lauantai 3. syyskuuta 2022

Mitä maksaa kunnia?

 

Suurvallan kunnia

 

Kunnia on katkera juoma, on joskus sanottu. Ilman sitä maailmassa pärjää kyllä moni ketku ja filuuri, mutta oman kunniansa nieleminen tuosta vaan on mahdotonta sellaiselle, jonka missio tässä maailmassa perustuu nimenomaan kunniaan, sen hankkimiseen ja säilyttämiseen.

Tarpeen vaatiessa voidaan turvautua ja on pakkokin turvautua valehtelemiseen ja itsepetokseenkin. Totalitaarisessa valtiossa se kuului perusasioihin ja kansa oli siellä oppinut ajattelemaan, että on paras uskoa, mitä ylhäältä uskotellaan. Eivät asiat sen epäilemisestä parane, päinvastoin.

Kunniaa on toki monenlaista. On sotakunniaa -gloria/gloire- jota suurvallat ovat itselleen kahmineet tuhansien ja miljoonien ihmishenkien hinnalla eli väkivalloin. Sitten on aitoon kunnioitukseen perustuvaa asennetta, jossa ihaillaan ylevyyttä, luonteenjaloutta ja muita hienoja ominaisuuksia.

Jälkimmäisen kunnian ytimessä on arvokkuus, venäjäksi dostojnstvo, joka on samaa kantaa kuin stoit, olla jonkin arvoinen, maksaa jotakin.  Stoimost tarkoittaa hintaa, mutta kun retorisesti kysytään, minkä arvoinen on kunnia, ei suinkaan tarkoiteta, että se olisi kaupan. Kuten vanhassa venäläisessä upseerin kunniakoodissa sanotaan, kunniaa -tšest- ei vaihdeta mihinkään. Elämä ja rakkaus ovat vähemmän arvoisia.

Sana tšest kantaa rehellisyyden konnotaatiota. Tšestnost on rehellisyys ja tšestnoje slovo kunniasana. Säilyttääkseen kunniansa upseerin oli ja on palveltava valtakuntaa uskossa ja totuudessa, veroj i pravdoj, kuten asia suomeksi yleensä käännetään.

Sana vera tulee verbistä verit, uskoa ja pravda taas tarkoittaa paitsi totuutta, myös oikeutta, oikeudenmukaisuutta. Tarkoitetaan siis kuta kuinkin samaa kuin toimia puhtain asein puhtaan asian puolesta. Mannerheimin candida causa -termissä tuli esille myös valkoisuus, huomautettakoon.

Teoria on tietenkin teoriaa ja käytäntö käytäntöä. Kunnia saattaa kuitenkin olla myös hyvin käytännöllinen asia. Rykmentin kunnia merkitsi Venäjällä ennen vallankumousta usein enemmän kuin ihmishenki -jopa rauhan aikana. Kuitenkin kyse saattoi itse asiassa olla aivan mitättömistä asioista: parista sanasta, humalaisesta päähänpistosta tai vastaavasta. Kunnian tahrattomuus oli yhtä kaikki pyhä periaate.

Myös suurvallan kunnia on joskus kiinni aivan simppeleistä asioista. Sekin on periaatteessa jakamaton ja luovuttamaton, eikä siedä nöyryytyksiä. Mikäli sellaisia tulee, on pakko valehdella, ettei niitä tullutkaan. Ja kansan on pakko uskoa, pahempia seurauksia välttääkseen.

Asialla saattaa olla hyvin merkittäviä käytännön seuraamuksia. Voiko suurvalta, etenkään sotilaallisella mahdillaan ylpeilevä suurvalta alistua siihen, ettei sen ylimielisesti julistamasta sotilasoperaatiosta tulekaan mitään, vaikka kenties satoja tuhansia ihmishenkiä on uhrattu?

Ei tietenkään. Kunnia voidaan tarpeen vaatiessa nieleksiä kakistellen ja valehdella, että se, mitä sanottiin, ei ollutkaan todeksi tarkoitettua tai että nyt, olosuhteiden muututtua, on päädytty toisenlaiseen ratkaisuun, jonka saavuttamiseksi mitkään uhrit eivät ole olleet liiallisia.

