tiistai 23. marraskuuta 2021

Toiminnallisia häiriöitä vai vikoja?

 

Demokratian ongelmia

 

Jo Alexis de Tocqueville huomasi nuorta Amerikan demokratiaa tarkkaillessaan, että tuohon poliittiseen järjestelmään sisältyi vakavia ongelmia (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=tocqueville ).

Länsimaisen kulttuurin historiassa uusi valtiomuoto tavoitteli muinaisten kreikkalaisten esikuviensa ihanteita nyt suuren valtion puitteissa eikä enää antiikin poliksen intiimissä piirissä, jossa ne olivat syntyneet.

Tuolloin, kaksi vuosisataa sitten, Amerikka löi eurooppalaisen vierailijan ällikällä. Se oli maa, jossa ei menestytty tai saatu kunnioitusta suuren suvun menneillä mainetöillä, vaan pelkästään omilla ansioilla. Se oli maa, jossa jokaisen sopi harjoittaa omaa uskontoaan ja lukea mieleisiään kirjoja ja jossa hotellissakin palveltiin samalla tavalla matkustavaista herraa kuin hänen lakeijaansakin. Molempia jopa herroiteltiin…

Toki tuossakin maassa oli suuria ihmisryhmiä, jotka eivät kuuluneet tähän tasa-arvoisten joukkoon ja myös sen sisällä toiset olivat tasa-arvoisempia (more equal) kuin toiset, kuten myöhempi sanonta asian ilmaisi. Silti oli kiistatonta, että sekä feodaalisen että yksinvaltaisen perinteen puuttuminen antoi Yhdysvalloille aivan oman leimansa, joka koettiin suurena vapautuksena menneiden aikakausien irrrationaalisista kahleista.

Kun Euroopassakin oltiin menossa samaan suuntaan, voitiin amerikkalaista demokratiaa hyvästä syystä pitää ihmiskunnan edistyneimpänä valtiomuotona. Siellä voitiin nähdä Euroopankin tulevaisuus, mutta tarkoittiko se jonkinlaista paratiisia, jossa kaikki suuret yhteiskunnallisen ongelmat oli ratkaistu, vaiko vain uutta tilannetta, jossa vanhojen ongelmien tilalle nousisivat ratkaistaviksi aina uudet?

Tocqueville kirjasi teoksessaan hämmästyttävän asian: demokratian puitteissa saattaakin ongelmaksi tulla nimenomaan vapauden puuttuminen aivan uudella tasolla. Itsevaltius ja sääty-yhteiskunta vannoivat kyllä oikeaoppisuuden nimiin, mutta niiltä puuttui auktoriteettia sen takaamiseksi. Ajattelua ne eivät pystyneet hallitsemaan.

 Itse asiassa demokratiassa vallitsi paljon suurempi yhdenmukaisuuden paine kuin vanhassa yhteiskunnassa. Virkavaltaa ei ehkä tarvinnut pelätä, mutta sitäkin vaikeampaa oli nousta vastustamaan enemmistöä, joka ei jättänyt toisinajattelevalle kostamatta. Amerikassa enemmistö muodosti ajattelun ympärille pelottavan renkaan. Sen sisällä sana oli vapaa, mutta onnettomuus seurasi, mikäli sieltä uskalsi poistua.

Mitään auto-da fétä ei toki järjestetty, mutta vainoa oli luvassa joka päivä ja poliittinen ura oli toisinajattelijalta suljettu. Kahleet ja pyövelit olivat niitä karkeita instrumentteja, joita tyrannia aikoinaan käytti, mutta meidän aikanamme sivilisaatio on täydellistänyt itse despotisminkin, joka jo näytti kaiken oppineelta, totesi Tocqueville.

Toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettiin paljonkin kirjoja siitä, miten ihmiset olivat pelänneet vapautta ja hakeutuneet turvallisen enemmistön siipien suojiin. Erich Frommin Escape from Freedom, jonka titteli epäonnistuneesti suomennettiin nimellä Vaarallinen vapaus, on tämän asian klassinen kuvaus.

Näyttää siltä, että tähän vapauden välttelemisen syndroomaan ja ehkä siis demokratiaan ylipäätäänkin kuuluu taipumus mielikuvapolitiikkaan.

