Tšekistin paheet
Vanhan ajan hallitsijoiden uudempienkin aikojen hallitsijoiden ansioita luetellessa on yleensä aina tapana mainita myös se, että he kaunistivat pääkaupunkia tai jotakin muuta valtakuntansa osaa mahtavilla rakennuksilla.
Itsevaltiaat ovat yleensä olleet tämän alan mestareita, vaikka toki myös kansanvalta, silloin kun kansa on pitänyt itseään arvossa, on tuottanut komeita rakennuskomplekseja. Onhan meilläkin sentään Eduskuntatalo ja Finlandia-talo. Jälkimmäinen saattaa tosin olla lähinnä Kekkosen muistomerkki.
Saipa sekin talo aikoinaan paljon myös vastustusta, samoin kuin Temppeliaukion kirkko: kun maailmassa vielä joku näkee nälkää, niin mikä oikeus meillä on komeasti rakentaa? Annetaan ne rahat niille!
Helsingin parhaista rakennuksista saamme kiittää Venäjän keisareita ja vasta toissijaisesti niitä keinottelijoita, jotka osoittivat rikkauttaan rakennuttamalla pääkaupunkiin palatsejaan, siis noita kivimuureja, kuten aikoinaan sanottiin (it. palazzo).
Sitten kun rakentajat saivat käyttöönsä monipuolisia uusia materiaaleja, jotka mahdollistivat mielikuvituksen käytön, saatiin vähän aikaa nauttia upeista luomuksista Jugendin ja kansallisromantiikan merkeissä. Maailmansodan barbaria hävitti kuitenkin yhdellä iskulla niin pyrkimyksen kauneuteen kuin myös sen kainostelemattoman pröystäilyhengen, joka halusi tuoda esille aineellista menestystä.
Funktionalismi on simppelissä teoreettisuudessaan yhtä vakuuttavan komea ideologia kuin vaikkapa kommunismi tai natsismi. Vasta käytäntö paljastaa totuuden kaikessa alastomuudessaan.
Käytännössä funktionalismi tuli merkitsemään suorakulmaisten särmiöiden tyranniaa, kuten Tom Wolfe kiteyttää lyömättömässä analyysissään From Bauhaus to our House.
Tunnuslause ornamentti on rikos, sanoi jo kaiken. Oli rikollista tuhlata ihmistyötä asumiskoneiden koristelemiseen, kun sillä olisi sen sijaan voitu tehdä lisää asuttavaksi kelpaavaa suojaa ihmisille. Paljonko? ei ollut edes kysymys, sillä koko asia olisi ollut pyhäinhäväistys, kuin pihvin syönti vihreässä perheessä.
Niinpä tuotettiin hirvityksiä ja päätettiin, että ne ovat kauniita. Kyse oli samasta ilmiöstä kuin niiden support-groupien piirissä, jotka tänä päivänä vakuuttavat itselleen ja toisilleen, että jokainen on yhtä kaunis kuin toinenkin. Muodottomat läskit ja luurankomaiset ruipelot eivät häviä lainkaan viehättävyydessä Venus kallipygen klassisille mitoille, se on vain uskottava.
Tämä on poikkeuksellisen selkeä osoitus kulttuurin rappiosta ja sitähän saamme nyt ihailla lähes koko maailmassa. Komeat mahtirakennukset, joihin liittyy taiteellista kunnianhimoa, ovat harvinaisia poikkeuksia. Suurta toki voidaan tehdä, kunhan se on myös rumaa.
On kiinnostavaa, että myös Putin, joka on varsin vaikuttavassa määrin palauttanut Venäjän loistoa ja mahtavuutta, on saanut osakseen suuttumuksen myrskyn juuri rakennuspuuhiensa takia.
Neuvostoaika, joka Hruštšovista lähtien ryhtyi tuottamaan pelkistettyjä laatikoita suorastaan liukuhihnalta, tuhosi valtavan määrän arvorakennuksia ja antoi lähes kaiken lopun sitten rappeutua.
Se, joka on nähnyt, miten uskomattomalla tavalla entisiä kirkkoja ja palatseja (esim. Kronstadtin merikirkko, Pyhän Marian kirkko tai Dolgorukovan palatsi, ent. Eurooppalainen yliopisto Pietarissa) oli neuvostokaudella vandalisoitu, ymmärtää millainen vastavallankumous tarvittiin niiden jälleen kunnostamiseksi.
Nyt alkaa suuri osa Pietaria jo jälleen muistuttaa imperiaalista pääkaupunkia. Siinä ei ole työtä ja rahaa säästetty. Osittain rahat ovat tulleet valtiolta, osin yksityisiltä. Suhdetta en tunne.
