lauantai 4. heinäkuuta 2015

Perestrahovkan politiikkaa



Vatuloinnin politiikka ja perestrahovka

Ulkopolitiikan arvioiminen on erityisen vaikeaa siksi, ettei ulkopuolinen tiedä, mitä tosiasiassa on sanottu ja tehty. Hän näkee vain pelaajien toiminnan kentällä ja reagoi sen mukaan.
Nyt Suomi lämäsi Putinin tarjoaman kiekon komeasti omaan maaliinsa. Yleisö tietenkin buuaa, vaikka ei tiedä taustoja. Tapahtuiko tämä ilmeinen järjettömyys itse asiassa siksi, että joku oli maksanut jotakin tai ainakin luvannut maksaa jollakin valuutalla? Oliko esitetty uhkailuja, joihin päätettiin antaa asianmukainen vastaus ja osoittaa, ettei sellainen peli meihin tehoa? Vai oliko kyseessä yksinkertaisesti lahjattoman vatuloinnin tulos, komiteadiplomatiaa parhaaseen EU-tyyliin, politiikkaa, josta tiedetään, ettei se tuota mitään muuta kuin ikävyyksiä, mutta jota siitä huolimatta toteutetaan ja toivotaan samalla, ettei siitä nyt ainakaan mitään ikäviä seurauksia ole?
Kun emme tiedä niin emme tiedä. Se on ainakin selvää, että on päätetty tehdä siirto, joka varmasti erittäin paljon ärsyttää Venäjää ja aiheuttaa ikävyyksiä, mahdollisesti hyvinkin suuria ja nimenomaan meille. Putinin puhe turvallisuusneuvostossa 3.7. todennäköisesti liittyy ainakin osittain siihen ja se on yhtä arvoituksellinen kuin koko muukin tarina. Arvata kuitenkin voi, että tekeillä on taas uusi siirto pakotteiden ja vastapakotteiden tolkuttomassa ja tarkoituksettomassa kierteessä, jossa on jo kokonaan unohtunut, mitä asia oikeastaan koskee. Kuten Putin sanoi, asiaa ei edes haluta vakavasti analysoida, vaan käskytetään komeasti. Yleisvaikutelma on, että Venäjää vain halutaan rangaista, vaikka ei oikein tiedetä miten paljon pitäisi, eikä ollenkaan hahmoteta, mitä siitä seuraa. Ilmeisesti haaveillaan jostakin ihanteellisesta lopputuloksesta, johon vielä kerran päästään joitakin Herran tutkimattomia teitä.
Kuitenkin Venäjä ilmeisesti olisi valmis jännityksen purkamiseen ja siihen ETY-prosessi jos mikä voisi avata tien. Tai olisi voinut, ellei tätäkin mahdollisuutta olisi hukattu rupeamalla vatuloimaan silloin kuin pitäisi tehdä rohkeita päätöksiä, joilla voisi olla laajempaakin yleistä merkitystä.
Mikä merkitys oli sillä, että Putin otti esille mahdollisuuden rakentaa Loviisaan kolmas ydinvoimala? Ellei kyseessä ollut jokin pirullinen bysanttilainen juoni, oli kyseessä tarjous Suomelle: meiltä on saatavana etuja, joita ei kannata väheksyä. Suomen ystävällisestä politiikasta olemme valmiita maksamaan sekä poliittisesti että taloudellisesti. Hedelmällisestä yhteistyöstähän Suomella on jo parin vuosisadan kokemus. Suomi on aina osannut huolehtia omista eduistaan, kokemus lienee sille myönteinen?
Aivan ilmeisesti siis oli tarjolla porkkanaa, mutta vatulointikomitea päätti vastata napauttamalla kepillä päin kuonoa. Isku ei ollut sinänsä kova ja haava tuskin syvä, mutta ele sitäkin tärkeämpi. Haaste on annettu. Viesti oli, ettei Venäjää välitetä kohdella tasaveroisena, normaalina valtiona edes Suomessa, vaikka siihen olisi kaikki syyt. Sen sijaan tuijotetaan maamme läntistä imagoa, jonka kuvitellaan vahvistuvan siitä, jos uskalletaan vahingoittaa jopa maan omia etuja vastoin kaikkea normaalijärkeä.
Paasikivi muistaakseni sanoi joskus, että Mannerheimin tapoihin kuului ”aitoryssäläinen perestrahovka” eli jäälleenvakuuttaminen. Toisin sanoen hän muka halusi varmistua siitä, ettei jää vastuuseen, mikäli kaikki meneekin pieleen.
Tämä tuomio jää Paasikiven omalletunnolle ja perustunee taas kerran hänen koleeriseen luonteeseensa. Mannerheim nimittäin oli nimenomaan rohkean politiikan toteuttaja ja juuri siksi hän menestyi yhä uudelleen, vastoin kaikkia todennäköisyyttä.
Mannerheim oli vanhanaikainen kunnian mies, mutta samaan aikaan paradoksaalisesti myös nimenomaan reaalipoliitikko ja sellaisena hän ymmärsi, mitkä ovat pienen maan mahdollisuudet ja mitkä ne eivät ole. Mahdollisuudet selviytyä ja jopa selviytyä hyvin ovat nimittäin varsin kohtuulliset, mikäli ymmärretään ja osataan käyttää hyväksi. Mikäli sen sijaan ruvetaan leikkimään keihäänkärkeä suurvaltojen pelissä, on tarjolla vain tuhoa ja mahdollinen hyöty jää muille. Travailler pour le roi de Prusse, sanottiin ennen hölmöstä hanslankarin työstä.
Utva teki varmaan aivan asianmukaisen ja tavanomaisen komiteatyön ja huolehti siitä, ettei kukaan ainakaan Suomessa jää nyt vastuuseen Suomen politiikasta, joka on EU:ssa yhteisesti sovitun linjan mukaista. Asian varmistamiseksi kysyttiin nyt vielä kuitenkin, että eikös se niin ollutkin, että sopimuksista pidetään kiinni, pacta sunt servanda? Kun kerran mennään kysymään, saadaan vastaus ja vastuu siirtyy niille tuntemattomille tahoille, joita pyydettiin päättämään Suomen Venäjä-suhteista Suomen puolesta. Toivottavasti he antoivat vastauksensa Suomen etu mielessään.
Pitäkööt he siis vastuunsa, me nautimme sen hedelmistä ja imagomme ei kun kirkastuu. Kun kaikki ymmärtävät jo, että täällä ollaan hölmöjä, niin ollaan sitten! Meihin voi luottaa aina ja voimme toivoa saavamme taas uusia vastuunalaisia tehtäviä.

49 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaisi siltä, että maallinen hallitus on päättänyt kieltää joidenkin sanojen käytön Venäjän yhteydessä, esim. naapuri, ettei loukata Brysseliä.

    VastaaPoista
  3. Presidentti Niinistö vieraili pari viikkoa sitten Putinin luona. Ehkä hän kävi kertomassa, että Naryshkin ei Suomeen pääse - muuttakaa kaikessa hiljaisuudessa osallistujalistaanne. Ehkä Putin totesi että paskanmarjat, te ette meitä määräile. Siinä tilanteessa Niinistö teki ainoan oikean ratkaisun ja seisoi sanojensa takana.

    Putin päätti valita uhittelun ja nyt Moskovalla on taas yksi kaveri vähemmän. Putinia ei kiinnosta maansa luotettavuus ja maine vaan oma valta ja raha. Hän on kuin joku afrikkalainen gepardihattu, joka rypee rahassa vaikka kansa jyrsii kynsiään.

    VastaaPoista
  4. "Oliko esitetty uhkailuja, joihin päätettiin antaa asianmukainen vastaus ja osoittaa, ettei sellainen peli meihin tehoa?"

