sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Ihmisen merkityksestä

 

Yömajan filosofit

 

Maksim Gorjki, Pohjalla. Suomentanut Iisakki Lattu. Otava 1904, 181 s.

 

Maksim Gorki oli Venäjällä aikansa kirjallinen supertähti, jota tsaarinvalta vain vaivoin sieti, mutta kansa sitäkin innokkaammin luki. Stalinin aikana hän sitten nousi niin sanoakseni ihmissielujen pääinsinööriksi ja kulttuuripaaviksi. Moskovan pääkatukin nimettiin hänen mukaansa.

Pohjalla (1902) oli Gorkin ensimmäinen menestysnäytelmä, jota Moskovan taiteellinen teatteri tosiaan sitten on esittänyt loputtomasti. Tuhatneljäsataa esityskertaa tuli täyteen jo 1960-luvun alussa ja loppua on tuskin näkyvissä.

Näytelmä oli aikanaan arkaluontoinen, sillä se käsitteli yhteiskunnan ulkopuolella olevaa väkeä jota nykyään kutsuttaisiin nimellä bomž (bez osobogo mesta žitelstva -ilman vakinaista asuinpaikkaa) eli suomeksi pultsareita.

Näiden joukossa yömajassa on myös entinen gorodovoi -passipoliisi, mikä jo oli sopimatonta niiden mielestä, jotka halusivat, että kirjallisuuden ja taiteen pitää antaa maailmasta sellainen kuva, joka hyödyttää taiteen kuluttajia ja yhteiskuntaa. Kyseessä oli siis hyvin moderni asenne.

Sovinnaisuuksia oltiin kuitenkin tuohon aikaan kovasti rikkomassa ja niinpä tämäkin näytelmä sai armon päästä näyttämölle, joskaan ei sentään keisarilliseen teatteriin.

Gorkia on nimitetty arojen Nietzscheksi ja sanottu joskus, että tuntuu kummallisesti siltä, kuin hänen ryysyläisensä olisivat lukeneet Nietzscheä. Epäilemättä tässäkin näytelmässä voidaan löytää ajan muodikkaiden esikuvien vaikutusta, mutta on se silti hyvin venäläinen ja tekijänsä näköinen.

Yömajan ryysyläiset filosofoivat selvästi syvällisemmin kuin tavalliset poroporvarit, joita Gorki muuten synkästi vihasi. Itse asiassa hän näyttää uskoneen, että ryysyköyhälistö, jota Venäjällä oli tuohon aikaan varsin huomattavasti, olisi myös todellinen vallankumouksellinen voima. poroporvari menehtyisi vielä maankiertäjän puukkoon…

Tässä hän poikkesi jyrkästi marxilaisuudesta, joka piti ryysyköyhälistöä -Lumpenproletariat- yhtenä pikkuporvarillisena ryhmänä, niin hilpeältä kuin asia voi meistä kuulostaakin. Myös Gorkia itseään kritisoitiin vielä neuvostoaikana siitä, ettei hän ollut suinkaan lähtöisin proletariaatista, vaan pikkuporvaristosta…

Joka tapauksessa nämä ryysyläiset olivat Gorkille eräänlaisia jalojen villien korvikkeita. Elämän perimmäiset perusasiat, jotka olivat poroporvareille vieraita, olivat yömajan varsinaisia puheenaiheita.

Juuri tässä näytelmässä esitetään Gorkin kuuluisin kiteytys: Ihminen -se kuulostaa ylpeältä (tšelovek -eto zvutšit gordo). Myöhemmin siitä väänneltiin vitsejä ja vuoden 1937 terrorin hysteerisessä ilmapiirissä tuli käyttöön muoto ihminen -se kuulosta epäilyttävältä.

Joka tapauksessa, tämän ylevän tunnuksen esittää näytelmässä Satin, humalainen huijari ja murhamies, joka karttelee työtä ja hyljeksii sitä (käännöksessä: ihminen -se kajahtaa niin komealta. Ih-mi-nen, ihmistä pitää kunnioittaa, ei säälitellä eikä alentaa surkuteltavaksi).

