tiistai 16. marraskuuta 2021

Ajan kuvaa

 

Kosto on suloista?

 

Leo Tolstoi, Anna Karenina I-II. Suomentanut Eino Kalima. WSOY 1981. 492+ 427 s.

 

Monet muistavat, millä sanoilla Anna Karenina alkaa: Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, mutta jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.

Se perhe, joka romaanin alussa on katastrofin partaalla, ei ole Kareninien kunnianarvoisa perhe, vaan ruhtinas Oblonskin perhe. Perheen pää on suruton hummaaja ja velikulta, joka on sattunut unohtamaan vaarallisen paperin väärään paikkaan. Sen takia koko suuren perheen elämä on romahtamassa.

Rouva Karenina, tämä Anna toki saa loukkaantuneen vaimon -sisarensa- palaamaan järkiinsä ja kaikki palautuu taas ennalleen. Perheenpään elämäntapaan liittyvä hummailu jää taas omaan arvoonsa, eikä sitä tarvitse kostaa teatraalisella perheen tuhoamisella. Aviollisen rakkauden idylli muuttuu ehkä valheeksi, mutta ehkäpä kannattaa yleensäkin pysyä kohtuudessa, kun ihmisille vaatimuksia asetetaan?

Kuitenkin kirjan mottona on: Minun on kosto ja minä tahdon kostaa. Kyseessähän ovat itsensä Jahven sanat ja kuka ties romaanissa pyritäänkin kuvaamaan asioita nimenomaan hänen näkökulmastaan, eikä yksityisen ihmisen, jonka olisi kovin vaateliasta omaksua noin mahtava rooli.

Puškinin runoromaani Jevgeni Oneginia on joskus nimitetty venäläisen elämän ensyklopediaksi. Epäilemättä nimitys sopii sille erityisesti tuon aikakauden, varhaisen 1800-luvun osalta, jolloin kilpailijatkin ovat harvassa. Mitä tulee myöhempiin aikoihin, löytyy tuon tittelin tavoittelijoita paljonkin. Tolstoin Anna Karenina on joka tapauksessa vahvoilla silloin, kun tarkoitetaan erityisesti ns. suurmaailman miljöötä ja älymystön sitä osaa, joka eli ja vaikutti sen tuntumassa.

On sanottu, ettei romaanin päähenkilö itse asiassa olekaan Anna, vaan hänen lankonsa Levin, joka on kyllä läheisessä kontaktissa tuohon hienostoon, mutta ajattelee itse asioista omalla tavallaan ja etsii Venäjän kansalle selviytymistietä siinä uudessa maailmassa, jota rautatiet ja kapitalismi ovat nopeasti rakentamassa myös Venäjälle.

Itse romaani on kirjoitettu 1870-luvun puolivälissä, jolloin oli kulunut vasta kymmenkunta vuotta maaorjuuden lakkauttamisesta ja saksalaiset ovat hyväntuulisia voitettuaan kaikki sotilaalliset vastustajansa.

Romaanin hahmoista Karenin on se, jolle on usein etsitty esikuvaa ja löydetty sellaiseksi Pyhän synodin yliprokuraattori Konstantin Petrovitš Pobedonostsev, mies, jota aikoinaan pidettiin kaiken taantumuksen lähteenä Venäjällä ja jonka meillä Suomessakin epäiltiin itse asiassa olleen Helmikuun manifestin takana.

Kävin muuten joskus juomassa teetä hänen entisessä työhuoneessaan, jossa ihailin komeita tuon aikakauden kirjoitusneuvoja. Sellaisiin kertoo Tolstoi myös Kareninin ihastuneen.

Kareninin ulkoinen hahmo sopii kuvaan: kuolleenkalloa muistuttava pää, ulkonevat korvat, keltainen iho… Kyseessä ei siis ollut mikään naistenhurmaaja, mutta siitä huolimatta valloittava kaunotar Anna meni hänen kanssaan naimisiin. Miksi, sopii kysyä. Kukaties kunnioituksesta  Aleksei Aleksandrovitšin kuuluisaa älyä ja oppineisuutta kohtaan. Hänhän oli koko Venäjän politiikkaan vaikuttava hahmo.

