torstai 20. lokakuuta 2016

Nobelin valinnat



Kirjallisuuden Nobel

Inventas vitam juvat
excoluisse per artes

Keksinnöt auttavat helpottamaan elämää taitojen (taiteiden) avulla, sanotaan Nobelin palkinnon mitalissa. Nobelin testamentin mukaan kirjallisuuspalkinto piti annettaman (sitä ei ”voiteta” vaan myönnetään) sellaisista teoksista, joissa on ”ihanteellinen tendenssi”. Siinä suhteessa siis kulttuurilla oli hieman erilainen tapa palvella edistystä.
Alfred Nobel oli ilmeinen ja ehkä tyypillinen edistyksen aikakauden edustaja. 1800-luvun eteenpäin menon huumassa kaikki tuntui muuttuvan yhä paremmaksi eikä rajaa tuntunut olevan. Tämä koski niin tiedettä kuin taidetta.
Soraääniä kuului kyllä biologian puolelta, jossa oli pakko todeta, ettei eugeniikasta nykymaailmassa kannettu huolta ja että päinvastoin tulevaisuudessa lajin huonontuminen näytti väistämättömältä.
Sionismin suuriin nimiinkin kuulunut Max Nordau havaitsi rappion jo näkyvän kaikkialla. Itse asiassa jopa korkeakulttuuri, mukaan lukien kirjallisuus oli selvä esimerkki tästä asiasta.
Kirjallisuus olikin jo Nobelin elinaikana alkanut suuntautua yhä enemmän muuhun kuin ihanteellisuuteen. Sama koski toki  myös maalaustaidetta ja teatteria.
Porvarin pöyristyttäminen koettiin kirjallisuuden terävässä kärjessä pyhäksi asiaksi ja niinpä lukijakunta sai jo 1800-luvulla nautittavakseen kaikenlaista naturalismia, säädyttömyyttä ja perversioita.
Nobelin kirjallisuuspalkintoja tuolle joukolle ei kuitenkaan kiirehditty antamaan. Sellainen olisi voinutkin hämmentää yhteiskunnan kapinalliset pahanpäiväisesti.
Myöhemmin kriteerit ovat tässä suhteessa jokin verran löystyneet ja saattaa jopa tuntua siltä, että koko ”ihanteellisuus” olisi unohdettu. Se taitaa pikemminkin kuulua sadan vuoden takaiseen maailmaan kuin tähän päivään.
Palkinto on usein jaettu selvästi poliittisin perustein ja lisäksi hieman oudoille henkilöille, mikäli tarkoituksena tosiaan on ollut kaunokirjallisuuden palkitseminen. Winston Churchill, Bertrand Russell, Henri Bergson ja Theodor Mommsen ovat kaikki merkittäviä henkilöitä, mutta tuskinpa juuri kaunokirjailijoina.
Monenkarvaista palkinnon saajaa mahtuu joukkoon, vaikka kummallisia ovat joskus myös pois jääneiden nimet. Aleksandr Solženitsynin valinta sai aikanaan kiivasta kritiikkiä, mutta hän jos kuka oli palkintonsa ansainnut, mikä nykyään tunnustetaan kai liki yksimielisesti.
Mutta olisipa joukkoon ansainnut tulla myös Leo Tolstoi, jos sinne kerran todella suuria nimiä ja ihanteellisuutta haluttiin. George Bernard Shaw, Jean-Paul Sartre ja Boris Pasternak kieltäytyivät palkinnosta. Kaksi ensimmäistä ehkä ymmärsi, etteivät olleet sitä ansainneetkaan. Kolmas käytännössä pakotettiin siitä luopumaan.