Joukon toinen filosofi on pyhiinvaeltajana (strannik) esiintyvä Luka, joka ilmeisesti on paennut pakkotyövanki. Hän kertoi olevansa pehmeä, kun on paljon pehmitetty. Kuolemastakin hän osasi sanoa tarvitsevalle lohduttavat sanat.

Muuan teema, josta näytelmässä puhutaan paljon, on totuus (pravda, joka merkitsee myös oikeutta). Itse asiassa totuutta on tässä porukassa vähän. Milteipä itse kukin syöttää pelkkää pajunköyttä, kuka entisestä elämästään, kuka rakkaustarinastaan.

Mitäpä on totuus ja mikä on sen arvo? Satin pohtii erilaisia valheita. Heikot sielut, ne, jotka elävät toisten työstä, tarvitsevat valhetta, hän päättelee: valhe on orjien ja isäntien uskonto… Totuus on vapaan ihmisen jumala!

Vapaa ihminen on kaiketi sitten Satinin kaltainen ryysyläinen, joka karttelee työtä ja elää keplottelee pikku petoksilla. Itse asiassa ihmiskunta elääkin parempaa varten -ainoastaan parempaa ihmistä varten. -Tässähän voi tietenkin nähdä nietzscheläisen idean yli-ihmisestä ihmiskunnan uutena päämääränä.

On tietenkin nurinkurista ja hullunkurista, että nämä jalot vallankumoukselliset ajatukset lausutaan nimenomaan tuolla yömajan juoppojen ja rikollisten parissa, mutta olisiko ne muka sitten voinut paremmin lausua jokin herrasmies, jonka elämän sisältönä oli koota mammonaa ja esiintyä aina comme il faut?  

Sellaisella ihmisellähän oli jo päämääränsä ja elämänfilosofiansa, eikä hän olisi ostanut Satinin näkemyksiä mistään hinnasta.

Kysymys totuudesta jää näytelmässä aika ulkokohtaiseksi ja abstraktiksi, vaikka sitä jatkuvasti toistellaankin. Kuitenkin on ilmeistä, että totuus on sentään se, jolla on viime kädessä arvoa. Edes tarkoituksenmukainen valhe ei ole enempää kuin valhe.

Yömajan tyypit syytävät valheita minkä ehtivät, mutta löytävät myös vastavoimansa. Todella suureksi valehtelijaksi saattaakin ryhtyä tietyissä oloissa itse valtio. Autoritaarinen valtio saattaa vaikkapa kieltää menneisyyden rikosten julkisen käsittelyn ja keksiä niille uusia ja viattomia nimiä, mutta ei asia siitä muuksi muutu.

Mutta ei kannata unohtaa sitäkään, että jokaisella instituutiolla on tietynasteinen viehtymys valheeseen ja asia koskee myös intelligentsijaa, joka tuntee elävänsä taistelusta valtion valhetta vastaan. Sehän saattaa helposti tuntea kiusausta ruveta palvomaan omaa valhettaan.

Venäjällä intelligentsija koki aina elämäntehtävänään olevan taistelun totuuden ja oikeuden (pravda) puolesta. Intelligentsijan hyvänä edustajana Gorki oli aikoinaan, ennen kuin hän hurahti stalinismin houkutuksiin, suuri totuudenpuhuja ja tämän maineen takia sitten myöhemmin myös stalinistisen kulttuurin paras mahdollinen mainoskyltti.

Gorkin jälkeen suureksi totuudenpuhujaksi nousi Solženitsyn, jonka tunnuksena oli: ei pidä elää valheessa, žit ne po lži. Hänen valtavan panoksensa viime vuosisadan kulttuuriin ja politiikkaan me kaikki tiedämme.

Minusta tuntuu siltä, että uusi Solženitsyn olisi nyt kovasti tarpeen ja siksi myös pian tulossa. Ehkäpä sitä myöten seuraa myös uusi totuudellisuuden kultti, joka ei lainkaan muistuta sitä falskia maniaa, joka tunnetaan woketuksen nimellä. Sellaista tuskin tarvitaan.