Itse asiassa tuon virkamiehen oppineisuus ja ajattelu on ulkokohtaista käsiteaskartelua, jonka suhde elämään jää aina korkeintaan pinnalliseksi. Kareninissa ei ole mitään syvällistä, omaperäistä eikä aitoa. Hän on täynnä valheellisuutta, kuten kaikki muutkin Tolstoin inhoamat hahmot.

Totuudellisuus sen sijaan korottaa aina ihmistä, olkoonpa kyseessä sitten oppimaton talonpoika tai hovimies. Edellisten piirissä se on selvästi yleisempää, johtuen elämänpiiristä, jossa valheella ei pitkälle pötkitä.

Mutta miltei jokainen ihminen on monimutkainen ja ristiriitainen. Tämän romaanin päähenkilö on monien mielestä itse asiassa Levin, idealisti ja oman tiensä etsijä, joka haluaa tehdä hyvää lähimmäisilleen. Kuitenkin hänellä on monia paheita mukaan lukien aivan tavattoman lapsellinen tapa loukkaantua siitä, mikäli joku toinen saa metsästäessä enemmän saalista kuin hän. Levin on myös jopa sairaalloisen mustasukkainen.

Anna on kaunotar, jonka viehättävyys perustuu paljolta itsetiedottoman suloon. Hän on kaunis myös sisäisesti ja hyvin rehellinen. Hän yrittää rakastaa laillista aviomiestäänkin, mutta eihän se lopulta onnistu, ehkäpä juuri tuon rehellisyyden takia.

Vronski, Annan rakastaja, on loistava ratsuväen upseeri, jota on joskus verrattu Mannerheimiin. Hän on kuitenkin enemmän intohimonsa valtaama ja hylkää uransakin Annan takia. Yhteistä hyvää Vronski harrastaa hyvin innokkaasti ja rakentaa sairaalankin omilla varoillaan.

Romaanin miljöökuvaus on kiinnostavaa. Toisaalla ovat Pietari ja Moskova, joiden erilaisesta hengestä mainitaan usein tässäkin kirjassa. Toisaalla on syrjäinen herraskartano alituisine vieraineen ja lisäksi vielä ulkomaat, ennen muuta saksalaiset kylpyläpaikat. Ja tuo Venäjän ja Euroopan vertailu on käynnissä koko ajan. Ovatko venäläiset huonompia vaiko kukaties parempia? Sopiiko Venäjälle samanlainen kehitystie kuin eurooppalaisille ja jos ei, niin miksi?

Ylimystön tapainkuvaus on luku sinänsä. Ranskaa ja Englantia vastaan oli käyty sotaa vuosina 1854-56, mutta niiden kulttuurihegemoniaa se ei ollut lainkaan horjuttanut. Yhä opettavat natiivit kotiopettajattaret lapsille ranskaa ja englantia, tässä romaanissa saksa kuitenkin on syrjemmällä ja aivan ilmeisesti päähenkilöt ovat anglomaaneja, joilla kaiken on oltava englantilaista, kirjallisuudesta, hevosista ja pyssyistä aina ruokiin, tennikseen ja krokettipeliin saakka.

Kiinnostavaa on myös ihmisten ja eläinten suhteiden kuvaus. Kun Vronski ratsastaa kilpailussa hennolla Frou Frou -tammalla, muistutttaa tapahtuma elävästi seksuaaliaktia. Ratsastaja kuiskaakin yhä uudelleen intohimoisesti: rakas, rakas…

Aivan kilpailun lopullahan ratsastaja varomattomalla liikkeellään katkaisee hevosen selän ja se joudutaan lopettamaan. Tragedia on kirjan vaikuttavimpia ja Annan kohtaloahan siinä jo ennustetaan.

Mutta vielähän tässä vaiheessa siis ihmisillä elämän ja kuoleman tilit jäävät tasaamatta. Toisen osan lopulla sitten palataan taas rautatiemiljööseen, jollaisella Anna tapasi Vronskin myös kirjan alussa ja taisi imponoitua siitä, miten tämä määräsi omista varoistaan kaksisataa ruplaa junan alle jääneen rautatieläisen perheelle.

Jatkuu huomenna.