Politiikka pyrkii luonnostaan madaltumaan tarinaksi hyvän ja pahan, oikean ja väärän, kauniin ja ruman välisestä taistelusta. Sen osoittamisessa varsinaisten asia-argumenttien rooli on aivan mitätön. Vertaus sopuleihin on harvinaisen sattuva. Ne menevät kaikki samaan suuntaan, tietämättä tai kysymättä miksi.

Tällaisen psykologian vallitessa voidaan politiikassa kaikin mokomin välttää konkreettista tasoa, kuten selkeitä laskelmia siitä, mihin erilaiset poliittiset ratkaisut johtavat. Riittää, kun todetaan tai oletetaan oman ryhmittymän kannattavan yleensä kaikkia hyviä asioita. Eri mieltä olevat sen sijaan jo määritelmällisesti vastustavat niitä ja ansaitsevat sen mukaisen suhtautumisen.

Puolen vuosisadan takaista ns. taistolaisuutta nimittävät nyt jo myös sen entiset kannattajat käsittämättömäksi. Tällä hetkellä vallitsevaan poliittiseen oikeaoppisuuteen sen sijaan suhtaudutaan sen nykyisten kannattajien piirissä uskomattoman kritiikittömästi. Mutta kritiikkihän ei taaskaan ole sallittua.

Näitä kahta ortodoksiaa on niin usein keskenään vertailtu, ettei siihen ole tässä enää syytä. Asian voisi kiteyttää siten, että molempia hallitsee kritiikitön lapsenusko, joka kieltää kritisoimasta itseään ja leimaa sellaista yrittävät kansan/edistyksen/inhimillisyyden/naisten/pehmeyden vihollisiksi.

Kun aikoinaan uskottiin neuvostososialismin ihanuuteen ja sen kaikki parantavaan voimaan myös ja nimenomaan Suomessa, vaikka kokemukset muualta saattoivatkin olla ankeita, uskotaan nyt maamme titaaniseen merkitykseen koko maailman pelastamisessa, vaikka jo kaikkein simppeleimmät laskutoimitukset kertovat lahjomatonta kieltään noista mahdollisuuksista.

Järjenvastainen ajatus maailman köyhien ja sorrettujen aseman parantamisesta tekemällä heistä oman maamme kansalaisia on kaiketi järkyttävin esimerkki vastuuttomasta suhtautumisesta tulevaisuuteen.

Sen, ettei asiaan liity lainkaan rationaalista harkintaa asian seurauksista, osoittaa jo se, ettei tähän mennessä ole esitetty yhtään ainoaa konkreettista laskelmaa siitä, mitä se merkitsee toisaalta maailman puutteenalaisen väestön kannalta kokonaisuutena ja toisaalta oman maamme tulevaisuuden kannalta. On vain laskettu julkiselle vallalle alkuvaiheessa koituvia kustannuksia.

Miten paljon siirtolaisia maamme sitten voisi integroida per aikayksikkö ja miten paljon yhteensä? Mitkä ovat asian kokonaiskustannukset niin rahallisesti kuin kulttuurisesti ja miten ne muuttuvat populaation kasvaessa?

Vai eikö mitään rajaa ole edes olemassa? Jos ja kun miljoonan jälkeen tulisi toinen miljoona, voitaisiinko pysähtyä siihen? Entä kolmas, neljäs ja viides? Miksi vasta/jo silloin?

 Toinen vastaava asia on päätös maapallon hiilitasapainon muuttamisesta siirtymällä maassamme sähköautoihin ja lopettamalla lihan syönti.

Näiden asioiden on hallituksen mielestä jopa tapahduttava ennen kuin kilpailijamaamme tekevät saman, jos tekevät. Nyt nimittäin on, ainakin meidän osaltamme näemmä menossa eräänlainen kiltteyskilpailu, jossa tehdään upeita ja kalliita eli siis ansiokkaita päätöksiä paniikissa olevan lunatic fringen mieliksi jo ennen kuin se on edes ehtinyt pyytääkään.

Raha ei nyt ole enää tullut ongelmaksi, sillä sitä kyllä saadaan, kun kehdataan pyytää ja miksei kehdattaisi. Sittenhän sitä riittää myös meitä rikkaammille maille jaettavaksi… Mitkään summat eivät ole liian suuria tai liian pieniä Kankkulan kaivon vedenkantajille.

No politiikka on tahdon asia ja mikäli Suomen kansa tosiaan enemmistönsä voimin kannattaa nykyisen hallituksen nykyistä politiikkaa, on se itse ansainnut sen seuraukset. Se on normaalia demokratiaa se.