Joka tapauksessa tähän suureen restauraatioaaltoon liittyi myös hävitettyjen palatsien kunnostaminen. Saksalaisten hävittämä Strelnan Konstantinin palatsi eli ns. Kongressipalatsi tunnetaan myös Putinin vierashotellina, jonne hän on majoittanut joitakin merkittäviä vieraitaan. Näyttää siltä, että sen kunnostamisen vaatimalla työllä olisi voitu koko valtava palatsi yksin tein rakentaakin. Tämä on ns. mutu. Joka tapauksessa kyse on mahtirakennuksesta, jollaisia Pietarissa olisi riittänyt muutenkin.
Suurvalta haluaa aina mahtailla ja Venäjä oli Putinin kaudella päättänyt haluavansa olla jälleen suurvalta. Sen mukaisia ovat sitten myös rakennukset. Pietari ja sen ympäristö on luultavasti maailman suurin ylellisten palatsien keskittymä. Kun Stalin saapui Potsdamiin vuonna 1945, hän totesi paikalliset palatsit lähinnä säälittäviksi: venäläiset aristokraatit ne sen sijaan osasivat riistää kunnolla ja rakentaa sen mukaan.
Kuten tunnettua, Putin on salaisen palvelun miehiä ja ylpeilee sillä. Alan suureksi esikuvaksi nostettiin jo neuvostokaudella ”rautainen” Feliks Dzeržinski, jonka mielestä tšekistillä (tšekan eli erikoiskomitean miehellä) tuli olla kuuma sydän, kylmä pää ja puhtaat kädet.
Tuo viime mainittu ominaisuus viittasi lahjusten ottamiseen eli siis siihen, ettei niitä otettu. Ihanteellinen neuvostojohtaja eli muutenkin vaatimattomasti, mieluiten suorastaan spartalaisesti, lähinnä aatteen voimin. Aineellista hyvää olikin kansalle rajoitetusti tarjolla, mutta saattoihan se olla sitäkin houkuttelevampaa johtajille, joilla aina oli niihin mahdollisuus.
Lenin tuhosi koko vanhan Venäjän, mutta ei hän raunioista itselleen aarteita hamunnut. Kuuluisassa kuvassa hän keskustelee rähjäisen talonpojan kanssa ja molemmat istuvat nojatuoleissa, jotka on peitetty suojalakanalla.
Stalinin elämäntyyli oli vaatimaton siinä mielessä, ettei hän kerännyt omaisuutta. Sen sijaan palvelut toki pelasivat ilman rahaakin ja jopa jälkeläisten asema oli turvattu isän maineen perusteella. Stalin ei ylenkatsonut pöydän iloja ja hänellä oli myös silmää komeille rakennuksille, mutta nehän olivat valtion rakennuksia ne. Myös nuo lukuisat datšat. Ei niitä periä voinut
Hruštšov eli yhtä vaatimattomasti kuin rakennuttikin ja sama koski pitkälti vielä Brežneviäkin. Tosin hänen perheensä ei ollut immuuni kiusauksille. Brežnevin lempiruokakin olivat harmaat neuvostomakaronit, jotka olivat kenen tahansa saavutettavissa.
Kaikille ei ehkä tosin aina riittänyt voita makaroniensa kanssa, mutta joka tapauksessa pääsihteerin maku oli aidosti kansanomainen -komeita länsiautoja lukuun ottamatta.
Mutta nämä kaikki kuuluivat siihen sivilisaatioon, joka oli rakentunut 1800-luvun egalitaarisen ideologian pohjalle ja joka jo periaatteessa kammosi kaikenlaisia etuoikeuksia ja ilman työtä hankittuja tuloja. Se ideologia romahti tuottamansa talouden myötä 1900-luvun lopulla.
Venäjän uusi ideologia on aika problemaattinen asia. Sen selvittämiseksi pidettiin aikoinaan oikein kilpailukin, mutta järjellisiä vastauksia ei tullut, saati todellista käytännön toimintaohjetta.
Käytännössä tapahtui niin, että muutamat superrikkaat rosvosivat suurimman osan kansallisomaisuudesta ja jatkavat sen hallinnoimista. GINI-indeksillä mitaten tulonjaon epätasaisuus Venäjällä on ollut samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa, ja se merkitsee valtavaa epätasa-arvoa se.
Yhdysvalloissa on slumminsa, joita Venäjällä ei ole, mutta siellä on sen sijaan unohdettu maaseutu, joka elelee vailla tulevaisuuden toiveita. Sitä paitsi sielläkin riittää radikaalia nuorisoa, joka paheksuu niin sanotun eliitin röyhkeyttä. Sehän on Venäjällä vanha perinne, joka 1800-luvulla sai myös suuren valtiollisen merkityksen. Siellä Kazanin jumalanäidin katedraalin luona ne ennenkin mieltä osoittivat.
Kun tyytymättömien ääntä kuuntelee, tuntuu sieltä erottuvan kaikkein selvimpänä huuto: Putin -vor! Putin on varas! (Ks. myös https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=putin+vor ). Kansantribuuni Navalni on paljastanut Putinin väärinkäytökset ja hänet on sen vuoksi yritetty murhata ja nyt vangittu. Tässä ovat vastakkain oikeus ja vääryys monellakin tasolla. Asetelma on klassinen ja siksi vaikuttava.
