Ahneus
Mitä oikeastaan onkaan ahneus? Tämän
maailman lapsille se näyttää olevan ensimmäinen hyve, jonka vajavaisuus on
synneistä suurin. Eikö meidän todellinen tarkoituksemme tässä maailmassa olekin
tehdä työtä niska limassa aamusta iltaan ja mielellään ilman mitään lomia, ja
kehdosta hautaan, jotta menestyisimme ja olisimme markkinavoimille otolliset?
Eikö ahneus olekin se jalo
ominaisuus, joka viime kädessä toimii koko yhteiskuntamme kehityksen moottorina
ja jonka ansiosta kehitys ja edistys ovat niin reippain askelin tuoneet meille
myös kaikkinaiset ruumiin ja hengen hedelmät vauraudesta hamaan tasa-arvoon?
Konsumerismi eli vimma hankkia ja kuluttaa tavaraa sen itsensä vuoksi on muuan
länsimaisen yhteiskunnan jalostama ”killer app”, kuten Niall Ferguson asian
ilmaisee. Muualla se oli kauan alikehittynyt ja niinhän se ennen oli meilläkin.
Yleensä talonpoikaiseen elämänmuotoon on kaikkialla kuulunut käsitys ”riittävästä”
toimeentulosta, jonka ylittäminen oli synti. Lihan himo, silmäin pyyntö ja
elämän korskeus –samaa perhettä kaikki tyynni.
Mutta nyt on kaikki toisin.
Puuttuva halu käyttää kaikki meille täällä maan päällä annettu aika rahan
hankkimiseen ja sen älyttömään haaskaamiseen on julistettu kerta kaikkiaan
paheeksi. Mehän teemme vähemmän työtä kuin amerikkalaiset! Ruotsalaisetkin
puurtavat pitempää päivää ja palkitaan tästä hyveestään vähintäänkin jonkin
Wahlroosin kauniilla kiitoksella. Mutta ei tämä vielä mitään. Kiinalaiset ja
muut idän kansat ne vasta ahkeriksi ovatkin oppineet. Siellä todella kootaan
aarteita maan päälle ja kasat ovat jo komeita. Otetaan siis heidät esikuviksi!
Eikös olekin hyvä niin?
Vanhan kansan edustajana minusta
on aina tuntunut, että tässä nyt jokin niin sanotusti mättää ja ottaakseni
asioista selvän, avasin kirjoistani kallisarvoisimman, isovanhempieni aikoinaan
perintönä saaman ja edelleen
jälkipolville luovuttaman Raamatun, sen, jota koristavaa Gustave Dorén kuvitus.
Pelkkä vilkaisu hakemistoon
auttoi minua ymmärtämään, missä me tänä aikana oikeasti menemme ja mihin
suuntaan. Tuo lahjomaton ja poliittisesti aivan epäkorrekti kirja, jota ei ole
laadittu kenenkään mielistelemiseksi kertoo ahneudesta, tuosta viheliäisestä
taipumuksestamme seuraavaa:
Ahneus. Se on tytymätöin tavarain
halu ja sopimatoin kokoominen. Ahneutta ja tytömättömyyttä pitää vihattaman
seuravaisten syitten tähden:
-Jumala käskee tytyväisyyden ja
varoittaa ahneudesta
-ahneuden karttaminen ja
tytyväisyys on suuri rikkaus
-on se pyhäin oikea omaisuus
-ruumiillisen elämän lyhykäisyys
ja kuolevaisuus pitää meitä ahneudesta peljättämän
-Ylönpalttisuus on vahingollinen
autuuden esteeksi ja ei mihinkään hyödyllinen
-Vatsan murheella ei saada mitään
aikoin
-ahneus, viimeisen maailman suuri
synti
-se on synti, joka vissimmän
kadotuksen myötänsä tuo
-se on synti, joka kutsutaan epäjumalan
palvelukseksi
-se on pakanallinen synti
se on hulluuden synti, joka
ahnetta itse vahingoitsee
-se on synti, joka maan ja valtakunnan
turmelee: erinomattain, koska se esivallan tykönä löytyy
Ahneet ovat tytymättömät:
-vahingoitsevat itsensä
-öykkävät tavarastansa
-vetävät, Jumalan vihan,
rangaistuksen ja kirouksen päällensä
-ahneus on pahuuden synti
-sen tähden saattaa se paljo
syntiä matkaan
-jumalan ja hänen sanansa
ylönkatseen
-armottomuuden
-vääryyden, valapattoisuuden ja
valheen
-murhan ja tapon
-kavaluuden ja petoksen
-ahneus tuo myös rangaistuksen
myötänsä ahneille
-sydämmen surettavaisen murheen
ja levottomuuden
-kansan kiroilemisen ja pahan
puheen
-ahneen huoneen hävityksen ja
hänen tavaransa hajotuksen
-iankaikkisen kadotuksen
Ahneuden hillitsemiseksi pitää
vatsamurhe pantaman pois
-voittohimo tukahdutettaman
-tutkittaman ja ajateltaman
kuolevaisuutta
-uskollisesti rukoiltaman
-maailman rakkautta vastaan
Ahneuteen ovat vikapäät olleet:
-Laban,
-Bileam
-Achan
-Samuelin pojat
-Saul
-Nabal
-Achab
-Gehasi
-se nuori mies
-Judas
-Ananias ja Saphira
-Simon Velho
-Felix
Siinä terveisiä itse kullekin.
Miltäpä tuntuisi Rinteestä, Lylystä ja muista sankareista saada nimensä listan
jatkeeksi?
Ahneus, kuten naisvaltikka,
matkaansaattaa valtakuntain tuhon. Pois se nyt meistä, koska uhkaa surkein
tuho! Apage, Satana! Vade retro!