Itse asiassa normaalia demokratiaa on myös se mielipidediktatuuri, pelon kehä, joka ympäröi tätä politiikkaa. Sen kritisoijista on tehty irvikuvia, joita valtavirtamedia häikäilemättömästi hyödyntää eikä edes vaivaudu kieltämään rooliaan.

Toki oppositiolla on omakin mediansa, mutta täytyy todeta, että tiedotushegemonia on nyt vahvasti hallituksen ja sen edustaman oikeaoppisuuden puolella. Poliittinen skandaali on, että verovaroin ylläpidetty YLE on aivan avoimesti puolueellinen.

Onko vääristynyt ja kupliinsa rajoittunut media sitten jonkinlainen epäkohta demokratiassa? Entäpä jos se kuuluu siihen erottamattomasti, kuten jo Tocqueville kasi vuosisataa sitten havaitsi?

Koska tässä maailmassa puhtaat ihannetilat toteutuvat vain harvoin, jos koskaan, lienee syytä arvella, että kyllä tämä tiedotuksen vääristyminen on muuan luonnollinen seuraus demokraattisesta järjestelmästä. Toinen asia sitten on, että liian räikeäksi muuttuessaan se tuppaa haittaamaan koko järjestelmän toimivuutta. Rajansa kaikella.

On ymmärrettävää, mikäli valtamedian toimittajista 80-90 prosenttia edustaa jotakin tiettyä poliittista liikettä ja muotoilee sanomansa sen mukaisesti. Mutta silloin, kun tähän vielä liittyy häpeämätön sensuurimentaliteetti, joka pelkästään aplodeeraa sille, kun juristerit ahdistelevat ihmisiä raamatun siteeraamisesta tai järjettömät algoritmit pannaan kieltämään tiettyjen sanojen julkinen käyttö ja ”bannaamaan” niiden käyttäjien muukin kirjoittelu, ollaan jo luovuttu edes tavoittelemasta ihanteellista demokratiaa ja kuljetaan suoraan totalitarismia kohti.

Sensuurin ja mielipideterrorin oikeuttaminen puhumalla ”yhteisönormeista” tai ”väärän” mielipiteen esittäjän muka tekemästä henkisestä väkivallasta toisinajattelevia kohtaan eivät saisi aiheuttaa muuta kuin halveksuntaa niiden keskuudessa, jotka aidosti kunnioittavat toimivaan demokratiaan liittyviä poliittisia perusoikeuksia.

Näyttää kuitenkin siltä, että uusi, totalitaarinen psykologia on nyt vahvasti leviämässä yhteiskuntaan ja estää demokratiaa korjaamasta virheitään. Asiasta voi vakuuttua lukemalla sosiaalisen median kirjoittelua näistä asioista.

Sananvapauden kaltaisia perusoikeuksia ei itse asiassa edes tunnusteta voivan olla olemassa, mikä voi liittyä siihen, että koko politiikka perustuu yhä selkeämmin uskontunnustukseen tiettyjä yleiskäsitteitä kohtaan eikä rationaaliseen päätöksentekoon, jonka kritisointi on sekä opposition oikeus että velvollisuus.

Demokratiaa ei kannata pitää ylihistoriallisena asiana, joka toimii kaikissa ympäristöissä yhtä hyvin tai huonosti. Sen toimimisen edellytyksiä on syytä vaalia joka päivä.

Kuten olemme nähneet, Yhdysvaltojen vuosisataiset perinteet eivät ole estäneet järjestelmän kriisiytymistä, eikä meillä ole syytä kuvitella, että oma järjestelmämme olisi immuuni häiriöille. Niiden eliminoimiseksi vaaditaan kansalaismieltä, joka kunnioittaa järjestelmän perusperiaatteita riippumatta siitä, ketä niiden noudattaminen kulloinkin poliittisesti hyödyttää.

 

27 kommenttia:

  1. Voisikohan kielifilosofi tai sosiologi tehdä sellaisen tutkielman "n-sanan" käytöstä, jossa poliittisen korrektiuden vaatimalla tavalla kaikessa tekstissä käytettäisiin "n-sanaa", eikä sanaa "neekeri"? Hmmm, kiperä kysymys. Kuinka kipeitä kiellettyjä asioita voitaisiin tutkia, jos niitä ei saa edes mainita? -- Tämähän kävi varsin hykerryttävällä tavalla ilmi perjantai-iltaisessa Marja Sannikan TV-ohjelmassa, jossa wokeltaja Renaz Ebrahimi veti herneen nenäänsä siitä, että vastapuolella ollut Esko Valtaoja mietti millaisissa konteksteissa sana "neekri" on aiheuttanut ongelmia.