    ВЗГЛЯД. ДЕЛОВАЯ ГАЗЕТА KIRJOITTAA MM. SEURAAVAA:

    Напомним, 28 января Парламентская ассамблея Совета Европы приняла поправку к резолюции о полномочиях российской делегации, лишив Россию права голоса до апреля. В тексте оговаривались условия возвращения России полноценного статуса члена Ассамблеи: отказ от присоединения Крыма, вывод российских войск, которые, как утверждается в тексте, «скрыты» на территории Украины, а также немедленное освобождение Надежды Савченко. ПАСЕ также требовала от Москвы «воздерживаться от поставок оружия ополченцам», «принять меры против притока российских волонтеров» и ввести «уголовную ответственность за участие российских гражданских лиц в вооруженных конфликтах за рубежом, в случае если они не получают вознаграждения».
    В ответ 2 февраля руководитель думского комитета по международным делам Алексей Пушков заявил, что Россия прерывает на год все официальные контакты с Парламентской ассамблеей Совета Европы, взаимодействие продолжится только с отдельными депутатами на уровне национальных парламентов.

    Siis Venäjä on katkaissut suhteensa Euroopan Neuvoston parlamenttijärjestöön kuluvan vuoden 2. helmikuuta lähtien vuoden ajaksi. Helsingin ETYJ:n juhlakokous on parlamenttien välinen tapahtuma, johon Venäjällä ei tämän yksinkertaisen logiikan mukaan ole asiaa. Suomi teki voitavansa, mitä hysteerikot eivät ymmärtäneet tai paisuttavat asiaa tahallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän oli yksinkertaista ja suuri helpotus! Johan tässä kuvitteli vaikka mitä.

      Poista
  5. Nyt viimeistään eletään Helsigin hegen jälkeistä aikaa, yksi aikakausi jää historiaan muiden jatkoksi. Eurooppalainen ylimielisyys yhdistettynä varsinkin Virolaisten ja Liettualaisten post sosialistiseen traumaan, tuotaa tälllaisia katastrofeja, varsinkin maamme maineelle kehittyvissä talouksissa. Ulkoministeriön tulisi pikaisesti julkistaa ne maat,jotka,eivät suostuneet, parlamentaarikkojen maahan pääsyyn, niitä ei luultavasti ole monta ,niille tulisi tarjota psykologista trauma-apua ,tullakseen toimeen menneisyytensä kanssa. Suomen pölvästit taas suostuvat syntipukeiksi, diblomatian maailmassa. Pahinta on tietysti asemamme vaikeutuminen niin taloudellisesti kuin poliittisestikin, varsinkin kun hanhikivi operaatio menee reisille, sekä poliittinen maineemme sakan ystävänä iskee kasvoillemme eteläeuroopan asenteissa, kun tulemme hakemaan typeryytemme aiheuttamana tulevaisuudessa talousapua unionilta. Kaikinpuolin huonosti hoidettu on kansallinen etumme.

    VastaaPoista
  6. Kuukle-käännöksenä:

    "Recall , January 28 the Parliamentary Assembly of the Council of Europe adopted a resolution on amendment to the credentials of the Russian delegation , depriving Russia of its vote until April . The text specifies the conditions for a full return to Russia the status of a member of the Assembly : the rejection of the Crimea , the withdrawal of Russian troops , which , as stated in the text, " hidden " in the territory of Ukraine, as well as the immediate release of Hope Savchenko .

    PACE demanded from Moscow to "refrain from supplying arms to the militia ", " to take measures against the influx of Russian volunteers " and enter " criminalize the participation of Russian civilians in armed conflicts abroad , if they do not receive remuneration ."

    In response, on February 2 the head of the Duma 's International Affairs Committee Alexei Pushkov said that Russia interrupts year all official contacts with the Parliamentary Assembly of the Council of Europe , cooperation will continue only with individual MPs in national parliaments."

    Mutta, OSCE ja PACE ovar eri asioita. Venäjä on OSCE:n jäsen eikä ole katkaissut suhteita OSCE:en, mutta nyt Suomen hölmöläispäättäjät ovat sekoittaneet asioita keskenään.

    VastaaPoista
  7. "Kun emme tiedä niin emme tiedä."

    SVOBODNAJA PRESSA -lehti ihmetteli tämänpäiväisessä numerossaan ja artikkelissaan "НАТО «поглотило» ОБСЕ" mm. seuraavaa:

    "Если же Россия выйдет из этой организации (ОБСЕ), её дальнейшее существование лишится всякого смысла. Идея формата ОБСЕ в том, что в неё входит наша страна. И, по какой-то странной причине, США и Канада."

    Siis, mitä hittoa USA:lla ja Kanadalla on tekemistä ETYK:n kanssa!!! Euroopan kanssa!!!

    Historian väärentäminen ja sen kautta historian unohtaminen on arkipäivää Venäjällä NKP(b):n historian Lyhyen kurssista lähtien.

    Kuka Venäjällä olisi tänä päivänä väittänyt, että vuonna 1943 Stalin oli polvillaan USA:n edessä kerjäämässä ei ainoastaan lihasäilykepurkkeja ja viljaa (Lend Lease) neuvostosotilaita varten, vaan myöskin USA:n osallistumista sotaan Saksaa vastaan Euroopan mantereella. USA:n ehtona oli Kominternin lakkauttaminen ja Stalin suostui siihen oitis.

    Nyky-Venäjällä ei ole pienintäkään hajua siitä, että ETYK:n alkulähteillä olivat Gromyko ja Kissinger (kilpavarustelu oli painava taakka), joita seurasivat sitten Brezhnev ym.

    ETYK:n asiakirjoihin ei kuulunut kansanmurhien hyväksyminen, "kolmas kori" käsitteli ihmisoikeuksia. Nykyvenäläisen valtiollisen ideologian mukaan ihmisiä ovat ainoastaan venäläiset: Russkij mir.

    VastaaPoista
  8. Mielestäni kirjoittaja näkee Suomen Neuvostoliiton aikana harjoittaman politiikan liian yleispätevänä viisautena eikä vain oman aikansa olosuhteiden tuotteena.

    YYA-aikana valtaosa suomalaisista tiesi tavalla tai toisella, mitä sota oli ja miten sota lähes tuhosi Suomen valtiona ja kansakuntana. Siksi oltiin valmiita tekemään lähes mitä tahansa, jotta Neuvostoliitto ei hyökkäisi Suomeen.

    Maailma myös jakautui kylmän sodan jakolinjojen mukaan ideologisesti. Suomi jäi sodan lopputuloksen seurauksena eräänlaiseen välitilaan, jossa liittoutuminen lännen kanssa ei ollut mahdollista, vaan Suomi joutui itse luovimaan suhteissaan Neuvostoliiton kanssa.

    Tämän tilanteen seurauksena Suomen ulkopolitiikka muuttui Neuvostoliitolle täysin alisteiseksi. Itänaapurille avautui myös väylä sanella sisäpoliittiset reunaehdot. Olosuhteisiin nähden Suomi selviytyi kylmän sodan ajasta varsin hyvin, joidenkin mielestä suorastaan erinomaisesti.

    Kylmän sodan jälkeen Suomi ei valinnut sotilaallista liittoumista vaan integroitumisen Euroopan Unioniin. Tämä nähtiin ensisijaisesti turvallisuuspoliittisena ratkaisuna ja toissijaisesti talouspoliittisena. NATO-jäsenyyttä juuri kukaan 90-luvun johtavista poliitikoista ei nähnyt tarpeellisena.