Joka tapauksessa Nobelin kirjallisuuspalkinnolle, joka siis ilmeisesti kuuluu jakaa ihmiskunnan henkisen jalostumisen prosessia edistäneille, on ollut luonteenomaista tietty elitismi.
Suuret, populaarit bestsellerit eivät yleensä ole edes olleet ehdolla, vaikka toki poikkeuksia on, Henryk Sienkiewiczistä lähtien. Sivumennen sanoen, Mika Waltari olisi kyllä myös aikanaan palkintonsa ansainnut.
Elitismiä voi periaatteessa pitää tässä yhteydessä välttämättömänä, kun kerran kyseessä on valinta, elegointi, kuten asian voisi leikkisällä uudismuodosteella ilmaista. Olisihan mieletöntä pyrkiä palkitsemaan mahdollisimman tavanomaista tekstiä ja palkintokin voidaan sentään antaa vain yhdelle monista.
Loogista sen sijaan olisi, mikäli nimenomaan testamentissa mainitut ihanteelliset pyrkimykset voisivat ratkaista. Niinhän se kulttuuri aikoinaan ymmärrettiin, totuuden, hyvyyden ja kauneuden palveluna ja edistämisenä.
Bob Dylanin palkitseminen taisi hiukan säpsähdyttää monia. Sekä Akateemisen (oik. epäakateemisen) kirjakaupan ikkunasta, että Der Spiegel-lehdestä näkee, että Murakami oli se, jolle palkintoa veikattiin.
Nyt sitten palkittiin rock-runous. Helsingin Sanomien kommentaattori totesi suunnilleen niin, että nyt on sitten palkittu runoilija, jonka teoksia useammat osaavat lausua, vai oliko se viheltää, kuin minkään toisen nobelistin.
Tämä taitaa olla asian ydin. Dylan lienee korkeintaan keskinkertainen huuliharpunsoittajana tai laulajana, mutta ilmeisesti hänen värssyjään todella ainakin osataan laajalti.
Näyttää siltä, että tällä kertaa oli vuorossa sellainen luopuminen elitismistä, jota oli jo kauan odotettu. Nyt oli rock-runouden vuoro päästä palkituksi.
Näin se taitaa mennä. Kehityksen suunta on selvä ja kukin lajityyppi saa tunnustuksensa vuorollaan.
Seuraavana lienee sitten vuorossa rap ja saman tein kai sen kuningaslaji gangsta-rap. Siinä ei ole oikeastaan mitään musiikin elementtejä, mutta onhan siinä tunnetta, joskaan nyt ei juuri ihanteellista. Onko sitä muillakaan? Eräänlaista primitiivistä kirjallisuutta se kai sitten nyt joka tapauksessa on.
Nihilismi on nyt pinnalla, sitä myydään nyt hyvin, voisi sanoa tunnettua suomalaista kirjailijaa soveltaen. Ehkäpä se tai ainakin sille kumartaminen -siis postmodernismi- voisi olla myös aikamme ihanteellisuutta siinä mielessä kuin se enää on mahdollista?
Ihmiskunnan kehitys menee joka tapauksessa tiettyyn suuntaan myös Ruotsin akatemian mielestä. Tuskin se väärin on aikaamme tulkinnut, ainakaan sikäli kuin asia koskee länsimaista kulttuuria, jonka uusia aluevaltauksia Nobelin palkinnot kartoittavat.