21 kommenttia:

  1. Loistavaa! Ehdotan samanlaista synopsista kaikista suurista venäläisistä romaaneista. Se helpottaisi kulttuurisnobbailua tavattomasti vapauttaen henkistä energiaa ja aikaa esim. Trumpin ja persujen paheksumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paheksumisen ja typeryyksien alasampumisen voi hoitaa ns. vasemmalla kädellä, ei siihen tarvita kummoistakaan energiaa.

      Poista
  2. Miten mieleeni tulee aina Sidonius Apollinaris, jonka rakas "romanitas" sitten kuitenkin ilmeisesti aina tarkoitti (ihan vilpittömästi) hallinto- ja virkakoneistoa hillotolppineen?

    VastaaPoista
  3. "Kareninin ulkoinen hahmo sopii kuvaan: kuolleenkalloa muistuttava pää, ulkonevat korvat, keltainen iho… Kyseessä ei siis ollut mikään naistenhurmaaja, mutta siitä huolimatta valloittava kaunotar Anna meni hänen kanssaan naimisiin. Miksi, sopii kysyä. Kukaties kunnioituksesta Aleksei Aleksandrovitšin kuuluisaa älyä ja oppineisuutta kohtaan. Hänhän oli koko Venäjän politiikkaan vaikuttava hahmo."

    Voi olla hieman proosallinen arvio, mutta kautta aikojenhan naisia on kiehtonut miehissä mm. juuri korkea status, mikäli sellaista on ollut saapusalla. Joten eiköhän vain tässäkin tapauksessa silläkin seikalla ole ollut tapahtuneeseen jonkinmoinen osuus. Tokihan oli sitten myös niin, että tuohon maailmanaikaan ne naimakaupatkin olivat (varsinkin säätyläisillä) pitkälti juuri, noh, kauppoja sun muita niihin verrattavia järjestelyjä, joissa asianosaisten oma mielipide ei välttämättä edes ollut kaikiten aivan ratkaiseva.

    Tietysti sitä statustakin on varsin moneen lähtöön, ja aikakausi, ympäröivä yhteiskunta arvostuksineen jne. on tietenkin huomioitava asian kontekstualisoimisessa. Mutta eräänlaisena, halki aikakausien vaikuttavana ilmiönä tuo status-ilmiö lienee syytä noteerata.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin se kiehtoo sukupuolella lopulta ole muuten merkitystä. Miehiä jotka nousee säärtä pitkin kuvataan Auervaaroiksi ja naisesta taas on mitä monituisempia nimityksiä.
      Se että sattunut taas syntymään jonkun statuksen alle voinee olla myös taakka. Tiedä sitten tykkääkö se toinen sinusta itsesi vuoksi vai sen mitä kykenet tarjoamaan.
      Kumminkin jokainen ansaitsisi sitä rakkautta vioistaan huolimatta.
      Tämä on ehkä se suurin syy miksi itse jollain teoreettisella tasolla kannatan demokratiaa, ennemmin kuin monarkiaa yms. Ei se taloudellinen valta taanne onnea (mikä on tunne ja nykymarkkinoinnissa hieman vinksallaan kun kuvitellaan että se elämä voisi olla aina olla yhtä ruusuilla tanssia), mikä on lopulta ihmisestä itsestään kiinni. Ei muiden velvollisuus.

      -H-

      Poista
    2. Ei auervaara naisen säärtä pitkin mihinkään valtaan ja statukseen kohoa, vaan vain rahoihin jotka vie mukanaan ja jättää naisen ruikuttamaan Suuren Rakkautensa perään.

      Olihan Katariina Suurella toki omat hovioriinsa, jotka seksuaalisilla palveluksilla tienasivat aatelisylennyksiä, läänityksiä ym. valtaan ja statukseen liittyvää, mutta siinäpä ne tämän sortin miehet taisivat ollakin.
      En tiedä, millä nimellä heitä kutsuttiin, jos millään.