    Nykytilanne on seurausta sekä kylmän sodan ajasta että 90-luvun poliittisista valinnoista. Suomi on jälleen "välitilassa" eli ei ole sotilaallisesti länttä mutta muutoin länsimaa. Venäjä näkee Suomessa heikon lenkin eli maan, joka on altis painostukselle, koska sotilaallinen selkänoja puuttuu. Suomi on lisäksi "puoliksi raskaana" eli tekee yhteistyötä NATO:n kanssa olematta jäsen. Välitilan takia Venäjä ei luota Suomeen vaan pyrkii perinteisillä suurvallan keinoilla tuomaan Suomen omaan vaikutuspiiriinsä.

    Suomelle Venäjän avoin kaveruus avaisi luultavasti taloudellisia mahdollisuuksia eikä välttämättä sulkisi länsikauppaa täysin pois. Toisaalta Venäjälle avautuisi mahdollisuus ottaa Suomen talouden avainsektoreita hallintaansa. Pyrkimystä tähän on selkeästi havaittavissa. Suomeen myös saattaisi levitä venäläistyylinen rankka korruptio, joka haittaisi taloudellista kehitystä.

    Suomi on 90-luvun poliittisen valintansa takia velvoitettu noudattamaan EU:n yhdessä sopimaa pakotepolitiikkaa. EU:n yhteisen ulkopolitiikan takia minkäänlaiset omavaltaiset irtautumiset eivät tule kyseeseen. Suomi on pieni maa ja pieni maa noudattaa EU:ssa sääntöjä. Suuret voivat niistä joskus poiketa.

    VastaaPoista
  9. Kyllä me aikoinaan noudatimme tarkoin myös Kansainliiton sääntöjä. Mutta jos jokin taho suostuu meille investoimaan, on tapana ollut asiasta vain riemuita, olipa k,yseessä sitten vaikka epäystävällinen valtaus. Tärkeintä on ollut vannoa uskollisuutta globalisaation säännöille ja ylistää niitä, mukaanlukien monikulttuurisuus ja maan vapaa myynti. Vain Venäjä on aina ja kaikessa poikkeus, jota ei voi verrata mihinkään. Asiaa voi tavallaan ymmärtää, mutta onhan se kummallista.

    VastaaPoista
  10. Näkymätön käsi yllyttää suomalaista olemaan puhumaton mykkä.

    Omertan lain paikallinen sovellutus: olla pönötetään virkamiehen selän takana kuin pääministeri Kiviniemi konsanaan. Puhutaan vain mikä on aivan pakko. Nyt myös Stubb on sulkemassa suutaan koska tajuaa hoitavansa "mafian" raha-asioita.

    Yllytyshullu voisi olla sopiva suomalainen termi kuvaamaan kansallista älykköä joka uskaltaa panna kaiken Venäjän syyksi.

    VastaaPoista
  11. "Kyllä me aikoinaan noudatimme tarkoin myös Kansainliiton sääntöjä. Mutta jos jokin taho suostuu meille investoimaan, on tapana ollut asiasta vain riemuita, olipa k,yseessä sitten vaikka epäystävällinen valtaus."

    Suomen kannalta ikävää on, jos EU osoittautuu Kansainliitoksi eli hampaattomaksi paperitiikeriksi.

    Venäjän potentiaaliset investoijat ovat usein enemmän tai vähemmän valtiojohdon kontrollissa, joten niitä voidaan käyttää Suomen painostamiseen. Esimerkiksi Neuvostoliitto oli kaasun myyjänä suhteellisen luotettava eikä sulkenut kaasuhanoja poliittisista syistä. Sen sijaan seuraajavaltio Venäjä on käyttänyt kaasua poliittiseen painostukseen. Itse ainakin ymmärrän haluttomuuden sallia venäläisomistus tärkeillä avainaloilla. Sen sijaan jääkiekkojoukkueen omistaminen ei ole mitenkään ongelmallista.

    "Tärkeintä on ollut vannoa uskollisuutta globalisaation säännöille ja ylistää niitä, mukaanlukien monikulttuurisuus ja maan vapaa myynti."

    Sääntöjen noudattamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Suomessa ehkä mennään tässä asiassa liian pitkälle.

    Edellisessä viestissäni puhuin korruptiosta. Myös EU korruptoi mutta eri tavalla. Johtavat poliitikot näkevät EU:ssa uramahdollisuuksia, joiden takia he eivät kaikissa asioissa ajattele Suomen etua vaan omaansa.

    Suomen nykytilanne on ongelmallinen, jos valtiojohto kuvittelee lännen tuen suuremmaksi kuin se todellisuudessa on ja harjoittaa Venäjää kohtaan liian uskaliasta politiikkaa. Tässä viimeisimmässä tapauksessa Suomella oli kaksi huonoa vaihtoehtoa, joista toinen oli pakko valita. Venäjälle taas kumpi tahansa vaihtoehto (sallia/estää parlamentaarikkojen maahanpääsy) oli hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
  12. "Viesti oli, ettei Venäjää välitetä kohdella tasaveroisena, normaalina valtiona edes Suomessa"

    On vain niin, että Venäjä ei ole käyttäytynyt niin kuin normaalit valtiot käyttäytyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalien valtioiden käyttäytymiseen toki kuuluu pommittaa toisia valtioita vailla YK:n suostumusta. Miksei siis Yhdysvaltoihin&co kohdisteta samoja sanktioita? Miksi "on vain niin"?

      Poista
  13. Niinhän se on. Jos niin saisi tehdä, vertaisin Venäjää USA:han, Saudi-Arabiaan, Kiinaan, Thaimaaseen, Pakistaniin, Intiaan, Israeliin ja moneen muuhun. Mutta ymmärrän, ettei se nyt vaan käy päinsä.

    VastaaPoista
  14. Jos Venäjä olisi Suomen kaltainen normitapaus, kymmenille miljoonille reserviläisille olisi jaettu herätyskirjeet kotioisoitteeseen tv-mainosten säestäessä ihmismassojen olevan valtion ainoa resurssi heittää tuleen.

    VastaaPoista
  15. EU-fundamentalistit täälläkin korostavat sitä, että kun kerran on menty EU:iin, on toimittava yhteisillä säännöillä.

    Tämän Venäjän pakotepolitiikan osalta jää huomaamatta, että olisimme voineet niistä päätettäessä toimia toisinkin. Sauli Niinistö - Erkki Tuomioja -ketju oli kuitenkin saumaton, eikä oman järjen käyttöä edes harkittu. Tämähän koskee myös suhtautumista Krimin päätökseen liittyä Venäjään, mitä tukevat lukuisat (myös "lännen" tekemät) mielipidetiedustelut, mikä on koko pakotepolitiikan taustalla.

    Tässä ETYJ-hässäkässä unohdetaan myös se, että "yhteisissä säännöissä" oli myös lupa hakea poikkeusta rajoitteisiin, jota ei aivan ilmeisestikään sääntöjen mukaisen proseduurin muodossa käytetty.

    Kun ETYJ-kokous oli tiedossa jo kaksi vuotta etukäteen, on kerrassaan käsittämätöntä tumpelointia Sauli Niinistöltä ja koko valtiojohdolta päästää hommaa tähän tilaan.

    Risto Volanen on käsitellyt tätä notifikaatio-prosessia hyvin blogissaan. Myös Vastavalkea tulee käsittelemään tätä kokonaisuuttakin tänään julkaistavassaa rtikkelissa.

    VastaaPoista
  16. Vaikuttaa siltä, että Suomi olisi ollut itse halukas päästämään duuman valtuuskunnan maahan, mutta kysyttäessä muiden EU-maiden mielipidettä ilmeisesti ainakin osa näistä vastusti poikkeuksen tekemistä. Pakotteista päätettiin yhteisellä päätöksellä, samoin niistä luovutaan yhteisellä päätöksellä ja aika luonnollista on, että myös poikkeuksista pitää sopia yhdessä. Eli jos Suomi olisi päättänyt päästää duuman valtuuskunnan matkustuskiellossa olevat jäsenet maahan, Suomi olisi samalla myös irtautunut eurooppalaisesta konsensuksesta, mikä olisi ollut itse asiassa paljon isompi päätös, kuin päätös tehdä poikkeus matkustusrajoituksiin.