    Kyseinen ongelmahan tuntuu juuri nyt olevan oman yhteiskuntamme ja varmaan koko maailman kaikkein tärkein kysymys. Että kukaan ei siis koskaan saa käyttää "n-sanaa" missään yhteydessä. Muuten taivas romahtaa, tai jotain.

    Palaamme keskiaikaan ja maagisten taikasanojen maailmaan. Tajunnantila, jossa taikasanat saavat valtansa, rakentuu ihmisen varhaislapsuudelle ominaisen "kaikkiallisen" maailmanhahmottamisen ja kokemistavan varaan, jossa mikään -- ei myöskään mikään "tiedollinen" käsite -- ollut kovinkaan fokusoitunut ja tarkkarajainen. Keskiajan ajattelijat yrittivät ratkaista käsitteelliset ongelmansa kehittämällä "universaaleja", yleiskäsitteitä, joilla olisi ollut jonkinlainen kaiken laajasti sisäänsä sulkeva merkitys. Skolastitkot kiistelivät sitten noista universaaleista melkein tuhat vuotta.

    Ja nyt siis kielenkäyttömme on taas taantumassa tällaisia käyttötapoja vaatimaan ja vaalimaan. Tunnustuksellisesti ajattelevat ihmiset tarvitsevat yhtäältä pyhiä ja toisaalta kirottuja käsitteitä, joiden tehtävänä ei suinkaan ole enää toimia kuvauksen ja selityksen työkaluina, vaan toimia reagensseina, triggereinä, joilla tehdään pesäero hyvän ja pahan -- ja varsinkin hyvien ja pahojen ihmisten -- väliin.

    Niin se käy. Kun teokratiaan taannutaan, demokratiaa koskevat kysymykset ja ongelmat käyvät paitsi käsittämättömiksi myös täysin turhiksi. Eivät nämä wokeltajat ymmärrä demokratiasta mitään.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettaisin että ongelma on siinä mitä merkityksiä ihmiset antanee sanoille.
      Kysehän on vain äänestä jolle mieli "luo" merkityksen.
      Omasta mielestä Valtaoja selvensi hienosti että kontekstilla on merkitystä, kumminkaan kohdentamatta kehenkään. Hakkaraisen sanoja vain lainaten esimerkkiinsä. Mistä taas toinen joko tahallaan tai muuten vain ylireakoi. (Löytänen saman käytösmallin välillä muissakin oman ikäluokan naisissa ja pitänen sitä vain rasittavana. Ei siinä haeta kuin huomiota. Joidenkin kanssa kun on vain pakko tulla toimeen halusi sitä tai ei, yhteisen hyvän nimissä. Yksi esimerkki on lapsen luokkakaverin vanhempi). Ikäväpuoli siinä on että leimannee koko ikäluokan.
      Teoriassa kai voisi pitää samana kuin aikanaan kirosanoja. Niiden käyttäjästä vedetään johtopäätöksiä. Asia on ymmärrettävä jos juuri jättänyt sormensa oven väliin.
      Nuorilla taas kehitysvaihe aiheuttanee, mutta olettaisin sen olevan tyypillisempää kaupunkilaiskulttuurissa.
      "Tunnustuksellisesti ajattelevat ihmiset tarvitsevat yhtäältä pyhiä ja toisaalta kirottuja käsitteitä, joiden tehtävänä ei suinkaan ole enää toimia kuvauksen ja selityksen työkaluina, vaan toimia reagensseina, triggereinä, joilla tehdään pesäero hyvän ja pahan -- ja varsinkin hyvien ja pahojen ihmisten -- väliin."

      Tiedä taantumuksesta mutta Amerikassa on myös vahva fundamentaalinen kristinusko. Veli joskus linkkaillut joitain videoita missä joku pastori selventää miksi tarvitsee yksityiskoneen. Uskonnolla kun on sitten niitä varjopuolia. Kristinuskossahan kehoitetaan tulemaan lapsen kaltaisiksi, mutten oikein usko että siinä tarkoitetaan terveen järjen heittämistä romukoppaan. Lähtien vaikka siitä maantieteellisestä kun Suomessa tulee lunta. Tyyliin vaikka viime talvena kun kävin keskustelua miksei kävelyteitä aurata ensin. -Hälytysajoneuvot, ruuan toimittajat ynnä muut menee edelle, kuin kävelijät tai pyöräilijät. Yhdelle se oli haastavaa ymmärtää.