26 kommenttia:

  1. "Nihilismi on nyt pinnalla"
    Blogisti tarkoittaa varmaan arvonihilismiä?

    "Tietoteoreettinen nihilismi kieltää totuuden tietämisen mahdollisuudenkin, arvoteoreettinen nihilismi eli arvonihilismi kieltää moraalisten arvojen, arvostusten tai normien pätevyyden tai mahdollisuuden. Poliittinen nihilismi torjuu vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen täydellisesti."

    Wikipedia nihilismi

    Itse uskon "tietoteoreettinen nihilismiin", nuo kaksi muuta nihilismin muotoa eivät ole "järkeviä". Fyysillisessä maailmassa hyväksytään Einsteinin suhteellisuusteoria ja kvanttiteoria. Miten sitten aineettomilla arvoilla voisi olla absoluuttinen totuus? Asioista vallitses ainoastaan hyväksytty käytännöllinen/"järkevä" totuus ...

    Setarkos

    VastaaPoista
  2. Oslossa vasta postmoderneja oltiin kun Jasser Arafat sai rauhanpalkinnon. Tai Obama heti kautensa juuri alettua ennen kuin oli ehtinyt edes tehdä mitään palkintonsa eteen. No, kukin voi luetella tietty omat ehdokkaansa epäpalkinto-listalleen omien mieltymystensä mukaan.
    Saakohan nyt sitten myös Hillary palkintonsa jo heti ensi vuonna? Tuleva läntisen imperiumin, sananmukaisesti ulospäinkääntyny johtaja lienee sen ansainnut, sillä eikö sota olekin rauhaa? Tai oranssivallankumoukset ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Saakohan nyt sitten myös Hillary palkintonsa jo heti ensi vuonna? Tuleva läntisen imperiumin, sananmukaisesti ulospäin kääntynyt johtaja lienee sen ansainnut, sillä eikö sota olekin rauhaa? Tai oranssivallankumoukset ainakin. "

      Hyvin sanottu.

      Ruotsalaiset voisivat hyvinkin Hillaryn palkita heti alkuun myös. Ihmeteltävän suurella innolla Ruotsi Carl Bildtin johdolla oli ainakin Ukrainaa EU:n ja Naton etupiiriin valloittamassa ja yllyttämässä ukrainalaisia kohti sitä surkeutta, missä siellä nyt mennään. Vastuuta yllytyksen seurauksista ei tietenkään sitten otettu. Ukrainan etu olisi ollut vapaus myydä sekä itään että länteen - ei joutua poissulkevan etupiiripelin nappulaksi, kuten nyt.

      Kylmän sodan ajan ajatusmalleihin ja sotateollisen klusterin verkkoihin irtipääsemättömästi kietoutunut Clinton on huomattava uhka maailmanrauhalle. Tässä mielessä jopa jokin tuore pelle voisi kuitenkin olla parempi vaihtoehto. Hyviä vaihtoehtoja USA:n kaltaisella pienellä maalla ei näytä olevan tarjolla ollenkaan. (Meillä olisi esim. Paavo Väyrynen vapaana -hänkin on kuitenkin jo aivan eri luokaa kuin nuo nykyiset kandidaatit yhteensä.)

      Poista
  3. Turkinjuutalainen Zimmermanhan on lähes yhtä vanha kuin Nobelin palkinto. Hyvä lyriikka on täysin runouden veroista, jopa parempaa, en näe ihmettä siinä että runoilija palkitaan. Jos Nobel annetaan Obamalle, niin se voidaan antaa kelle vaan. Onhan Dylan nyt kuitenkin ihan eri sarjassa, siis ylemmässä, kuin Obama joka ei ole saanut aikaan kuin hieman poliittista tuhoa. Dylan on minun isäni ikäinen, en osaa häntä oikein enää nuorisoidolina pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni ja monesta eri lähteestä lukemani perusteella Zimmyn sukujuuret isän ja äidin puolelta ovat peräisin Liettuasta ja Odessan suunnalta, nykyisen Ukrainan alueelta, silloisen Venäjän keisarikunnan.

      Obamahan sai etukäteispalkinnon Obaman ideasta, norjalaisten ja aika monien muidenkin ideaalikuvasta, mitä on olla ensimmäinen värillinen presidentti jenkeissä ja sitähän hänet palkittiin edustamaan.
      jk

      Poista
  4. Luulenpa, että klassisen kirjallisuuden harrastajien keskuudessa vallitsee enemmän kuin kohtalainen konsensus siitä, että 1900-luvun kaunokirjallisuuden eniten vaikuttaneet nimet olivat James Joyce, Robert Musil ja Marcel Proust. Yksikään näistä ei tullut palkituksi. Ainakaan Joyce ei ollut edes koskaan ehdolla, joskin Joycen lähellä työskennellyt Beckett palkittiin hyvin myöhäisessä elämänvaiheessa.

    Itse pidän "Finnegan's Wake"a 1900-luvun tärkeimpänä romaanina. Se on puhdasta kielifilosofiaa ja antaa loistavan todistuksen siitä miten kielen, ajattelun ja totuuden suhteet kognitiivisesti punoutuvat -- eikä siis kirjallisuuden ja filosofian väliin mitään kategoria-aitaa kannatakaan pystyttää.

