rasistisen" mielipiteen esittäminenei kuulu sananvapauteen. Ilmeisesti ko. akateemikot eivät ole kuulleet sananvapauden amerikkalaisesta määritelmästä.

    VastaaPoista
  3. "Mutta mitä merkitseekään demokratian kriisi?
    ...Mikäli sen sijaan ei tyydytä normaaleihin, vaalien aiheuttamiin muutoksiin, vaan vangitaan satojatuhansia ihmisiä poliittisin perustein, kuten Turkissa, voidaan puhua demokratian rappiosta"

    Minusta demokratian kriisille on annettavissa selkeä määritelmiä: sitä ei ole vallanvaihto, sehän on juuri demokratiaa. Sen sijaan kriisistä on puhuttava silloin, kun valtaan päässyt - demokraattisesti tai muuten - yrittää muuttaa vaalijärjestystä ja muita valinnan pelisääntöjä, saavuttaa tiedotusvälinehegemonian taikka vaikuttaa suojarakenteisiin, esimerkiksi oikeuslaitoksen riippumattomuuteen siten, että ylittää oman toimivaltansa rajat, tai vaarantaa demokratian ts sen että hänet itsensä voidaan syrjäyttää. Tuo määritelmä sopii niin Puolaan, Unkariin kuin erityisesti Turkkiin, Trumpin USA:n sen sijaa ei, siellä korjausmekanismit näyttävät toimivan.

    Visegrad mailla on nyt lopullinen valinnan paikka: haluavatko olla osa itä- vai länsieurooppaa. Viime vuodet ovat osoittaneet, että rautaesiripun takana valinnut poliittinen kulttuuri on vaikuttanut niihin paljon syvemmin kuin on ajateltukaan, kyse ei välttämättä ole ollut erossa olleista veljistä, kuten 1990-luvulla ehkä naivisti ajateltiin. EU:n pitäisi päättää mitkä ovat sen säännöt ja luovuttamattomat perusarvot. Jos niitä ei haluta noudattaa niin tervemenoa, jos se johtaa hajoamiseen hyvä niinkin: kootaan sitten uusi ns germaanisen Euroopan ympärille.

    Kiinan merkitystä ei täysin ymmärretä. Huolestuttavimpia uutisia viime vuosina ovat olleet Kiinan maanhankinnat Afrikassa ja nyttemmin jopa Ranskassa. Kiina pelaa go-peliä.

    VastaaPoista
  4. Mitä höpötät Puolasta ja Unkarista? Molemmissa vaaleilla valittu hallitus toimii valitsijoidensa tahdon mukaan. Se on demokratiaa, ei demokratian kriisiä. Höpinä esimerkiksi "oileuslaitoksen riippumattomuudesta" on suuri vitsi, sillä esimerkiksi Suomessa oikeuslaitoksen tulkinnat ovat mm. aselupa-asioissa vahvasti seuranneet aselupavirkamiesten ajatuksia.

    Mitä tulee "tiedotusvälinehegemoniaan", niin harvassa maassa on yhtä tiukasti hallituksen taskussa oleva media kuin Suomessa esimerkiksi mamuasioissa. Kun joku ministeri jyrisee "vihapuhetta" vastaan, niin joka ainoa sanomalehti nyökyttelee perässä, eikä tasan yksikään sanomalehti uskalla puolustaa sananvapautta sen laajimmassa merkityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "hallituksen taskussa oleva media kuin Suomessa"

      Ei Suomessa media ole hallituksen taskussa, se on eri asia, että molemmat edustavat - kun pesut syrjäytettiin - samaa suvakkikulttuurihegemoniaa.

      Aselupa-asioita ratkovat hallintotuomioistuimet, joiden kulttuuriin kuuluu tietty halinnon myötäily siten, että ns tarkoituksenmukaisuusharkintaan, johon ampuma-aseluvatkin kuuluvat, ei haluta puuttua. Lisäksi ampuma-aselaki on kirjoitettu niin, että poliisille on haluttu antaa äärimmäisen laaja harkinta-, etten sanoisi mielivalta. Persujen olisi tullut hallitusneuvotteluissa vaatia tuohonkin sormenjälkensä, esimerkiksi oikeutta hankkia ja hallussapitää aseita itsepuolustustarkoituksessa.

      Poista
    2. Ei taskussa de jure, mutta de facto
      se on juuri mokutusasiassa.

      Olen samaa mieltä tuosta itsepuolustusjutusta lupaperusteena, mutta olisiko Timo Soinilla riittänyt rohkeutta sitä hallitusneuvotteluissa vaatia, koska muulle puolueille ja virkamieseliitille asia on mahdoton ajatus.

      Poista
  5. Eihän sekään ole demokratiaa, että Suomen hallituksessa roikotetaan neljällä ministerillä loikkarien puoluetta, jonka kannatusta ei ole vaaleissa mitattu mutta gallupeissa se on alle 2 %.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallituksen muodostuminen kun Suomessa määräytyy kulloinkin valitun Eduskunnan kansanedustajamäärän eikä kulloisenkin gallupin kannatuksen mukaan. Muodostamisvaiheessa tuo riitti neljään ministeriön ja sintujen neuvottelutaito - sekä kokoomuksen ja kepun halu pitää hallitus pystyssä niille tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi - auttoi säilyttämään ministerinpaikat. Demokratiaa on se, että tuolla hallituspohjalla on vuosi aikaa nostaa kannatus uudelleen enemmistöhallitukseksi. Kello käy eikä...