Kun Neuvostoliitto vuonna 1939 aloitti provosoimattoman hyökkäyksensä Suomeen, sillä oli yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista tarjottavana myötäjäisiksi Suomen kansalle.

Operaatio ei ollut sota eikä hyökkäys, vaan kyseessä oli sopimuksen mukainen avunanto Suomen uudelle hallitukselle. Suomen itsenäisyyttä ei uhattu mitenkään eikä siltä riistetty alueita, vaan niitä lisättiin erittäin merkittävästi perustamalla Suur-Suomi, mikä toteutti Suomen ja Karjalan vuosisataisen haaveen jälleenyhdistymisestä.

Suomen paljon kärsineellä työkansalla oli tässä vain kaikki voitettavanaan eikä mitään menetettävänä. Vuoden 1918 tavoitteet toteutettaisiin nyt. Kansallismielinen älymystö taas saattoi riemuita Suur-Suomen uusista rajoista, joiden piiriin jäivät vanhat runoalueet, Aunuksesta Uhtuaan.

Mutta Suomi ryhtyi mielettömään vastarintaan, jonka lopputuloksen piti olla jokaiselle järjissään oleville selvä. Se kuitenkin riitti siihen, että Neuvostoliitto joutui nieleskelemään kunniansa ja valehtelemaan, ettei tarkoituskaan ollut tunnustaa vain Terijoen hallitusta ja sen kanssa solmittua jalomielistä valtiosopimusta, mikä olisi tehnyt mahdottomaksi solmia rosvomainen pakkorauha Rytin-Tannerin niin sanotun hallituksen kanssa.

Mutta niin tapahtui. Mahtavasta lahjasta kieltäytynyt Suomi joutui nyt aluelahjoitusten sijasta luovuttamaan kokonaisen maakunnan, yhden Suomen keskeisistä kanta-alueista. Olihan se edes jonkinlainen korvaus siitä holokaustista tai sanoisiko niistä hekatombeista, joita sota oli merkinnyt puna-armeijalle. Mutta Venäjä ei saanut tuota aluetta, se annettiin kuin annettiinkin internationalismin hengessä takaisin suomalaisille, ei kuitenkaan kapitalisteille ja riistäjille.

Kunnian rippeiden säilyttäminen edellytti muuta kuin alueiden yksioikoista liittämistä ne ryöstäneeseen Venäjään. Niinpä niitä ei lainkaan liitettykään Venäjään, vaan sen sijaan uuteen, vasta perustettuun liitontasavaltaan, Karjalais-suomalaiseen SNT:hen, joka oli kansalliselta olemukseltaan suomalainen, kuten selitettiin ja jouduttiin perustamaan juuri noiden uusien alueiden takia.

Tämän takia uudessa valtiomuodostelmassa otettiin käyttöön myös suomen kieli, joka oli vuoden 1937 jälkeen kokonaan lakkautettu koko Neuvostoliitossa, niin Inkerissä kuin Karjalan ASNT:ssäkin.

Ratkaisu oli siis tavallaan elegantti, mikäli sen perusteluihin uskoi. Kriittiselle tarkastelijalle ne paljastuivat heti täysin valheellisiksi, mutta noina aikoina oli Neuvostoliitossa parasta pitää kriittiset ajatukset omana tietonaan.

Tämä tarina on, tai ainakin sen pitäisi olla kaikille tuttu. Suurvallan kunnia oli siinä hyvin tärkeä käytännössä vaikuttava tekijä. Kuitenkin sen nielemistä tarvittaessa edesauttoi suuresti totalitarismi, joka oli jo kouluttanut ihmiset sanomaan tarvittaessa mustaa valkoiseksi ja vieläpä uskottelemaan itselleen, että asia oli siten.