Valta tekee ihmisen helposti sokeaksi ja hän saattaa alkaa kuvitella, ettei yksi ihminen mitään merkitse -hänelle ainakaan. Tällaisia virhelaskelmia yksinvaltiaat ovat tehneet kautta historian. Heille paavin divisioonat ja virrenveisuut Suurtorilla ovat pelkkä vitsi -siksi kunnes osoittautuu, että ne edustavat paljon suurempia voimia.
En tiedä, miten korruptoituneita Putin ja hänen hallintonsa todella ovat. Tämä on hieman noloa, kun kaikki muut näyttävät tuntevan nämä asiat kuin omat taskunsa, mutta huomautan, että tarkkoja laskelmia saanemme vielä odotella, ehkä kauankin.
Putinia on joka tapauksessa arveltu erääksi maailman rikkaimmaksi mieheksi, ehkä kaikkien rikkaimmaksikin. Sen verran voinee varmuudella sanoa, että verrattuna edeltäjiinsä, hän todella on suuri valtion varojen kahmija.
Se on toki Venäjällä vanha perinne. Jo Nikolai Karamzin sanоi, kun häntä kehotetttiin lyhyesti esittämään, mitä Venäjällä tapahtuu: varastavat! (vorujut-s). Tuo loppu -s ei ole välttämätön, mutta yleensä siinä esitetään. Se viittaa keskustelukumppanin puhutteluun: sudar.
Pietari Suuri eli henkilökohtaisesti varsin vaatimattomasti ja aluksi hänellä ei ollut edes palatsia, jossa olisi voinut ottaa arvovieraita vastaan. Niinpä hän sellaisiin tarkoituksiin lainasi Menšikovin palatsia. Tuo ruhtinas ja entinen rinkelikauppias sen sijaan oli oikea kassavarkaiden kuningas ja siitä hyvästä Pietari joskus hakkasikin hänet kepillään henkihieveriin.
Nyt edustustiloja riittää ja myös huviloita presidentille ja hänen kavereilleen. Rahaa ei ole säästelty.
Miksi ihmeessä Putinin on sitten vielä pitänyt rakennuttaa itselleen suuri, linnamainen palatsi? Sellaisen ylläpitokin vaatii valtavan henkilökunnan ja sen mukaisesti tuloja. Sellaisia siis näyttää olevan käytettävissä.
Olipa Putinin omaisuuden laita mikä tahansa, oman omaisuuden kartuttaminen sopii erittäin huonosti yhteen hänen hehkuttamansa turvallisuuspalveluiden perinteen kanssa. Se on myös mahdollisimman räikeässä ristiriidassa neuvostokauden vallanpitäjien askeettisen ihanteen kanssa. Onko Putin jo hairahtunut pitämään itseään pikemmin keisarina kuin presidenttinä?
Tosiasia ainakin on, että hän on joutunut tilanteeseen, jossa vain väkivalta auttaa häntä pitämään asemansa. Mikä on tie pois tästä umpikujasta?
En ole vielä huomannut, millainen rooli on annettu esimerkiksi Rosgvardijalle, jonka nuorukaiset ilmeisesti on värvätty tarvittaessa tappelemaan ”heikäläisiä” vastaan, samoin kuin aikoinaan nuo ”meikäläiset” (naši), joiden merkitys näyttää tykkänään hiipuneen.
Muuan tekijä tässä saattaa vielä yllättää. Tarkoitan niitä kiihkokansallisia elementtejä, joita yhdistävät ns. Izborskin klubin tunnukset ja joiden ideologiassa ihannoidulla venäläisellä traditiolla on keskeinen asema.
Tuota traditiota kuvitellaan hyvin egalitaariseksi ja kollektivistiseksi: aito venäläinen ei juokse mammonan perässä, vaan häntä elähdyttävät korkeammat arvot. Itselleen valtavia omaisuuksia kahmivat oligarkit ovat tämän ideologian luonnollisia vihollisia.
Putin sen sijaan on keskittynyt liputtamaan etatismin nimeen. Valtion pitäisi olla kaikille venäläisille jopa omaa henkeä rakkaampi.
-Mutta entäpä jos valtio on varkaiden ja huijarien käsissä?
Tulevaisuus taitaa kätkeä monia mahdollisuuksia. Jos joku luopuu vallasta -ja siitä tilanteesta toki ollaan Venäjällä vielä hyvin kaukana- ei tyhjiö koskaan jää täyttymättä.
Sen, joka uskoo, että kaikki mellakat aina tuottavat kansanvaltaa ja siunausta kaikille, kannattaa vilkaista vaikkapa vain niin sanotun arabikevään jäännöksiä.
Toivokaamme, että Venäjä rauhoittuu ja että siellä pärjätään ilman suuria mullistuksia.