    Jos jotakuta asia enemmän kiinnostaa niin tuossa:

    http://alkonkassalla.blogspot.fi/2015/10/james-joycen-finnegans-wake.html

    Puhuttu kieli ja kirjoitettu kieli ovat kognitiivisesti ja totuusteoreettiselta kannalta eri asioita, ja puheen ominaisuudet skaalautuvat aika laajalle vaikutustapojen asteikolle. Bob Dylanin "äänetön ääni" on eräs autenttinen tapa ratkaista kielen musikaalisten ja sisällöllisten ominaisuuksien välinen ongelma. On toki muitakin muusikoita, joille musiikki ei ole pelkästään harmonioita ja melodioita vaan myös kirjallista sanottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, etteivät Joyce, Musil tai Proust tulleet palkituiksi, saattoi johtua juuri siitä, että Nobelin testamentti otettiin vakavasti.

      Poista
  5. Luulenpa Alfred Nobelin tarkoittaneen hiukan toisella tavalla ajateltua kirjallisuutta kuin mitä Joyce tarjosi maailmalle, ehkä jotain minkä vaikkapa akateemisen väen enemmistö olisi halukas ottamaan iltalukemiseksensa, näin arvailen tässä nöyrästi.
    Vai onko kirjallisen ladun ja laadun merkki se, että sitä on hankalaa lukea? hh

    VastaaPoista
  6. Minua ihmetyttää vasemmiston partojen Dylan omiminen.
    Dylanhan irtisanoutui jo vuonna 1964 kappaleidensa käyttämisestä mihinkään poliittiseen agendaan ja ei ollut siitä eteenpäin mukana millään tavalla ns. 60-luvun kuohunnassa. Päinvastoin. Loisti poissaolollaan kun muut tekivät vallankumousta, joko ulkoista tai sisäistä.
    Jo vuonna 1967, hippivuonna, Dylan siirtyikin villin lännen kuvastoon ja myös raamamatullisiin kielikuviin.

    Eräs mielenkiintoinen esimerkki Dylanista on sitten vaikkapa vuodelta 1983 jolloin hän teki taas roiman protestilaulun. Tällä kertaa Israelin valtion olemassaolon puolustamiseksi. Viesti on harvinaisen selkeä ja Dylan kuvaa kappaleessaan sitä vasemmistolaista kielipeliä millä Israelista tehtiin paha peluri ja pyöveli. Samaa kappaleessa kuvattua retoriikkaa käyttää nykyään EU:kin. Mikään ei ole muuttunut.
    Kiinnostuneille:
    http://bobdylan.com/songs/neighborhood-bully/

    jk

    VastaaPoista
  7. Dylan jos kuka oli ihanteellinen.

    Waltarin tilalle minä laittaisin Linnan.

    VastaaPoista
  8. Dylan jos kuka oli ihanteellinen.

    Waltarin tilalle minä laittaisin Linnan.

    VastaaPoista
  9. Maailmassa on ollut monta kirjailijaa, jotka olisivat ansainneet Nobelin. Silti, sanotaan nyt näin että oikealle miehelle meni tällä kertaa. Dylan on monumentaalinen, ikoni. Sadan vuoden päästä häneen tullaan suhtautumaan kuten esimerkiksi Beethoveniin nyt. Hän on Mestari, ei mikään pyllynpyörittäjä. Jos on itse kirjoittanut lauluja, niin hänen suuruutensa tajuaa ihan toisella tavalla. Lauluäänensähän hän on nykyään menettänyt, ei kuulu kuin raakkumista, mutta lyriikka elää. Lyriikassa Bob on kuningas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veli todistaa oikein!
      Arvostan.