Suurvallan kunnia on taas tänä päivänä yksi keskeisistä suurpolitiikkaan vaikuttavista tekijöistä. Millä ehdoilla saadaan rauha Ukrainaan?

Joidenkin mielestä mitään ehtoja ei ole syytä ajatella, on yksinkertaisesti pakotettava hyökkääjä ehdottomaan antautumiseen. Tämä on kuitenkin aivan varmasti tuskallinen tie, josta maksavat tavalla tai toisella miljoonat ihmiset. Maailmansotakaan ei ole poissuljettu asia. Ainakin Suomen, joka nyt on jo valinnut itselleen paikan sodan mahdollisten osanottajien joukossa, olisi syytä kiinnostua muistakin vaihtoehdoista.

Venäjän julistetut sodanpäämäärät olivat Kiovan hallituksen denatsifiointi ja Ukrainan demilitarisointi. Käytännössä on kerrottu ja osoitettu teoilla varsin avoimesti, että tämä tarkoitti pseudovaltio Ukrainan hävittämistä ja liittämistä Venäjään. Ukrainan rajat on jo osittain julistettu muutetuiksi, vaikka koko Novorossijan (vanha Katariina II:n aikainen termi) ”vapauttaminen” on vielä kesken.

Venäjän pakottaminen polvilleen ja vanhan sotaa edeltävän (2013) tilanteen palauttaminen olisi ihanneratkaisu kansainvälisen oikeuden kannalta, mutta ei se itsestään selvästi olisi edes tie kestävään rauhaan ja entistä parempaan maailmaan.

Ukrainan rajat ovat vastanneet huonosti kansallisuuksien rajoja. Sitä paitsi venäläisiä on kuin onkin siellä sorrettu rajoittamalla heidän kielellisiä oikeuksiaan. Tilanne on siis ollut aika lailla sama kuin Tšekkoslovakian ja Puolan saksalaisilla alueilla 1930-luvulla. Silloin Hitlerillä oli merkittävä argumentti puolellaan, kun hän riisti naapureiltaan alueita (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=frederick+taylor ).

Hitleriä ymmärrettiin pitkään, samoin kuin Putinia. Nyt naamiot ovat pudonneet ja on ilmeistä, ettei Putinin päämääränä ole venäläisten oikeuksien puolustaminen, vaan imperiumin uudelleen rakentaminen väkivallan keinoin. Se on asia, joka sivistyneen maailman on syytä estää tavalla tai toisella.

Mutta kysymys venäläisten oikeuksista, mikä on esitetty sodan syyksi, on myös oleellisen tärkeä asia. Se olisi otettava vakavasti myös ulkovaltojen taholla, vaikka Putin ei olisi siitä edes aidosti kiinnostunut.

Mikäli mahdollista, olisi kutsuttava koolle yleinen rauhankonferenssi, jossa pyrittäisiin mahdollisimman oikeudenmukaiseen rauhaan myös kansallisessa mielessä. Putin näyttää haluavan nojata kansanäänestyksiin ja ilmoittaa tunnustavansa niiden auktoriteetin. Niiden olisi siis annettava vaikuttaa Ukrainan uusiin rajoihin, sillä selvä on, että uudet rajat olisivat tarpeen.

Rohkenen ennustaa, että kansanäänestyksissä ukrainalaisuus on nyt valttia ja monet venäjänkielisetkin äänestävät sen puolesta. Putinin rosvomainen väkivaltapolitiikka on pelannut häntä vastaan Ukrainassa, vaikka se näyttää menestyneen hyvin Venäjällä.

Kun nyt Putinillekin lienee pian selvää, ettei hän voi saavuttaa alkuperäisi päämääriään väkivalloin, on myös suurvallan, deržavan aika tyytyä vähempään ja aloittaa selittäminen, vaikka se olisikin katkeraa.

Näin teki Stalin aikoinaan ja näin voi päästä pälkähästä myös Putin, jonka propagandakoneisto pystyy kyllä selittämään sodan (tai erikoisoperaation) päämäärien tulleen saavutetuksi, mikäli Kiovassa vaihdetaan hieman hallitusta ja pidetään joitakin kansanäänestyksiä, joiden perusteella pitäisi todella muuttaa rajojakin.