    Pakotteista voi olla montaa mieltä ja sitäkin voi pohtia, kannattaisiko niitä ryhtyä purkamaan. Selvyyden vuoksi: omasta mielestäni aika ei ole vielä, mutta siinäkin tapauksessa, että olisin toista mieltä pakotepolitiikasta, niin kysyisin vakavasti, kannattaako Suomen olla ensimmäisenä omin päin niitä purkamassa. Kyllä Suomi kelpaisi rumpalipoikana moneenkin taisteluun, hurraajia ja kannustajia ulkomailla riittää, mutta näitä yllyttäjiä ei paljoa kiinnosta, millaisen sotkun kanssa Suomi jäisi elämään sitten kun Suomi olisi näytellyt sankarillisen roolinsa pakotepolitiikan murtajana, euron hajoittajana, lännen etuvartiona tai vaikka minä. Suomen ei kannata ryhtyä esitaistelijaksi, ei edes hyvien asioiden vuoksi. Siispä Suomen kannattaa olla mukana pakotepolitiikassa ainakin niin kauan, kun myös Euroopan isot maat ovat sen tukena. Ja linjata tulkintansa muiden maiden mukaan.

    Oletettavasti poikkeusluvan myöntämisen kannattajat ajattelevat, että poikkeus olisi parantanut Suomen ja Venäjän suhteita. Väittäisin kuitenkin, että tässä tilanteessa niin ei olisi käynyt. Venäjän diplomatian tämänhetkinen tärkein tavoite on tietenkin murtaa Yhdysvaltain ja Euroopan maiden rintama ja eristää Ukraina mahdollisista tukijoistaan. Tämä on niin tärkeä tavoite, että tuskin näinä aikoina Venäjä laittaa paljoakaan painoa kahdenvälisten suhteiden parantamiseen Suomen kanssa, vaan kaikki suhteet Suomeen ovat alisteisia näille tärkeämmille tavoitteille. Venäjä ei näkisi Suomen sooloilussa muuta kuin pienen murtuman Länsimaiden rintamassa ja luultavasti pyrkisi laajentamaan sitä mahdollisimman suureksi. Saattaisimme joutuisimme siis Venäjän painostuksen kohteeksi juuri kun omasta puolestamme olisimme irtautuneet EU-maiden yhteisestä politiikasta. Kuinka todennäköistä olisi, että saisimme muilta EU-mailta tukea, kun itse olisimme juuri kieltäytyneet tukemasta niitä.

    Pidemmälläkään tähtäyksellä päätös tuskin edistäisi hyviä suhteita Venäjään, ja siis hyviä meidän kannalta ajatellen. Sillä päätöksen takana olisi ollut Suomen irtaantuminen lupauksistaan. Venäläiset helposti päättelevät tästä, että Suomi toimii opportunistisesti, toisin sanoen mahdolliset sopimuksensa Venäjänkin kanssa pitäisimme vain niin kauan kuin saisimme niistä etua tai pakotettuina. Kun Suomi nyt näyttää, että se pitää sitoumuksensa myös tilanteessa, jossa siitä on jonkin verran haittaakin, niin avauksemme myös Venäjän suuntaan saavat suuremaan painon. Ehkä Venäjä on valmis jopa luottamaan Suomeen, eikä vaatisi mitään lisätakeita Suomen sitoumusten lisäksi, jos joskus tulisi tarve tehdä jonkinlaisia järjestelyitä.

    Ja kyllä venäläläiset tietävät, että Suomi pyrki hakemaan tukea poikkeuksille. Jos tämä ei riitä, vaan ystävyydestä kävisi vain se, että Suomi sivuuttaa kansalliset etunsakin Venäjän etuja tukiessaan, niin tämän ajan russofobit olisivat aivan oikeassa, kun ajattelevat, että Venäjä ei tyydy vähempään, kuin Suomen saamiseen omaan etupiiriinsä.

    VastaaPoista
  17. Tätä poikkeusta rajoitteista ei suinkaan päätetä "yhteisten sääntöjen" mukaan konsensus-periaatteella. Tässä Ville O. Turunen tekee Suomesta EU:n ovimattoa...

    Kannattaa lukea se Risto Volasen teksti ja kohtsillään aiheesta ilmestyvä Vastavalkeankin teksti. Risto Volasen blogi löytyy osoitteesta http://www.ristovolanen.fi/118302917/2885244/posting/etyj-n-kokous-mit%C3%A4-tapahtui

    VastaaPoista
  18. Vastavalkean linkki aiheeseen löytyy osoitteesta http://vastavalkea.fi/2015/07/05/kenen-asialla-olet-presidentti-sauli-niinisto/

    VastaaPoista
  19. Venäjän paras ystävä Euroopan elätiksi

    Kohta selviää miten Kreikan referendumissa kävi, kuinka suuri osuus kreikkalaisista kannattaa Sirizan balagaania ja joka joka päivä rukoilee tähän tapaan: "Rakas ihana muinainen primitiivinen demokratiamme, anna meille meidän jokapäiväinen tuttipullomme. Siinä pitää olla vähintäänkin puoli miljardia euroa joka päivä."

    Muinaisessa Kreikassa "miljardit" hankittiin orjien avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras tapa turvata kreikankin edes jonkinlainenn selviytyminen , on mennä nauttimaan sikäläisistä palveluista. Tietenkin heidän nykyinen synti eli velkataakka on mahdoton hoitaa, joten kun yksityinen pankkimaailma on pelastettu voi eurooppalainen veronmaksaja ilomielin uhrautua. Huhujen mukaan euroopankeskuspankki voisi ostaa kaikki yli 60 prosentin velat valtioilta ja näin elvytää talousaluetta, tietenkin ehtona sille olisi euroopan federaatio kehityksen nopeuttaminen.

      Poista
  20. Suomettumisen perinne näyttää istuvan tiukassa. Siihen kuuluu, että Suomi ei julkisesti vastusta Venäjää eli siis Neuvostoliittoa.

    VastaaPoista
  21. Ei, vaan siihen kuuluu se, että pitää näyttää, ettei meillä pelätä vastustaa, vaikka siitä olisi pelkkää vahinkoa.

    VastaaPoista
  22. Helppo nähdä että tämä uusi antisuomettuminen on itse asiassa suomettumista, kun me noin voimakkaasti kiellämme x:n, me myönnämme x:n. Suomi on pieni, aina.

    Jos minä saisin valita, ottaisin huomioon että meillä on vieressä hemmetin iso ja mahtava itänaapuri, joka on sillä lailla aidosti itsenäinen valtio että se tekee mitä se haluaa, se määrittelee itse itsensä, ei usko globalismin, vapaan liikkuvuuden
    ( ihmiset + raha ) eikä tasa-arvon laintauluihin.

    Noin arvaamattoman maan vieressä kannattaa pysytellä hiljaa ja siivosti. Ei kannata huudelle vieraaseen jättigalaksiin liikoja.

    Olkoon vaikka kuinka hyssyttelyä ja pelkurimaista ( sisunhan - jos sitä olikaan- me jo annoimme pois EU:n ja euron myötä) ja syyttäkööt kekkosmaisuudesta, minä luotan vähemmin NATO:n apuun kuin Moskovan arvaamattomuuteen.

    Sitten kun Venäjä ja Kiina tekevät sen liittosopimuksensa, mikä on varmasti tulollaan, olisi hyvä että me emme ole silloin väärällä puolella = ei millään puolella.

    jk

    VastaaPoista
  23. Juuri tämähän on nyt sitten sitä uutta "suomettumista." Itäkumartelu on vain vaihtunut EU:lle kumarteluun. Ei yhtään kunniallisempaa.