      Poista
    3. Teknisesti ottaen nainen kuka on kiinnostunut vain rahasta puhutaan yleensä ilolintuna/huorana. Oma mielipide on ettei juur eroa Auervaarasta. Miehille vain suodaan eri jaottelu ajattelussa, koska mies. Kaippa ne naiset siinä sitä samalla ruokkii, aina löytyy jostain joku joka uskoo että jonkin persoonajutun voinnee korjata. (Ottaen huomioon naiset mitkä nyt vain yleensä ottaen on se heikompi osapuoli fyysisesti tämä jaottelu henk.koht. hieman tympäisee. Eteenkin kun teknisesti ottaen naisesta rahan kautta teoriassa tulee kauppatavara, mutta se taas liittyy uskontoihin ja valtioiden talouksiin.)
      Ei sillä ole tekemistä rakkauden kanssa. Kumminkin sitten on ne primitiiviset tarpeet mitkä joka tapauksessa taas vie vastakkaisia sukupuolia toisiaan kohden.

      Ja kaippa siinä on hyvin paljon kulttuuristakin kiinni. Jäin pyörittelemään tuota islamia ja haaremin funktiota. Siinähän teoreettisesti ne rikkaimmat ukot ostanee itselleen ne naiset, mutta mitä lueskellut niin ihan hullujen touhulta sitten se naisten touhu tuntui kun petaavat lapsilleen perimysjärjestyksiä ja pahimmissa kohdin polkevat kanssa sisarien lapsia.
      Tosin nykyisin mitä joskus tuli lueskeltua siitäkin että lähi-idässä mies voi ostaa muistaakseni 4h (muista enään oliko 4h, vai mikä se tunti määrä, mutta alta vuorokauden) avioliiton, mikäs siinä rahalla saa ja hevosilla pääsee. Jotkin asiat ei vain muutu.
      Jokseenkin tuumannut että se avioliitonkin säännöstö tupataan koskemaan naista, onhan tuo syntinen mitä pitänee valvoa. Tosin Suomessa kun tuo on vähän toisin jäänen ihmettelemään kelle se sukupuoli sitten on ongelma, kuka sielä alttarin takana häärää?

      -H-

      Poista
    4. "En tiedä, millä nimellä heitä kutsuttiin, jos millään."

      Miten olisi rattopoika vai onko ylhäisillä jokin erityinen termi (vrt kurtisaani, maitresse en Tigre).

      Mutta ehkä se on niin, että jos ottaa tilipussin säännöllisesti on niin sanottu kunniallinen nainen, jos taas satasen huora.

      Poista
    5. Nii no teoreettisesti kyllä. Onhan ihmisellä jotkin tietyt arvot lähtökohdin, jaksa uskoa että täysin moraalitonta taida ollakkaan. Toinen juttu sitten mitkä ne arvot on?
      Sitten taas riippuen valtion hallinnosta (mikä se sillä hetkellä sattunee olemaan demokratia, monarkia jne.) riippunee osin myös syntikäsitys, mikä taas on moraalinen. Oma käsitys on ettei sillä alkujaan ollut samanlaista mittaria, vaan lähinnä kreikkalaiset mittasi/katsoi kulttuurin moraalista hyvää/pahaa. Kristinuskossa se taas on teoriassa vinksallaan, lähinnä mitä suuntaa siinä seurataan, mutta siinäkin se liittynee verkostoihin ja talouteen. Ja sitten kun siihen liittynee aikakäsite, minkä osa ymmärtänyt että aika on rahaa. (Tiedä sitten onko vahinko vai tarkoituksen mukaista yhtenäistää aikakäsityksiä, mutta ihmiset itsessään eivät kumminkaan ole koneita, kaippa se liittynee siihen loppuun palamiseen mistä jotkut puhuu). Mutta kun aika lopulta on se ainoa asia mitä ihmisellä on sukupuolesta riippumatta tai siitä kuuluneeko johonkin marginaaliin, niin arvotkin riippunee ihan sitten jostain muusta.

      Itse taas päätynyt teoriaan ettei naisella voinne olla kunniaa, ainakaan samalla tapaa kuin miehellä.
      Tosin teollistunut yhteiskunta auttanee siinä ettei naista voinne sysätä samalla tapaa sivuun kuin ennen vanhaan, siinä se on koulutettu ja työskentelee siinä missä mieskin on osa sitä kokonaista ratasta. Toisin sanoen niitä tekijöitä tarvitaan.
      Ongelma niinkään sitten tainne olla sitten tuo mies tai nainen vaan jossain muualla.