      Poista
  10. B. Dylanin kirjallisuus-Nobelin tiimoilta on kiitelty tai aprikoitu kirjallisuuskäsityksen laajentamista tai "tuomista tähän päivään". Tavallaan ymmärrän ne näkemykset, joiden mukaan tässä voisi olla ikään kuin paluuta ikiaikaiseen kirjallisuuden lähtökohtaan, jossa runo ja kertomus oli nimenomaan suullista, oraalista, joko laulettua tai kerrottua.
    Itse kiinnitin eniten huomiota ratkaisun poliittiseen ulottuvuuteen - jonka Nobel-komitea sääntöihinsäkin vedoten aina tietysti torjuu, mutta kaikkiahan tiedämme miten paljon loppujen lopuksi poliittiset tuulet ja painotukset ovat ottaneet roolia niin Tukholman kuin Oslon ratkaisuissa.
    Tänä vuonnakin - varmaan jo kymmenennen kerran? - ehdokkaiden joukossa mainittiin runoilija Adonis, syyrialainen mies. Syyrian sotilaallisen tilanteen vuoksi monet ns. asiantuntijat veikkasivat häntä, ja kenties tässä tilanteessa olisi voinut jopa ajatella jonkinlaisena humanistisena eleenäkin sitä.. En ole perehtynyt runoilija-esseisti Adoniksen tuotantoon joten en edes ryhdy arvailemaan miten ns. ansiot olisivat riittäneet. Mutta - pointti - miten kävikään: Yhdysvaltalainen laulurunoilija sen sai! Minä en osaa olla näkemättä tässä jotain salattua viestiä, joka saattaisi jollain lailla liittyä a.) Yhdysvalloissa jokseenkin näkyvästi esitettyihin arrogantteihin arvioihin Nobelin kirjallisuuspalkinnon kutistuvasta merkityksestä (koska USA:an ei sitten T. Morrisin jälkeen kai 12:een vuoteen ole tullut Nobelia!) ja b.) Ruotsin melko näkyvästi amerikanisoitunutta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Asetelma ikään kuin puhuu puolestaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan syynä ollut Adoniksen ankara islamin arvostelu. Ruotsissa ilmestyi tänä vuonna Adoniksen ja Houria Abdelouahedin keskustelukirja Våld och islam (Väkivalta ja islam), mikä ei Ruotsin kulttuuriväeltä saanut hyvää arvosanaa. Adonis keskustelukumppanineen on sitä mieltä, että islamin historia on ollut täynnä sortoa, poliittinen islam on ollut projekti, mikä on estänyt kaiken positiivisen kehityksen. Islamin alistava valta niin naisia kuin ei-muslimeja kohtaan on valtaa, mitä ei saa kyseenalaistaa. Adoniksen mielestä koraani on tehnyt muslimimiehestä orjanomistajan ja naisesta omaisuutta, jota voi kohdella miten tahansa. Se oikeuttaa myös väkivallan ei-muslimeja kohtaan. Adonis: Väkivalta ei tapa vain itsenäistä ajattelua, vaan tekee myös muslimin vähemmän inhimilliseksi.

      Poista
  11. Dylanin ja Obaman tapaaminen:)

    “Here’s what I love about Dylan: He was exactly as you’d expect he would be,” recalled Mr Obama, in a 2013 interview.

    “He wouldn't come to the rehearsal; usually, all these guys are practicing before the set in the evening.

    “He didn't want to take a picture with me; usually all the talent is dying to take a picture with me and Michelle before the show, but he didn't show up to that.

    “He came in and played The Times They Are A-Changin’. A beautiful rendition. The guy is so steeped in this stuff that he can just come up with some new arrangement, and the song sounds completely different.

    “Finishes the song, steps off the stage — I’m sitting right in the front row — comes up, shakes my hand, sort of tips his head, gives me just a little grin, and then leaves.

    “And that was it — then he left. That was our only interaction with him.

    Mestari näytti oppipojlle paikkansa.

    VastaaPoista
  12. Dylan paljastui jo 1970-luvulla ns. hyödylliseksi idiootiksi uskomalla naivisti kaikki ne narutukset mitä musta ammattinyrkkelijä Rubin "Hurricane" Carter syötti kaikille liberaaleille "hyville ihmisille". Carter esitti sittemmin tutuksi tulleen väitteen että joutui oikeusmurhan uhriksi joutuessaan vankilaan murhasta. Myöhemmin asiata on tutkittu ja kaikki Carterin henkilöhistoriaan tutustuneet ovat vakuuttuneet että hän oli katumaton kolminkertainen murhaaja. Sen sijaan Dylan ja muut hyödylliset idiootit pesivät häntä puhtaaksi oikeauskoisten syvällä vakaumuksella.