    Minä kylläkin kunnioitan (pelkään) enemmän Moskovaa kuin Brysseliä. Kun lännen ja Venäjän konflikti ehkä syvenee entisestään, olisi suomalaisille parempi ettemme ole pelkkä Brysselin työrukkanen ja kynnysmatto kuten nyt.

    Suomesta ei maantieteensä vuoksi voi koskaan tulla Venäjästä kokonaan riippumatonta (länsi)maata. Maamme sijaintia ei voi vaihtaa. Moskovan kanssa tulee tulla toimeen oli oma poliittinen kanta mikä tahansa.

    Tämä on koordinaattien viisautta, ei muuta.

    VastaaPoista
  24. "Suomettuminen"

    Suomen sovjetisointia jostain kumman syystä ruvettiin sanomaan suomettumiseksi. Suomen sovjetisointi eteni vinhaa vauhtia UKK:n sairauksien etenemisen myötä, mutta tyssäsi presidentti Mauno Koiviston valtakauteen.

    Venäjän asioita käsitellessä tämän päivän kannalta "Suomettuminen" -käsite on jo ihan pahasti homeessa.

    Ilmassa on jo paljon tärkeämpiäkin asioita: Venäjän strategia luoda euraasialainen liitto, joka ulottuisi Vladivostokista Lissaboniin. Kreikka on tässä ketjussa mitä tärkein solmukohta.

    Kaikki tietävät, että Drahma-kaudellaan Kreikka ei ottanut valtavia lainoja. Kollektiivisen eurovaluutan aikana Kreikka pillastui ja otti lainaa niin paljon kuin kerkisi, yli 300 miljardia euroa eli lähes 200% bruttokansantuotteesta. Mitä nämä 300 miljardia euroa synnyttivät Kreikan taloudelle aikoinaan? Eivät juuri mitään.

    Kollektiivista valuuttaa pitää hamstrata kerran se on hamstrattavissa. Sehän on melkein sosialismia/kommunismia: kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeidensa mukaan. Kreikan eurojen hamstraamisen tarpeelle ei ole rajaa.

    Kreikan referendumin kampanjan aikana pääministeri Zipras syytti Eurooppaa Kreikan kiristämisestä ja terrorisoimisesta. Tässä on jo raskaan kaluston jälkeä eli terrori terroria vastaan.

    Venäjä voi helposti kehittää Kreikasta uuden ilmiön: Euroopan "finanssi-ISIS", päämääränä Lissabon. Eivätkö Venäjä ja Kreikka olekin "siiamilaisia kaksosia"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomettuminen terminä on maatamme loukaava, lähinnä saksalaisten oikeistopolitikkojen luoma käsite heidän omiin tarpeisiinsa. Kreikan kehityksellä on pitkät kultuurilliset juuret.Kylmänsodan vuosina yhdysvallat piti eteläisen euroopanmaiden hallintoa pystyssä eurodollarijärjestelmän kautta, tuolloin näiden maiden kansalaiset välttyivät korkeammilta veroilta. Kun kylmäsota loppui tuli pelastukseksi heti perään eurotalousliitto, jolloin entinen meno voi jatkua. Tulevaisuutta ajatellen ortodoksinen maailmankatsomus voi hyvinkin olla tulevaisuudessa Venäjää ja Kreikaa yhdistävä tekijä, lisäksi Kiina on kiinostunut Kreikan infahankkeista, kuten esimerkiksi Pireuksen satamasta reittinä euroopan markkinoille. Afrikasta myös on tulossa seuraava talouskasvun alue ja portugalista on jo nyt lähtenyt nuoria Agolaan siirtolaisiksi.

      Poista
  25. Venäjä on jo rynnimässä omistamaan kreikkalaista infrastruktuuria:

    Экономика / Евросоюз и Еврозона
    5 июля 14:22 SVOBODNAJA PRESSA

    Купить «кусочек Греции»

    Российские госбанки и госкомпании заинтересовались возможной приватизацией греческих госактивов

    ”...на прошедшей неделе постпред России при Евросоюзе Владимир Чижов заявил в интервью РИА «Новости», что Россия готова к участию в приватизации объектов греческой инфраструктуры. По словам Чижова, у России есть возможности для наращивания экономического сотрудничества с Грецией в приватизации, и в первую очередь нас интересуют железные дороги, и порт в Салониках.”

    VastaaPoista
  26. Jaksaisiko itse professori, tai joku muu viisas, kommentoida seuraavia (todennäköisesti) aivan mielettömiä tunnustuksiani? Olen nimimerkki jk. Konservatiivi, tradtionalisti, tyhmiä määritelmiä, mutta joka tapauksessa vanhan liiton miehiä. R-ssä vei sukutilat jne. Kannaksella, eli venäjämielisyydestä ei voida syyttää. En tunne paivoiman vetoa slaavikyykkyyn. Olen ihan suoraselkäinen suomalainen.

    Mutta nyt on kuitenkin käynyt niin, että olen katsellut jo niin pitkään länsi-Euroopan itsetuhoista liberaalia politiikkaa, menoa ja kulttuurista vallankumousta. Juutalais-kristillisistä klassisista arvoista on tehty museaanista kitsiä, maanosaan valutetaan miljoonia Saharan eteläpuolisia jotka eivät tule löytämään paikkaansa Euroopassa; vasemmistoliberaalit ja oikeistoliberaalit ovat samalla kaukalolla, eri syistä mutta samalla asialla, Eurooppa on matkalla alas kulttuurisesti ja tradtioltaan - maanosastamme on tulossa yksi suuri vastaanottokeskus, jossa vain kaikkein rikkaimmat ja eliitti voi suojata oman (eurooppalaisen) elämäntyylinsä.

    No, tämä em. on johtanut siihen että minä olen alkanut nähdä (harhoja?) Putinin hallinnossa reilusti traditiotietoisen ja aidosti vapaan ( sic) eurooppalaisen maan, joka määrittelee itse itsensä eikä lähde mukaan suureen Kaiken Purkamisprojektiin.
    Moskovassa on ikään kuin (nyt kerrankin näin päin) antivallankumouksen keskus vastakohtanaan lännen vulgääri ja arvoliberaali kulttuurivallankumous, jota kuljettavat eteenpäin vasemmiston synnyttämät myytit ja meemit ja halpatyövoimaa tarvitsevat suurkapitalistit.

    Eli, olen kääntynyt Suomen median kovasta opetustyöstä huolimatta himpun verran Venäjän suuntaan. Kun monet näkevät itätrolleja jo jokaisessa koivikossa ( kiitos IS, IL ja HS), näen minä länsitrollaajia, natottajia, russofoobikoita ja länsiliberaaleiksi pakkoeheyttäviä manipulaattori-politrukkeja.

    Eli, miten on, olenko aivan hakoteillä? Minä, vanha ja uskollinen jenkkiystävä, en oikein enää usko hollywood-globalismin syviin arvoihin niin kuin ennen.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tyyppisissä harhoissa mennään täällä myös.

      Lisäisin tuohon vielä sen, että paljon pahaa taitaa seurata siitä, että EU tuntee olevansa "maailman valo", majakka ja edelläkävijä, jonka pyhä velvollisuus on johdattaa muut heikkosaattoisemmat tuohon edellä kuvattuun arvoliberaaliin ja postmoderniin kulttuurivallankumoukseen.

      Miten tämä maailman pelastamisen pakottava missio ja "valkoisen miehen taakka" on jostakin tuttu? Oliko se viime kerralla jokin internationaali, joka näytti sen suunnan historiallisen välttämättömyyden jota kohti "edistys" vääjäämättä ja taantumusvoimista välittämättä etenee? Nyt se on siis EU ja sen komissio.