      -H-

      Poista
    2. "Palaamme keskiaikaan ja maagisten taikasanojen maailmaan". Tässä osut asian ytimeen. Kun sanojen merkitykset taantuvat eräänlaisista asioita identifioivista nimilapuista pelkiksi tunnesisällöiksi ja laumaidentiteetin ilmauksiksi, myös kieli taantuu pelkiksi eläinlajille ominaisiksi kutsuhuudoiksi ja ajattelu primitiiviseksi laumavaistoksi. Niin, kukas se kirjoittikaan tuon vieressäni kirjahyllyssä olevan teoksen "Barbarian paluu"

      Poista
    3. "Primitiivinen" olettaisin sen olevan sisäänrakennettu. Oli kyse sitten nyt 100vuotta tai 3000vuotta sitten. Viestintä vain on viimeisen sadan vuoden kohdalla kehittynyt äärettömän paljon. Tarkoittaen lähinnä mediaa. Kumminkaan kaikki vastaukset ei tulene sieltä ja ihmisen täytynee käyttää sitä päätään. Ja aina voinee kysyä toiselta, kukaan kumminkaan tienne vastauksia kaikkeen. Luojan kiitos siitä.

      -H-

      Poista
  2. Olet, Timo, jälleen aivan oikeassa. Viimeaikaisten selvitysteni perusteella esim. Iltalehden kommenttipalstan moderointialgoritmi antaa miinuspisteitä muun muassa seuraavien sanojen käytöstä: intersektionaalisuus, kulttuurivallankumous, woke, uustaistolaisuus, kansandemokraattinen, sensuuri. Mikäli kommentin pisteet alittavat tietyn kynnysarvon, se joko ohjataan ihmismoderaattoreille tai hylätään suoraan. Tämä voi kuulostaa uskomattomalta, mutta olen siitä täysin varma: olen saanut kommentteja julkaistua suoraan poistamalla yhden tai useamman em. sanoista. Tätä on uusi koneoppimisalgoritmien tyrannia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjaa. Tästä pitäisi saada tutkimus, johon voi viitata.

      Poista
  3. Jokaiselle ajatelevalle on ilman muuta selvää, että lännen demokratiat ovat uppoamassa. Tietysti jokainen ajatteleva on myös mieltä, että demokratia olisi pelastettava, mutta kuinka ja miltä on jo sitten aika kinkkinen juttu.

    Perusongelma on ratkaista onko uhka kommunismi, fasismi, wokeltaminen vai kaipuu johonkin totalitarismiin joka tapauksessa. Koska kuitenkin kaikki em. jutut ovat myrkkyä demokratialle, joudumme ratkaisemaan, miksi nuo aatteet ovat viime vuonna ryöpsähteneet esille kuin kärpäset keväisestä tunkiosta. Onko syynä pelkästään laumakäyttäytymisen psykologia vai saako se jostain hienosti hoidettua vetoapua.

    Oma arvaukseni on sekä että. Monet psykologiset testit todistavat nykyisen menon olevan enemmistölle hyvin luonteenomaista, mutta olen myös vakuuttunut, että on tahoja, jotka mielellään vauhdittavat asioita, koska se sopii heidän agendaansa.

    Anektoottina katselin juuri haastattelun Australiasta, jossa kerrottiin Irakilaisten joutuneet jälleen pakolaisiksi. Tällä kertaa suunta on takaisin Irakiin..

    VastaaPoista
  4. "Se oli maa, jossa ei menestytty tai saatu kunnioitusta suuren suvun menneillä mainetöillä, vaan pelkästään omilla ansioilla."

    Sinällään tuo hämmästely tuntuu oudolta kun se sentään mahtui Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisenä aikana. Toisaalta kun ajattelee on tuossa vahva perä: me eurooppalaiset elämme suku- TS luokkayhteiskunnan varjossa, Suomessakin aina on kysytty kenenkään poikia sinä olikaan eli kenen joukoissa isoisän seisoi vuonna 1918...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kysyty enää vuoden 1939 jälkeen!

      Poista
  5. " ihmiset olivat pelänneet vapautta ja hakeutuneet turvallisen "

    Eikö jo Dostojevski kuvannut Karamazovin veljesten suur-inkvisitorijaksossa tämän taitavasti.