Parasta tietenkin olisi, että ne symboliset henkilöt, jotka ovat olleet sodassa vastakkain, tavalla tai toisella poistuisivat näyttämöltä. Tuskin se kuitenkaan on aivan välttämätöntä. Muistammehan ns. Ryti-Tannerin bandiittihallituksen, jonka kansa oli kuulemma hylännyt, mutta joka sitten yhtäkkiä ilmaantuikin Moskovaan solmimaan rauhan.

Niin tai näin, rauhaa tämä maailma nyt tarvitse enemmän kuin mitään muuta. Kompromissi on kuin onkin parempi kuin jatkuva sota. Kunnia on katkera juoma ja se koskee molempia osapuolia. Kansainvälisen yhteisön eli Nato-vetoisen lännenkin on syytä hyväksyä se, että aina ei voi saada kaikkea, vaikka mieli tekisi.

Pyritään siis mieluummin siihen, mikä on mahdollista. Se, ja vain se on politiikan taitamista.

 

24 kommenttia:

  1. >… Kun nyt Putinillekin lienee pian selvää, ettei hän voi saavuttaa alkuperäisi päämääriään…

    Vihavaiselta on nyt jäänyt huomaamatta, että Putin on jo saavuttanut päämääränsä. Jopa ylittänyt ne reilusti.

    Vaatimuksia oli kaksi. Ensimmäinen: Donetskin ja Luhanskin alueen itsemääräämisoikeus. Siis Saksan ja Ranskan esittämä Ukrainan sisäinen, osittainen autonomia. Kun se ei toteutunut, seurauksena on nyt näiden alueiden täysi itsenäisyys. Siis samaan tapaan kuin lännen järjestämä Kosovon tilanne.

    Vaatimus kaksi: Ukraina ei saat liittoutua Yhdysvaltojen (NATO) kanssa, ja sallia Yhdysvaltojen tuoda ydinohjuksiaan Ukrainaan, Venäjän rajalle. Kuten Yhdysvallatkaan ei sallinut Neuvostoliiton tuoda ohjuksiaan itsenäiseen Kuubaan vuonna 1962. Tämäkin vaatimus on nyt toteutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin. Tästä on hyvä alkaa. Nyt vain selittäjät töihin.

      Poista
    2. Ei muuta kuin selityksiä kehiin Timo ; P

      Poista
    3. Selittäjät töihin ja tölittäjät seihin?

      Poista
  2. Kunnia on merkillinen sana. Harvaa muuta sanaa käytetään yhtä harhaanjohtavasti. Kunnialla perustellaan usein tekoja, joiden todellinen motiivi on herkkähipiäinen itserakkaus. Mutta niinhän niissä katujengeissäkin rispektiä vaativat suurimpaan ääneen ne, jotka sitä vähiten ansaitsevat.

    VastaaPoista
  3. Upseerien kunnia käsityksethän tulevat aatelisilta. Kadetti on alun perin tarkoittanut perinnöttömäksi jäävää aatelis poikaa.

    Aatelinen ei saanut luokan omien arvojen mukaan kiinnostaa raha, vaan tärkeintä oli kunnia, joka erotti hänet porvareista, varakkaista talonpojista sekä käsityöläisistä.

    Aateliston valta ja rikkaus olivat vain sivutuote tuosta kunniasta. Kuitenkin me hyvin tiedämme, että aatelisto kyllä pystyi kompromisseihin ja takinkääntöön, kun sitä tarvittiin. Tässäkin maassa talonpojat ovat sotineet kuninkaan ja vapauden puolesta, kun aateli on jo maljoja kohotellut uuden hallitsijan kunniaksi.

    Nykyään kunnia ei ole muodissa, mutta kuninkaan tilalla on demokratia ja kunnia on korvattu ihmisoikeuksilla ja sopimuspohjaisella järjestelmällä. Jokainen, joka tohtii nuo pyhät arvot kyseenalaista, muuttuu epähenkilöksi.