      -H-

      Poista
  4. "siitä huolimatta valloittava kaunotar Anna meni hänen kanssaan naimisiin. Miksi, sopii kysyä. Kukaties kunnioituksesta Aleksei Aleksandrovitšin kuuluisaa älyä ja oppineisuutta kohtaan. Hänhän oli koko Venäjän politiikkaan vaikuttava hahmo."

    Voisiko olla kunnioituksesta tämän omaan tai suvun varallisuutta tai korkeaa sosiaalista statusta kohtaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhana: kirjoitin turhan kommentin kun en lukenut J. Edgarin kommenttia ensin!

      Poista
  5. Leo Tolstoi esitti aikoinaan kysymyksen: ”Paljonko maata talonpoika tarvitsee?”

    Nyky-Venäjällä on syytä kysyä: ”Paljonko valtaa kgb haluaa”?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KGB:n seuraajille sinänsä voi riitä jokin "tietty" määrä valtaa mutta kun "orgaanien" päälliköille ei riitä mikään.

      Vain pieni osa "orgaanien" operaatioista oli ja on maan ulkopuolella tapahtuvaa "pintavakoilua" tai värväämistä.

      Suurin osa oli ja on omaan väestöön kohdistuvia propaganda-operaatioita joissa "vihollisia" löytyi maan sisältä kun sato meni pieleen tai leivän hinta nousi liikaa.

      Kun jotain äkillistä sattui, soitettiin joutsenlampea radiossa tai telkkarissa tai molemmissa.


      Mutta näin se on nyt muissakin maissa.

      Propagandan kautta luodaan haluttu vaikutelma jolla ohjataan polliittista päätöksentekoa, gallupeja tai äänestyskäyttäytymistä.

      Tällä pyritään peittämään kahta asiaa.

      Joko sitä että vaaleista huolimatta mikään ei muutu. Tai sitä, että mitä enemmän muutoksia tapahtuu, sitä enemmän kaikki pysyy ennallaan.

      Tämä muuttumisen ja muuttumattomuuden paradoksi on hyvin voimakas mm. Venäjän historiassa mutta sen kyllä näkee myös Ranskan ja Saksan historiasta.


      Pohjimmiltaan myös tiedustelupalvelut ovat ajaneet kiltisti "suurpääoman" ja "kapitalistien" etua.

      Näin oli myös Neuvostoliitossa jossa tiedustelupalvelut pyrkivät estämään ptöksiä jotka olisivat haitanneet ulkomailta omistetun ja johdetun liike-elämän toimintaa.

      Tavikset tuli valvottua siinä samalla.

      Taloudellinen "sabotaasi" oli vakavampi rikos kuin esimerkiksi väkivaltarikos.

      Stalinismin aikana tehtiin kaikki teollistamisen eteen.

      Nykyään osittainen modernisointi on tavoiteteena, mutta koska modernisointi "osittain" on yhtä mahdollista kuin "osittainen raskaus", niin taas tullaan epäonnistumaan raskaasti.

      "Parasta yritettiin mutta kävi niin kuin aina ennenkin".


      Poista
    2. ”Paljonko valtaa kgb haluaa”?

      Vastaus: rajattomasti. Se on sitten muiden orgaaninen asia pitää se kurissa (Arvo Poika Tuominen kertoo Kremlin kellossa, miten Stalin sen teki Tarun ja puolueen kontrollikomission avulla).

      Poista
    3. Neukkula loppui siihen, että muu valtio ja puolue mätäni alta vanhusvallan (gerentokratia), korruption ja kyvyttömyyden takia.

      Toki isohkon yhteiskunnallisen mullistuksen väli on noin 60 - 70 vuotta eli niin 70 vuotta on "normaali" muutoksen aika.

      Venäjällä muutokset ovat aina omleet verisiä ja neukkulan kaatuminenkin aiheutti väkivaltaisia yhteenottoja, toki monet pelkäsivät jotain vielä isompaa.

      Vain muutama organisaatio jäi jäljelle mm. Gazprom ja muutama isoimmista yhtiöistä jotka varastettiin oligarkien haltuun.