      Juuri tuo EU:n ylimielinen muiden opettamisen ja arvoliberalismin muille pakottamisen aate ja eetos minua eninten pelottaa. Katteettomat utopiat ovat ennenkin tuottaneet suurimmat katastrofit.

      Ainut jarru tuolle kehitykselle ovat kansat ja niiden paha tapa äänestää väärin. EU-eliitti ei vielä ole löytänyt tapaa sitä täysin estää. Toki ajatusrikollisuudesta ja väärin ajattelun kriminalisoinnista jo puhtaan.

      Poista
    2. Matias K, tiedän että moni muukin kokee noin kuten me, ja tuntee jopa pientä syyllisyyttä siitä ettei näekään - siitä median kovasta opetustyöstä huolimatta - Putinin hallintoa 100 prosenttisen pahana demonina. (Millä en tarkoita ettei ko. hallinto voisi olla äärimmäisen vaarallinen. Kahden pahan valinnassa ei vain ole tällä kertaa pienempää pahaa. Moskova onnistuu ainakin luomaan kuvan, ehkä sen harhan, että se on klassisen konservatiivinen ääriliberaaliin länteen verrattuna.)

      Minä, en tietenkään, luulen ettet myös sinä, tuntisi tätä outoa sympatiaa "konservatiivista" Moskovaa kohtaan jos meillä olisi se LÄNSIEurooppa, mikä se on ennen ollut, kristillinen, klassisen humanistinen, luova, innovoiva, terveesti nationalistinen ( omasta kulttuurista tietoinen ja siitä elävä) maanosa, mikä, niin ajattelen, Eurooppa oli ennen internationalistisen sosialismin seurauksia, ja aika pitkään vielä kylmänkin sodan aikana.

      EU:kin oli alussa kaiketi ihan hyvä idea, mutta ikään kuin jotkin muut voimat olisivat kaapanneet sen omiin tarkoituksiinsa. Oman tulkintani mukaan kaappareita on kaksi: kulttuurimarxistinen mytologia ja sen kannattajat ja suurkapitalistinen raha, jotka molemmat kammoavat asioiden ja ihmisten elämän tosiasiallisia a r v o a. Tämä epäpyhä allianssi on sitten saanut lumottua kansan omiin satuihinsa ja vieläpä niin hyvin, että luulemme tätä hypnoosia vapaudeksemme.

      Ymmärrän toki hyvin myös sen, että maahamme on hyökätty vain yhden kerran lännestä ja parikymmentä kertaa idästä. Mutta miten nyt tuntuu kuin se hyökkäys olisi tullut lännestä ( EU, euro, "vaputumkinen", ihmisen ainoa tehtävä pelkkänä kuluttujana ja hedonistina)?

      jk

      (Voin olla tietenkin täysin väärässä. Toivottavati olenkin.)

      Poista
  27. Vaikka se monia täällä taatusti harmittaa niin tosiasia vain on, että EU on BKT:lla mitattuna muistaaksen kuusi kertaa Venäjän kokoinen. Jos ja kun EU muodostaa USA:n kanssa vapaakauppa-alueen, kyseinen alue tuottaa muistaakseni noin puolet koko planeetan BKT:sta.

    Tämä niinkuin mittatikkuna Venäjän taloudelliselle painoarvolle. Fakta kun on että taloutena Venäjä on Italian/Espanjan kokoinen ja pahoin pelkään ettei se nykymenolla sen kummemmaksi kasva. Potentiaalia kyllä olisi mutta venäläisillä on ikävä taipumus ns. "ryssiä" asiansa.

    Ei ole mikään salaisuus että Venäjä pyrkii kaikin käytössään olevin keinoin iskemään kiilaa sekä EU:n ja USA:n että EU:n jäsenvaltioiden väliin. Pienikin särö EU:n sisällä olisi Venäjälle suuri riemun aihe ja esimerkiksi Suomen kampeaminen irti EU:sta ja Venäjän vaikuuspiiriin tai jopa osaksi Venäjää olisi suuri voitto. Tämä kannattaa pitää mielessä kun heitetään ilmoille näitä markka takaisin ja irti EU:sta kommentteja.

    Kannataa miettiä miltä Suomi näyttää ulkoa päin katsottuna kun katsoja edustaa sijoituskohteita etsivää pääomaa. Tällä hetkellä Suomi on maariskin vuoksi erittäin heikossa asemassa ja kaikki teot jotka voidaan lännessä tulkita periksi antamiseksi Putinin hallinnon edessä kasvattavat tätä riskiä. Suoraan sanottuna kysymys on siitä, kuka haluaisi tehdä pitkän aikavälin sijoituksia maahan joka voi joutua Venäjän valtapiiriin? Riskittömämpi vaihtoehto on sijoittaa Ruotsiin.

    Kuten aikaisemmin on sanottu, Venäjän tekemien investointien takana on aina valtio eikä valtio tee investointeja pyytettömästi. Hyväksymällä venäläisten valtiojohtoisten yritysten suurinvestoinnit vaikkapa ydivoimaloiden vuoksi karkoitamme helposti moninkertaisen määrän länsimaisia sijoittajia. Niille kilowateille vasta hintaa kertyisikin!

    Duuman valtuuskunnan kokoonpano oli koepallo jolla testattiin saadaanko Suomen ja länsimaiden väliin lyötyä kiilaa. Venäläiset tiesivät aivan hyvin että kuudella valitulla henkilöllä oli maahantulokielto. He olisivat aivan hyvin voineet lähettää ryhmän jolla olisi ollut paperit kunnossa mutta Kreml halusi tietoisesti järjestää tämmöisen sirkuksen.

    Tällä kertaa Suomella oli valittavana vain huonoja vaihtoehtoja. Suostumalla Venäjän vedätykseen olisimme osoittaneet että olemme Kremlin talutusnuorassa mikä taas olisi tuottanut taatusti niitä "vaikeuksia" yrityksillemme valvoa etujamme EU:n sisällä. Meidät olisi leimattu Putinin juoksupojiksi, mikä ei olisi kiva asia.

    Ja mitä tulee niihin Venäjän väläyttämiin sanktioihin niin itsellen sika kiusaa tekee kun kaukalonsa kaataa. Venäjä tarvitsee suomalaisia Euroja paljon enemmän kuin Suomi venäläistä puuta.

    Muistakaa nyt kiihkossanne tämä tosiasia: Venäjä on kääpiö EU:n rinnalla kaikilla muilla mittareilla kuin pinta-alalla mitattuna. Selän kääntäminen "lännelle" ja heittäytymminen Venäjän armoille ei ole mikään vaihtoehto Suomelle. Vai oletteko valmiit pudottamaan elintasonne ukrainalaiselle tasolle? Minä en, enkä usko teidänkään.

    Venäjällä on seuraavat presidentinvaalit 2018 ellei niitä aikaisteta Putinin mieliksi. Kun Putinilla ei ole enää antaa venäläisille jatkuvasti kohentuvaa elintasoa niin sitten pyritään luomaan piiritetty linna -illuusiota. Suomelle ärhentely on osa tätä juonta eikä meidän tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole mitään merkitystä. Putin hakee kaikilta rajoiltaan näytöjä Venäjän vastaisesta salaliitosta ja vaikka olisimme kantaneet duuman valtuuskunnan kultatuolissa Moskovasta Helsinkiin niin sekin olisi esitetty venäläisille kavalana salajuonena.