    Kova sotakuume on vallannut meidänkin sangen rauhaisan kotimaamme. Kovia puheita kuulee joka puolelta. Venäjää vastaan pitää käydä ja ”lopullinen voitto” saavuttaa vaikka se vaatisi kolmannen maailmansodan. Usein näitä mielipiteitä esitetään, vaikka esittäjä itse on kirjastossa palveluksensa suorittanut sivari. Tiedotusvälineissäkin puhutaan siitä, että meidän tulisi uhrautua suuremman asian puolesta, vaikka tosin vielä vain taloudellisesti. Kovasti myös rummutetaan omien aseiden kaikenpuolista ylivertaisuutta ja vastustajan primitiivisyyttä, typeryyttä ja osaamattomuutta. Toisilla hidas eteneminen on todiste huonoudesta ja toisilla se taas todistaa vastahyökkäyksen järkevyyden ja sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden.

    Tämän valtaisan sotakuumeen alla sain juuri ilmoituksen, että oma maanpuolustuskoulutuksen sotilaallinen kurssi on peruttu vähäisen osallistujamäärän takia.

    Kieltämättä nousee mieleen Alpo Reinikaisen kirjassaan kertoma tapaus. Heidän komppaniansa vääpeli oli tulinen pohjalainen, joka piti yksikölle kovia palopuheita ja laulatti Jumala ompi linnamme virttä tuon tuostakin. Sodassa sitten lempinimeksi tuli Läpsy. Vääpeli kun oli töpinän nopein maahan heittäytyjä ja hihansuihin kiinnitetyt nahkakintaat sitten aiheuttivat tuon ”läps” äänen osuessaan maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aateliset olivat toki kunnian erikoismiehiä. Nykyisin johtoasema saattaa olla moottoripyöräjengiläisillä. Mutta kyllä jokaisen venäläisen juopon peruskysymys toisille on: "kunnioitatko minua?".

      Poista
    2. ”Mutta kyllä jokaisen venäläisen juopon peruskysymys toisille on: "kunnioitatko minua?".”

      Onhan Suomessakin katu ja sen oma laki. Ihmiset, jotka eivät tiedä miten katu toimii usein ihmettelevät sen logiikkaa, kun se on tuttu lähinnä iltapäivälehtien rikos- ja oikeusuutisista.

      Toki usein oikeudessa vedotaan kunniaan, mutta kaduilla, alamaailmassa tai vankilassa ei ole kunniaa vaan kadun laki. Se joka on heikko ei ansaitse mitään ja siirtyy uhriksi. Siitä ne loputtomat hakkaamiset ja puukotukset johtuvat. Se on virallisesta oikeusjärjestelmästä erillään oleva maailma, jos joku plagioi tutkijan tekstiä tai vie lääkärin auton, niin aina voi turvautua viranomaisiin ja oikeusjärjestelmään. Kadun todellisuudessa elävä ei voi turvautua viranomaisiin, kun kyseessä on toinen saman koodin mukaan elävä.

      Olet joko vasara tai alasin, mitään välimuotoa ei ole. Se on kunnian tai ehkä pitäisi sanoa kunnioituksen primitiivisin muoto.

      Primitiivisissä heimoyhteiskunnissa kaikki pyörii kunnioittamisen ympärillä ja jostain täysin toisarvoisesta asiasta syntyy väkivaltainen yhteenotto ja siitä verikosto. Koko yhteisö elää jatkuvassa väkivallan kyllästämässä ilmapiirissä. Ulkopuoliset havaitsivat 900-luvulla, että viikingit kävivät paskalla peräti neljän hengen voimin. Koska vaarana oli jopa oman joukon kesken, että joku tappaa ja ryöstää sinut yllättäen. Vastaavanlainen yhteis paskominen on edelleen käytössä osassa Afganistania.

