Muuan viisas

 

Viron Kozma Prutkov

 

Vladislav Koržets, Mõtteleek. Ülev Suurmõlgi valitud mõtteit, sõnavõtte ja poeese. Sõnavald Oü, 2018, 127 s.

 

     Kozma Prutkov oli fiktiivinen, venäläinen neropatti, arkkityyppinen virkamies ja grafomaani, joka mahtipontiseen tyyliinsä esitti viisauksiaan elämästä ja kuolemasta ja myös kyhäsi runoja kuvittelemistaan espanjalaisista ja muista aiheista ylevään tyyliinsä.

      Kozman olivat luoneet kirjailijat Aleksei Tolstoi (se vanhempi 1800-luvun kirjailija) ja hänen kolme serkkuaan 1800-luvun puolimaissa ja hänen selitettiin syntyneen vuonna 1803 ja kuolleen vuonna 1863. Kuollessaan hänestä jäi jäljelle vain mustetahra. Potrettikin löytyi: komean ja innoittuneen poeetan kuva, joka tuo mieleen Fredrik Cygnaeuksen Kumtähden kentällä.

      Silmäillessäni Koržetsin teosta, tuli Prutkov heti mieleeni ja, toden totta, osoittautui, että kirjoittajalla oli kirjassaan yksi luku lainauksia Prutkovilta sekä venäjäksi että virolaisina käännöksinä.  Erikoinen ratkaisu sinänsä.

     Mainittakoon, että Koržets on puolalaisen isän ja virolaisen äidin poika, joka jostakin syystä on syntynyt Siperiassa ja hänet tunnetaan Virossa suurena kalamiehenä ja herkkusuuna. Kirjailijana hänet on palkittu muun muassa Oskar Lutsin huumoripalkinnolla.

     Kuten sanottu, ”Ülev Suurmõlgin” kirjoitusten lisäksi kirjassa on myös itsensä Prutkovin ajatelmia, kuten esimerkiksi ”Samaa munaa ei voi hautoa kahta kertaa”, ”Jos kysytään, kumpi on hyödyllisempi, aurinko vai kuu, vastaa: kuu. Kuu paistaa yölläkin, kun taas aurinko paistaa päivällä, jolloin on muutenkin valoisaa.” ”Kukaan ei voi käsittää käsittämätöntä= (Keegi ei haara haaramatut). ”Ihmisille on pää pantu yläpuolelle siksi, ettei tarvitsisi kävellä jalat ylhäällä.”

      Ja niin edelleen. Oma lempiaforismini Prutkovilta on, ”Todellisuuden olemuksen voi käsittää vain valtion palveluksessa”.

     Kuten huomataan, Prutkov, kuten myös Suurmõlg on aito filosofi ja esittää joskus samoja kysymyksiä kuin itse Wittgenstein. Kaiken kaikkiaan molempien ajattelussa, toisin kuin Wittgensteinilla, on tiettyä kopeaa omahyväisyyttä, vaikka suurisa kysymyksissä alistutaankin inhimillisen järjen rajoituksiin.

     Jostakin syytä minulle molemmista tulee mieleen Markus Kajon ”Kettunen”, joka on syvästi himoristinen, mutta samaan aikaan melankolinen hahmo ja vita contemplativaa hiljaisessa antikvariaatissa harjoittava viisas.

      Viisaudesta on kuitenkin haittansa, kuten jo Gribojedov ymmärsi: ”Mida suurem tarkus, seda kehvemini see pähe mahub”. Tämä ei kaivanne kääntämistä, mutta jos tarvitaan, ei se nykyään voi kenellekään olla ongelma.

      Ja mitäoä ajattelette seuraavasta: ”Geeniuse mõtted on huvitavad selle pollsest, et olgugi vahel rumalad, on nad ikkagi geniaalsed”.

     Vanhan anekdootin mukaan on ihmisille syytä toivottaa yhteiskunnalisen menestymisen lisäksi onnea myös henkilökohtaisessa JA perhe-elämässä.

Suurmõlg ei toivotuksissaan unohda kuolemaakaan:

”Õnne ühiskondlikus ja isiklikus elus

sulle soovin, seltsimees, kuni oled elus,

Tuled aeg ja soovin sul-

Uno, Otto Urmas-

õnne ühiskondlikus

ja isiklikus surmas”

Koneen käännöksenä:

”Onnea yhteiskunnallisessa ja henkilökohtaisessa elämässäsi

toivon sinulle, toveri, niin kauan kuin elät,

Aika tulee ja toivon sinulle -

Uno, Otto Urmas -

onnea yhteiskunnallisessa

ja henkilökohtaisessa kuolemassa”

 

     Suurmõlg on siis Prutkovin tapaan myös runoilija, ja tässä tapauksessa sangen taitava viron kielen käyttäjä. Parhaimmillaankin toki inhimillinen kieli ja ajatus ovat vain vajavainen sielumme vankila vajavaiset ja joskus runoissa välittyy ahdistu ihmisen käyttämän kielen ja sen käsitteiden riittämättömyydestä.

Vai miten olisi seuraavakin tulkittava:

 ”Eks ole nii, et kõik on nii,

sest nii on nigunii.

Ku oleks nii, et poleks nii,

siis poleksi se nii.”

Käänträjänmmukaan se on suomeksi näin:

”Eikö olekin niin, että kaikki on niin, 

koska niin se vaan on. 

Jos olisi niin, ettei olisi niin, 

niin ei se sitten olisi niin.”

     Vai onko kyseessä sittenkin järjen riemuvoitto filosofian kirotuista kysymyksistä?

 Kuten Prutkoville, myös Suurmõlgille maailma on lopultakin hyvin turvallinen ja selkeä paikka, jossa ihminen ja erityisesti luomakunnan kruunu järjen miekallaan selvittää kaikenkarvaiset Gordionin solmut.

     Kyse ei ole kapinallisista, vaan ajattelun sankareista, jotka eivät pysähdy pelkkien konventioiden edessä niitä vain kumartelemaan, vaan haluavat niiden välttämättömyyden vielä itselleen ja muille todistaakin.

      Meidän kirjallisuudessamme heidän rinnalleen voitaisiin ehkä asettaa Kosta Pylkkänen, joka myös ajatteli omilla aivoillaan, mutta oli toki aivan erilainen persoonallisuus.