torstai 14. kesäkuuta 2018

Leikki sijansa saakoon


Leikillä on sijansa

Luin tässä Ilmari Kiannon kirjan Nirvana (Otava 1907, 239 s.). Tämä lemmentarina on osapuilleen yhtä kiusaannuttava kuin tekijän muutkin tuon kauden ja aihepiirin tuotteet.
Aitoa tavaraahan se joka tapauksessa on ja vaikka se onkin ajassaan tukevasti kiinni, on sillä myös arvonsa muidenkin aikojen näkövinkkelistä.
Kiantohan kärsi tuolloin hirmuisesti tolstoilaisuudesta. Tarkoitan sitä uusjeesustelua, jonka Jasnaja Poljanan mestari oli vanhoilla päivillään lanseerannut koko ihmiskunnan parhaaksi.
Monisärmäinen Tolstoi, tuo Isaiah Berlinin ketuksikin nimittämä profeetta nimittäin oli saanut päähänsä pitää seksuaalisuutta kirottuna asiana. Vanhalta alan mieheltä tämä oli jotenkin kummallinen askel ja ilmeisesti tuotti maailmaan paljon onnettomuutta.
Myös tämän romaanin sankaritar Nirvana Napoleonovna siteeraa muuatta kriitikkoa, jonka mukaan pelkästään Kreutzer-sonaatti oli tehnyt tuhansia naisia hulluiksi.
Mutta ei asia vain naisia koskenut. Papin poika Kianto oli joutunut pahasti ristiriitaan koko uskonnon kanssa ja löytänyt Tolstoista itselleen radikaalin esikuvan, joka kehotti viis veisaamaan kirkon valheellisesta opista ja valtiovallan väkivaltaisista ilveilyistä. Upseerinahan Kiantokin oli aloitellut.
Puhdas Kristuksen oppi oli äärimmäisen yksinkertaista, väitti Tolstoi ja ainakin yritti ottaa sen ihan täydestä. Asiaan kuului, paitsi se, ettei pahalle saanut tehdä vastarintaa, myös se äärimmäisyysasenne, jonka mukaan seksuaalisuus jo mielikuvituksen tasolla oli saatanasta.
Olihan Nasaretin mestari sanonut, että se, joka katsoo naista himoiten, on jo tehnyt huorin hänen kanssaan. No, Paltamon suuri poika tunsi piston sydämessään. Oli tainnut tulla toisenkin kerran syntiä tehdyksi.
Tarkastellessaan myöhemmin tuon kauden kokemuksiaan Moskovan maisterissa, Kianto ei voi olla kommentoimatta höperöä käytöstään, jolla hän onnistui tekemään onnettomaksi paitsi itsensä, myös erinäisiä naisia, joita kiusasi täydellisellä saamattomuudellaan, aivan kuin jonkinlaisen metoo-psykoosin vallassa.
Nirvana keskittyy päähenkilön oman häiriintyneen psyyken vatvomiseen ja vierittää lopulta -nähdäkseni falskisti- syyn tuon muka epänormaalin naisen niskoille. Kirjassa on silti paljon kiinnostavaa.
Se on myös kertomus suomalaisesta nuorukaisesta Venäjällä ja kuvaa laajemminkin molemminpuolisia odotuksia ja tuntemuksia. Hieman kenraali Järnefeltin tapaan Kianto on pyhästi päättänyt, ettei voi pettää isänmaataan menemällä naimisiin venäläisen kanssa, mutta huomaa ennen pitkää olevansa valmis rikkomaan tätä periaatetta.
Mutta kiinnostavampaa kirjassa on itse päähenkilön radikaali persoonallisuus. Rehellisyys, tuo Tolstoin epäjumala tuntuu sopivan suomalaiselle ja luterilaiselle ateistille kuin nenä päähän.
Käytännössä se tarkoittaa tökeryyttä, joka menee uskomattomiin karkeuksiin asti. Kianto ei voi sietää erästä viehättävän sisarusparven jäsentä hänen ulkonäkönsä takia ja rehellisyyden nimissä kertoo asian niin kuin se on.
Hän ei myöskään kunnioita ortodoksien enempää kuin muidenkaan uskontojen taikauskoisia tapoja, eikä lainkaan välitä salata asiaa.
Moskovan maisterissa Kianto suorataan kertoo loukanneensa pääsiäissuudelman antajaa sanoa töksäyttämällä ”En halua pilkata Jumalaa!”.
Tässä meillä taitaa olla radikaalin nuoren ikuinen prototyyppi, ihminen, joka nostaa oman narsisminsa kaiken mitaksi ja kieltäytyy osallistumasta ympäristönsä leikkeihin näiden säännöillä. Vastaavan tyypinhän näemme vaikkapa Turgenevin Isissä ja lapsissa. Kyseessä on siis nihilistin tyyppi, vaikka Kianto ei nimitystä olisikaan hyväksynyt.