      Ritari-ihanteet ovat syntyneet tuota sangen väkivaltaista maailmaa suitsimaan. Mitään hempeilyä sekään ihanne ei ollut, mutta loi jonkunlaisen koodiston käytökseen ja pysyvyyttä. Kuten eräs ranskalaisen ritarin pojalleen kirjoittama opas totesi ”sinun ei tule korvaasi lotkauttaa hullun houkan huutelulle kylän raitilla – sillä voit aina hakata hänet myöhemmin”. Kuten olet aikaisemminkin todennut, että herrasmies ei herkästi hiilly, mutta jatkuvaa epäkunnioittavaa käytöstä ei tule hyväksyä.

      Itse määrittelisin kunnian niin, että kyseessä henkilö, joka on kykenevä kulkemaan pimeässä laaksossa, mutta noudattaa myös eettisiä sääntöjä, jotka ympäröivä yhteiskunta hyväksyy. Mannerheimin ristin ritarista voidaan varmasti sanoa, että hänellä on kunniaa yhteiskunnassamme. Sen sijaan prosenttijengin Sergeant at Arms (joka on jengin kovin ja katutietoisin jäsen) on varmasti kunnioitettu omassa kuplassaan. Sisäryhmämoraalia noudattava alakulttuuri ei voi koskaan olla kunnioitettu tai arvostettu järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Korkeintaan voitaisiin puhua pahamaineisuudesta ja siitä, että se on pelätty.

      Poista
    3. "Primitiivisissä heimoyhteiskunnissa kaikki pyörii kunnioittamisen ympärillä"

      Kyse on siitä, että primitiiviset yhteisöt ovat pienehköjä ja stabileeja. Sellaisessa yhteisössä yksilön asema l.kunnia yhhteisössä on elinehto. Siksi sitä puolustetaan kaikin keinoin. Tämä nykyi siten, että vanhassa maalais-Suomessa oli kunnianloukkausjuttuja: jos kutsuit naista kylänraitilla huoraksi, kyseenalaistit tämän koko aseman kyläyhteisössä. Nykyisin urbaanissa maailmassa ei ole, koska soimasana ei vaikuta yksilön asemaan yhteisössään, joka on laaja.

      Poista
    4. "Kyse on siitä, että primitiiviset yhteisöt ovat pienehköjä ja stabileeja. Sellaisessa yhteisössä yksilön asema l.kunnia yhhteisössä on elinehto. Siksi sitä puolustetaan kaikin keinoin. Tämä nykyi siten, että vanhassa maalais-Suomessa oli kunnianloukkausjuttuja: jos kutsuit naista kylänraitilla huoraksi, kyseenalaistit tämän koko aseman kyläyhteisössä. Nykyisin urbaanissa maailmassa ei ole, koska soimasana ei vaikuta yksilön asemaan yhteisössään, joka on laaja."

      Mahdollisesti noin, vaan tässä tuppaa sitten globaaleissa ympyröissä olemaan omat omituisuutensa. Nainen voinne itse puolustaa kunniaansa ja jos asiaa katsonee islamilaisesta kunnia käsitteestä mahdollisesti ymmärtänee kuinka vanhakantainen näkemys on, kuin myös yhteisöllisesti kontrolloiva, eikä siihen tarvita primitiiviyhteisöä. Kuin myös on suhteellisen typerää sitoa naisen kunnia miehen kunniaan.
      Kun taas nainen on se kenessä yleensä on tuo jatkuvuus on siinä myös "tulevaisuus".
      Enempi herännee kysymys ken tahtonee naista kontrolloida ja miksi? Ja siinä kohtaa uskontotraditioilla ja näkemyksillä on oma näkemyksensä asioista.

      Poista
    5. Voinne oikein ymmärtää potentiaalin käyttöä joka verbissä, ottanee mahdollisesti ehkä pattiin, vaikka tuostakaan varma voinne olla.