      Samoin armeija jäi kolhiintuneena jäljelle sekä tiedustelu-"orgaanien" kovin ydin.

      Sekä armeijan, että puolueen eri orgaanien kainista vähäpäitöisimmät työntekijät olivat suurissa ongelmissa.

      Samoin yritysten alimpien portaiden työntekijät olivat ongelmissa.

      +

      Muuten...

      Miten Poika Tuominen kutsuu Leninin ryhmää jonka syliin valta pudotettiin?

      Oligarkia...

      Poista
  6. Hybridivaltio - Venäjä, Venäjä, Venäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivistyspuolueen johtaja Petteri Orpon hokema idän hybridivaikuttaminen on ajan hengen mukainen operaatio, jollaisia ns. älykkäät `valituista valituimpina` käyttävät pyrkien kielipeleissä luovasti syömään ns. hitaat.

      Poista
  7. ”Paljonko valtaa KGB haluaa”?

    Kuuluisa Zhirinovski tuli kuuluisaksi siitä, että sanoi kerran, että hänen isä oli juristi. Niin tämä sama Zhirinovski väitti useita vuosia sitten, että Venäjä himoitsee/tarvitsee sotaa kerran 50 vuodessa. Sota parantaa varmaankin imperiumin verenkiertoa, kohottaa patriotismia aivan Dzhmogolungman korkeuksiin, muista eduista puhumattakaan. Oikean sodan järjestäminen nykyään on hyvin vaikeata, koska on olemassa suuri joukko kaikenlaisia hyj/sopimuksia/hämähäkinseittejä.

    Putin löysi hyvän/ison porsaanreijän Puolan rajalla. Tuhannet sinne järjestetyt kurdit Lähi-Idästä odottavat siellä intomielisesti ja agressiivisesti sekä sylki suussa pääsyä parempiin oloihin kuin Valko-Venäjällä (Saksa, Ranska, Itävalta, Sveitsi). Se on Putinin ja Lukashenkan projekti. Projekti liittyy NordStream-2-projektiin ehkä sataprosenttisesti, suattaapi olla. Päämääränä saada Venäjän kaasusta mahdollisimman suuri hinta.

    Hinta hintana, koska hinnat määräytyvät markkinoiden mukaan. Putinin järjestämällä kurdi-invaasiolla Puolaan lienee sama tehtävä kuin syyrialaisilla pakolaisilla vuonna 2015, jotka Turkin kautta riensivät Eurooppaan. Venäläiset pommitukst Syyriassa pakottivat miljoonia ihmisiä pakenemaan. Kurdeja monissa Lähi-Idän maissa ei voinut pommittaa. Heidät houkuteltiin Putinin projektilla rientämään Valko-Venäjään päästäkseen Eurooppaan/KGB:n vihaamaan Eurooppaan.

    VastaaPoista
  8. "Ajan kuvaa"

    Valko-Venäjällä ja Venäjällä on viime aikoina nähty niin paljon typeryyttä, että voi olla syytä odottaa uuden satiirikirjallisuuden vyöryn pulpahtamista. Venäjä saa varmasti uuden Nobelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä alku voisi olla lukea Daniil Harmsia uudelleen.

      Parhaimpien "gägien" oivallukset ylittävät jopa Monty Pythonin ja monet muut vastaavat viritelmät.

      Gogol on erittäin huima, mutta joutakin asioita ei voi ymmärtää oikein jos ei tunne hänen aikakauttaan.

      Täällä meillä "woke" taitaa varmistaa että satiiria ei pääse syntymään. Aina löytyy joku joka loukkaantuu verisesti ja välttämättömät apurahat jäävät saamatta.

      Miten taitelija luo jos punaviini jää saamatta tai kukka pössyttelemättä?

      Poista
    2. "Miten taitelija luo jos punaviini jää saamatta tai kukka pössyttelemättä?"

      Se on totta. Mutta Venäjällä on erittäin pitkä perinne siitä, että ns. kramola/toisinajattelu levitettiin paperille kirjoitettuna hyvästä talosta toiseen hyvään taloon.

      Nykyään on netti, mutta se voi olla vaaran paikka.

      Poista

Kirjoita nimellä.