    Tuttua ajatellen Trayvon Martinin ja Fergusonin tapausten kanssa. Hyvää tarkoittavat hölmöt uskovat ihan vakavissaan että USA:ssa poliisi pelkästä sadistisesta ilosta ampuu satoja mustia "viattomia" ja "aseettomia" miehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carterin tapauksessa Markus olet täysin oikeassa. Mutta myöhemmimpä tosiaan puolusti Israelin oikeutta olemassaoloonsa ja aseelliseen vastarintaan, puolusti Live Aidin jälkeen jenkkiläisiä maajusseja ja tokaisi Live Aidissa että menisipä edes osa kerätyistä rahoista konkursseihin ajautuville keskilännen farmareille.

      Tuo mediameemi mustia rasistista syistä ampuvista jenkkipoliiseista saa kyytiä jos uskaltaa katsoa USA:n rikostilastoja. Ei ihme että poliisit ovat varuillaan tietyissä tilanteissa. Ja silloin kun adrenaliinia on veressä, tapahtuu vahinkoja ja väärintulkintoja. Olisi laitettava liberaalit poliisipalvelukseen vastaamaan öiseen aikaan ghettojen turvallisuudesta ja rikoksiin puuttumisista. Alkaisiko pidätystilanne pyynnöllä, hei, jos mä saan pyytää niin voisitteko laittaa ne kädet näkyviin ettei kenellekään satu tässä mitään pahempaa?

      Poista
  13. Kirves
    Jotenkin tuli mieleen Dylanista Petrarca. Kuitenkin Petrarca kirjoitti paljon muutakin,kuin Lauran sonetteja.

    Nobel-komitean palkinnon kohde kuvaa enemmän komiteaa, kuin palkinnon saajaa. Kiistattomia saavutuksiakin pitää löytyä.

    Ei kai palkinnon myöntäminen saisi heikentää komitean arvostusta.
    Rahaa piisaa, arvostusta on vaikea saada. Jos Nobelin palkinnon arvostus "massojen" näkökulmasta romahtaa, ollaan Eurolottotilanteessa. Arvotaan ensimmäinen Nobel.

    Palkinnon kohde on komitean näkemys. Ei sitä tarvitse massoille selitellä.

    Hyvä olisi, jos taustalla on viisas harkinta ja filosofia, viisauden rakastaminen.
    топорзалив

    VastaaPoista
  14. Ihmiskunnan kehitys menee joka tapauksessa tiettyyn suuntaan myös Ruotsin akatemian mielestä. Tuskin se väärin on aikaamme tulkinnut, ainakaan sikäli kuin asia koskee länsimaista kulttuuria, jonka uusia aluevaltauksia Nobelin palkinnot kartoittavat.

    Mitä pitäisi tehdä kansankieliselle ilmaisulle Suomessa saavuttaaksemme Nobel akatemian tason?

    Pitäisi ymmärtää Baltian maissa saksalaisen aateliston pappeineen opettaneen rahvasta vannomaan olevansa valmis kuolemaan isänmaan puolesta. Sama meininki jatkui kommunistien kaudella.

    Vannominen on nyt vähentynyt kun baltit voivat kokea olevansa isäntiä omassa talossaan. Ei tarvitse veisata olevansa vapaa. Siksi viron kieli on ainoa virallinen kieli Virossa, latvian kieli Latviassa jne.

    Se joka veisaa ja rukoilee, ei ajattele, kirjoitti Albert Camus, viisas mies.

    VastaaPoista
  15. Vladimir Vysotski olisi kuulunut palkita, jos eläisi ja laululyriikkaa haluttaisiin palkita.

    VastaaPoista
  16. "Nihilismi on nyt pinnalla, sitä myydään nyt hyvin, voisi sanoa tunnettua suomalaista kirjailijaa soveltaen. Ehkäpä se tai ainakin sille kumartaminen -siis postmodernismi- voisi olla myös aikamme ihanteellisuutta siinä mielessä kuin se enää on mahdollista?"

    Tätä on nyt pakko kommentoida, koska arvoisa blogisti menee nähdäkseni osin pahasti metsään, sikäli kuin ymmärrän oikein, mitä hän ajaa takaa.