      Poista
    2. Demokratiaa olisi ollut kysyä demokselta uudelleen yhden puolueen hajottua, nauttiiko uusi järjestely sen luottamusta. Kun tähän ei ryhdytty, hylättiin demokratian ja lain henki. Lain kirjaimenkin on tukalaa kellua näissä teeskentelyn ja valheen vesissä. Muu on turhaa sanakikkailua, mutta eiväthän nämä osaa edes hävetä.

      Poista
    3. Kyllä pitäisi perustuslakiin kirjata, että jos tapahtuu hallituspuolueen hajoaminen tms., määrätään uudet vaalit.

      Poista
    4. Ei se ole perustuslakikysymys. Kun joku puolue saa riittävän enemmistön, se muuttaa myös perustuslain halutessaan. Demokratiaa ei voi säätää laeilla. Sitä joko noudatetaan tai ei.

      Poista
    5. Demoksen, Suomessa eduskunnan luottamus mitataan luottamuslauseäänestyksessä. Sellaisessa Sipilän nykyinen kokoonpanoon on saanut luottamuksen. Toki myönnän, että tyylikkäällä olisi ollut pitää uudet hallitusneuvottelut ja muodostaa muodollisestikin Sipilän II hallitus, joka olisi alussa joutunut perustuslain mukaiseen luottamuslauseäänestykseen.

      Poista
    6. Sipilän lanseeraama bolsevistinen rauhallisuus on juuri välinpitämättömyyttä todellisuuden tilaan. Oma asia viedään maaliin väittämällä vähemmistöä enemmistöksi. Venäjällä bolsevikeista tulikin Leninin johdolla todellinen enemmistö. Saa nähdä miten Sipisvili onnistuu täällä huijauksessaan.

      Poista
  6. Visegrád-maiden itsepäisyys säilyttää oma kulttuurinsa, ei ole demokratian kriisi. EU:n itsepintainen pyrkimys puuttua kansallisvaltioiden vapaaseen tahtoon säilyttää historiallinen kulttuurinen yhtenäisyys ja vakaus, on uhka. EU:n byrokraattinen teatraalinen arvopohja ja sen tunkeminen pakkosyötöllä vihapuhelakeineen eurooppalaisten omaksuttavaksi, on vastoin demokratian periaatteita. Demokratia ei voi hyvin, kun kansallisvaltiot joutuvat noudattamaan sääntöjä, jotka tulevat ylhäältä Brysselin byrokratiasta, virkamiehiltä, joita ei ole edes vaaleilla valittu. Siinä on demokratian kriisi.

    Postmodernin yhteiskunnan pyrkimys ujuttaa diversiteettiä, kiintiöitä ja erityiskohtelua toisarvoisista syistä (etnisyys, uskonto...) tasa-arvon vastaisesti, on osittain onnistunut tuon teennäisen arvopohjan valtavan masinoinnin ansiosta (YK:n agenda; Soros, open society; valtavirtamedia...). Poliittinen eliitti kulkee omia polkujaan globaalisti, ja ammentaa ohjeensa noista yhdistyneistä byrokratian lähteistä, eikä sille kansan turvallisuustoiveet, vakaa talous, oma kulttuuri ja pitävät rajat merkitse kuin propaganda- ja kasvatustehtävää valtansa ylläpitämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäpä siinä, eihän heidän ole pakko olla mukana EUssa, ainahan voi tällaisesta kauheudesta erota, silvuplee vaan

      Poista
    2. Ei toki pakko, mutta EU vaan käyttäytyy kuin suojelurahaa perivä mafia: olet joko meidän puolella tai meitä vastaan.

      Poista
    3. Oliko se uhka kun alun perin 13 itsenäisen siirtokunnan liitosta on parinsadan vuoden kuluessa muodostunut suuri ja mahtava USA:n liittovaltio, maailman ainoa supervalta, joka ainoana kykenee halutessaan toimimaan globaalisti.

      Kyllä minä ainakin olisin ollut mielummin Rooman imperiumin kuin piskuisen kaupunkivaltion asukas. Kyllä Euroopan toivokin on yhdistymisessä eikä eristäytymisessä, joka johtaa hajaannukseen ja heikkouteen ja sitä kautta lyödyksi tulemiseen muiden toimijoiden (USA, Venäjä, Kiina)toimesta.

      Poista
    4. Pikkuiset barbaarivaltiot söivät Rooman, koska se oli menettänyt voimansa ja elämänhalunsa. Suuri koko ei auttanut sitä yhtään.

      Minusta raivokas pyrkimys Saksan ja Ranskan yhteiseksi periferiaksi ja hyväksikäytettäväksi on jotenkin säälittävä. Ilmaus suomalaisen "älymystön" itsetunnon puutteesta ja armottomasta halusta samaistua "kirkonkylän parempaan väkeen" hinnalla millä hyvänsä.

      Voin paljastaa, että Euroopalla ei ole mitään edellytyksiä "Yhdysvalloiksi". Riitainen pesä, jossa kaikki yrittävät maksattaa ongelmansa naapureillaan.

      Poista
  7. Nyt koittaa vihdoinkin toivon aika meille, jotka olemme koko ajan kannattaneet Suomen saksalaista kuningasta saksalaisine hoveineen ja herttuoineen. Olemme aina tinkimättömästi vaatineet sääty-yhteiskunnan palauttamista, vaikka meidän luterilaista monarkistiliikettämme on aina halveksittu valtaa nyt pitävän puna-alhaison taholta.

    VastaaPoista
  8. Kaikki tietävät että "demos" on hyvä, "populus" paha. Näin naurettavasti ovat asiat. Molemmat tarkoittavat määrän voittoa laadusta, aina ja ehdottomasti. -jussi n

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Vallan kolmijako on demokratian peruspilari.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.