Sivumennen sanoen, Turgenev kuuluu niihin kirjailijoihin, joita Kianto ihailee ja joita taas äiti on kieltänyt Nirvanaa lukemasta.
Tästä ei pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että naiset tuhon aikaan olisivat Venäjällä olleet teremiinsä piilotettuja. Itse asiassa heillä oli enemmänkin vapautta kuljeskella yksinään nuorten miesten kanssa kuin suomalaisilla siskoilla konsanaan. Tästä riittää todistuksia muuallakin.
Mutta tuo Kiannon surullisen hahmon ritarin tyyppihän se on se kirjan päähenkilö. Hänenlaisensa oli mahdollinen juuri tuohon aikaan, jolloin voimakas tekosiveellisyyden aalto nousi vastustamaan ajan kevytmielistä menoa ja saman tein koko seksiä sinänsä.
Olihan siinä mitä vastustaa, sillä prostituutio oli paisunut ylenpalttiseksi yhtä jalkaa porvarillisen ja puritaanisen kainostelukulttuurin kanssa ja kaksinaismoraali kukoisti.
Prostituutio nähtiin yhtenä suurimpana sosiaalisena epäkohtana ja syytä olikin, sillä siihen liittyi monenlaisia epäkohtia ja vaaroja, joista kuppa ei ollut vähäisin.
Radikaali Tolstoi keksi yhtä simppelin kuin mahdottoman reseptin niin sotaa kuin prostituutiotakin vastaan. alkuperäinen Jeesuksen oppi riitti. Ongelmana oli, ettei sitä voinut saada toimimaan, mutta mikäpä esti edes yrittämästä.
Lenin arvosti Tolstoita suuresti nimenomaan radikaalina par excellence. Suuri kirjailija oli kerta kaikkiaan päättänyt lakata leikkimästä kulttuurinsa leikkejä ja kehotti muitakin niin tekemään.
Totuuden ja tosikkouden suhde on kuitenkin problemaattinen. Ei vaadi erityisiä hengenlahjoja, jotta huomaisi, miten vähän erilaiset traditiot noudattelevat niitä ihanteita, jotka mielestämme voitaisiin ja pitäisi asettaa järkevän yhteiskuntaelämän normeiksi.
Mutta tämänhän ymmärtävät useimmat ja siitä huolimatta kutsuvat papin kastamaan lapsia ja siunaamaan avioliittoja tai vainajia. Jokainen kohtaa elämässään ihmisiä, joita ei voi sietää, mutta siitä huolimatta harva pitää velvollisuutenaan kertoa asiasta päin naamaa ja sen sijaan pyrkii aina tavatessa hymyilemään ystävällisesti.
Sen lajin rehellisyys, jota nuori Kianto ja jopa hänen oppi-isänsäkin vanhoilla päivillään edusti, tarkoittaa leikistä kieltäytymistä. Itse asiassa siinä rikotaan leikin sääntöjä, mikä on reaalimaailmassakin vakava asia. Ajatelkaamme vaikka korttipeliä.
Kuitenkin myös radikaalit liikkeet kehittävät aina omat leikkinsä, joita sitä paitsi vaaditaan ottamaan täysin vakavasti. Samaan aikaan irtaudutaan niistä leikeistä eli siis kulttuurista, jotka ovat aiemmin tehneet elämän viehättäväksi ja elämisen arvoiseksi tai ainakin nyt pehmentäneet sen irvokkaita puolia.
Itsevaltiuden vallitessa Venäjälläkin kunnioitettiin yksilön ainutkertaista arvoa, vaikka hänelle ei myönnetty poliittisia oikeuksia.
Kun joku teloitettiin, häntä ei suinkaan teurastettu kuin elukkaa, vaan pantiin toimeen monimutkainen rituaali, johon kuuluivat asian juhlallinen perustelu, hirsipuun rakentaminen, papin palveluiden tarjoaminen ja niin edelleen.
Kaikki tämä oli kukaties valheellista koristelua eikä lainkaan muuttanut itse pääasiaa, mutta harva väittänee, että kehitys Aleksanteri III:n kaudelta Leninin kauteen oli tälläkään alalla edistystä.
Radikaali Kianto sentään pääsi ennen pitkää sovintoon itsensä kanssa ja kehittyi melkoiseksi uurastajaksi naissukupuolen mielihalujen täyttäjänä. Nirvana, jonka alaotsikkona on Lemmentarina, jää hänen kehityskertomuksessaan lopultakin vain irvokkaaksi episodiksi miehen tiellä kohti aikuisuutta.