      Poista
    6. On vallalla (toive)ajatus, että jos Putin "häviää" sodan, tai siis ei saavuta päämääriään, niin se on sitten menoa hänen kohdallaan. Mutta millä mekanismilla valta vaihtuisi. Eikö Putinilla ja hänen koplallaan edelleen ole propagandakoneistonsa, kansalliskaartinsa, armeijansa, gangsterinsa ja duumansa, joilla kansa pidetään kurissa. Selittelijät sitten keksivät uusia tavoitteita, jotka itse asiassa saavutettiin. Ja taas voidaan vetää henkeä ja liennyttää ja myydä sikakalliita hiilivetyjä länteen ja/tai itään muutama lisävarustelun vuosi, ja aloittaa natsijahti uudelleen.

      Poista
  4. "Niin tai näin, rauhaa tämä maailma nyt tarvitse enemmän kuin mitään muuta. Kompromissi on kuin onkin parempi kuin jatkuva sota... Pyritään siis mieluummin siihen, mikä on mahdollista. Se, ja vain se on politiikan taitamista."

    Näinhän se on. Siihen on vain henkisesti pitkä matka, joka vaatii lisää nuorten miesten ruumiita sekä kylmää ja nälkää, myös länsi-Euroopassa. Näitä seuraa lopuksi sotaväsymys ja realiteettitaju.

    Surettaa...

    VastaaPoista
  5. Kunnia on arvokkuutta, itsensä arvostamista, vahvuutta, rohkeutta, oman arvon tuntoa, hyvä itsetunto ja lopulta hyvä ja tasapainoinen psyyke. Ilman sitä ihminen ei saa osakseen ympäristöstään muuta kuin korkeintaan sääliä ja halveksuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten ole.

      Ongelmana nykyään on se, että ihmiset keksivät asioille ihan omat määritelmät. Tuo kuvailu voisi kuvata ehkä itsearvostusta ja siitä seuraavaa positiivista fiilistä.

      Sen sijaan kunnia yleensä määritellään näin:

      "Kunnia tarkoittaa yleistä arvostusta ja mainetta, joka voi koskea yksilöä tai ryhmää."


      Poista
  6. Oletteko muuten huomanneet, miten woke-väki on rauhoittunut Venäjän erikoisoperaation alkamisen jälkeen? Hysteerikot ovat sulkeneet suunsa tai heitä siedetään (ja heille annetaan periksi) aikaisempaa vähemmän, kun yhteiskunta kokee olevansa uhan alla. Sodalla on tällainen säätelevä vaikutus meilläkin. vaikkei sota onneksi kovin lähellä arkeamme vielä ole.

    VastaaPoista
  7. Vihavainen, kysyisin seuraavaa.

    Nyt sodassa on ollut tilastoja, joissa Venäjä on päässääntöisesti lähettänyt erilaisia vähemmistöjä tykiruoaksi sotimaan Ukrainaan, mutta jättänyt etnisiä venäläisiä kotirintamalle.

    Kysyisinkin tuohon liittyeb Euraasian Unionista seuraavaa. Euraasian Unionin ensimmäiset etapithan olivat Belarus ja Ukraina. Paljon spekuloitiin myös, että Euraasian Unionin myöhempiä tavoitteita saattaisi olla myös nykyisen EU:n alueella eli että Venäjä pyrkisi integroimaan ainakin osan EU:n maista itseensä.

    Mikä sinun käsityksesi on siitä, mikä eurooppalaisten kansalaisten osa olisi ollut tuossa Euraasian Unionissa? Olisiko Venäjä käyttänyt näitä lähinnä samassa roolissa kuin nyt käytetään Aasian vähemmistöjä, eli tykiruokana siellä missä sitä kulloinkin tarvitaan. Vai olisiko Venäjä pyrkinyt tekemään Euroopan ja Venäjän kansalaisista yhdenvertaisia?

    VastaaPoista
  8. En nyt tiedä onko kompromissi oikea ratkaisu Ukrainan kriisiin. Jos Venäjä kokee saavuttaneensa ”erikoisoperaatiollaan” kuitenkin edes jotain Ukrainassa niin onko vuorossa seuraavaksi Suomi ja Baltian maat? Mielestäni olisi parasta, että Venäjä kokisi täydellisen tappion Ukrainassa ja lännen pitäisi kaikin voimin tukea tätä.