Gorkikaan ei hyväksynyt ajatusta siitä, että ihminen olisi ennen muuta säälittävä olento, jota olisi joka suunnalta tuettava jonkinlaisen absoluuttisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Hänen saarnaamansa totuus perustui vapauteen ja ihmisen kehittymiseen entistä paremmaksi.

Ehkä sellaisellekin tulee vielä aikansa nykyisen kainalosauvaideologian käytyä mauttomaksi.

13 kommenttia:

  1. Niin jostain syystä mieleeni tuli myöhäissyksy 1967, itsenäisyyspäivän tienoo: Suomen tasavalta täytti 50 v ja kodittomia sodankäyneitä miehiä kuoli Helsingin rannoilla ja siltojen alla kuin "russakoita". Oli monta murrosta päällekkäin, ja eräänä erityisenä kylmien olojen kohteena sitten nämä miehet. Tilanne tuli liki paria reittiä: meillä kävi poliisi joka kävi kysymässä mitä isäni tiesi lähimetsikön tenupulloista ja niiden nauttijoista. Toisaalta meillä ei ollut vielä vuosiin televisiota, mutta jossain näin sen "rappioalkoholistien itsenäisyysjuhlan", jonka asioista vihillä ollut nuori porukka järjesti ja filmasi, lähikuvin. Minuun oli jo ehtinyt tehdä vaikutuksensa psykiatri C. Andersson, ja myöskin heidän lähestymiskulmansa: eivät he tuominneet noita miehiä, mutta eivät uhriuttaneet, ainakaan enempää kuin viestin läpimenon kannalta oli välttämätöntä, vaan edellyttivät, vetosivat ja vaativat käytännön töitä mm. tämän kohderyhmän hyväksi. Aikalailla se erosi nykyhetken virityksistä. Ikäänkuin sattumalta luin Gorkin Pohjalla juuri noihin aikoihin, vain hieman ennen 6.12.1967.

    VastaaPoista
  2. Tuota teosta ei nopeasti katsottuna näytä kirjastosta löytyvä. No, totuuden etsintä teettää tunnetusti työtä, ei sen helppoa pidä ollakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy Huutonetistä ja netin Antikvaarista samojen kansien välistä Äiti teoksen kanssa. Mutta tuo Äiti omasta hyllystä löytyy, joten jään miettimään sen ostamista.

      Poista
  3. Kiitos.
    Isävainaani toimi mm. miestenyömajassa (Kallio; 500 yösijaa kodittomille) ja vankilatyössä.
    Harmi, ettei hän kirjoittanut muistelmia, mutta me lapset saimme nähdä hyvin läheltä yömaja- ja tukityöelämää sodanjälkeisessä Suomessa aina 1960-luvulle asti. Kotiimmekin 'eksyi' silloin tällöin tällainen kulkija, jolla oli sydämellään painavia asioita.
    Elettiin jälleenrakennuksen aikaa, jolloin hyväsydämisyys ja auttavaisuus olivat vielä voimissaan... Me lapset ihmettelimme Silkki-Saaraa ja Vara-Jeesusta, mutta ymmärsimme sydämellämme, mistä oli kyse.

    VastaaPoista
  4. "vuoden 1937 terrorin hysteerisessä ilmapiirissä tuli käyttöön muoto ihminen -se kuulosta epäilyttävältä."

    Sisäpiirivitsi sinisten parista tauolla "olisipa ihminen, juttu aina keksitään.

    VastaaPoista
  5. Andersson ja kaverit saivat aikaiseksi Lepakkoluolan Porkkalankadulle. Kävin siellä kerran yhtä juttua varten ja kyllä haisi ja näytti muutenkin surkealta. Silloisilla hyvän ihmisen syndroomasta kärsivillä oli onneksi oikeitakin ongelmia toisin kuin nykyisillä höppänöillä.

    Maailmalla on jo näkyvissä ihka uusia oikeitakin ongelmia, mutta niille hyvät ihmiset taputtavat vain käsiään.

