Mielikuvien maailmassa

 

Myönteisiä mielikuvia ja epäluuloja

 

Historiallisesti luulisi Venäjän, kuten muidenkin maiden ystävien ja vihollisten jakaantuvan suunnilleen sen mukaan, millainen historia maiden välillä on vallinnut, viimeisten parin sukupolven mittaan tai pidemmälläkin ajanjaksolla.

On kuitenkin syystä sanottu, ettei valtioilla ole ikuisia ystäviä tai vihollisia vaan ikuisia intressejä. Poliittiset asetelmat muuttuvat ja niiden mukana myös toisten maiden merkitys oman maan pyrkimysten kannalta ja päinvastoin.

Samuel Huntingtonin tunnetun kulttuurien luokittelun perusteella voisi ajatella, että ortodoksisen kulttuurin edustajat, kun ne kerran muodostavat oman ryhmänsä, myös kuuluvat yhteen ikuisen ystävyyden sitein, joihin eivät konjunktuurit vaikuta.

Siinä tapauksessa ”omia” olisivat venäläisille ukrainalaiset, gruusialaiset, bulgarialaiset, romanialaiset ja kreikkalaiset. Slaaviveljistä läheisiä olisivat serbit ja montenegrolaiset, kun taas puolalaiset ja kroaatit olisivat rajan takana ja toisen kulttuurin edustajina ainakin epäilyttäviä.

Tällaiset spekulaatiot tuskin ovatkaan vailla pohjaa, mutta niillä ei ole juuri merkitystä tavallisten kansalaisten näkemyksiin, silloin kun hän vastaa kysymykseen, mitkä maat ovat Venäjää kohtaan kaikkein ystävällisimpiä tai vihamielisimpiä. Tällainen kysymyshän itse asiassa koskee lähinnä arvioita maiden noudattamasta politiikasta. Ainekset siihen vastaamiseen saadaan yleensä joukkoviestimistä.

Kun Levada-keskus kesällä kysyi kansalaisilta, mitkä maat olivat Venäjälle epäystävällisimpiä, tuli ykkössijalle USA 66 prosentilla, sen jälkeen seurasi ukrainalaisten veljeskansa (40) ja sen jälkeen Englanti (29), Latvia (26), Puola (21), Liettua (26), Saksa (16), Tshekki (9) ja Viro (11). Koko EU:ta piti 45% ystävällisenä ja 37% epäystävällisenä Venäjää kohtaan.

Vuonna 2014 on odotettavasti havaittavissa jyrkkä pudotus koskien arvioita länsimaiden ja Ukrainan suhtautumisesta Venäjään.

Entä mitkä maat koetaan nyt ystävällisimmiksi? Näyttää siltä, että venäläiset ovat löytäneet ystävänsä enimmäkseen kaukaa. Vain Valko-Venäjä (58%) ja Saksa mahtuvat ystävällisten valtioiden johtokymmenikköön Euroopasta. Muut ovat Kiina, Kazakstan, Armenia, Intia, Azerbaidžan, Kirgisia ja Syyria. Sitten tulee Kuuba.

Mielenkiintoista on havaita, että Saksaa pidetään sekä merkittävänä ystävänä, että vihollisena, mikäli asian voisi näin muotoilla. Ehkäpä muotoilussa onkin syytä noudattaa suurta varovaisuutta, samoin kuin tällaisten kyselyjen tulkinnoissa yleensä. Vastaukset määräytyvät aina pitkälle kysymysten mukaan ja voisi olla hyödyllistä mitata samoja asioita useilla eri kysymyksillä.

Kun tuossa puhuttiin Venäjään ystävällisesti suhtautuvista valtioista, ei esille tullut lainkaan Suomi. Suomen ulkoministeriön samaisella Levadalla samaan aikaan teettämän tutkimuksen mukaan maamme suosio oli kuitenkin Venäjällä huippuluokkaa. Myönteisesti Suomeen suhtautui venäläisistä 68%. Moskovassa luku oli 79% ja Pietarissa 89%. Murmanskissa päästiin jopa ällistyttävään lukuun 94%. Samaan aikaan kielteisesti suhtautuvien määrä oli hyvin vähäinen, koko Venäjän tasolla 5%.

Kuten huomaamme, Suomi ei silti esiinny lainkaan Levadan yleisessä kyselyssä top ten-listoilla, ei hyvässä eikä pahassa. Asia on ilmeisesti ymmärrettävä siltä pohjalta, että tuossa kyselyssä ihmiset saivat itse nimetä maat, eikä Suomi nyt sattunut kovinkaan monesta tuntumaan niin tärkeältä, että se olisi ollut sijoitettava noille kärkisijoille. Tosin siellä oli pieniäkin maita, erityisesti Baltian maat, joiden oletettu vihamielisyys nosti ne korkealle.

Joka tapauksessa saamme olla hyvin tyytyväisiä siitä, miten maamme Venäjällä sijoitetaan venäläisten näkemyksissä. Syitä voi arvailla. Paradoksaalisesti viime sodilla on ollut oma myönteinen merkityksensä, minkä on aina voinut havaita. Paasikiven ja Kekkosen ajan ulkopolitiikka on toinen merkittävä tekijä ja kolmanneksi lienee syytä huomioida molempien kansojen yhteinen pohjoiseen maalaiselämään perustuva mentaliteetti. Syitä sympatiaan ja tiettyyn läheisyyteen riittää.

Sitäkin hämmästyttävämpää on, että Suomessa Venäjään suhtautuu kielteisesti 34% ja myönteisesti 45%. Tässä tosin on syytä panna merkille, että kyse tosiaankin on Venäjästä eli siis nimenomaan valtiosta, eikä venäläisistä. Mikäli olisi kysytty suhtautumista jälkimmäisiin, olisivat luvut varmasti olleet aivan toisenlaisia.

On valitettavaa, että nämä kyselyt suoritetaan usein aivan primitiivisten kysymysten avulla, haluten kai lähinnä tutkia sitä, mihin suuntaan ja miten paljon barometri kulloinkin heilahtaa. Olisi kuitenkin myös hyvin kiinnostavaa tietää enemmänkin siitä, millaisia nuo mielipiteet tarkemmin ottaen ovat ja mihin ne perustuvat.

Joka tapauksessa on todettava, että vuodesta toiseen säilyvä goodwill-varastomme Venäjällä on kansallinen aarre, jota on syytä vaalia. Se on syntynyt vuosikymmenien ja ehkä jopa vuosisatojen kuluessa, eivätkä lähinnä itsekehussa pätevöityneet journalistimme ja poliittiset šarlataanimme ole vieläkään onnistuneet sitä tuhoamaan.

 Tässä olisi nyt yhä hyvä pohja entistä läheisemmälle kanssakäymiselle ja Venäjän valtionkin piirissä olisi aihetta karttaa öykkärimäistä politiikkaa, sillä sellaisesta sekin viime kädessä saa itse kärsiä.