Kaukainen ystävämme

 

Ystävämme Turkki

 

Vanhan venäläisen kaskun mukaan ukrainalaisukolta kysyttiin kerran, mitä hän maailmassa eniten toivoisi. Ukko sanoi toivovansa sotaa Ruotsin ja Turkin välillä. Sitten kysyttiin, mitä hän seuraavaksi eniten toivoisi ja vastaus oli sama. Kun kolmannellakin kerralla tuli sama vastaus, alettiin jo ihmetellä, mistä nyt oikein oli kysymys.

No, vastasi ukko, siinä, kun ruotsalaiset ja turkkilaiset sitten aina vuorotellen etenevät ja perääntyvät, saavat siinä välissä moskalit aina kyytiä sinne ja tänne ja sinne ja tänne…

Kuten kokemus osoitti, suuren sotajoukon kulkeminen maan läpi oli aina katastrofi, olipa se sitten kenen puolella tahansa.

Meillä Suomessa turkkilaiset on yleensä nähty kristikunnan vihollisina ja barbaareina, joiden uhkaa vastaan myös Luther kirjoitti virtensä Jumala ompi linnamme, Ein feste Burg ist unser Gott!

Autonomian aikana Turkista tuli suorastaan sotilaallinen vihollisemme ja moni suomalainen sai yrjönristinsä taistelussa turkkilaisia vastaan. Hei rota plii ja kara-kara kii, kun me turkkilaisen tukkahan rynnättiin, laulettiin laulussa. Turkkia ja tattaria vastaan taisteli kristillinen keisarimmekin usein ansiokkaasti.

Mutta Ruotsillepa -ja siis aikoinaan myös meille- Turkki oli kumppani ja liittolainen monta kertaa. Suuren Pohjan sodan aikana Turkin armeija kerran jo saattoi venäläiset sellaiseen ahdinkoon, että koko heidän armeijansa tsaareineen kaikkineen olisi ollut murskattavissa. Turkkilaiset kuitenkin päästivät tilaisuuden käsistään, lahjusten ansiosta, sanotaan.

Poltavan tappion jälkeen osa ruotsalaisia joukkoja, mukanaan myös Ukrainan hetmani Mazepa ja hänen kasakoitaan pelastautui Turkkiin. Kaarle XII vietti siellä useita vuosia vieraana, vaikka tunnettu Benderin kalabaliikki osoitti jo ryppyjä rakkaudessa.

Kustaa III:n sota saman vuosisadan lopulla alkoi saamaan aikaan, kun Venäjän armeija oli etelässä, taas Turkkia vastaan sotimassa.

Jotta Ruotsi sitoisi Venäjän laivaston pohjoiseen, maksoi Turkki sille suuria summia niin sanottuja subsidioita. M.M. Borodkinin välittämän tiedon mukaan se tarjosi jo ennen Ruotsin hyökkäystä sille 14 miljoonaa kultapiasteria. Joku ruotsalainen lähde, jota en nyt löydä, puhuu kultatynnyrillisistä. Yksi sellainen vastasi 100000 taalaria ja yksi taalari taas 145 kiloa ruista. Monta tynnyriä sen Ruotsin kerrottiin turkkilaisilta saaneen.

Vihollisen vihollinen on aina vähintään jonkin sortin ystävä. Katolinen Ranskakin auttoi tehokkaasti protestanttista Ruotsia 30-luvotisessa sodassa. Katolinen usko oli sille kallis asia, mutta Saksan keisarin heikentäminen oli ainakin yhtä kallis.

Venäläinen wikipedia käsittelee Kustaa III:n sotaa aika laajasti. Kiinnostavaa on, että sen mukaan sodassa toisella puolella olivat Venäjä ja Tanska ja toisella puolella taas Ruotsi apunaan Brittiläinen imperiumi, Alankomaat, Preussi ja Osmanien valtakunta. Suomalaisen version mukaan toisella puolella oli vain Ruotsi ja toisella Venäjä ja Tanska. Ruotsalainen versio näkee vastakkain vain Ruotsin ja Venäjän.

Näinhän ne kansalliset tulkinnat ja painotukset eriävät. Kiinnostavaa tulee olemaan, miten wikipediat tulevaisuudessa esittävät nykyisen Ukrainan sodan. Sodilla on aina ollut tukijansa ja tuskin voidaan edes kuvitella sotaa, jota joku ei mielellään rahoittaisi, mikäli se on kyllin hankala asia jollekin toiselle valtiolle.

Kun Turkin ja toisaalta Suomen ja Ruotsin suhteet nyt ovat hieman ongelmissa, kannattaisi kukaties korostaa vanhaa ystävyyttä ja liittolaisuutta. Pitkällä tähtäimellä Venäjän ja Turkin edut tuskin ovat yhtenevät. Näinhän se kiusaaja kuiskuttelee.

 Itse asiassa armenialaiset ovat jo hyvän aikaa yrittäneet pelotella Venäjää panturkkilaisella valtakunnalla, joka ulottuisi Istanbulista Kiinan rajalle ja jossa olisi enemmän asukkaita kuin Venäjällä. Vuoristo-Karabahin alue on tämän uuden valtakunnan viimeinen este katkaistessaan suurturkkilaisen yhteyden.

1920-luvulla tätä valtakuntaa ajava ns. turaanilainen aate herätti tiettyä mielenkiintoa Suomessakin ja jotkut arvelivat meidän hyvinkin mahtuvan turaanilaisen rodun piiriin. Turkissa oli samankaltaisia näkemyksiä.

Mutta ehkäpä pienen Suomen oli silloin ja on nytkin parasta pysyä hiljaa omalla kulmallaan tässä maailmassa ja koettaa ennen muuta tulla toimeen täkäläisten naapurien kanssa, silloinkin, kun ne ovat tulleet hulluiksi.