    Ausraliasaa on jo valmiina kaksinkertaisella sähköaidalla varustettuja leirejä, mutta luulen, että Suomessa riittää ainakin aluksi joku Lepakkoluolan kaltainen halpisratkaisu. Yhteiskunnalle vaaralliset terveyshörhöt ja muut intelligentsijan edustajat pannaan sinne häpeämään syntistä elämäänsä ja oppimaan, ettei ominpäin eläminen ilman lääketehtaiden onnellisuuden taakaamispiikkejä ole mahdollista uudessa uljaassa yhteiskunnasamme.

    VastaaPoista
  6. Oma työni on minua kuljettanut sellaistenkin ihmisten pariin jotka, ovat syrjäytyneet. Oma elämänfilosofiani on sellainen, että olen valmis oppimaan keneltä tahansa. Ikävä kyllä tieto on nykyajan kultaa ja ihmiset eivät mielellään jaa mitään arvokasta.

    Syrjäytyneissä on sellainen ominaisuus, että heissä on nähtävissä ihmisen halut ja toiveet hyvin primitiivisessä muodossa. Ikävä kyllä heidän halunsa ja toiveensa eivät poikkea muusta väestöstä.

    Ihmiset ovat usein ihmetelleet kykyäni haistaa ihmisten pohjimmaiset motiivit ja halut. Olen vain ympäripyöreästi todennut, että olen nähnyt elämässäni kaikenlaista, mikä on tietysti totta, mutta ei totuus.

    Jotenkin kirjoituksesi johti minut ajattelemaan, ei sen pienempää tai suurempaa miestä kuin Hitleriä. Alemmasta keskiluokasta kotoisin ollut mies yritti luokkamatkaa ja päätyi vuosiksi yömajaan ja löysi oman ekologisen lokeronsa postikorttimaalarina. Sota muutti kaiken Hitlerin elämässä ja kuten tiedämme sota tekee toisesta herran ja toisesta orjan.

    Olisiko myöhemmän poliittisen menestyksen takana sittenkin jotain sellaista mikä olisi opittu ihmisluonnosta siellä yömajan elämänkoulussa?

    VastaaPoista
  7. ”Ihmisen merkityksestä”

    Varokaa Putinia!

    Putin on täyssäkillinen venäläistä typeryyttä ynnä muuta paskaa.

    VastaaPoista
  8. Ei varsinaisesti liity asiaan, mutta nykyinen Nizni Novgorodin kaupunki oli aiemmin Gorgin kaupunki, joka oli ulkomaalaisilta kielletty kaupunki kommunistivallan aikana. Kuitenkin siellä tuli käytyä työdelegaation mukana aikoinaan. Aika tasaisen kurjaa siellä periferiassa oli, sehän oli karu totuus. Ja niin näyttää olevan kuvien ja filmien perusteella paljolti nykyäänkin, mihinkäpä ne kaikki rappiorakennukset sun muut olisivat hävinneet sieltä, vaikka tietysti paljon uutta länsimaisen standardin mukaista on tullutkin.

    VastaaPoista
  9. "Ironista kyllä, "Pohjalla" -näytelmän jättiläismenestys on suurelta osin perustunut ohjaajien, kriitikkojen ja lukijain väärinkäsitykseen, joka sai tekijän, yritettyään sitä eri yhteyksissä turhaan oikaista, vihdoin "Näytelmistä" -tutkielmassa (1933) tuskastuneena leimaamaan sen epäonnistuneeksi ja jopa vaaraaliseksi." -Raoul Palmgen: Maksim Gorki: Elämä ja teokset. Helsinki: Kansankulttuuri, 1978. ISBN 951-615-184-1 s.110

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän itse oli muuttanut näkemyksiään.

      Poista
    2. perinteisestä draamarakenteesta luopuminen ja siirtyminen kokeilevaan sosiaaliradikaaliin dramatiikkaan oli siis se epäonnistuminen?

      Poista
    3. ”Maksim Gorki antoi Pjotr Krytshkovin ohjailla elämäänsä vuosikausia. Krytshkov oli KGB:n palkkalistoilla, ja hänellä oli todennäköisesti jotain tekemistä Gorkin kuoleman kanssa. Loppuaikoina Gorki ilmeisesti epäili jotain, mutta kysymys onkin, miksi ylipäänsä antautua sellaisen miehen valtaan?” - Doris Lessing

      Poista

Kirjoita nimellä.