    VastaaPoista
  28. "Muistakaa nyt kiihkossanne tämä tosiasia: Venäjä on kääpiö EU:n rinnalla kaikilla muilla mittareilla kuin pinta-alalla mitattuna. Selän kääntäminen "lännelle" ja heittäytymminen Venäjän armoille ei ole mikään vaihtoehto Suomelle. Vai oletteko valmiit pudottamaan elintasonne ukrainalaiselle tasolle? Minä en, enkä usko teidänkään."

    En tietenkään. Enkä minä eikä kovin moni muukaan halua "heittäytyä" idän syliin.
    Päinvastoin. Vanhaa, klassista, todellista Länttä tässä kaipaillaan.

    Juttu on samaan aikaan yksinkertainen että monimutkainen. Sitä kuvaa se että allekirjoitan ilomielin jokaisen sanasi. Juuri noin(kin) se menee. Jos pääomaa maahamme ei tule, esim. tuon maariskin vuoksi, köyhdymme kirkon rotiksi.

    Lännen suurin ongelma, niin iso ettei se siitä Eurooppana selviä, on seuraavan 20
    vuoden aikana oletettu yli 50 miljoonan ( ! ) afrikkalaisen väestösiirtymä Euroopan alueelle. Afrikka tulee siirtymään Eurooppaan. Se on ihan selvä. Houkutus ajatella että Venäjällä ja sen kaltaisilla (epäilyttävillä) mailla on omat suoraviivaiset keinonsa puolustaa omaa kulttuurista identiteettiään ja väestöään, on tietenkin suuri. Vai mitä? Samaahan tekevät nyt lähes kaikki Aasian maat, mm. Japani, emmekä me pidä noita valtioita kovin brutaaleina. Eurooppa ikään kuin antaa itsensä pois. Moskova ei. Toki kaikki sekin mitä kirjoitit pitää paikkansa.

    jk

    VastaaPoista
  29. Jk: tässä mielestäni esitit loistavasti sen, mikä on asian ydin. Reviisorimainen pilkunviilaus ja pölhöpopulistiset skenaariot Suomen talouden romahtamisesta imagon myötä ovat näpertelijän ajattelua.

    VastaaPoista
  30. Saatanan tunareita! Hakevat ystäviä kaukaa ja vihollisia läheltä.

    VastaaPoista
  31. Komppaan jk:ta:

    "Enkä minä eikä kovin moni muukaan halua "heittäytyä" idän syliin.
    Päinvastoin. Vanhaa, klassista, todellista Länttä tässä kaipaillaan. "

    Venäjässä, sen kulttuurissa, arvoissa ja itse venäläisissä on paljon upeata ja ihailun arvoista. Mutta heidän tavassaan organisoitua ja hoitaa asioitaan on myös niin paljon idän mystiikkaa, bysanttilaista juonittelua, monitasoista peliä ja jopa suoraa raakutta, että välimatkaa kannattaa pitää. Rinnakkaineloa ja kaupankäyntiä - ei opettamista eikä turhaa uhoa, koska kantti ei siihen riitä.

    Se kai tässä nyt jo sentään opittiin, että värivallankumousten ketju arabikeväistä Maidanin kautta Punaiselle Torille ja Taivaallisen rauhan aukiolle ei ollutkaan aivan läpihuutojuttu.

    Niin se toinen asia: Afrikan väestön määrän arvioidaan olevan 4 miljardia vuonna 2100, kun se nyt on 800 miljoonaa (Eurooppa nyt 740 miljoonaa). Afrikan tulisi kehittyä Afrikassa eikä siirtyä Eurooppaan. Muuten kaikilla on hyvin paha olla.

    http://www.hs.fi/sunnuntai/a1391232886832

    USA - EU vapaakauppasopimus on vahvemman etu. Kumpikohan osapuoli se tässä "liitossa" mahtaa olla? Vanhan Euroopan etu oli se, että sitä ei voinut yhdestä paikasta hallita ja ohjata. EU:n kautta sekin nyt onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan Euroopan etu oli se, että sitä ei voinut yhdestä paikasta hallita ja ohjata. EU:n kautta sekin nyt onnistuu.

      Yllytyshullujen kumartelu yhden totuuden Brysselin edessä on putipuhtaasti suomalainen ilmiö. Ei todellakaan Stubb vaan Varoufakis sano kantavansa ylpeydellä luottoluokittajien inhoa niskassaan.

      Poista
    2. Niin, Brysselhän se meidän puolestamme vapaakauppasopimusta USA:n kanssa rustaa. Ja tekee tuhatta muutakin asiaa keskitetysti. Jos siis joku, vaikka USA, saa asian sovittua Brysselin kanssa, meiltä eikä muilta pieniltä ei enää tarvitse kysellä. Merkeliltä kyllä vielä toistaiseksi kysytään.

      Bryssel on siis kahva, josta vääntämällä koko Eurooppaa kääntyy. Sitä liukkaammin, mitä pidemmälle tuo kuuluisa "alati syvenevä" etenee.

      Poista
  32. Ei liene yleisemmin tiedossa mitä Sauli Niinistön johdolla vastattiin Italian hallituksen notifikaatioon saiko Putin tulla äskeisille Milanon messuille ja sieltä edelleen Vatikaaniin puhumaan politiikkaa Paavin kanssa?

    Tosin tiedossa on, että Niinistö oleili samoihin aikoihin uskontojen välisessä foorumissa Kazakstanissa.

    VastaaPoista
  33. "Kun emme tiedä niin emme tiedä."

    Vastauksia olisi tosiaan mukava kuulla -sitäkin suuremmalla syyllä, että kyseessä näyttää olevan sellainen munaus, jonka hallituksemmekin tajuaa. Mutta mediamme ei näytä pitävän asiaa minään. Kun ei ole mehukkaita faktoja, ei voida hiillostaa millään. Sitten ei tehdä mitään. Näin tämä meidän hieno tiedotusvälineistö toimii.

    Ei ole ETYK enää sitä mitä kylmän sodan aikaan. Ei tule Putin, ei Obama. Miksi eivät?

    Jos kyse olisi ollut kunnon rauhankonferenssista, ei olisi tarrauduttu pikkumaisuuksiin. Mutta nyt näytti Suomen, Venäjän ja EU-kumppaneiden käytös, mitä ne ajattelevat ETYK:sta.

    USA:a ja Venäjää ei näytä lainkaan huvittavan rauhan saattaminen Ukrainaan. Miksipä moinen kiinnostaisikaan? Niin kauan, kuin rähinä on päällä, sitä voidaan käyttää sisäpoliittisiin tarkoituksiin, USA myös ulkopoliittisiin tarkoituksiin - esimerkiksi täällä Suomessa. Molemmat siellä Ukrainassa kouluttaa ja aseistaa täyttä päätä, eikä EU:lla tai ETYJ:llä ole mitään sanottavaa. Ja sopulit vaan jaksaa täällä kehua unionin työtä rauhan hyväksi.

    Eipä tämä mitään. Pidetään seuraava kokous Helsingin hengessä jossain aidosti puolueettomassa maassa, kuten Valko-Venäjällä tai Mongoliassa!

    Nyt saa "rauhan suurvalta" nuolla näppejään. Ehkä tuo idioottimainen kehuskelu Afrikan uroteoilla nyt loppuu ja aletaan jälleen kiinnittää huomiota olennaisempiin asioihin. Marakin voisi yrittää olla hyödyksi, vaikka palkinnot onkin jo jaettu.

    Ja lopuksi onnittelut Soinin Timpalle: mitätöityänne onnistuneesti puolueenne vaalitavoitteet ryhdyitte vielä kelpo EU-jeesmieheksi ja hävititte ministeriönne kanssa ETY-konferenssin viimeisetkin arvovallan rippeet.

