Jäsentenvälistä

 

Oman kielen oppineet

 

Ammattislangit, kuten muutkin slangit, yleensä briljeeraavat ikiomalla sanastollaan, jota ulkopuolinen ei ymmärrä ja joka siksi juuri onkin niin herkullista. Se erottelee adeptit ulkopuolisista ja nostaa porukan arvostusta ainakin sen omissa silmissä.

Lääkärit puhuvat perinteisesti keskenään latinalaisilla termeillä ja siihen on omat syynsä ja kansainvälinen taksonomia ja terminologia todella ovatkin tarpeen, etteivät asiat tarpeettomasti sekoitu. Silti klassinen kirjallisuus on aina osannut iloitella joidenkin sanoilla koreilevien lääkärihahmojen kustannuksella, niitähän voi käyttää myös peittämään sitä, ettei asiasta ymmärretä yhtään mitään. Silloin tehdäänkin diagnoosin sijasta anamneesi.

Mutta eivät lääkärit mitenkään poikkeuksellinen ryhmä ole. Rakennusmiehillä on koko joukko sanoja, joista maallikko ei ymmärrä mitään, ainakaan ellei ole joskus rakentanut omaa taloa. Jopa mitat tuppaavat näissä yhteyksissä olemaan maallikolle outoja, anglosaksiset tuumat ja jalat kun ovat pesiytyneet meillekin. Kakkosnelosen yleensä kaikki ymmärtävät ja kukaties jopa kolmivarttinelosen, mutta muut mitatkin saattavat kaivata jo kääntämistä omien standardien mukaiseksi, kuten nyt juuri sellainen mitta kuin standartti.

Mutta näissä tapauksissa kyse ei ole vain kielestä, vaan reaalimaailman asioiden eroavaisuudesta. Ja ellei itse asiaa tunne, ei suomenkielisen terminkään käytöstä ole apua. Nyt taitaa rakennusalalla jo olla vähenemään päin sellaisten ruotsalaisten sanojen käyttö kuin takstuuli (takstol, kattotuoli), raaspiikki (laatikon kyljestä: trådspik, lankanauloja) tai rosteri (rostfri), mutta yhä niitä löytyy ja uusia tulee.

Kiinnostavaa kyllä, mukana on venäjääkin, kuten jassikka (jaštšik, laatikko) ja mitä niitä taas olikaan.

Autonkorjaajilla sanasto taitaa myös olla aika lailla ruotsalaisperäistä: syyläri (jäähdyttäjä, kylare), boorit (spårar, raiteet), flekti (fläkt, puhallin) ja niin edelleen. Toki lainat ovat myös keskeinen osa normaalikieltä, kuten ratti, tankki, tunkki, pumppu ja moni muu, myös itse auto. Harvinaisempia taitavatkin olla puhtaasti suomalaiset termit, kuten kytkin, jarru, rengas, tuulilasi ja vastaavat.

Autoa, eli siis itseliikkuvaa vaunua yritettiin meillä ruveta sanomaan hyrysysyksi, mutta ei se onnistunut. J. Alfred Tannerin kupletissa mainitaan myös jo ammoin unohtunut sana puhkuri. Sen kuljettaja ei enää ollutkaan vossikka (izvoštšik), vaan herr chauffeur (sofööri).

Saksaksi sentään puhutaan auton sijasta tai ainakin sen rinnalla voimavaunusta tai jopa erilaisista voimavaunuista eli hevosetta liikkuvista: kuorma-auto eli Lastkraftwagen (LKW) ja henkilöauto (Personenkraftwagen, PKW). Ruotsissa ollaan hyvin lähellä alkuperäistä itseliikkuvaa kreikan ja latinan sekoituksella: automobil, lyhyesti bil. Venäjälläkin sana tunnetaan, mutta yleensä puhutaan vain koneesta (mašina). Meillä koneella lennetään.

No ei näistä enempää, mutta todellinen slangiporukka ovat purjehtijat. Vaikka suomenkielistäkin purjehdussanastoa on kehitetty, puhutaan yhä vain yleisesti skuuteista eikä jaluksista ja falleista eikä nostimista. Spinaakkeria yritettiin suomentaa pallokkaaksi, mutta se on jäänyt spinnuksi. Laitavastaisen sijasta moni puhuu piliviinistä (bidevind) ja onhan se paljon messevämpää puhua lenssistä kuin myötätuulesta. Jopa isopurjetta moni sanoo mieluummin stuuraksi (storan).

 Jotkut termit ovat niin hauskoja, ettei niistä oikein voi luopua: luuvartti on toista kuin tuulen puoli ja slööraaminen ihan toista kuin purjehtiminen laitamyötäisellä.

Sitä paitsi oman terminologian käyttäminen antaa ulkopuoliselle käsityksen jostakin puolittain mystisestä maailmasta, jota ei voi edes kuvata kunnolla normaaleilla ja ymmärrettävillä sanoilla. Luulenpa, että monella alalla oma terminologia juuri tästä syytä istuu kuin tauti eikä koskaan antaudu kielenhuoltajille.

Nyt olemme sitten saaneet tämän IT-maailman, joka ei enää liity ilmatorjuntaan, kuten vielä hiljattain. Sen pääpiirteet on jokaisen ollut pakko omaksua, mutta siitä huolimatta sen sanasto on jäänyt kauttaaltaan englanninkieliseksi, vaikka joitakin suomennoksia on tehty.

Luulen, että meillä yhä enemmän printataan kuin tulostetaan ja koneet buutataan eikä sammuteta. Sähköpostin merkkiä meillä kutsutaan nimellä at ja vanha miukumauku on jo unohtunut. Venäjällä muuten puhutaan koirasta (sobaka). On meillä sentään käytössä salasana eikä parol tai password ja tietokonekin on ihka oikea suomalainen sana eikä mikään kompjuutteri tai daattori. Kiitos siitä.

Kuitenkin juuri tietokoneala ja erityisesti internet ovat luultavasti olleet vahvimpia vaikuttajia, kun englannin kieli on parissa vuosikymmenessä lyönyt itsensä läpi myös meillä, ihan arkipäiväisessä elämässäkin.

Ajatelkaamme vain, että vielä 1980-luvulla englanninkieliseen tekstiin törmäsi vain harvakseltaan ja sopivassa ympäristössä sen voi kokonaan välttää. Nyt se on jo kaikkialla hiirenklikkauksen päässä ja tunkee kaikkialle omia sääntöjään, muiden kielten ominaislaatua uhmaten.

Osaako kukaan enää edes hämmästyä sitä, miten vaikkapa auton navigaattori itsepäisesti uhmaa suomen kielen taivutusmuotoja, vaikka muuten onkin oppinut jopa käyttämään puheessa etuvokaaleja, joita kyllä ei yhäkään kyetä sijoittamaan tekstiin. Puhua noilla ääkkösillä sentään osataan, välillähän ne alkoivat jo unohtua meikäläisen nuorisonkin kielestä.

Mutta ehkäpä tuo ylistetty ja pelätty tekoäly vielä oppii suomenkin kielen, kuten Agricola ajatteli Jumalan sitä ehdottomasti ymmärtävän. Sitä odotelkaamme.

Mitä tulee eri ihmisryhmien erottautumiseen omien slangisanojen ja ilmausten avulla, ei se taipumus varmaankaan tule häviämään. Se nyt vain on hienoa olla jonkun ryhmän, esimerkiksi vaikkapa kultapossukerhon jäsen.