    VastaaPoista
  6. "Näyttää kuitenkin siltä, että uusi, totalitaarinen psykologia on nyt vahvasti leviämässä yhteiskuntaan ja estää demokratiaa korjaamasta virheitään."

    Rohkenen kuitenkin toivoa, että taas raha ratkaisee: nykyisen linjan pää tulee käteen vuoden 2023 vaaleissa ja sitten palataan talous ja muunkin politiikan osalta järkilinjalle, paha vaan, että laskuja maksetaan vähintään kymmenen vuotta, jos sekään riittää.

    Se on vaan niin, että koko maailman köyhien vaurastuttamiseen ja ilmaston muutoksen poistamiseen - yhdessä tai erikseen - Suomen lihakset eivät yksinkertaisesti riitä. Kyllä tämän kansan enemmistö ymmärtää, ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuksen linjaa ei voi kutsua järkilinjaksi. Pikemminkin täystuhoksi.

      Poista
  7. Minulle olisi hankala perustella, miksi liberaali demokratia ei tulisia katoamaan. Senhän ajateltiin olevan ylivoimainen ja sen perusteeksi sanottiin se, että se menestyy taloudellisesti ylivoimaisesti.

    Nyt taas USA ja EU-maat näyttävät kaaokselta JA sen lisäksi ne ovat jääneet taloudessa Kiinan ja muiden autoritaaristen maiden jalkoihin.

    Miten liberaali demokratia voi selvitä, jos sen kaikki mittarit osoittavat alaspäin ja kilpailijoiden Aasiassa ylöspäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettaisin USA:n ja tiettyjen muiden valtioiden Euroopan sisällä olevan hankaluuksissa. Sen sijaan että myönnettäisiin erhe se kipannetaan taas vaihteeksi muualle ja toiset soutanee kuin mitään olisi tapahtunutkaan.

      Poista
  8. Vihreät nuoret naiset ja vanha miesoletettu ovat tämän yhteiskunnan syöpä. Aivan järjetöntä väkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei läheskään niin järjetöntä kuin kaltaisesi kauhisteleva nettipersu.

      Poista
    2. Tolkuton haittamaahanmuutto, ankkurilapsien käyttö uudelleen mahdolliseksi, rahan syytäminen afrikkalaisille gebardihatuille, Isis-naiset Suomeen, rajat pidettävä auki kaikille tulijoille vaikka minkälaisessa hybridisodassa, Suomen elinkeinoelämän tuhoaminen ja kansalaisten kurjistaminen järjettömillä ilmastovaatimuksilla, jne, jne. Järjetön on liian lievä ilmaus noille naiiveille vastuuttomille lapsille.

      Poista
    3. Haittapersu osoitti olevansa järjetön nettipersu.

      Poista
    4. Onneton säälittävä trolli.

      Poista
    5. Naiset saanee kaiken anteeksi koska naisia. Vanhat miehet taas on vanhoja ja suht tyypillisesti olettavat tietävänsä kaiken, ei tarkoittane etteikö heillä yleensä olisi sitä tietoa, mutta sielä monesti se ulosanti on omansalaista.
      Kehitysapu nyt on omansalaista höpöhöpöä. Sekin tullut Amerikasta aikanaan. Miettineet mihin työntää teollinen ylituotanto ettei talous heitä härän pyllyä ja kuskanneet ulkomaille. (Mitä selannut eri aikakausia niin samat teemat sielä pyörii, höpöjen puhuja vaan vaihtunut). Siinähän ei ole mitään pahaa jos tahtonee toisia auttaa, mutta sen ei pitäisi olettaa olevan velvollisuus (eteenkään muita velvoittavaa), eikä avun saajan joutua kiitollisuuden velkaan.

      -H-

      Poista
  9. Tämä wokellus-tapaus on yksi, mutta vain yksi niistä syistä, jotka ovat saaneet taas vakavasti miettimään, pystyykö demokratia puolustamaan itseään. Joskus vuoden 1990-seutuvilla demokratia näytti itsestään selvältä voittajalta. Kommunismi oli romahtanut, autoritääriset hallinnot kituuttivat ja demokratiat kukoistivat. Aivan perustellusti voitiin osoittaa, että demokratia oli varsinainen menestystarina. demokraattiset hallinnot olivat pystyneet tuottamaan enemmän hyvinvointia ja enemmän onnellisuutta kuin mitkään sen kilpailijat. Se oli jopa osoittautunut kykeneväksi korjaamaan omia virheitään. Huonoksi koetut johtajat äänestettiin oppositioon ja korvattiin uusilla, joiden toivottiin olevan parempia. Eivät ne uudet aina olleet parempia, mutta siinä tapauksessa heitä vuorostaan uhkasi syrjään siirtäminen. Oli siis sivistynyt menettely huonoista johtajista eroon pääsemiseksi ja johtajat myös tiesivät sen.