11 kommenttia:

  1. "Vanhalta alan mieheltä tämä oli jotenkin kummallinen askel"

    Täytyy muistaa, puhumme ajasta ennen Viagraa. Kun omat kyvyt ehtyvät, on aika siirtyä moralisointiin.

    "Vanhat tapaavat puhua nuorille hyveestä kun eivät enää pysty käytöksellään osoittamaan näille huonoa esimerkkiä."

    La Rochefoucauld

    VastaaPoista
  2. "Venäjälläkin kunnioitettiin yksilön ainutkertaista arvoa, vaikka hänelle ei myönnetty poliittisia oikeuksia. Kun joku teloitettiin, häntä ei suinkaan teurastettu kuin elukkaa, vaan pantiin toimeen monimutkainen rituaali"

    Niin, leniniläis-stalinistisella ajalla asiat nähtiin ryhmien ja luokkien kannalta, joiden jäseniä ei käsitelty yksilöinä vaan ryhmiensä edustajina. Puhtaimillaan tämä näkyi suurteen puhdistusten kaudella kun esim. tietylle hallinnonalalle määrättiin kiintiöt - joita innokkaimmat tsekistit pyysivät korotettaviksi.

    Erityisesti Solzenitsyn tuo esiin miten vanha Venäjä oli oikeusvaltio Stalinin Neuvostoliittoon nähden. Tuo ryhmäajattelu oli kirjoitettu lakiin ja näkyi myös oikeusteoriassa.

    VastaaPoista
  3. Isä toi Kiannon kerran jatkoille meille Kajaanin Seurahuoneelta. Ehdin mennä Kiannon polvella körö körö kirkkoon ennen kuin äiti sanoi, että nyt kirjailijan on parasta lähteä, koska on lasten nukkumaan meno aika. Käly oli Suomusalmelta postineidin sukua, joten häneltä sitten kuulin paljon vähemmän kauniita juttuja Turjanlinnan isännästä.

    VastaaPoista
  4. Muitten uskonto on vakava kysymys. Sitä ei helposti hyväksytä "oikean" moraalin ja elämäntavan perustaksi. Sen vähättelyyn käytetään perusteluja, jotka eivät liity mitenkään vieraan uskonnon "totuuteen", jos tällaista ilmausta on lupa käyttää näin leikillisessä aiheessa. Sen sijaan aletaan puhua taloudellisesta kehityksestä ja oikeudellisten tapojen erilaisuudesta.

    En voi ymmärtää, mikä esimerkiksi Islamissa olisi niin outoa kristitylle. Islamhan tunnustaa kolme kirjojen uskontoa, eli juutalaisuuden, kristillisyyden ja islaminuskon. Jeesus on tunnustettu profeetta tässä tuoreimmassa kirjojen uskonnoista. Koko länsimaiseksi sanomamme nykykulttuuri ei olisi tällaisena nauttimamme, elleivät juuri muslimitiedemiehet olisi välittäneet antiikin Kreikan perintöä silloiseen takapajuiseen kristilliseen maailmaan. Juutalaisten merkitys voi olla vielä suurempi. Rabbit, piispat ja imaamit saavat kuitenkin tavalliset ihmiset hulluiksi.

    Näitä nyt käytäviä uskonsotia ja terroritekoja ei voi ainakaan laskea luterilaisateistin syyksi. Hän ei ole myöskään syyllinen vedenpaisumukseen tai Kiinan keisarin ripuliin. Hän on syypää vain Stalinin hirmutekoihin, jos niihinkään.