    Olen väärä henkilö kommentoimaan Dylanin kirjallista arvoa, koska kuulun niihin, joille musiikki on musiikkia ja kirjallisuus kirjallisuutta (oopperakin menee siksi osin yli hilseeni), mutta vaikka lähdettäisiin siitä, ettei Dylan ollut lyyrikkona Nobelin tunnustuksen arvoinen, niin ei tuo palkinto mistään nihilismistä kerro.
    Ensinnäkään Dylan ei ole nihilisti vaan lopulta aika klassinen romanttinen runoilija-trubaduuri, joka tiivisti yhden sukupolven kollektiiviset korkeammat toiveet tai jotain sellaista.
    Dylanista piti tavallinen kansa, mutta miestä arvosti myös kulttuurieliitti autenttisena _kansantaitelijana_, tuskin siis ihan noiden Proustien, Musilien ja muiden arvoisena, mutta yhtä kaikki. Dylanilla on siis juuri sellainen yhteenkokoava vaikutus, mitä ei tänään valitettavasti ei-populaarilla kulttuurilla oikein enää ole syistä, joista en tässä yritä tehdä tarkempaa selkoa, mutta joihin nilimismi ja post-moderdismi (mitä se sitten onkaan) voivat toki liittyäkin. Mutta oli miten oli, Dylanin palkitseminen voi olla populismia ja jopa nostalgiaa yhtenäiskulttuuria kohtaan (siis sitä samaa, mistä kertoo toisaalta oikeistopopulismi!), mutta ei missään nimessä nihilismiä. Kyse voi olla myös siitä, miten ihmisillä on taipumus nähdä omat nuoruutensa sankarit astetta jos pariakin todellisuutta ihmeellisempinä. Tämän huomaa etenkin Beatlesien nauttimassa suitsutuksessa.
    Kuinka pitkälle tämä populismi voi sitten vielä edetä? Onko tämä vasta alkua? Voisiko jopa joku räppäri joskus saada nobelin? Epäilen, että ei, vaikka sitä en epäile, etteivätkö lahjakkaimmat riimittelijät voisi hyvinkin olla Dylanin veroisia.
    Pop-muusikoista Patti Smithille voisi joku sellaista ehkä ehdottaa (sukupuolikin puoltaa asiaa), mutta kun Dylan sen jo sai, niin ei sitä Smithille varmaan viitsitä myöntää eikä varmaan myönnettäisi muutenkaan.
    En usko, että yksikään pop-artisti voi saada nobelia ilman, että hänellä olisi sitä 60-luvun muutamalle ikonille ominaista piirrettä, että heistä tuli kokonaisen sukupolven ääniä. Nykyään pop-kulttuuri on itsessään aivan liian fragmentoitunutta, jakautunutta lukemattomiin alakulttuureihin. 60-luvulla tilanne oli toinen. Eli veikkaukseni on, että Dylan jää erityistapaukseksi, joka ehkä nähdään tulevaisuudessa vastaavana kummallisuutena kuin nämä muut ei-kirjallisilla ansioilla ansaitut nobelit. Voin toki olla väärässäkin, mutta sehän jää nähtäväksi.

    --MT

    VastaaPoista
  17. Niin. Voisi kai se nyt sitten olla sitä aikamme ihanteellisuutta?
    Mutta itse uskon, että niitä todella eikisia tapauksia on vasta tulossa. Nykyään vastaanottajan oletetaan yhä useammin tekevän taideteoksen. Pohjimmiltaanhan jokainen kai lienee ansainnut Nobelin? Miksi tyytyä vähempään?

    VastaaPoista
  18. Entä jos Dylan ei kieltäydy palkinnosta vaan sivuuttaa asian kokonaan? Ehkä nopeasti vanhentuva kysymys mutta joskus huono käytös on oikeutettu vastaus typerään käytökseen. Piti olla kuun kiertoradalta asti nähtävissä että Dylan ei tätä palkintoa kaivannut. Vuosikymmeniä enemmän maalarikin kuin kirjailija. -jussi n

    VastaaPoista
  19. Ei Dylan tule notkuviin pöytiin Ahtisaaren vierelle 1 000 dollarin illalliskortti taskussa.

    Ahtisaaren poika tiedettiin New yorkilaiseksi kapakkkapianistiksi kunnes perusti yritysjohtajille luksusmatkoja välittävän firman ja nousi sen kautta Nokian ylimpään johtoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikemmin Dylan tulisi Jaakko Tepon mukana signeeraamaan kirjaansa Nilsiän kirjakauppaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.