    Nyt demokratiat näyttävät olevan kriisissä lähes kaikkialla. Woken tapaiset ääriliikkeet leviävät kulovalkean tavoin, valtioiden päätöksentekokyky horjuu, valtiot velkaantuvat tavatonta vauhtia, matalalle tasolle painettu rikollisuuskin on taas alkanut kasvaa ja ongelmien jono tuntuu jatkuvasti kasvavan ja paisuvan. On alkanut herätä epäilys, että demokratia saattaa sittenkin olla liian epävakaa kestääkseen siihen kohdistuvia paineita. Äänekkäiden ääriliikkeiden liikkeelle polkaisu tuntuu tapahtuvan aivan liian helposti. Eikä oleellinen kysymys ole edes se, onko jossakin sylttytehdas joka rahoittaa ja masinoi tällaista toimintaa vaan se, miksi kansalaisia on niin helppo saada mukaan tällaisiin laumailmiöihin, juoksemaan lauman perässä, toistelemaan iskulauseita ja lopettamaan kriittisen ajattelun.

    Historiaa ajatellen demokratian kukoistuskausi on lopultakin tavattoman lyhyt. Vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa demokratiat olivat harvinaisuuksia ja vakiintuneet demokratiat melkeinpä vain USA:n varassa. Maailmansotien välilläkään demokratioiden vakiintuminen ja vakaus oli suhteellisen harvinaista. Vasta toisen maailmansodan jälkeinen aika on ollut demokratioiden kukoistuskautta ja se on historiallisesti lyhyt aika.

    VastaaPoista
  10. Olennainen osa demokratiaa on vähemmistön suoja. Enemmistö ei saa käyttää valtaa niin, että vähemmistö menettää perustuslaissa määriteltyjä oikeuksia. tulevat vaalit ovat aina enemmistöhallitukselle uhka, sillä enemmistö voikin joutua nelivuotiskaudeksi tai pidemmäksi ajaksi vähemmistön asemaan.

    Nyt meillä on hallitus, joka muodostuu kirjavista vähemmistöistä. Tilanne on sikäli kiinnostava, että näin voidaan yhdistää enemmistövalta ja vähemmistön suoja. Päätöksiä tehdään enemmistöllä, mutta asiayhteydestä riippuen vähemmistön sanelemana ja vähemmistösuojaa nauttien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkälainen hallitus Suomessa ei muodostuisi vähemmistöistä?

      On aivan vain katsojan silmässä se, mikä vähemmistö on suojelun tarpeessa ja mikä ei. Nyt vain yhdet, joskus toiste ehkä taas toiset.

      Ajattelen tässä nyt vaikkapa turvetuottajia tai uskovaisia (Räsänen) kuulmatta itse nyt juuri kumpaankaan porukkaan. ytimeen.

      Poista
    2. Omasta mielestä vammaiset, yms. vastaavat. Käsittääkseni sitä silmällä pitäen on sitä Suomen lakiakin ruksattu siihen suuntaan aikanaan. Ongelma lienee että sitä voinee väärin käyttää. Muissa kohdin taas kyse ole niinkään järjestä/logiikasta vaan pään sisällä olevista haasteista.

      -H-

      Poista
  11. ”Kuten olemme nähneet, Yhdysvaltojen vuosisataiset perinteet eivät ole estäneet järjestelmän kriisiytymistä, eikä meillä ole syytä kuvitella, että oma järjestelmämme olisi immuuni häiriöille.”

    Kuten tunnettua, demokratia ei ole perpetum mobile, varsinkaan sielä missä veriset perinteet haisevat yhä vieläkin.

    VastaaPoista
  12. Escape from Freedom julkaistiin vuonna 1941 eli amerikkalaiselta kannalta juuri e n n e n toista maailmansotaa. Vuoden 1976 suomenkielinen painos sai asiallisen otsikon "Pako vapaudesta".

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.