    Euroopassa Tsekeissä ja Hollannissa on prosentuaalisesti vähiten uskonnollisiin leikkeihin osallistujia. Kirkkojen jäsenien tosikkoudesta en mene sanomaan mitään. Kuitenkin heitä on vähemmistö koko väestöstä. Molemmissa maissa vallitsee täkäläistä vanhempi kulttuuriperintö. Hämmästyin silti kovasti nähdessäni Amsterdamin eräässä vanhimmista kirkoista Omanin valtion matkatoimiston näyttelyn. Omanin! Prahan tyhjissä kirkoissa olen käynyt usein, mutta myös juutalaisten hautausmaalla Josefovissa. Kohtalo rankaisee kai pieniä kansoja ja vähemmistöjä aina julmasti. Itäinen ja keskinen Eurooppa torjuu nykyään lujimmin varsinkin uskonnollista muutosta, tai sen nousua ylipäätään.

    USA:ssa ja Venäjällä poliittinen valta pyhittää itsensä vulgääristi uskonnon avulla. Ei Suomessakaan voi kuvitella tapahtuvaksi, että presidentti tai ministeri ei kulkisi Tuomiokirkkoon siunattavaksi tehtäväänsä. Niin tekevät edelleen myös arvostetut tiedemiehet viereisestä yliopistosta. Se on näky jostain unohdetusta maailmasta, mutta edelleen leikitty. Valta on aina leikkiä vakavilla asioilla.

    Venäjän kohdalla on tapahtunut ehkä suurin kristikunnan kokema Jumalan ihme. Entiset kirkon hävittäjät ja papiston murhaajat muuttuivat ortodoksisen kirkon puolustajiksi. He rakensivat uudelleen kerran tuhoamaansa kirkkorakennuksen Moskovan sydämessä. Jumalan näkymätön käsi teki leikillään ihmeen: miljoona kommunistia muuttui ainoan oikean kristillisen uskon puolustajiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Entiset kirkon hävittäjät ja papiston murhaajat muuttuivat ortodoksisen kirkon puolustajiksi."

      Ei ne nyt olleet samoja miehiä vaan tykkänään eri vallanpitäjiä. Yhteistä on vain pyrkimys valtaan, kenen KEINONA ateismi (= vanhan vallan purkaminen), kellä kirkko (=vanha, tuttu keino).

      Poista
    2. Ajattelepa Putinia kavereineen.

      Poista
    3. "mikä esimerkiksi Islamissa olisi niin outoa kristitylle"

      Se peruslähtökohta, että kristityille Jeesus on Jumalan poika ja siten samaa olemusta tämän kanssa. Pelastus helvetistä tulee uskolla Jeesukseen. Muslimeille pelastus tulee islamin käskyjen täyttämisestä - ellei kuole jihadissa martyyrinä, jolloin saa "oikotien" paratiisiin.

      Edelliselle kommentoijalle: Ei Putin ollut kommunismin aikana varsinainen vallanpitäjä vaan everstiluutnantin tasoinen käskyläinen. Tuollaisen on hjelppo muuttaa suuntaa.

      Poista
    4. Islam ja kristillisyys ovat taas hakemassa ekumeniaa eräillä tasoilla. Ne eivät aina ole olleet ilmisodassa. Tottakai perustavat erot ovat tiedossa, mutta sekularisaation paine tekee tehtävänsä järkevimmässä teologien joukossa. Maallikolle kaikki uskonnot edustavat henkisen elämän tasoa, jota ei voi empiirisesti arvottaa, niinkuin ei mitään muutakaan eettistä ratkaisua.

      Olin paljon Venäjällä Neuvostoliiton sortumisen aikoihin. Käytännössä korruptoitunut miliisi ja mafia sotivat vaikutusvallasta ja omistuksista. Esimerkiksi Murmanskissa oli NL:n loppuaikoina ulkomaisten turvallisempi asua mafian Polarnye Zori-hotellissa kuin Inturistin ja miliisin hallitsemassa Arcticassa.

      Kukaan ei voinut olla KGB:n jäsen olematta myös puolueen jäsen. Miliisin korrruptio jatkunee edelleen, mutta Putin ja kumppanit vakauttivat valtion vallan sekasortoisessa tilanteessa. En tiedä mitään nykyisestä tilanteesta lattiatasolla. Uskon sen parantuneen noista kriisiajoista. Ja kyllä, Jumalan ihme tapahtui.

      Poista
    5. Olen muuten salakuljettanut kristillistä materiaalia Neuvostoliittoon. Olen siis syypää sekä Stalinin julmuuksiin että NL:n romahdukseen.

      Poista
  5. Turpeeseensidontaa ja bolshevistinen rauhallisuus kuulostavat kansan korvissa samalta. Että heinäkään ei enää heilahda. Ei niitä sydämeltään suomenkielinen ole keksinyt.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.