    VastaaPoista
  9. ”kunnia”

    Sitä sun tätä, siitä ja tästä.

    Gorbatshev kuoli sankarina. Sankarina kuoli myös Lenin.

    Leninin kansallisuuspolitiikka päästi Venäjän Eurooppaan. Tosin Leninillä oli ketun häntä kainalossa. Hänen kansallisuuspolitiikkansa sai bolshevikkiryssiltä voimakkaan vastalauseen Leninin murhayrityksen muodossa. Vastustajilleen Lenin selitti, että aikanaan me, bolshevikit, saamme kyllä kaiken. Stalin toteutti Leninin selitykset.

    Stalinismi johti Neuvostoliiton voittojensa kautta hautaansa. Neukkutalous, neukkumoraali, neukkuvittumaisuus, yms. johtivat siihen, että NKP:n Keskuskomitean raihnaiset paskapääsihteerit vaihtuivat lähes joka toinen kuukausi.

    Tuli nuoren Mihail Gorbatshevin aikakausi.

    Kaiken muun me tiedämme hyvin. (Mainittakoon samalla, että muinaisessa Egyptissä erään kuuluisan suomalaisen kirjailijan mukaan faaraoille tehtiin tarvittaessa pakkokalloleikkaus.)

    VastaaPoista
  10. MIelestäni on väärin antaa Venäjälle mitään alueita. Sotaa jatkukoon, kunnes Venäjä poistuu Ukrainasta ja myös venäjämieliset poistukoon Ukrainasta. Ei mitään alueluovutuksia Venäjälle, mm. sen takia että Venäjä näkee sen menestyksenä ja siksi myöhemmin lähtee voimistuneena uuteen hyökkäykseen.

    VastaaPoista
  11. Vladimir Iljitsh Uljanovin/Leninin eräs mummo oli ruotsalaista sukua. Uljanovien perheessä oli tapana käyttää eri kieltä eri päivinä. Yhtenä päivänä puhuttiin vain venäjää, seuraavana päivänä vain saksaa, sitten vain englantia, sitten ranskaa, jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainenhan oli tyypillistä ajan yläluokan piirissä. Kun perheessä oli yleensä pari ulkomaalaista kotiopettajaa, seoli luontevaakin.

      Poista
  12. Päinvastoin, nyt pitää pistää Venäjälle luu kurkkuun. Venäjähän itse on tehnyt selväksi, että se näkee maailman nollasummapelinä alueiden välillä. Se käyttää pakolaisia aseina, se käyttää sosiaalista mediaa aseena, jossa se yrittää luoda eripuraa. Venäjä yrittää horjuttaa länsimaita kaikilla tavoilla. Ja vielä uhkailee sodalla julkisesti eri maita.

    Maksetaan potut pottuina.

    Suljetaan Venäjä eristetyksi saarekkeeksi ja estetään sen kansalaisten pääsy Eurooppaan. Tehdään venäläisille heidän paikka selväksi, se on vähemmistönä kiinalaisten seassa.

    Tuodaan kaikki ukrainalaiset pakolaisiksi Eurooppaan, niin nuoria ukrainalaisia ei riitä Venäjälle. Venäjän heikkoushan on pieni väkiluku.

    Viedään venäläisiltä usko tulevaisuuteen. Romautetaan heidän syntyyvyys talouspakotteilla ja sulkemalla venäläiset Aasiaan.

    Itsepä ovat tiensä valinneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 4. syyskuuta 2022 klo 16.44. Vaikuttaa jotenkin vähän siltä, että mainittu Anomyymi ei ole koskaan haistanut filosofiaa, perehtymisestä puhumattakaan. Poliittinen filosofia taas väittää, että venäläiset ovat ihmisiä, jotka kehittävät venäläistä kulttuuria, mutta ryssät ovat niitä, jotka tuhoavat muiden kansojen kulttuuria.

      Poista

Kirjoita nimellä.