    Ottaen huomioon Niinistön vihjaukset, joiden mukaan valtaosa EU-kumppaneista ei ottanut kantaa pakotepoikkeuksiin, ei olisi vaatinut mahdottomia ilmoittaa suurimman osan EU:sta sallivan Venäjän valtuuskunnan saapua kokoukseen. Mutta ETYK ei vain kiinnostanut riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei ole ETYK enää sitä mitä kylmän sodan aikaan. Ei tule Putin, ei Obama. Miksi eivät?"

      Eräs muinaiskreikkalainen viisasniekka väitti: "Samaan jokeen ei voi astua kahta kertaa." Mutta arvoisa herra Veikko Havu väittää yllä esitetyn lausuman perusteella, että samaan jokeen voidaan astua niin monta kertaa kuin huvittaa. Oli sitten kyseessä ETYK, Putin, Obama tai sitten vaikkapa kreikkalaisten hyvinvointi.

      Voidaanko väittää, että Suomessa filosofian tuntemus ja tutkimus ovat heiveröisissä kantimissa? Asialle kyllä löytyy tukea historiasta, sillä Suomella oli paljon tärkeämpiäkin praktisen filosofian asioita ymmärtääkseen kuin filosofian perusasiat.

      Aikoinaan suomalainen älymystö, kaikki aateliset mukaan lukien, mahtui pieneen saliin. Sadan vuoden kuluttua tätä älymystöä lähetettiin Siperiaan saamaan uutta oppia. Ei kestänyt montakaan vuosikymmentä kun Suomeen saapui ns. Leninin apujuna sekoittamaan suomalaisten päät kommunismista.

      Parin kymmenen vuoden kuluttua Stalin luuli, että suomalaiset ovat jo riittävän tyhmiä ja lähetti Suomeen salaisen Jartsev-lähettiläänsä ehdottamaan Suomelle valtavia alueliitoksia Pohjoisessa ainoana ehtona, että Stalin saisi haltuunsa 15% Mannerheimin linjasta...... Ei kestänyt kauan kun Mainilan laukaukset pamahtivat.

      Sotien ja sotakorvausten suorittamisen jälkeen Moskovan hymy oli niin leveä ja huulet niin hunajaiset, että niitä ei voinut olla suutelematta. Mutta seurauksena oli Suomen sovjetisoiminen.

      Tässä on liian vähän tilaa, joten sanotaan asiat suoraan: Suomen sovjetisoimisen seurauksena Suomen intellektuaalisella kentällä on etupäässä henkilöitä, joiden mielestä "samaan jokeen voi astua niin monta kertaa kuin huvittaa". Toisin sanoen aika ei ole virtaa, ajat eivät muutu?

      P.S. Itä-Länsi suhteiden filosofian lähteistä ytimekkäästi:

      "1054, Schism of
      also called East–West Schism"

      Encyclopædia Britannica Article.

      ...The theological genius of the East was different from that of the West. The Eastern theology had its roots in Greek philosophy, whereas a great deal of Western theology was based on Roman law...

      Poista
    2. "...ajat eivät muutu?" Ja kuka määrittelee edistyksen suunnan kulloinkin? Onko syntymässä uusi uljas arvoliberaali ihminen Homo Europaeus?

      Neuvostoliiton kansantaiteilijan sanoin:

      "Muuttuvat laulut vuosien mennen
      Aika pois paljonkin vie
      Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
      Voi viedä huomispäivän tie
      On kenties vaikeaa, kun myrskyt pauhaa
      Jos etsii päivää kirkkaampaa

      Huomisen lauluun nyt soinnut luokaa
      Toistanne ymmärtäkää
      On täällä jokainen vain tämän kerran
      Sä siksi etsi ystävää
      Siis katso huomiseen, se uusi onhan
      Se tuokoon kaiken lauluineen

      Onko niin: on paras eessä päin
      Toivon näin mä mielessäin
      Vai onko niin: tie ei vie huomiseen
      Kaikki jää vain ennalleen

      Muuttuvat laulut vuosien mennen
      Aika pois paljonkin vie
      Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
      Voi viedä huomispäivän tie
      Jos luottaa uskaltaa, niin myöskin voittaa
      Ja löytää uuden ihmisen"

      Poista
  34. Niin, Anonyymi. Paitsi että suuri skismakaan ei ole mitä ennen. Osapuolet ovat jo purkaneet keskinäiset kirkonkirouksensa. Eikä sitä Suomeakaan sovjetisoitu. Niin ne ajat muuttuvat ja tulkinnat niiden myötä. Ikuinen saattaa kuitenkin olla tuo terrible simplificateur.

    VastaaPoista
  35. Yllytyshullujen pomojen maassa jotkut luulevat voivansa kieltää sanan käytön Esson baarilla, vaikka sielläkin kaikki virtaa.

    VastaaPoista
  36. Kiitoksia. Olen kanssasi arvioistasi hyvin paljon samaa mieltä, mutta ilmaisit ne vain oppineemmin suhteessa Venäjän ja Suomen suhteisiin. Oli taas miellyttävä lukea. Keijo Korhonen on kirjoittanut siitä, kuinka suomalaisilla poliitikoilla on "torpparihenki", ei pystytä itsenäisesti ratkaisemaan oman maan kannalta hyödyllisesti päätöksiä vaan seurataan muiden johdattelua välittämättä oman maan edusta tai samaistetaan Suomen etu esimerkiksi Saksan etuun. No, onneksi historianopettajani lukiossa vakuutti minulle, että ei tarvitse olla huolissaan EU:sta, koska Suomen etua sielläkin ajetaan. Tuli näet kysyttyä, että tottako meidän pitää siihen liittyä ja onko todella niin edullista Suomen kannalta tämä jäsenyys. Totta se oli historianopettajan mielestä: nuoren pojan huoli oli aivan turhaa. Sinne vaan ja reippaasti, siinä Suomen etu tulee parhaiten ajetuksi, kun muut siitä päättävät. Tämä on aivan loogista: missä muuallakaan paremmin ihmisen eduista päätetään kuin siellä, missä hän ei itse päätä omista asioistaan.

    Olen myös päätellyt tästä, että Suomen kannattaisi liittyä Venäjään, koska mitä enemmän muut päättävät meidän asioista, sitä paremmin meidän asiat ovat. Logiikka on kuin parhaasta kansankynttilästä, kunhan ei ihan tuijuksi mene, mutta me uskomme kirkkaaseen liekkiin vaikka sitä ei näkyisi.

    t. Markus M.

    VastaaPoista
  37. Nimim. Vasurihammer puolusteli pakotteiden noudattamista sillä, että Suomi on pieni maa ja sääntöjä on seurattava. Ehkä asia on näin, mutta kyse ei ole vain tästä. Pakotteita myös puollustetaan, ne yritetään rationalisoida...

    On eri asia vain syödä risiiniöljyä, jos pakotetaan, ja syödä risiiniöljyä ja kehua sitä terveelliseksi, välttämättömäksi ja hyväksi.

    Vastenmielistä on juuri tämä aivoton ja selkärangaton rähmälläänolo.

    Lännen herroja ollaan valmiita kumartamaan niin syvään, että ihan sama, mitä paidan helmojen alta Itäön paljastuu...

    Minä en tällaista menettelyä puolustele. Vaikka olisi pakko toimia etuaan vastoin, mielipiteen voisi silti vähintään ilmaista, eikä mukauttaa sitä kyykyttäjän mielipiteeseen.

    Mutta vaikeaa tästä idiotismista on ketään tuomita. Rähmäällään olo on meillä ja varmaan muuallakin ( vaikka eri tavoin ) maan tapa ja vaatii kovaa työtä välttää poliittisia muoteja.

    VastaaPoista
  38. Ja blogistille jälleen kiitokset siitä, että ilmaisi osuvasti sen, mistö voi vaink sanoa, että näinhän se justiinsa on ja että näinhän minäkin se ajattelen.

    VastaaPoista
  39. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.